Vihaan äitiäni enemmän kuin ketään muuta.

Tämä saattaa olla äitisi tapa purkaa pahaa oloaan.

Mut en keksi sen suurempaa apua kuin et puhuisit äitisi kaa aiat selviks.

Mokoma paska joka yrittää tallata Sinut maanrakoon, koska ei itse ole tyytyväinen elämäänsä.

Minä en ole myöskään koskaan tullut äitini kanssa toimeen, ja isä myös mielenterveysongelmainen.

Sain aina kuulla siitä kuinka olen kuin isäni.

Äitini ei koskaan ymmärtänyt, ei silloin eikä edelleenkään (olen nyt jo 31v) että vikaa on myös hänessä. Ei isäni kuulunut elämäämme, ei isä antanut minulle mallia kuinka kasvaa, vaan se oli äitini.

Siinä kun muut lapset huusivat "Äitii, heitä avaimet" minä huusin "Huora hei anna avaimet".

Olin 9 vuotias kun muutin yksin asumaan äitini kotiin, kun äitini sai uuden lapsen miesystävänsä kanssa. Äiti toki toi ruuat ja sain mennä aina myös suömään pikkuveljeni isän kotiin, mutta se oli vaikeaa, koska emme äitini kanssa tulleet toimeen.

Äitini on alkoholisti, ja kun pikkuveljeni isä nakkasi hänet pihalle kun räyhäsi humalassa, äitini tuli kotiini ja toi usein pikkuveljeni mukanaan.. Joka siis tällöin oli aivan pieni Vauva. Niin minä sitten hoidin vauvan kun äitini lähti ravintolaan tai minne ikinä menikään.

Oli se rankkaa aikaa, mutta sitäkautta minusta kasvoi minä.

Itse jaksan aina muistaa kun äitini kerran humalassa taas räyhäsi ja huusi minulle "Sinäkin saatanan huoranpenikka..."

"Niin äiti, sitähän minäkin olen kokoaika sanonut, että olet huora."

Yläaste iässä minut sitten huostaanotettiin, kun äitini sai häädön asunnosta jossa olin asunut, sekin oli tietenkin minun vikani, mutta onneksi pihan lähes jokainen aikuinen kävi sanomassa "Tiedäthän, ettei vika ole sinun, vaan äitisi" (äitini esim humalassa öisin meni hakkaamaan naapureiden ovia kun oli kuullut muka kuinka he häntä haukkuivat)

Tuosta telkkarista tuli mieleen:
Äitini huusi siitä kun minulla oli telkkarissa ääni päällä, vaikka ohjelma ei ollut suomalainen "Ethän sä ees ymmärrä tuota kieltä, mitä sä pidät siinä ääntä"

Kyllä täytyy sanoa Sinulle, että VOIMIA!!!!!

Voit itse ottaa yhteyttä lastensuojeluun ja pyytää apua, silloin kun itse olin lapsi ei minua kuunteltu lainkaan, aina pistettiin sen piikkiin, että olen vain ilkeä, ei kukaan uskonut kun myöhästyin koulusta, että en ollut voinut tulla aikaisemmin, pikkuveli valvottanut ja äiti pitänyt saada heräämään ennen kuin voin lähteä..

onpahan aikamoista, joskus äiditkään ei ole oikeassa, ja niin on varmaan nyt käynyt. Luotathan kuitenkin tulevaisuuteen, ethän tee samoja mokia itse? näytä omalle pikkuisellesi aikanaan, että kunnioitat ja arvostat häntä,koita unohtaa vääryydet,ja vastaa niihin rakkaudella.Kova homma, mutta voin vannoa, että kannattaa. Isot halit Sinulle!!!

Tosiaankin kannattaa tähdätä siihen, että viimeistään 18 v pääset pois. Kyllä tuossa lastensuojelukin voisi auttaa ja pääsisit huolehtivien aikuisten käsiin jo aiemmin. Voisit jutella kuraattorille, terveyden hoitajalle ja opettajakin on vaitiolovelvollisen tälläisissä asioissa. Puhujollekin, vaikka et pois heti haluaisikaan.

Äitisi on tyytymätön itseensä ja syyttää sinua kaikesta. Ei varmaan halua pahaa, mutta ei parempaan pysty.

Katso sivut www.narsistienuhrientuki.info. Sieltä keskustelusivut "narsistin lapsena". Niistä keskusteluista saattaa olla apua sinulle.
Kirjoittamalla oman tarinasi anonyyminä, voit saada palstan lukijoilta hyvää vertaistukea.

Ja kotoa kannattaa lähteä pois heti,kun mahdollista.

Tänäänki kun äiti tuli töistä ja aattelin ees jotenkin miellyttää sitä,oli tehny ruuan valmiiksi nii sen ei tarvis enää tehdä sitä ja olin siivonnutki kämpän siistiksi niin heti kun äiti astui ovesta sisään tulee kauheet huudot" Jos täälä ei oo siivottu niin apina saa painua pihalle"..jäi kyllä nyt todella paskat fiilikset loppupäiväksi ku ruokakin oli muka pahaa ja liian suolaista..ei vitun vittu ku pää oikeesti hajoo kohta! oon kerran hakenu apua noihin ongelmiin puhumalla koulussa kuraattorille ja siitäpä se soppa vasta alkoki ku sossut ja kaikki on täsä jutusa mukana ja nyt haluun vaan äkkiä päästä eroon noista viranomasista ku ihan turhaa tommonen ku siitä se äiti vasta syyllistääki mua ku oon niin heikko ihminen sen mielestä..

Mutta nyt syksyllä muutan 40 kilometrin päähän kotoa opiskelujen takia.
arvatkaa vaan meinaanko käydä kotona viikonloppuisin?En todellakaan :D eihän mua ees kukaan kaipaa täällä vaikka oon ollu pitkiäkin aikoja pois kotoa,ei äiti edes ota muhun yhteyttä.
Onkohan kenelläkään yhtä kummallista äitiä?

Luin tekstisi ja mieleeni tuli 4vuoden takainen itseni kun olin myös 16vuotias, jota äiti kohteli samalla tavalla ilman sen kummempaa syytä. Joka päivä toivoin, että omistaisin samanlaisia äitejä ja isiä kun ystävilläni, tukevia ja rakastavia, lämpöisiä, mitä ominaisuuksia ei omassa äidissäni ollut. Tosin oman äitini ongelmat lähinnä johtui alkoholista ja liiasta stressistä, ettei hän jaksanut tai viitsinyt sitten antaa edes huomiota. Minun lisäkseni on kaksi veljestä, joille kyllä liikeni aikaa. Itse olin ns. "väliinputoaja". Ymmärrän tasan tarkkaan tunteesi, joita on vaikea käsittää ihmisen, joka ei ole elänyt samanlaisessa tilanteessa. Pahimpia asioita joita ihmisellä voi käydä on juuri perhesuhteiden rikkoutuminen ja varsinkin äidin "tuollainen" käytös. Se tuntuu pahalta ja itsekin alkaa uskomaan, että on täysin paska ihminen kuten oma äitikin väittää.

