Olen aina pitänyt turkkilaisesta ruoasta ja musiikista todella paljon. Muksusta asti. Turkissa olen muutaman kerran käynyt ja maa lumoaa minut kulttuurillaan täysin. Tälläkin hetkellä kuuntelen turkkilaista musiikkia jonka kauniisiin säveliin ja monipuoliseen instrumenttien käyttöön olen ihastunut.
Turkkilaisista miehistä minulla tosin on aina ollut omat ennakkoluuloni, mutta viime vuonna ihastuin sitten turkkilaiseen mieheen. Suhde kesti vajaan vuoden ja päättyi tuossa alkuvuodesta. Mies oli huvittunut musiikkimaustani ja yllättyi kun ensimmäisen kerran kokkasin hänelle - tyylini on hyvin turkkilaisvaikutteinen. Kavereillekin kertoi tyttöystävästä joka tekee samanlaista ruokaa kuin oma äiti tapasi tehdä.
Mutta voi sitä itkua kun suhde meni poikki. Miestä en niinkään ole ikävöinyt, mutta ikävöin hurjasti sitä kulttuurietua jonka seurustelusuhteemme minulle toi. Minulla on paljon hankalampi päästä käsiksi turkkilaisiin elokuviin, musiikkiin ja uusiin resepteihin sun muihin kuin hänen kanssaan :P Kuullostaa itsekkäältä mutta sen myönnän! Kaipaan turkin kielen kuuntelemista ja entisen poikaystäväni kertomuksia turkista ja sen kulttuurista ja hänen hassuja pieniä kulttuurillisia tapojaan.
Nyt myös jotenkin häpeilen turkininnostustani, kun tuntuu että minulla ei ole enää oikeutta pitää turkkilaista kulttuuria itselleni tärkeänä, kun poikaystäväkin on nykyään suomalainen. Minulla ei ole enää mitään siteitä siihen kulttuuriin mutta oi niin kaipaan sitä.
Uusi poikaystäväni ei suostu toistuvista pyynnöistäni huolimatta matkustamaan kanssani turkkiin ja turkkilaista musiikkia kuuntelen salaa, koska hänen mielestään muistelen entistä poikaystävääni sen avulla. Olen yrittänyt vedota siihen, että turkkilaista kulttuuria olen ihannoinut jo pienestä asti mutta hän ottaa kaiken turkkiin liittyvän henkilökohtaisena loukkauksena.
Olenko rakastunut kulttuuriin?
Sen vielä sanon että ihannointini ei ole kritiikitöntä ja ihailenkin lähinnä vain niitä turkkilaisen kulttuurin piirteitä joista pidän (eli lähinnä musiikki ja ruoka, sekä kaunis kieli, jota joskus haluaisin ehkä opiskellakin..).
Turkkilaisista miehistä minulla tosin on aina ollut omat ennakkoluuloni, mutta viime vuonna ihastuin sitten turkkilaiseen mieheen. Suhde kesti vajaan vuoden ja päättyi tuossa alkuvuodesta. Mies oli huvittunut musiikkimaustani ja yllättyi kun ensimmäisen kerran kokkasin hänelle - tyylini on hyvin turkkilaisvaikutteinen. Kavereillekin kertoi tyttöystävästä joka tekee samanlaista ruokaa kuin oma äiti tapasi tehdä.
Mutta voi sitä itkua kun suhde meni poikki. Miestä en niinkään ole ikävöinyt, mutta ikävöin hurjasti sitä kulttuurietua jonka seurustelusuhteemme minulle toi. Minulla on paljon hankalampi päästä käsiksi turkkilaisiin elokuviin, musiikkiin ja uusiin resepteihin sun muihin kuin hänen kanssaan :P Kuullostaa itsekkäältä mutta sen myönnän! Kaipaan turkin kielen kuuntelemista ja entisen poikaystäväni kertomuksia turkista ja sen kulttuurista ja hänen hassuja pieniä kulttuurillisia tapojaan.
Nyt myös jotenkin häpeilen turkininnostustani, kun tuntuu että minulla ei ole enää oikeutta pitää turkkilaista kulttuuria itselleni tärkeänä, kun poikaystäväkin on nykyään suomalainen. Minulla ei ole enää mitään siteitä siihen kulttuuriin mutta oi niin kaipaan sitä.
Uusi poikaystäväni ei suostu toistuvista pyynnöistäni huolimatta matkustamaan kanssani turkkiin ja turkkilaista musiikkia kuuntelen salaa, koska hänen mielestään muistelen entistä poikaystävääni sen avulla. Olen yrittänyt vedota siihen, että turkkilaista kulttuuria olen ihannoinut jo pienestä asti mutta hän ottaa kaiken turkkiin liittyvän henkilökohtaisena loukkauksena.
Olenko rakastunut kulttuuriin?
Sen vielä sanon että ihannointini ei ole kritiikitöntä ja ihailenkin lähinnä vain niitä turkkilaisen kulttuurin piirteitä joista pidän (eli lähinnä musiikki ja ruoka, sekä kaunis kieli, jota joskus haluaisin ehkä opiskellakin..).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lakkaa ahdistelemasta poikaystävääsi turkkimaniallasi.
Mene vaikka kansalaisopistoon opiskelemaan turkin kieltä. Siellä tutustut muihin asianharrastajiin, saat kosketuksen kulttuuriin -ja opit kieltä.
Jos ei muu auta, muuta Turkkiin asumaan. Löydät varmaan määräaikaisen työpaikan jostakin turistikeskuksesta.
Turkin poikia vilistää täälläkin ja ainahan voi
mennä paikan päälle katsastamaan uutta.
..hihihih ! siis katsastamaan ja kehiin siis missä tuonkaltaista ilmaisua ! mutta napakasti sanottu ap. ei millään pahalla mutta ...hihihihih.
Jos ihan tosissasi olit, kannattaisiko ehkä miettiä,mikä sinulle on tärkeintä. Pidät tietyistä asioista, ne ovat jo kauan ollut osa sinua, pystytkö seurustelemaan, kenties suunnittelemaan tulevaisuutta miehen kanssa,joka ei kestä näitä asioita sinussa?? Mikä on sinulle tärkeämpää, olla oma itsesi ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan vai piilotella ja vähätellä itseäsi toisen mieliksi?
Kuvauksesi on loistava esimerkki siitä, miksi en ole koskaan huolinut suomalaista miestä. Tosin en ole Turkki-fani,mutta en todellakaan haluaisi olla miehen kanssa,joka ei hyväksy minua omana itsenäni. Täydellinen ei kukaan ole,mutta eihän tuossa mitään pahaa ole!
Suomalainen mies ei todellakaan hyväksy naista
omana itsenään, vaikkei itse ole sen kummempi.
hyväksyy monia asioita mitä muiden kulttuurin edustajat eivät hyväksyisi. nim. kokemusta on.
Varo nyt vähän. Ei tällä palstalla saa puhua positiivista suomalaisesta
miehestä, tai pahaa ulkomaalaisesta. Kaikki suomalaiset miehet niputetaan
joidenkin suomalaisten miesten negatiivisten piirteiden mukaan
samaan porukkaan, mutta ulkomaalaisista saadut negatiiviset kokemukset
ovat vain yksittäistapauksia.
Ei täällä saa hei yleistää, paitsi jos haukutaan suomalaisia miehiä.
Silloin kuuluukin yleistää, että kaikissa suomalaisissa miehissä
on kaikki mahdolliset nagatiiviset piirteet, eikä positiivisista piirteistä
saa puhua.