Olen naimisissa oleva 24- vuotias nainen, mieheni on 28v. Molemmat haluaisimme jo kovasti perheenlisäystä, mutta minua pelottaa/jännittää se miten lapsen tulo vaikuttaa parisuhteeseen. Pelkään, ettei meillä ole enää yhteistä aikaa ja "erkaannumme". Nykyisin vietämme aikaa todella paljon yhdessä enkä haluaisi sen muuttuvan. Mieheni koittaa rohkaista minua, mutta silti epäröin. Kertokaa kokemuksia, miten lapsi vaikutti suhteeseenne? Ja kaduttaako mikään? Minkä ehkä tekisit toisin nyt?
Kiitos :)
Kiitos :)
Vastaukset 20
Vanhimmat
...mieheni kanssa ollet yksissä 9v. kun saimme toivotun piiperoisen. Paljon reissailtiin ja vietettiin yhteistä aikaa ennen sitä, nyt tietenkin yhteinen aika vähentynyt luonnollisesti. Nyt silloin tällöin viedään lapsi hoitoon isovanhemmille , että saadaan kahdenkeskistä aikaa. Ja nykyisin reissataan koko perheen voimin. Mitään en muuttaisi tai tekisi toisin!!!
saa, kun järjestää. Meillä ei miehen kanssa ollut ikinä kahdenkeskistä aikaa, koska aloin heti odottamaan esikoista. Nyt lapsia on jo kolme ja odotamme sitä aikaa että tosiaan saadaan enemmän sitä omaa aikaa. Ollaan jo siitä niin onnellisia että lapset nukkuvat viikonloppuisin pitkään, ei tarvi itsekään aamuyöllä alkaa nousemaan.
Ei sitä enää kaipaa lapsen myötä niin paljon kahdenkeskistä aikaa, koska kerran ei enää olla kaksin. Kaikkeen tottuu. Jos taas tarkoitat petihommia, niin hyvin kerkee lasten päiväunien aikana :)
Mitenkäs sitten tuo baareissa käynti? Me tykätään käydä melkein joka viikonloppu baareissa, laulamassa karaokea jne. Joskus viikolla, lähinnä kesäisin, käydään töitten jälkeen terassilla ottamassa muutama. Tällänen tietysti jäisi vähemmälle....
Miten usein käytte baareissa?
Ei lasten kanssa ymmärrettävästi baareilla. Eikä niitä lapsia todellakaan voi joka viikonloppu jollekin hoitoon työntää, arkipäivistä puhumattakaan.
Ehkä on parempi, että baareilette ettekä hanki lapsia.
ole enää aikaa. Kun oli vielä yksi lapsi, käytiin noin kerran kuussa baarissa max.kaks kertaa. Mutta kun noita lapsia on jo enemmän on tuo kerran kuussakin jäänyt. Mennään aina jos on aihetta ja jollain jotain juhlia ym. Ekan lapsen kanssa ja jo odotus aikana onkin se suurin totuttelu uuteen elämäntapaan. Ei baareilu ole mitään elämää ja kaksistaan oloa. Jos me ukon kanssa saadaan vapaata, niin voidaan kyllä jotain ottaa mutta harvemmin aikaamme baarissa käytetään, nyhjätään mieluummin kaksistaa. (Ollaan molemmat oltu ennen lapsia varsinaisia baarikärpäsiä)
...huomattavasti!!!!
Ennen lasta käytiin noin kerran kuussa, (sinkkuna ollessani kävin joka viikonloppu kahtena päivänä), nyt ei edes tee mieli baareihin. Saatan yhdet pikkujoulut viettää ja sit kesäaikaan kerran tai pari eksytään terassille.... että näin!
... että jos ei malta pysyä baareista pois niin kannattaa viel lykätä sitä lasten hankintaa. Itselläni menojalka vipatti melkein kolmekymppiseksi ja sit tuli sellanen olo, että nyt riitti rilluttelu ja että lapsi ois tervetullut. Ei siis pidetty mitään kiirettä. Mies olisi halunnu lapsia jo aikaisemminkin mutta itse en ollut valmis viel silloin.
vauvan tulosn jälkeen yhteinen "parisuhdeaikamme" katosi kuin tuhka tuuleen. Aiemminkin ehdimme mieheni yrittäjyydestä johtuen viettää vain minimaalisen määrän aikaa yhdessä.