Minut pelasti tolta paskalta nykyinen poikaystäväni, jonka kanssa muutin kimppaan sittemmin 18vuotiaana. Luulen että tota kaikkea paskaa en olisi yksin kestänytkään, joten kiitän joka päivä että olen tavannut nykyisen kihlattuni. Äitiini ja perheeseeni minulla ei ole välejä. Miksi olisikaan? Voiko sellaista ihmistä kaivata, joka kohtelee sillä lailla? Ei. Pahaa en kuitenkaan hänelle toivo, koska hän on kaikesta huolimatta äitini. Toivon kaikkea hyvää hänelle ja sisaruksilleni, vaikken heidän kanssa enää olekaan tekemisissä.

Nykyisin olen 20vuotta, enkä ole kuullut "perheestäni" mitään 2, kohta 3vuoteen. Minä kuljen omaa polkuani ja he kulkevat omaansa.

Mitä "me" tällaisen kasvatuksen saaneet lapset sitten suurin tästä opimme, on se, ettemme varmasti tule kasvattamaan ja kohtelemaan joskus tulevaisuudessa omia lapsiamme samoin.

Pärjäile ja aurinkoista kesän jatkoa!

Kuulostaa hieman siltä, kuin äitisi pelkäisi että sinusta tulisi samanlainen kuin isästäsi, jos kerta hänellä on mielenterveysongelmia. Jos ne sitten ilmaantuivat hitaasti ja tekivät pahan olon äidillesi ja nyt hän pelkää että sinusta tulee samanlainen, jos vaikka oireet isässäsi alkoivat samalla tavalla. Yksinäisyys esim.
Hän nähtävästi vihaa isääsi, ehkä siksikin että jätti yksin sinua hoitamaan ja niin kaikki vastuu.
Mietiskelen vain mistä tuo johtuu, auttaa en osaa kuin sen saman, kerro äidillesi. Suutu, huuda että et ole sama ihminen kuin isäsi. Ei välttämättä auta, mutta kyllä sinä joskus pääset eroon tuosta huutamisesta.

Mun isä on kuollu ky oon ollut pieni. Mutta mäå muistan sen ja rakastan vieläki sitä. Se oli mun pelastaja. Mä oon huostaanottu mutta kun asuin kotona mä vihanin mun ätiä. Mein äiti on ollu aina vähän erinlainen. Se reakoi tosi voimmakkaasti. Oon saanu monta kertaa kuulla kaikkea kamalaa. Se jopa kerran sano et se on mun syy kun isä kuoli. Mun äiti ei oo koskaan löyny mua mutta monta kertaa se on tukistanu,heittänyt tavaroita mua päin. Se on repiny mun housutkin kerran. Mä taidan ainakin vähän tietää milta susta tuntuu. Mun mielestä koskaan ei voi sanoo et tietää miltä toisesta tuntuu koska ihmiset tuntee eri tavalla.Mutta tiedän milta musta on tuntunut sellaissa tilanteissa ja uskon että jossain kohtaa ollaan voitu ajtella vähän samantapaisesti. Mä pelkäsin mun äitiä. Se oli kamlaa kun oma äiti haukkuu omaa tytärtään ja saa kuulla tyhmiä syytöksiä. Ootko sä koskaan koittanut jutella tein äitin kanssa siitä miltä susta tuntuu noi tilanteet? Vai pystyykö se kuuntelemaan. Mä oon joskus koittanu sano mein äitil siitä mutta se menee huudoks ja ei se ymmärrä vaan sanoo ilkeesti takas.... onko tein suvussa tai jossain ihmistä jolle voisit kertoa joka vois auttaa? Mun oli niin paha olla kotona äidin kanssa että ajattelin monta kertaa et haluisin asuu muualla. Nyt nään mein äitii säännöllisesti ja vasta nyt se on ruvennu hillitsemään itseään ku oon sen kanssa. Vaikka vieläkin se pahottaa mun mieltä puhelimessa ja ku oon kotona. Enkä oikee itteekkää vielä tiedä miten pystyisin saamaan mein äitin lopettamaan. :( Mutta jos sulla on mahdollista puhua tein äitin tai jonkun muun kanssa joka voi auttaa niin suosittelen. Se tuntu musta aluks väärältä ja et pettäisin mun äidin. Vieläkin. Mutta asiat meni niin pahaan jamaan et mulla ei ollut muuta mahdollisuutta. Mun ja äidin väli matka tekee ihan hyvää.. voisit myös kokeilla et jos pääsisit jonnekkin sukulaiselle vähäks aikaa "lomalle" tai jonnekkin nii jos se auttais ainaki hetkeks..? Tsemppiä sulle todella paljon ja rohkeutta! :)Muista et ei sunkaa tarvi kaikkea kestää! :)

koulun kuraattoriin, mielenterveystoimistoon taikka sosiaalitoimistoon.
sinun ei todellakaan tarvitse jäädä äitisi haukuttavaksi. uskot olevasi vahva mutta et ehkä itsekkään ymmärrä kuinka nopeasti kaikki negatiivinen palaute nakertaa itsetuntoasi.
olen jo lähes 50-vuotta mutta en koskaan voi unohtaa kaikkea mitä oma äitini minulle sanoi ja teki. "syvälle sydämeen sattuu".
lähde pois!!! mene sosiaalitoimistoon ja sano että et mene takaisin!!!
he auttavat sinua eteenpäin. kenenkään ei tarvitse kärsiä henkisestä kiristyksestä ja väkivallasta. olkoonkin niin että äitisi on myös sairas mutta nyt sinun pitää ajatella itseäsi.
olin itse 17-vuotta kun menin mielenterveystoimistoon. en jaksanut tilannetta enään. he halusivat vanhempani sinne puhumaan mutta he kieltäytyivät.
ei ollut muuta vaihtoehtoa kun vaan lähteä kotoa pois. ja siinä tein oikein.

Äidilläsi taitaa tosiaan olla häikkää
oman mielenterveytensä kanssa.
Äitisi käytös ei tosiaankaan ole terveen ja
normaalin aikuisen käytöstä.
Hänenhän pitäisi olla sinulle hyvänä aikuisen
mallina ja moiselta hän ei totta tosiaankaan vaikuta.
Hae ihmeessä apua,mikäli tuntuu
ettet enää pärjää äitisi kanssa.
Sitähän varten perheneuvolat,sossut ja
mielenterveyspalvelut ovat.
Sieltä ainakin saa keskusteluapua ja kenties
ohjausta
tukitoimia mikäli tilanteenne moista vaatii.
Voimia ja jaksamista Sinulle!

