Tapasin poikaystäväni netissä viime maaliskuussa. Parin viikon juttelemisen jälkeen ostin lentoliput ja lähdin tapaamaan häntä pariksi päiväksi, koska halusin todempaa pohjaa mahdolliselle seurustelulle. Tavattuani hänet, olin erittäin syvästi ihastunut häneen ja hän minuun. Nyt olemme seurustelleet noin neljä kuukautta ja uskaltaisin sanoa olevamme syvästi rakastuneita.
Kävin Englannissa uudemman kerran kesäkuussa, tällä kertaa vierailuni kesti lähes kolme viikkoa. Nautin ajastani Hänen luonaan äärettömän paljon ja kotiin paluu olikin tuskallinen..
Olemme puhuneet, tai oikeastaan asia on varma, että muutan Britteihin tulevana Lokakuuna. Koska Englanti on kallis maa asua, minun tulee muuttaa aluksi Hänen kotiinsa asumaan. Olemme molemmat 20-vuotiaita ja hän asuu äitinsä luona, kuten siellä tapanakin on. Toisin sanoen minun täytyy muuttaa asumaan hänen (ihanan ja erittäin nuoren) äitinsä, hänen pikkuveljensä ja itsensä kanssa samaan asuntoon joka ei ole suuri.
Ennen muuttoani Hän tulee vielä käymään vuorostaan Suomessa minua katsomassa elokuun keskivaiheilla.
Muutto sinänsä ei minua pelota eikä arveluta, sillä ainahan voin palata takaisin Suomeen jos jokin menee vikaan. Asia, joka arveluttaa on se, muutammeko liian aikaisin asumaan saman katon alle. Pelkään että se saattaa pilata kaiken. Toisaalta, jos on varma siitä että tulee viettämään loppuelämänsä toisen kanssa, miksei sitten ryhtyisi tuumasta toimeen. Tiedän, että tällä hetkellä tunteeni häntä kohtaan ovat erittäin vahvoja ja niin kutsuttua alkuhuumaa, mutta en usko haluni jakaa elämäni hänen kanssaan muuttuvan alun jälkeenkään..
Jos olisi mahdollista, muuttaisin omaan asuntoon aluksi, jotta voisin turvata suhteemme onnistumisen. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Yliopistoon haen ensi vuodeksi, jolloin minulla on mahdollisuus saada oma asunto kampukselta. Olen miettinyt, että jos meidän yhteiselomme tuntuu kovin tukalalta ennen yliopistoon pääsyä, muutan kampukselle asumaan - ainakin joksikin aikaa.
Pointti tässä pitkässä ja epäselvässä jaarittelussa on siis, että onkohan suunnitelmissani yhtään mitään järkeä?
Poikaystäväni tuntuu olevan 100% varma siitä että tulemme olemaan aina yhdessä, jos se hänestä riippuu. Hän on jopa puhunut kihlautumisesta ja lapsista (ei tietenkään vielä pitkään aikaan), mikä on minusta varsin erikoinen (tosin aivan ihana) piirre miehessä. En tiedä ymmärtääkö hän, että aina voi käydä jotain, mikä muuttaa kaiken.. Toivon tietenkin ettei mitää ikävää satu, mutta en kuitenkaan uskalla tuudittautua täyteen varmuuteenkaan siitä että meidät olisi "tarkoitettu toisillemme".
Asenteeni tällä hetkellä on, että muutan Englantiin kävi miten kävi - aion kuitenkin opiskella siellä.
Kävin Englannissa uudemman kerran kesäkuussa, tällä kertaa vierailuni kesti lähes kolme viikkoa. Nautin ajastani Hänen luonaan äärettömän paljon ja kotiin paluu olikin tuskallinen..