Lapsemme on nyt 8kk. Leffassa ollaan käyty muutaman kerran kahdestaan, tai perheen kanssa syömässä. Iltaisin myöhään kun mies tulee kotiin, röhnötämme yhdessä sohvalla telkkaria katsoen (mies syö samalla, eikä osaa keskustella samaan aikaan), sitten olemmekin jo niin väsyneitä, että painutaan suoraan nukkumaan, mies vielä usein eri huoneeseen, koska minä kuulemma kuorsaan. Itse haluaisin mennä nukkumaan samaan aikaa kuin lapsikin, mutta jos halua ikinä nähdä miestäni, on minun valvottava yli puolenyön.Ja tämä saa min ut aina vaan uupuneemmaksi, kun kuitenkin aamusta on heti oltava lapsen kanssa ylhäällä...ja univelka kasvaa.
Mies käy omissa menoissaan ja harrastuksissaan lähes samalla tavalla kuin ennenkin, jos töiltään ehtii. Ja minä olen lapsen kanssa 24/7 kahdestaan. Toki itse käyn välillä ostoksilla tai ystävillä ja sukulaisilla kylässä.
Seksiä olemme harrastaneet KERRAN lapsen syntymän jälkeen. Tähän on syitä väsymys, minun muuttunut vartaloni ja masennus. Muutaman kerran olen yrittänyt "lämmitellä", mutta jos mies ei heti tajua ja ole messissä, luovutan nopeasti, koska en halua tulla torjutuksi. Pelkään, että mies ei halua minua, koska ole huomattavasti pyöreämmässä kunnossa kuin aiemmin ja paikat roikkuvat. Asia häiritsee minua ja todennäköisesti myös miestäni, vaikkei hän sitä myönnäkään. Välillä mies marmattaa seksin puutteesta, vaikkei me koskaan mitään kaneja olla oltukaan, muttei itse koskaan tee aloitetta siihen suuntaan. Sen sijaan hän odottaa, että minä kävisin kimppuun ja hän voisi tyyliin maata vain selällään ja nauttia...tämäkin kieltämättä vähentää minun seksihalujani. Olen useinkin nykyään huomannut haaveilevani muista tai entisistä kumppaneistani, vaikken mitään asian suhteen tekisikään. Mies todennäköisesti tuntee samoin.
Vaikka rakastamme toisiamme ja perhettämme valtavasti, oli ainakin minulle todella suuri järkytys, miten vähän aikaa ja energiaa parisuhteellemme jäi, ja jo ensimmäisten viikkojen aikana olin suunnattoman masentunut asiasta, kun huomasin, ettei meillä kohta ole enää mitään yhteistä. Olemme puhuneet asiasta, miehen mielestä parisuhteessa ei ole vikaa, seksin puutteessa kylläkin, vaikkei itse yritä tilannetta edes korjata. Hän koittaa olla ymmärtävinään minun tunteitani ja tilityksiä, muttemme konkreettisesti ole kyenneet asialle mitään tekemään.
Suurin ongelma meillä on yhteisen ajan puute mkieheni työn takia, ja minun väsymykseni ja kypsymiseni "yksinhuoltajuuteen", varsinki kun näkee, miten toinen jatkaa elämäänsä kuin ennenkin, ja minä hoidan lapsen ja kodin täysin yksin (ei ole vaihtanut koskaan vaippoja ja harvoin syöttänyt).
Kuulemma 2 ensimmäistä vuotta lapsen saannin jälkeen ovat hankalimmat parisuhteen kannalta, siihen minäkin luotan, että asiat pikkuhiljaa siihen mennessä järjestyvät parhain päin. Ero ei ole meille kummallekaan vaihtoehto.
Joo no olemme aiheesta nyt mieheni kanssa taas jutelleet ja sanoin suoraan hänelle, että minä en halua vielä lasta. Haluan nauttia nuoruudesta ja vapaudesta ja sitten vasta hankkia lapsen. Jos yhtään epäilyttää se, onko oikea aika niin silloin tuskin on. Mutta kiitos kaikille kommenteista.
Vauvoja ei hankita, niitä saadaan, jos saadaan...
"Kuulemma 2 ensimmäistä vuotta lapsen saannin jälkeen ovat hankalimmat parisuhteen kannalta, siihen minäkin luotan, että asiat pikkuhiljaa siihen mennessä järjestyvät parhain päin. Ero ei ole meille kummallekaan vaihtoehto."
Tämä on totta ja siihen minäkin uskoin aikoinaan! Lapsemme on nyt 3,5v. ja nyt meillä on taas aikaa toisillemme. Lähellä eroa mekin kävimme lapsen ollessa alle 2 vuotta, mutta nyt ollaan iloisia ja tyytyväisiä, että jaksettiin yrittää!