Mulla on sama tilanne, kukaan ei ole koskaan satuttanu mua yhtä paljon kuin isä, valitettavasti myös äidillä viiraa päästä. Ensimmäiset muistot mun isästä on väkivaltasia, se pahoinpiteli mun tädin. Pitkään mä kuvittelin, et kaikilla perheillä on samanlaista, ja et mä olin vaan liian heikko ihminen ku välitin. Isä ei koskaan lyöny mua, koska oon aina paennu, mut nyt mä toivoisin et se ois, koska ennen sitä kukaan ei usko mua. Kukaan kavereista ei ymmärrä, koska niitten perheissä kaikki on hyvin, ja ne luulee et mä keksin näitä juttuja, ne ei ymmärrä miltä se tuntuu, miten paljon se sattuu. Mä elän vankilassa, jos mä en elä niinkuin isä haluaa, mä lennän pihalle, ulos asunnosta. Suurin järkytys pienenä oli, ettei äiti koskaan puolustanu mua isältä, se vaan istu vieressä eikä mukamas huomannu. Vanhemmat huutaa mulle joka päivä miten mielisairas oon, miten en tuu pärjäämään elämässäni,ja kuolen ennen 20 v, et voisin painua helvettiin. Nyt ne on puhunu mun 14v. siskollekin, että sekin vihais mua. Ulkosesti mä oon ihan tavallinen tyttö, mut sisältä aivan rikki. Älä säkään silti luovuta, koska me tiedetään, ettei vika oo meissä! Sun pitää katsoa asioita ulkopuolisen silmin, ja huomata miten väärin sun äiti toimii. Joku päivä sä löydät jonkun joka kokoaa sut taas ehjäksi

asunnon. Haet johonkin opiskelemaan, ja hankit opiskelija-asunnon. Ei sinun ole pakko odottaa, että täytät 18. Saat siihen asumistukea, ja tietysti opintorahaa (tarvittaessa lainaa)
Kuulostat fiksulta, niin pärjäät varmasti omassa asunnossakin!
Ja jos tuntuu, että jaksat niin hanki jokin osa-aikainen työ vielä, niin pärjäät paremmin rahallisesti.
tsemppiä elämääsi!

Todella ikävä tilanne. Kysyit onko äidilläsi ongelma. Taitaa olla. Ja onhan sinullakin ongelma, nimittäin äitisi. Eikä isästäkään taida paljon tukea olla. Onneksi olet päässyt opiskelemaan, tsemppiä ja jaksamista siihen hommaan!

Tietysti voit kertoa äidillesi että tuntuu pahalta tuo hänen haukkuminen, ja voit kertoa ettei äiti ole kaksinenkaan äiti sinun mielestäsi, mutta en sitten tiedä auttaako se teidän välistä tilannetta mitenkään.

Tiesitkö, että voit hakea keskustelutukea terveyskeskuksen psykologipalvelusta, koulusi kautta tai nuorisopoliklinikalta ilman että äitisi välttämättä saa tietää asiasta. Voit myös ottaa yhteyttä lastensuojeluun, kun olet alle 18-vuotias. Tästä äitisi kylläkin saa tietää. Toisaalta lastensuojelu voisi järjestää sinulle tukitoimia.

Tilanteesi on raskas, tuollaista ei pitäisi nuoren joutua kuuntelemaan, ei silti vaikka murkku olisi vanhemmilleen välillä oikeasti hankalakin. Tsemppiä ja onnea elämääsi kuitenkin jatkossa.

tai ongelmia, joita hän näköjään hoitaa laittamalla sinut kärsimään. Ota yhteyttä uuden opiskelupaikan sosiaalitoimistoon, ja pyydä saada sitä kautta opiskelija-asuntoa ja tukihenkilöä itsenäistymisen avuksi. Omassa perheessäni oli niin, että äitini on kylmettänyt itsensä täysin tunteettomaksi ja isäni on mielenterveyshäiriöinen, ja oli kyllä elämän pelastus kun pääsin sosiaalitoimiston ja sukulaisten avulla muuttamaan siitä kaaoksesta pois. Jos olikin vaikeaa ja köyhää, niin ainakaan ei ollut ketään koko ajan nälvimässä ja vittuilemassa, huutamassa ja uhkailemassa, vaan omassa pikkukämpässä oli rauhallista olla.

Sain vielä koulun terveydenhoitajan avustuksella mielenterveystoimistosta itselleni neuvontaa ja apua, se on aika kova paikka kun tajuaa että vanhemmista ei vaan ole vanhemmiksi, vaan tukiverkko ja tulevaisuus on lähdettävä rakentamaan itse nollasta.Nyt kymmenen vuotta myöhemmin elämä kuitenkin hymyilee ja voin olla ylpeä siitä mitä olen saavuttanut.

Voimia!

Taitaa se äitisi olla vain kateellinen SINULLE, kuten moni mielenterveyshäiriö-äiti valitettavasti tekee omalle tyttärelleen...!

Äitiäsi ...tuttaa se, että sinulla on vielä ulkonäkö tallella ja "elämä edessä".

Sad but true.

Onneksi kohta olet 18 ja pääset halutessasi pois.

Äitisi toimii todella väärin ja tuhoavasti. Vaikea tietää miksi. Luultavasti hän ei tarkoita sinulle pahaa, mutta onhan tuo nyt aivan kamalaa kohtelua. Hän on ehkä omaan elämäänsä ja itseensä pettynyt ja turhautunut ja se kaikki purkautuu nyt sinuun.

Kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista kohtelua. Täällä on jo tullut hyviä neuvoja, enkä ala niitä toistamaan.

Muuta jo nyt jos se vaan suinkin on mahdollista. Opiskelija-asunnossa tai jopa yksin pärjäät paremmin kuin tuhoavasti käyttäytyvän äidin kanssa.

Jos muutto ei vielä ole mahdollista, niin sitten heti kun olet 18. Siihen asti koita jaksaa. Ajattele, että äitisi on heikko ja kykenemätön sellaiseksi vanhemmaksi, jonka sinä ansaitsisit ja tarvitsisit. Hae tukea ja rakentavia asioita muualta, niin äitisi ala-arvoinen käytös ei saa niin suurta merkitystä ja valtaa.

Kaikkea hyvää sinulle. Tulet kyllä selviämään, sillä tekstistäsi päätellen olet fiksu ja vahva nuori.