Olemme puhuneet, tai oikeastaan asia on varma, että muutan Britteihin tulevana Lokakuuna. Koska Englanti on kallis maa asua, minun tulee muuttaa aluksi Hänen kotiinsa asumaan. Olemme molemmat 20-vuotiaita ja hän asuu äitinsä luona, kuten siellä tapanakin on. Toisin sanoen minun täytyy muuttaa asumaan hänen (ihanan ja erittäin nuoren) äitinsä, hänen pikkuveljensä ja itsensä kanssa samaan asuntoon joka ei ole suuri.
Ennen muuttoani Hän tulee vielä käymään vuorostaan Suomessa minua katsomassa elokuun keskivaiheilla.
Muutto sinänsä ei minua pelota eikä arveluta, sillä ainahan voin palata takaisin Suomeen jos jokin menee vikaan. Asia, joka arveluttaa on se, muutammeko liian aikaisin asumaan saman katon alle. Pelkään että se saattaa pilata kaiken. Toisaalta, jos on varma siitä että tulee viettämään loppuelämänsä toisen kanssa, miksei sitten ryhtyisi tuumasta toimeen. Tiedän, että tällä hetkellä tunteeni häntä kohtaan ovat erittäin vahvoja ja niin kutsuttua alkuhuumaa, mutta en usko haluni jakaa elämäni hänen kanssaan muuttuvan alun jälkeenkään..
Jos olisi mahdollista, muuttaisin omaan asuntoon aluksi, jotta voisin turvata suhteemme onnistumisen. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Yliopistoon haen ensi vuodeksi, jolloin minulla on mahdollisuus saada oma asunto kampukselta. Olen miettinyt, että jos meidän yhteiselomme tuntuu kovin tukalalta ennen yliopistoon pääsyä, muutan kampukselle asumaan - ainakin joksikin aikaa.
Pointti tässä pitkässä ja epäselvässä jaarittelussa on siis, että onkohan suunnitelmissani yhtään mitään järkeä?
Poikaystäväni tuntuu olevan 100% varma siitä että tulemme olemaan aina yhdessä, jos se hänestä riippuu. Hän on jopa puhunut kihlautumisesta ja lapsista (ei tietenkään vielä pitkään aikaan), mikä on minusta varsin erikoinen (tosin aivan ihana) piirre miehessä. En tiedä ymmärtääkö hän, että aina voi käydä jotain, mikä muuttaa kaiken.. Toivon tietenkin ettei mitää ikävää satu, mutta en kuitenkaan uskalla tuudittautua täyteen varmuuteenkaan siitä että meidät olisi "tarkoitettu toisillemme".
Asenteeni tällä hetkellä on, että muutan Englantiin kävi miten kävi - aion kuitenkin opiskella siellä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suunnitelmasi on hyvin hätäinen jos miettii sitä, että olet tavannut hänet vasta pari kertaa, ensin pari päivää ja sitten kolme viikkoa. Et voi vielä täysin tuntea häntä ja hänen huonoja puoliaan-eikä hän sinun. Elätte nyt alkuhuumaa, jota harvoin näkeminen ja toisen jatkuva ikävöinti vaan vahvistaa. Toivottavasti suhteenne kestää myös arjen.
suomi on kalliimpi maa kuin englanti. Fakta.
ensin muuttoa sinne kampukselle. Yhteiselämän aloittaminen voi vielä hankaloitua, jos asut samassa asunnossa poikaystäväsi lisäksi hänen äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Eihän teillä olisi juuri mitään yksityisyyttä, entä kun paha päivä koittaa, "riitelettekö rakentavasti" anoppiehdokkaan ja pikkuveljen silmien alla?
Muuta kampukselle ensin, tutustukaa toisiinne rauhassa ja hankkikaa yhteinen kämppä sitten kun siihen on mahdollisuus! Onnea matkaan!