Tsemppiä teille ja lapsenne on "iso" ennen kuin huomaattekaan. Ehtii se sänky natista vielä silloinkin. ;)
kiitos lohdun sanoista! Onneksi olen tosiaan kuullut kavereiltakin juuri tästä kahden vuoden rajasta, ja muillakin on "onneksi" mennyt yhtä heikosti kun meillä... senpä takia minäkin jaksan uskoa parempaan tulevaisuuteen, koska näköjään muutkin ovat siitä kunnialla selvinneet :D
..tuo kommentti! Nuorena ennen lapsia minulla oli kans tapana tapana sanoa, että haluan lapsia, aion tehdä lapsia yms ja siihen yksi työkaveri aina muisti mainita tuon, että lapsia ei tehdä vaan saadaan jos saadaan! NO HEI HALOO! Kyllä jokainen varmaan tietää, ettei lasten saaminen ole itsestään selvyys, mutta tarviiko sitä etukäteen miettiä ja murehtia! Mielestäni jokainen voi ajatella tekevänsä lasia ja jos siinä sitten ongelmia ilmenee niin käsitellään ne asiat sitten ajallaan. Pitääkö sitä hemmetti jo parikymppisenä murehtia mahdollista tulevaa lapsettomuutta, järki käteen! P.S. itse tein kaksi lasta kun halusin, 2kk pillerien pois jättämisestä raskaana eli turhaan olisin murehtinut!
Jos luet tekstisi ihan ulkopuolisen silmin niin arkesi on aika kamalaa!
Mies ei puhalla ollenkana yhteiseen pesään vaan eristyy ihan kokonaan tekosyillään pois perheestä.
Ei tuoss aole oikeasti kys elpsesta tai edes ajasta vana halusta ja tahdosta. Jos pystyy harrastamaan ja tapaamaan kavereita järjestyy sitä puolisollekin aikaa ja lapselleen.
Olisiko aika jutella tai hakea apua suhteeseen? Tehän nuudutte pois kokonaan! Ja yksi totuuksistahan on että jos seksi ei toimi ei toimi muukaan suhteessa..
Korjatkaa nyt ihmeessä tlanne tai kohta on mennyt vuosi elämää hukkaan odotellessa!
tiedän kyllä ja mies tiedostaa kans, vaikkei pidä tilannettamme vakavana (vaikka itse valittaa seksin puutetta, muttei tee asialle mitään, ainakaan mun kanssa). Tosiaan hän on töissä oikeastaan ympäri vuorokauden, päivystää perheyrityksessämme, eli rahallisesti meillä menee enemmän kuin hyvin, se hyvä puoli on menestyvässä yrityksessä, mutta tosiaan miehen pienikin vapaa-aika on yleensä muuta kuin perheen yhteistä tai edes meidän kahdenkeskeistä aikaa. Mies saa täydet yöunet, minä en ole nukkunut kuukausiin riitävästi. Ja lasta ei voi hänelle oikeastaan lainkaan jättää päivystystyön takia, ja siksi, että mies palaa kotiin vasta yömyöhään. Omat menotkin, ne vähät, aina hoidetaan lapsen kanssa.
Käymme joskus kyllä kahvilla yhdessä tai leffassa, tai katsomme myöhään illalla/yöllä kotona elokuvaa, eli on sitä yhteistä aikaa hieman, muttei se oikeastaan seurustellessa mene tai kuherrellessa, vaan molemmat röhnöttää rättiväsyneinä sohvalla . Minä typerys vielä valvon huomattavasti yli puolenyön, jotta joskus näkisi miestä, ja kuitenkin se olen minä joka aamuisin aikaiseen herää.
No itseppähän tiesin mihin soppaan lusikkani pistän, mutta kyllä sitä raskaaksi tullessa silti jotenkin kuvitteli/toivoi miehenkin muuttuvan edes hieman ja laittavan asioita tärkeysjärjestykseen. Kuitenkin lapsi on hänelle rakas, vaikka keskimäärin vartin, maksimi tunnin verran vuorokaudessa häntä näkee, ja erota ei kumpikaan meistä todellakaan halua. Tiedän mieheni huonot puolet, hän on työnarkomaani ja ajattelematonkin, ja minä olen aina päästänyt hänet ehkä liian helpolla. Toisaalta itselleni on helpompaa antaa asioiden mennä omalla painollaan, koska jossain vaiheessa "keskusteluistamme" tulee todella pahoja riitoja, ja mun energia ei niihin taas riitä. Mies heittäytyy niin puolustuskannalle, ettei se enää siinä vaiheessa osaa ajatella asioita fiksusti, ja riita taas ei johda muuhun kuin muutaman päivän mykkäkouluun... Kesä on varsinkin meidän firmassa valtavan kiireistä aikaa,ja mies koko ajan pinna kireellä, joten ajattelin syksyllä uudelleen punnita tilannettamme ja jos ei pikkuhiljaa ala meiniki parantua, täytyy vissiin mies pakottaa johonkin parisuhdeneuvojalle tms. Tällä hetkellä on aika turha kauheasti yrittää mitään neuvonpitoa kyseisistä asioista.