Onko hänessä mitään hyvää? Halaako ikinä, sanooko että rakastaa sinua tai näyttääkö jotenkin muuten välittävänsä? Pyytääkö ikinä anteeksi? Tai sanoo että teki väärin tai näyttää olevansa pahoillaan? Onko teillä aina ollut noin?
Ei ole mukavaa tuommoinen. Silti äiti on aina äiti. Vaikka ei se missään nimessä tarkoita sitä, että sen takia täytyy kaikkea sietää. Mutta jos se on aiemmin ollut erilainen, niin ehkä niitä välejä kannattaa yrittää korjata? Yrittää saada yhteinen jutteluaika vaikkapa perheneuvolaan?
Jos se on vaikka niin väsynyt tai jotain, ettei se edes tajua itse olevansa niin ilkeä. Ja jonakin päivänä kun sen huomaa, niin ei ole kiva jos sillat on poltettu eikä paluuta "perheeseen" ole.
Jos on tullut isoja haavoja, niin tottakai saa olla vihainen eikä se ole helppoa antaa heti anteeksi. Minusta ainakaan ei olisi. Mutta myöhemmin kaduttaisi jos haluaisinkin antaa anteeksi, eikä sitä toista jolle antaa enää olisi!

Hei, nyt kun koulut alkaa, ota yhtetyttä koulun terv.hoitajaan, juttele rohkeasti asia joka sua painaa (äitisi). Terv.hoitaja neuvoo sua miten toimia, keskustelutuokiot jossain perheneuvolassa, voit pyytää asumaan nuorisokeskukseen jossa on nuoria jotka eivät tule toimeen vanhempien kanssa, pääsisit jaloillesi, ja äitisi. Kumpaakaan en nyt syyllistä, mutta neuvon hakemaan apua, teidän elämässänne on nyt vaan niin vaikea tilanne, siihen saa apua kun vaan hakee, kohta olet jo 18v, ja pääset asumaan yksinäsi, pärjäät kyllä, mutta että jaksatte siihen asti....toivon että haet apua/keskustelet asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa, muista että et ole yksin tässä maailmassa, sua ei jätetä yksin.

sama tilanne täällä, ootan että pääsen pois yhtä paljon ku seki oottaa..

Mun mielestä sun äidillä on joku ongelma jos tuo koko teksti on totta. Mun äiti ei anna olla parin tytön kaveri koska ne polttaa tupakkaa. Tuntuu pahalta ku se ei voi luottaa muhun.. Ja mul ei oo niinku oo muita kavereita nii mun pitäs olla joittenki outojen kanssa. Suoraan sanottuna ätin suojelu on perseestä..

... että rakkauden vastakohta ei ole viha - vaan välinpitämättömyys. Sellaista ihmistä jota eniten rakastaa, sellaisen huonoja puolia ja virheitä myös eniten vihaa.

Älä siis anna vihan sumentaa ajattelu- ja asennemaailmaasi, se on luonnollinen reaktio väärin kohtelua vastaan. Äitisi on oman elämäntarinansa summa ja se vaikuttaa hänen ajattelu- ja asennemaailmaansa, sen pohjalta hän käyttäytyy ja 'käsittelee' sinun elämääsi.

Hänellä lienee joku ongelma jota hän ei osaa purkaa oikein ja oikeassa paikassa. Sinä olet ehdottomasti väärä kohde mutta lähiomaisena ja helposti tavoitettavana joudut aina 'tulilinjalle'.

Voimia, jaksamista ja kasvamista, kun vuodet ja vuosikymmenet kuluvat, jaksat paremmin ymmärtää äitisi käytöstä - ja ihmisten käytöstä yleensäkin.

on äitisi? Kuullostaa häiriinyneeltä, mutta voi olla jotain muutakin.

Sun mutsilla on ongelma - ja sen takia sullakin on.Toivottavasti et joudu enää pitkään kokemaan tuota vaurioittavaa käytöstä. Pyri vähentämään altistumista äitisi terrorillemahdollisimman vähiin - ulkoile, opiskele, tee vapaaehtoistyötä ja harrasta! Mene kokeeksi kriisiterapiaan, jos siltä tuntuu. Kerta, pari riittää alkuun. Saat etäisyyttä tilanteeseesi.
Äidit voivat jostain kumman syystä olla tyttärilleen epäoikeudenmukaisia, ilkeitä ja kiittämättömiä. Omanikin on - hän on nyt 90 vuotias ja moinen kirpaisee vielä näin kuuskymppisenäkin....jos tarvitset apuja, niin lastensuojelun kautta jotkut ovat päässeet nuorisokotiin huilaamaan ja voimia keräämään. Tsemppiä sulle. Mä pyrin täällä omalta osaltani varmistamaan, etten ikinä kohtele kaltoin omaa rakasta tyttöäni!!!!

isiä ja äitejä riittää ympäri maailmaa yllättävän paljon joilla on jotain omia ongelmia, sä et voi sille mitään.
Tee itelles hyvin ja lakkaa ajattelemasta kuspäisiä ihmisiä missä sitten ikinä niitä kohtaatkin, jokainen hetki elämästä jonka haaskaat näiden ihmisten kelaamiseen on hukkaan heitettyä arvokasta elämää.
Muuta opiskelijasoluun, halpaa ja saat oman rauhallisen huoneen, kämppiksistä seuraa, itekkin muutin 16 vuotiaana perheongelmien takia ku aloitin amiksen.
Muista aina rakastaa ittees, se on parasta mitä voit itteles tehdä, koetahan jaksaa ja yritä kerätä voimia tulevaisuutta varten.

Meillä oli kotona ihan samanlaista, lopulta lähdin erään riidan jälkeen ensi - ja turvakotiin jossa päästiin Families First ohjelmaan (keskustellaan perheessä muutaman sosiaalityöntekijän kanssa mikä on vikana ja miten se korjataan). Pihallehan se nainen ne sossut nakkasi pätkänkään vertaa kuuntelematta, mutta viimein 17- vuotiaana sain luvan pakata laukuni ja häipyä hänen puolestaan. Halusin muutta omaan asuntoon ja aloittaa ihan oman elämän mutta sen sijaan pääsin (huom. eli en joutunut) mukavaan perhekotiin jossa viimein taas opin arvostamaan itseäni ja sain hyvät eväät tulevaisuutta varten.

Rohkeasti vaan siis sosiaalitoimistoon, ei ne mitään idiootteja ole.

äitisi voi olla sinulle kateellinen. Koita luovia ja unohtaa kaikki pahat sanomiset. Äidilläsi voi myös olla vaikeaa.

Millois olet viimeaikoina ollut yhteydessä isääsi? Mua alkoi vaan mietityttämään, että onko yhteydenpidon loppuminen sittenkään hänen aloitteestaan vai onko tämä sellainen surullisen yleinen tapaus, jossa äitisi on ajanut vihaamansa exän pois lastensa elämästä manipuloimalla? Ja nyt sitä vihaa kohdistetaan isän lisäksi suhun ja sullekin jo heitellään diagnoosia.