..jos vain voisin. Haluan pois Suomesta nyt syksyllä, kun ei enää täällä huvita etsiä töitä. Opiskelupaikan saanti menee ensi vuodelle --> siis myös opiskelijakämpän saan luonnollisesti vasta silloin. Anopit sun muut pyörii kyllä päässä jatkuvasti ja kaikki mitä voin tehdä on toivoa että alle vuoden sisällä ei mitään pahempia konflikteja tule.
miksi elämän isoja asioita pohdit täällä? Ties kuinka valheellisia vääriä neuvoja ja tietoja täältä saat.
Oletko harkinnut ajatusta lahtea Lontooseen vaikka au pairiksi ennen sita yliopistoon hakua? Vaihtoehto nuorelle joka olisi lahdossa ulkomaille.. Toki varmasti muitakin toita olisi tarjolla, mutta au pairina saisit majoituksen tyopuolesta ja Lontoossa varmaan paikkoja olisi tarjolla. Saisitte poikaystavasi kanssa viettaa aikaa toistenne kanssa enemman ennen sita yhteenmuuttamista. Ehka typera idea, mutta tuli vain mieleen.. :)
Terveisiä Kingstonista :) Asun englantilaisen poikaystäväni kanssa samalla alueella mihin olet muuttamassa ja päätin muutaman rivin raapustaa. Mekin tavattiin netissä vuosi sitten mutta olin jo muuttamassa Englantiin ennen tätä tapaamista eli suhteeseen ko. ihmisen kanssa päätyminen oli vaan ihana ylläri ja bonus :) Kaikki on mennyt hirmu hienosti alusta asti mun muutossani, tosin itse tulin tänne töihin enkä opiskelemaan (olen 29v, opiskelut olen hoitanut Suomessa aikoinaan). Aloitin työnhaun jo Suomesta käsin netin kautta, gumtree.com on hyvä sivusto kämppiin ja duuneihinkin, ja sieltä löysin oman duunini. Hoidettiin puhelinhaastattelu vielä Suomessa ollessani ja sit heti tänne päästyäni menin haastatteluun ja sain paikan.
Sen jälkeen alkoi kämpän metsästys, asuin kaverilla ekat pari vkoa muuttoni jälkeen ja sit katselin hyvää kommuunia, ei haluttu heti muuttaa yhteen kuitenkaan engelsmannini kanssa. Täällähän on tapana asua kimppakämpissä vaikka kuin vanhana (vuokraemoni joka asui myös kanssamme on 40v) ja vaihtuvuus niissä on todella suuri, eli koko ajan on tarjolla jos jonkinlaista luukkua, myös pariskunnille. Eli oisko sellainen vaihtoehto poikaystäväsi perheen luona asumiselle? Mä olen aina ollut sitä mieltä että yhdessä asuessa näkee tuleeko suhde toimimaan pidemmän päälle vai ei, mutta teidän tilanteessa kun kämpässä on muutakin porukkaa ei se ole se "normitilanne" ja voi aiheuttaa ylimääräistä kinaa ja hammastenkiristystä... Me muutettiin tammikuussa -08 yhteen ja kaikki on mennyt hyvin, muutamia kinoja ollut mutta niiden kautta on opittu toisiamme ja suhteemme pelisääntöjä. Suomessa käytiin pari pv viime jouluna, nyt mä tuun sinne 3 viikoks ja mies perässä 1½ viikoks. Ihana näyttää sille Suomalaista luontoa, meidän mökki jne :)
Joku aiemmin tässä ketjussa mainitsi jo sen että miten yksin sitä kuitenkin onkaan kun kaikki omat kaverit ja perhe on kaukana ja kumppanilla on kuitenkin normaalit sosiaaliset ympyrät. Itse olen sellaisessa työssä ettei siinä paljon kavereita tehdä, teen myös pitkää päivää eikä vapaa-aikaa juuri ole, eli mä olen välillä tuskastunut siihen että mies viipottaa siellä täällä kavereiden kanssa (toki käydään siis myös yhdessä mutta välillä on omia poikien juttuja) eikä mulla ole sitä normaalia sosiaalista ympyrääni mihin kotona oli tottunut, aina joku jolle soittaa ja treffata.. ja ainoat sosiaaliset kontaktit on poikaystävän kautta. Ajan kanssa se oma kaveripiirikin täällä taas muodostuu, varsinkin jos menet opiskelemaan mikä on hyvä juttu. Siihen kannattaa vaan varautua ettei kaikki ole ruusuilla tanssimista ja välillä tulee ikävä kavereita ja suomea (kun täällä tuntuu kaikki olevan viktoriaanisella ajalla eikä mikään toimi niinku suomessa... :)) mutta sehän on vaan normaalia että välillä on hyviä ja välillä huonoja päiviä. Joskus vaan maalailee sellaisia romantisoituja kuvia ulkomaille muuttamisesta ja uuden elämän aloittamisesta... (yes, been there and done that mistake!) Arki on arkea joka paikassa.
