eipä niille tunteille varmaan voi mitään

Juuri noin sen kuuluu mennä.
Ei ketään voi omistaa - eikä ketään voi pakottaa.
Ei pysymään liitossa, eikä myöskään pettämään.
Ihan omasta tahdostaan ne miehet sitä vehjettään tyrkyttää. Ei niitä väkisin voi ottaa!

lisää elikkäs kirjoitit
"jokainen tarvii ihmisen johon luottaa ja ketä rakstaa - ja ihmisen joka ei petä vaan on onnellinen sen toisen kanssa."

Suoraan sanottuna on pareja, joista toinen pettää (en tarkoita välttämättä ns. kroonista pettämistä) - mutta molemmat ovat silti onnellisia yhdessä. Jotkut tietävät toisen uskottomuudesta, toiset eivät.

Sitten on paljon pareja, jotka eivät petä, eivätkä ole onnellisia yhdessä, mutta eivät silti eroa. Ehkä heillä olisi yksin (molemmilla) vieläkin kurjempaa.

Minulla on ollut kuutisen vuotta hyvä miespuolinen ystävä, jonka kanssa olemme jakaneet elämämme ilot ja surut. Enemmän niitä olen hänen kanssaan jakanut kuin mieheni kanssa 20 vuoteen. Mietinkin jo muinoin uskottomuuden syvintä olemusta. Onko se todellakin vain seksiä jonkun toisen kanssa - tulin siihen tulokseen, ettei. Se on myös uskottomuutta, että tuntee "henkisen" olonsa (aina) paremmaksi jonkun toisen seurassa kuin oman puolison. Tätä vahvistaa se, että nyt kun minulla on ollut pidempiaikainen rinnakkaissuhde, niin tuo ystävämies on jäänyt vähemmälle "huomiolle" - eli ts. välimme ovat etäisemmät - osittain jo siitäkin syystä, ettei aika riitä ihan kaikkeen.

Jännittävää, että toiset sanovat "ei ne tunteet" vaan teot: Seksi on teko, tunne ei. Ystävän kanssa voi olla ystävä olematta silti uskoton. Näin se varmaan yleensä?/monesti onkin. Asia riippuu kuitenkin molempien suhteiden sisällöstä.

Teoriaa: Jos minut olisi pantu valitsemaan muutama vuosi sitten mieheni ja ystävämiehen väliltä, olisin valinnut ystävämiehen. Jos minun nyt pitäisi valita ystävämiehen ja rinnakkaissuhteen väliltä, valitsisin rinnakkaissuhteen. Ja jos vielä kysyttäisiin kuten joissain psykologisissa testeissä
"oliko valinta erittäin helppo/helppo/keskivaikea/vaikea/erittäin vaikea"
vastaisin erittäin helppo. Sitä se ei varmaankaan olisi jollain toisella ihmisellä jossain toisaalla, erilaisissa suhteissa. Olen nyt eroamassa miehestäni (pikkuhiljaa, kun mieheni totuttelee ajatukseen). Mutta olen varma, että monet tällaisessa päällisinpuolin samankaltaisessa tilanteessa kallistuvat vankasti tai edes hieman sen vakisuhteen puolelle. Sanomattakin selvää, että hankalinta on niillä, jotka kallistuvat vain hieman jommallekummalle puolelle. Lopulta koko valinta saattaa mennä arpomiseksi.

muukin ajattelee, tällä tavalla. Jos jompikumpi pettää,, ei silloin kaikki ole hyvin suhteessa, silloin pitää tosiaan miettiä, että kannattaako jatkaa. Itse erosin samoista syisätä,, miksi ihmeessä "pilata" monta elämää,, ei kannata katkeroitua, jos he ovat onnellisia yhdessä, suon sen heille,, voin sanoa myös kiitos exäni, "uudelle",, ei turhaan jatkettu yhdessä ja tuhlattu elämää, nautitaan kaikki tästä elämästä.. eikä turhaan haukuta ja etsitä syyllisiä,,, koska vain yhtä syyllistä ei ole,,

tuossa se on syy, miksi en haluaisi kenenkään väliin. Ymmärrän että jokaisen pitäisi setviä oma elämänsä itse, koska parisuhteessa on vika niissä kahdessa, kolmas sotkeentuu usein haluamattaan sellaiseen mikä ei hänelle kuulu.

Yleensä kolmanteen sattuu eniten. Voihan olla, että pariskunta on yhdessä sanattomasti sopineet, että yhdessä pysyvät kunnes kuolema erottaa, ja vieraissa voi käydä, kunhan ei ihan julki kärähdä. Siihen kun joutuu ulkopuolisena, ei välttämättä ole edes tilanteen tasalla, ja vain olettaa ja luulee asioita. Hyvin voi tietää, ettei liitossa ole lämpöä, mutta välttämättä ei sitä, että on otettu vain lämmikkeeksi. Harva pystyy pidempään ihmissuhteeseen ilman tunteita. Jos taas joku pystyy olemaan naimisissa ilman lämpöä ja tunnetta, pystyy hän varmasti myös pitämään sivusuhteen asiallisena panosuhteena. Panokumppani on vain panokumppani, tunsi tämä miten suuria tunteita tahansa.
Kun ei kerrota. Siinä kova sudenkuoppa. Toisen saa koukutettua pitämällä tätä epätietoisuudessa. Jos suuria tunteita kokevalle kertoisi asiotten oikean laidan, tunteitten laatua ja syvyyttä pystyisi paremmin hallitsemaan. Mutta kun jätetään asiat sopivasti auki, rakastunut jää odottamaan kuin parhainta telkkarin jatkosarjaa. Jos kuitenkin seuraavassa jaksossa..

Ja pettämisenkö kautta ne suhteet pitää lopettaa? Missä se keskustelu on? Tuskin sitä on uudessakaan suhteessa, mikäli sitä ei ole ollut aikaisemmin.
Totta, että elämä voi kohentua huomattavasti valehtelijan ja vieraissa kulkijan häivyttyä elinpiiristä. Olen sen itse kokenut!! Kokemuksen myötä oppii arvostamaan itseään ihmisenä ja seisoo omilla jaloillaan. Tiedän, että toinen ei tee minua onnelliseksi, jos minä en itse ole onnellinen omassa minässäni. Toinen ihminen voi vain tuoda elooni lisäpotkua. Voin helliä ja huomata häntä niin paljon kuin jaksan.
Tuskin ne kakkoset jaksaisivat samaa rumpaa, mihin me vaimot olemme joutuneet. Eivät tiedä todellisesta kärsimyksestä mitään. Eivät he ole kotia ja lapsia olleet hoitamassa. Kunhan pitävät itsensä virkeinä. Mutt minä olen nyt se virkeä ja hyvinvoiva. Kakkosesta tuli väsynyt vaunujen työntäjä. Vuoroin vieraissa!! Hih, hih!!