En nyt sen enempää toki tiedä, mutta tuli niin vahva tunne, että ei olisi mahdottomuus. Nyt kun sä olet jo isompi ja pystyt jo itsenäisesti ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä, niin mietipäs tuota. Kuinka faktatietoa (muihin kuin äitisi puheisiin perustuvaa) sulla on isäsi mielenterveydestä ja syistä miksi häntä et näe?

Sun äitiäsi vaivaa jokin, yleinen katkeruus/viha tai sitten jotain pahempaa. Mutta keskity sä pitämään huolta itsestäsi, noi äitisi syyt toimintaan ei välttämättä koskaan selviä sulle vaikka mitä yrittäisit.

on narsisti

kerron sinulle.olen sua kymmenen vuotta vanhempi ja lähes miltei sama tilanne aikoinaan ja jatkunut näihin päiviin saakka.milloin söin liian vähän milloin olin kuin isäni hullu hirviö mitä tahansa ja olihan meillä hyviäkin hetkiä MUTTA:

-äitini ei koskaan ottanut vastuuta pahoista sanoistaan eikä ole tehnyt sitä tähän päivään mennessä
-olen edelleen roskatynnyri ja oma elämäni on mennyt aika ranttaliksi kun yritän kantaa äidin ongelmia ja samalla olen menettänyt uskoni tulevaisuuteen,ihmisiin, kaikkeen.en päästä ihmisiä lähelleni...

MINULLE ON TULLUT ISOJA ONGELMIA VANHEMMISTANI JA OLISI OLLUT HELVETIN PALJON TERVEELLISEMPÄÄ MUUTTAA AJOISSA POIS JONNEKIN.

Siksi minä ehdotan sinulle että:

-pidät rajat mitä otat vastaan mitä et lähde vaikka pois tilasta/tilanteesta.
-älä luota siihen että äitisi ymmärtää mitä hän sinulle aiheuttaa pitkässä juoksussa,hän ei sitä ymmärrä koska hän kieriskelee itsessään ja tulee tekemään sitä luultavasti elämänsä loppuun saakka.
-olet jo nyt eristäytymässä...yritä pitää kiinni ystävistäsi mutta älä ajaudu paskiaisten pariin tee normaaleja juttuja,pidä yllä esikuvia,selvitytyjiä jotka ovat myös kärsineet ja selvinneet.

Nyt haet jonnekin kouluun vaikka jonnekin kansanopistoon niin että saat riuhtaistua itsesi irti ja elämäsi alkaa kulkea parempaan suuntaan. Voit silti rakastaa vanhempaasi etkä tee mitään väärin minä vapautan sinut.

Mulla on just samanlainen äiti se ei ikinä kuuntele, ei päästä mua minnekkää,se haukkuu mua ku mul on isosisko ja isoveli niin ne on sen suosikki lapset ja vielä pikkuveli.Se välittää eläimistäki enemmän ku musta! Ja se ei ikinä kysy mun kuulumisia tai miten päivä meni. Se on niinku mua ei oliskaan tai sit se rakee mulle jostakin (rakee=huutaa). Ja kerran se muka UNOHTI oven lukkoon ja avaimen sisälle yöllä ja mä joudun olla pihalla kylmäs kauan, sit yhtäkkiä se muka näki mutt ja tuli avaan oven ja taas se huuti kuinka pihalle ei saa jäädä. Ja ainaku pidän mykkäkouluu tuntuu niinku se luulis et mä oon joku hullu!

teinipissiksen kiukuttelua.

Tiedän tunteen mul on sama tilanne

Äitisi on jostain syystä katkera ja epänormaalisti purkaa pahaaoloaan sinuun. Oma äitini oli samanlainen raivokohtauksia saava sekopää. Tosin kukaan ei kyllä usko sitä, sillä ulkopuolisille hän käyttäytyi kuin mallioppilas. Olisko äidilläsi jonkinasteinen persoonallisuushäiriö kuten omallani on.

Ja äitisi uhkailut muille soittamisesta vaikuttaa kyllä oudolta. Kyllä varmasti se joka soittaa on silloin se jolla on ongelmia.

Kehoittaisin hankkimaan harrastuksia, jotta pääset kotoa pois vähäksi aikaa. Puhuisin sinuna myös ongelmista koulun terveydenhoitajalle. Joissakin tapauksissa voisit ehkä saada tukiaikuisen tai tukiperheen, jossa voisit viettää normaalia teinin elämää.

Voimia sinulle!! Pärjäile!!

Ettei vaan äitisi olisi osasyyllinen isäsi mielenterveysongelmiin? Ja siis itse se suurin ongelma? Olen nimittäin nähnyt, että ihminen, jolla itsellään on ongelmia, voi helposti sairastuttaa herkimmät läheisensä ja itse elellä "terveen papereilla"...

Saatko otettua yhteyttä isääsi äitisi tietämättä? Millaiset välit sinulla on isääsi? Onko äitisi mahdollisesti kieltänyt isääsi pitämästä yhteyttä teihin? Pystyisitkö asumaan isäsi kanssa, jos elämä äitisi kanssa samassa osoitteessa on noin sietämätöntä? Koska kyllähän tuossa iässä nuori tarvitsee tukea ja kannustusta ja äidiltäsi sitä ei näköjään tipu, mikä on todella sääli... :(

Sun äidilläsi on isoja ongelmia. Sun täytyy kertoa tästä tilanteesta jollekin aikuiselle. Ota yhteyttä sosiaalipuolen viranomaisiin. He järjestävät sulle paikan nuorisokotiin tai sijaiskotiin. Ei sun tarvitse kestää tuollaista. Olet nuori. Tarvitset aikuisen tukea ja rakkautta. Hae apua tilanteeseen pian.

Halauksia sulle:)

mun äiti on lapsellinen ja oon alkanu vihaa sitä niin syvästi. se kohtelee mua välillä niin väärin, mutta mun veljeä se tuntuu nii rakastavan. Mä todellakin vihaan mun äitiä aina välillä. Nyt esimerkiksi jos muuttaisin jo kotoa, niin en mitään yhteyttä häneen haluaisi pitää. Isääni rakastan.