Kingston alueena on mun mielestä ihana, joen rannalla on ihania kuppiloita, keskustasta löytyy kaikki tarvittavat shoppauskaupat koska ei täällä asuessa jaksa Lontoon keskustan kaupoissa ravata kilpaa turistien kanssa. Se on aika nuorekas alue missä on hyvä yöelämä. Hintataso on kyllä kallis, me maksetaan kahdestaan reilu tonni £ / kk vuokraa kolmiostamme muut laskut (council tax, vesi, sähkö...), mutta meidän talo on uusi ja hyväkuntoinen. Kämppiä, kuten sanoin, löytyy joka lähtöön ja hintatasoon eli valinnanvaraa löytyy. Mutta kyllä täällä on kallista asua, ainakin näin lähellä Lontoota, rahat vaan katoaa vaikkei mitään erikoisia hankintoja tekisikään.. Kallis on kaupunki. Mutta toisaalta saan palkkaakin enemmän kun Suomessa ikinä. Eli kai ne kompensoi toisiaan.
En ole itse muuttoani katunut eikä Suomeen ole ikävä, paitsi tietysti kavereita ja perhettä. Mutta äkkiäkös tosta lentää niitä katsomaan. Ja aina on kiva tulla tänne kotiin. Tässä maassa on niin paljon enemmän mahdollisuuksia joka lähtöön Suomeen verrattuna ettei pääse ikävystymään, mikä vaan on mahdollista. Vieläkin ihmettelen joka päivä että täällä sitä nyt asutaan kun niin monta vuotta sitä suunnittelin ja siitä haaveilin. Eli tänne vaan kokeilemaan miltä tuntuu, eihän minkään tarvitse olla lopullista koska ikinä ei tiedä mihin elämä vie. Mutta varmasti ikimuistoinen opettavainen kokemus. Tsemppiä matkaan ja jos haluat lisää vinkkejä niin annan mielelläni! :D
Höpö kysymys mutta pakko saada tietää :) mistä täältä netistä nuita ihania englesmanneja löytäis?
Minä löysin oman engelsmannini SUOMESTA :)
Olen ollut jo lähemmäs kolme vuotta kihloissa Englantilaisen miesystäväni kanssa. Ja yhteen muuttoa sinne Englantiin olisi nyt edessä tuossa syksyllä :) Tosin luultavasti Liverpooliin päin, koska hän muuttaa myös tältä nykyiseltä paikkakunnalta. Täytän kohta 20 vuotta ja ajattelin tuossa samalla, että Englannissa saa tosi hyvin työkokemusta siinä mielessä että kielentaito karttuu sun muuta. Ja jos joskus (niinkuin ajattelin, että en kuitenkaan koko ikääni siellä vietä) tulen Suomeen, niin parempi mahdollisuus saada hyvä työpaikka :) Miesystävällenikään ei ole mikään ongelma muuttaa Suomeen. Että nämä on näitä hyviä puolia.
Miten kävi, Parodia? Olisi kiva kuulla, että vieläkö olet Briteissä ja rakastunut?