Luin melkein kaikki viestit tästä viestiketjusta ja hämmästyttävää miten monella on myös tätä kokemusta että yhtä lasta (yleensä naispuoleista tässä ketjussa) on kohdeltu erillä tavalla kuin muita lapsia. Meidän äiti haukkui aina mua kun asuin kotona mutta veljiä kehui, myös mun sisko sai osakseen haukkuja. Mun siskon kanssa painittiinkin mielenterveyden kans... Ja minä painin edelleen. Ja nykyään haukkuminen jatkuu äidin osalta, mutta sisko ei enää saa haukkuja (?) mutta minä saan kun olen käymässä "kotona" (en pidä sitä kotina, vaan siis oma kotini on tämä missä minun PERHE on, minulla on siis oma lapsi :) Ihmettelin aina että mikä minussa on vikana (ja mun siskossa) kun äiti haukkui meidän ulkonäköä (haukkuu edelleen minun ainakin) ja tekemisiä. Tunsin (ja tunnen) itseni maailman surkeimmaksi ihmiseksi sen takia mitä "kotona" sain kuulla äitini suusta (isä ei koskaan minua haukkunut, päinvastoin auttoi minua selviämään äitini tekemästä mielipahasta hyvällä huumorilla) nyt "äitini" pahoitti mieleni pahasti ennen joulua (liittyi mun lapseen tämä asia niin suutuin todenteolla) niin mietin haluanko mennä jouluksi "kotiin", lapseni ei tietenkään ymmärrä miksi olen niin pahoilla mielin, eikä mun lapsen pidäkkään ymmärtää lapsi on lapsi eikä aikuisten ongelmat kuulu lapsille. Haluan olla lapseni kanssa joulun mutta en voi sietää äitiäni. ja lapseni haluaa mummulaan jouluksi. Lapseni takia kestän varmaan joulun tuon hirviön kodissa. Luen paljon narsismiin liittyvää kirjallisuutta jne koitan selvitä tästä kuopasta jonka "oma äitini" mulle on kaivanut ja jonne putosin tietämättäni. Rankkaa on. Pelkään usein että "äitini" saisi lapseni itsetunnon myös huononemaan tai tekemään jotain hallaa koska itkeminenhän oli paha asia äitini mielestä ja on sanonut mun lapselle ettei saisi itkeä.

Voimia teille kaikille

äitinä voin kertoa erään seikan.kun mulla oli rankka elämänvaihe ja turhauduoin ja uuvuin lapseni kanssa yksin,olin kohtuuton joskus,olin yksin,turhautunut rankkaan arkeeni ilman tukiverkkoja,ystäviä missä asuimme.en kuitenkaan ollut niin julma kuin oma äitisi-olen puumut aikuisen lapseni kanssa asioista ja hän ymmärtää taustani .minun olisi pitänyt puhua ammatti-ihmiselle murhaistani ja arjen taakoistani,jossa ei ollut sijaa omaan elämääni tai aikaani,näin ollen uuvuin.tulin hermoherkäksi ym.mutta sun äitisi varmaan voi erittäin huonosti henkisesti.hänellä saattaa olla neurologisa ongelmia ,kuten mullakin add tai adhd,aitiherkkyyttä ja stressinkuormitus sai hermoni riekaleiksi ja sanoin joskus rumasti asioita,joita ei vanhempien koskaan kuuluisi sanoa ääneen.ääritolanteessa ihminen menettää arvointikykynsä ja ja olemme käsitelleet lapseni kanssa jo vuosia sitten asioita ja meillä ei ole enää katkeruuksia.rakastan lastani ja olemme päivittäin yhteyksissä,hän asuu kaukana kotoani,muutti eri kaupunkiinja opiskelee ja asuu kivan kumppaninsa ja lemmkkien kanssa ja vi hyvin

MIKSI VIHAAT ÄITIÄSI

Ompa monella niin huonot äidit.. Muuttakaa isienne luo asumaan koko valittava tyttölauma niin menee kaikilla lujaa! 'Asutte äitienne taloissa, saatte häneltä ruokaa, rakkautta,rahaa.. Vaaditte liikaa äideiltänne, ei mitään kuin haukkukaa lisää äitejänne jotka elämäänne "pilaavat".. Mikä estää muuttamasta omileen kun on 16???? Ei laki ainakaan..

Uusavuton jää äidilleen haukkumaan tätä, rohkea muuttaa omilleen eikä valita..

muuta omillesi, mikä estää???

Muuta meille ;) , minun tytär ei oikein hyväksy minua.. Ja kaipaisin sitä yhdessäoloa ja tekemistä ja juttelua kovastikkin kyllä mutta eihän enää siinä iässä(pian 18vee) paljon äiti kiinnosta vaan asuu omilllaan kohta. Ei 16 vuotias ole kovinkaan kypsä omilleen muuttamaan.. hirvittää tuon omankin tytön puolesta vaikka onkin fiksutapainen.

On ollut samanlaista.

Lohtu on ollut, että monella lapsella on vielä paljon pahemmin.
No en tiedä lohduttaako tämä, mutta kun ottaa perspektiiviä, niin saa tosiaan lohtua siitä. - ihan totta. Jos luet juttuja esim miten on tilanne esim Arabi, yms maissa, niin tulee perspektiiviä.

Sinulla on se etu, että otat asian esille.
Minulla (vanhemman polven ihmisellä) ei ollut sitä. Silloin ei voinut kertoa tälläisistä asioista. - Ei vain voinut, piti nieleksiä kaikki.

No, minun ratkaisu oli, että muutin ulkomaille.

Jatketaan keskusteluja!
Ei ole helppoa sekään, mutta olen silti pärjäillyt.

Tästä olisi mielenkiintoista keskustella että mitä äidinviha tekee tyttären naiskuvalle.

Oletko vielä kuulolla?
Olet nyt parissakymmenissä. Miten asiat ovat edistyneet.

Aikuisten ihmisten ei ole pakko olla toisistaan riippuvaiset. Toivorravasti olet päässyt omaan elämääsi ja vastaat itse itsestäsi.

Monille "ihana nuoruusaika" on vaikea ja raskas.

Mun mutsi on täyskusipää ! Kukaan ei tule sen kanssa toimeen paitsi sisko ja se on jännä kun mutsi ei oo kotona niin kaikki tulee toimeen ja tosi hyvin . Mitä sille akalle sanoisi ?

"... että rakkauden vastakohta ei ole viha - vaan välinpitämättömyys. Sellaista ihmistä jota eniten rakastaa, sellaisen huonoja puolia ja virheitä myös eniten vihaa."

Tämä pätee mielestäni muuten mutta ei äiti-lapsi-suhteessa.

Jos omaa lastaan rakastaa, ei häntä kohtele kaltoin. En kyllä osaa sanoa kumpi on pahempaa, välinpitämättömyys vai viha, kumpikin voi saada todella ikävää jälkeä aikaan.

Jos omaa äitiään vihaa, se on vihaa, ei rakkautta. Sen vihan pohjana on rakkaus, joka on nuijittu maanrakoon. Jos pohjana olisi välinpitämättömyys, ei vihaakaan ehkä olisi.

Mutta se viha tulee nimenomaan juuri siitä, että on alistetussa tilanteessa, jolle ei mitään voi ja josta ei ole ulospääsyä. Lapsena aika tuntuu päättymättömän pitkältä, joten se täysi-ikäisyyden raja voi häämöttää armottoman ja epätoivoisen kaukana, niin kaukana että tuntuu että hukkuu siihen pahaan oloon ennen kuin omaan kotiin muuton päivä voisi koittaa. Itse käynyt tuon läpi ja lukion päättymisen jälkeen menin opiskelun sivussa iltatöihin ja laskin sananmukaisesti päiviä siihen kun minulla omien laskujen mukaan oli varaa muuttaa kotoa pois. Nyt ajatellen olisin muuttanut jo aiemmin, mutta äitini sai minut järkevällä äänellä puhuen uskomaan että eläminen on todella hankalaa ja että ihmisen on todella vaikeaa tulla toimeen omien rahojensa kanssa. Uskoin häntä hassu kun olin.

Kun sitten muutin omaan kotiin, koska oli vaan ihan pakko päästä kotoa pois, hämmästyin sitä kuinka ihanan rauhallista ja helppoa elämä oikeasti onkaan. :) Sitä kun jaksaa jotenkin odottaa ja yrittää minimoida konfliktit äidin kanssa, niin se omaan kotiin muutto kyllä palkitsee. Henkisesti voi iskeä rankka ajanjakso jossain välissä kun tajuaa että on täysin omillaan, mitään tukiverkostoa vanhemmista ei ole. Mutta itselläni ainakaan se ei ollut henkisesti puoliksikaan niin rankkaa kuin mitä kotona asuminen ennen sitä oli ollut.

Sellainen juttu vielä: lapsia voi neuvoa hakemaan apua, mutta uskon että moni ei todellakaan apua hae vaikka olisi tärkeääkin, johtuen siitä että se äidin tai vanhemman pelko on niin suurta, vaikka kyse olisi lähes pelkästään henkisestä väkivallasta, että apua ei uskalla hakea. Ei siksi, että tietää että äiti saisi kuitenkin jotain kautta kuulla siitä, ja seurauksia pelkäisi enemmän kuin nykyistä tilannetta.

Tsemppiä kaikille! Itse selvisin vaikeista vuosista, tapasin lopulta ihanan miehen, funtsin itse asioita läpi (funtsin välillä omien lasten kautta edelleen ja uudelleen) ja tajusin että minun tulee kohdella muita niin hyvin kuin vain suinkin kykenen, siitä huolimatta että tuntisin oikeutetuksi saada erityiskohtelua koska olen kärsinyt niin paljon (en ole oikeutettu mihinkään erityiskohteluun). Kaikki tapahtunut paha ei ole kenenkään toisen syy, pelkästään äidin tai vanhemman. Ja koska hänelle puhuminen tai kostaminen ei ratkaise mitään, pikemminkin toisin päin, on asioiden läpikäynti, hyväksyminen ja unohtaminen paras tapa jatkaa eteen päin ja saada ihana elämä!!!

Tällainenkin mahdollisuus on olemassa, näitä saattaa olla muitakin,
http://www.keokarkku.fi/tiedotepalsta/index.tmpl?sivu_id=114

Mun äiti on vitun läski idiootti huora. Se ei ymmärrä mitään. Valittaa jatkuvasti. Jauhaa paskaa ja änkyttää. Syyttää minua kaikesta.

kuullotaa niinn tutulta , ettämä vihaan mun äitiä, mutta en ikinä saa sitä sanoa ääneen..................

Mä kuulin ihan samaa. Asuin yksinhuoltaja äidin kanssa joka oli myös alkoholisti. Selvinpäin ei ikinä mutta kännissä se piina alko ja mun lapsuus oli muutenkin pelottava. Semmosta oli hirveää kuulla siltä ainoalta ihmiseltä jonka olis pitäny pitää musta huolta. Lähin maailmalle 18 vuotiaana enkä palanu takas. Soiteltiin sillon tällön mutta se siitä ja hän siihen alkoholiin sitten kuolikin. Kenenkään meistä ei pitäisi nähdä ja kuulla tämmöstä varsinkaan vanhemmiltaan. Missä oli mun turva ja tuki? ei ollu sosiaali työntekijöitä eikä naapureita tai sukulaisia jotka auttoivat. Sukulaiset tiesivät mutta käänsivät päänsä mikä on jättänyt muhun ikuiset arvet. Minä en ole enkä ansaitse mitään..tämän opin lapsuudestani ja en luota kenenkään mutta ikinä en ole päätäni kääntänyt epäoikeudesta.

nyt tule eri juttu.yksi minun tytöistä on kohta 40 ja saa ensimmäisen lapsen.me onnittelimme ja oltiin onnellisia hänen puolest.pikku hilja hän lakkasi soittamasta eikä vastannut kun hänelle soitti.ihmettelimme mikä on.nyt on selvinnyt pikku hilja että tämä nuori tuleva isä on henkisesti sairas.onhan tällä pojalla ollut vaikea lapsuus liiankin.......nyt ihmettelen ja odotan mitä tapahtuu.en voi enka halua sekantua heidän elämä.ilmeisesti tuleva isä on väkivaltainen koska näky mustelmi tytöstä.mulle tehtiin selväksi kun kysyin että kaikki on hyvin.näin tytön tässä yksi päivä.toivon pojan hakevan hoitoon ja äkkiä.nyt seuraan tilannetta apujoukkojen kanssa.ja olen valmis auttamaan jos tarvi.voi miten ihminen voi olla hankala kun tule viina ja mustasukkaisuutta.odottelin nyt vaan

huoh mun äiti on valhteleva huora..

MÄKÄÄN EN KESTÄ OMAA ÄITIÄNI OIKEESTI... TUNTUU ET SE HALLITSEE MUN ELÄMÄÄ LIIKAA

Erotkaa sairaista vanhemmista heti kuin vain on mahdollista.
Se on tie pelastukseen, sielunrauhaan ja omaan elämään.

Sun äidillä on pahoja mielenterveysongelmia.

Minäkin vihaan äitiäni. Enemmän kuin ketään, ikinä. En vihaisi edes jonkun minun ystävän/veljeni murhaajaa yhtä paljon kun vihaan äitiäni. Minä.. Minä en voi edes käsittää miten tuommosia saatanan riivaamia demoneita voi olla edes olemassa. (Ironisinta kyllä hän ja isä on ääriuskovaisia, kaikkineen iltarituaaleinensa) Ei sitä turhaa uskovaisiakaan mollata. Ne on luontaansatyöntäviä ihmisiä. Isäni nyt on jonkunlainen. Sekin nykyään tosin alkaa muistuttamaan äitiä yhä enemmän.

Mutta tuo vitun lehmä, joka on pilannut elämäni, saisi kyllä palaa helvetissä.. Minun tapauksessa ei tosin ole kyse varsinaisesti huonotapaisesta äidistä, vaan pikemminkin ylihuolehtivasta idiootista. Hän ei ole koskaan juonut alkoholia tai ollut väkivaltainen, käy töissä normaalisti ja on muutenkin kaikin tavoin "malliesimerkki" "normaalista" ihmisestä. Mutta tuo henkinen osasto on jotain niin hirveää, mitä ei voi käsittää! Hän on henkisesti murskannut meidät kaikki 3 veljestä ja kaikki meistä on ollut psykologin pakeilla. Minä ja toinen veljeni edelleen. Vanhimmalla onneksi jo oma elämä ja muuttanut kauas äidistä. Ja äiti vielä kehtaa väittää, että vika ei ole hänessä, vaikka kaikki kolme veljestä ollaan lähestulkoon epäonnistuttu elämässä.

Kuinka idiootti pitää olla ettei ymmärrä? En tiedä voinko tuntemattomille edes kuvailla minkälainen ihminen hän on, mutta yritän parhaani:
Hän on hyvin päällekäyvä (henkisesti) ja kaikki on niin kuin hän sanoo, hän on muka viisaampi eikä usko lapsiaan. Kaikki pitää tehdä juuri niin kuin hän haluaa, tai hän uhkailee psykologeilla ynnä muilla kallonkutistajilla. Kaikki on oikein mitä hän tekee, ei ikinä ota lasten toiveita tai pyyntöjä huomioon, vaan jyrää niiden yli. On TÄYSIN huumorintajuton tosikko joka ei osaa pitää hauskaa tai olla perheen kanssa yhdessä. Ottaa kaiken tosissaan, mitä tahansa hänelle edes vitsillään heittää. On työnarkomaani, jolla ei ole muuta elämää kuin työ, nukkuminen, työ, nukkuminen. Yrittää manipuloida lapsiaan juuri niin kuin hän haluaa, vaikka mekin ollaan jo toisen veljen kanssa aikuisia. Hänellä on PAKOTTAVA TARVE PÄÄSTÄ SANOMAAN KAIKESTA!!! Löytää aina virheitä, teki mitä hyvänsä. Krooninen nalkuttamisen tarve koko ajan asiasta kuin asiasta.

Tänäkään jouluna asiat eivät ole muuttuneet. Meillä oli tossa taannoin paha riita enkä pitänyt häneen mitään yhteyttä pitkään aikaan. (Asumme siis veljen kanssa omillaan, mutta viikonloppusin yleensä käydään kotona) En päästänyt häntä asuntooni eikä minulla ollut syytä, koska oli loukannut minua todella, todella syvältä. Kyse oli siis minun henkilökohtaisista asioista. Lähinnä ylipainosta ja terveyteen liittyvistä asioista. Ja hänen valtavasta painostuksestaan ja avun väkisin tyrkyttämisestä.

Tästä on ollut jo jonkin aikaa, mutta sanoin hänelle todella vakavissani, että jos tuo homma ei muutu niin katkasen lopullisesti yhteyden häneen. Mutta mitä tapahtuikaan nyt kun tulin ihan hyvissä mielin joulunviettoon kotia..? Tämä sama saatanallinen saarna ei muuta kuin jatkuu vain kun ENSIMMÄISTÄ kertaa näin hänet tänään. Ei siihen mennyt edes minuuttia kun hän oli jo täydessä vauhdissa vouhkoamassa kun olin sattunut ostamaan vähän joululimukoita. Siis vittu... Joulu.. Ei edes jouluna voida käyttäytyä.. Tämäkin joulu taas vaihteeksi pilalla. Tuntuu, että se on oikein ottanut elämäntehtäväkseen pilata kaiken.

Vituttaa ja masentaa niin paljon, koska olen edelleen osaksi riippuvainen hänen - ja isän rahoista, koska en kykene itse hankkimaan elantoa. Työelämään en kykene. Opiskelen vain tällä hetkellä ja joka päivä saa olla kuulemassa kun se kuulustelee miten on menny, lähinnä onneksi tekstiviestillä. Ei mitään luottamusta ja uskoa lapsiinsa. Tommonen ylenpalttinen "valvominen" ja holhoaminenkin syö miestä.

Huoh... Ottasin kenet muun tahansa hänen tilalleen jos voisin...

Äitiisi potee heikkoa itsetuntoa.Itse olet nuori,sinulla on haaveita,unelmia,uskallat olla oma itsesi.Sinulla ei ole itsetunto ongelmia etkä ole mikään sulkeutunut persoona.Olet normaali nuori ja äitisi taas on heikoilla edessäsi.Äitisi nuoruudessa ei ollut vapauksia ja silloin naiset joutuivat tekemään kompromisseja ja entisaikojen miehet harvoin olivat herrasmiehiä.Äitisi näkee sinut kun hän oli nuori.Hän on kokenut ehkä myös omilta sukulaisiltaan kritiikkiä,mollaamista ja alentavaa käytöstä.Hiljene hetkeksi tai mene ulos kävelemään ja yritä muistaa kun olit pieni ja muistele tarinoita kun äitisi oli pieni ja niitä olet kuullut isovahhempiltasi ja vanhemmilta sukulaisilta.Silloin ymmärrät että äidilläsi ei aina ole ollut helppoa.Sinulla on tulevaisuus edessä ja sinun ei tarvitse tehdä niitä virheitä mitä äitisi on tehnyt.
Sinulle Hyvää Joulua

Itse vihaan myös äitiäni.
Isäni jätti mut ja äitini ku olin puolen vuoden ikänen ja äitini syyttää minua siitä että isäni lähti. Hakkaa mua usein ihan ilman syytä ja vetää viinaa ja huumeita olin jo 8 vuotiaana tottunut hakemaan äitini pois baareista ja portsarit tunsivat minut oikein hyvin. Se on työtön ja käyn usein kavereilla syömässä. Sanoo usein että toivoo etten olisi koskaan syntynytkään. 12 vuotiaana purin turhautumistani koulussa ja hakkasin 8 vuotiaan verille ihan ilman mitään syytä tajusin mitä olin tehny ja huusin mikä vittu mua vaivaa? Mul on vaan 1 kaveri ja tyttöystävä. kukaan muu ei katokkaan mua päin. Pari viikkoo sit ku tulin kotiin mun mutsi poltti takassa mun koulukirjoja ja sano et "mul oli kylmä mut joudut itte tästä vastuuseen koska kukaan ei usko tommosta pikku paskaa. Painu vittuun mun asunnostani!" Vannoon et en koskaan olis niin paska vanhempi ku toi ämmä on.

Ei kenenkään pitäis kuunnella tollasta:(

Olenko itse superonnekas vai mitä kun omassa perheessä ei ole yhtään näin? Ei haukkuja koskaan ja kivoja asioita tapahtuu kokoajan.

Ehdota äidillesi,että lähtee vaikka perheneuvontaan kanssasi.
Toinen hyvä vaihtoehto on,että nauhoitat vaikka kännykkä ideoon hänen puheitaan,ja pistät itsensä kuullen videon pyörimään,ja kysyt sitten,että tämäkö on välittävää kasvatusta.