Arkeni ei ehkä ole kamalaa, hieman tylsää kylläkin hetkittäin, ja yksinäistä ja välillä masentavaakin. Ystäviä on muutama hyvä, muttei ne miestä kyllä korvaa...Varmaan kuulostaa muiden korvaan vielä pahemmalta kuin mitä tilanne oikeasti on, muilla kun on suht "normaalisti" asiat. Mä taidan olla jo niin tottunut meidän elämään,ettei se loppujen lopuksi niin kamalaa ole, mutta aina välillä on kiva päästä vähän valittamaan.. :)
Olemme syksyllä lähdössä muutamaksi päiväksi tosin New Yorkiin ihan kahdestaan, ja sitä reissua odotan kuin kuuta nousevaa... Siellä se meidän lempi viimeksikin leimahti hiljaisen kauden jälkeen (seurauksena kihlaus, raskaus ja poika), jos nyt taas saisi sieltä uutta kipinää suhteellemme :D
Kahdestaan jutteluss aon aina niin se riski, että tule eriita tai menee hermot. Siksi perheneuvoja tms terapeutti on hyvä "erotuomari" paikalla jos sinne menisitte. Monelle se on ollut apu, vaikka tavallaan kynnys mennä ammattiauttajalle on aika korkea monella kun ei mene ihan kamalan huonosti.. Kannattaa ainakin miettiä ja kokeilu ei kamalia vaadi?
Matka voi olla hyvä tai paha. Älä nyt lataa siihen ihan kamalasti odotuksia etukäteen jolloin pienikin pettymys skippaa koko laivan nurin. Monet parisuhdelomat kun on liika atoiveita täynnä ja sitten mennään ihan pieleen.
Loman jälkeenkin on taas arki joten vielä tärkeämpää on saada se arki luistamaan jotta ei taas parin vuoden kulutua ole täällä Jessi jolla on kaksi lasta..
Mä olen ehkä aika pessimisti, mutta kun on noit aparisuhdekarikkoja nähnyt niin paljon ja liian usein ne menee tietyillä kaavoilla kuin olisi kaiken nähnyt jo ennekin. Juuri tälläkin viikolal yhden tuttavan suhde päättyi monen yllätykseksi, mutta kaikki merkit oli näkyvillä jo vuosia sitten jos kuunteli ja katsoi...
Oman elämän kun pystyy muuttamaan vain jokainen itse ja siinä voi auttaa kyllä toista, mutta itse työ on jokaisella itsellään tehtävänä. Mitään ei tapahdu itsestään.
Miehille talous on mittari menestyksestä ja perheen hyvinvoinnistakin. Joskus pitää kertoa, että vähempikin riittää kun on paljon muuta tärkeämpääkin. Rahaa ja sen tuomaa turvaa ja vakautta väheksymättä siitä pitää myös voida nauttiakin rakkaittensa kanssa?
Toivotaan että saat elämän järjestymään ja loma tuo odotettua kipinää arkeen!
kaikille selvää, että "parisuhde" muuttuu, kun perheeseen tulee uusi pikkuinen jäsen. Sen jälkeen entinen pari onkin vanhemmat, isä ja äiti. He siirtyvät sukupolvien sarjassa askeleen edemmäs. Lapsi on toivottavasti molemmille se tärkein.
Suhde ei koskaan palaa ennalleen, vaan saa uuden merkityksen. Kysy vaikka vanhemmiltasi tai isovanhemmiltasi!
Hei,
Meillä miehen kanssa suhde on vain lujittunut ja parantunut vauvan tulon myötä. Tyttönen on nyt 4 kk ja olemme todella onnellinen perhe. Ensimmäiset viikot vauvan syntymän jälkeen ovat hektisiä, kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä mutta äkkiä tilanne tasaantuu ja parisuhteellekin alkaa jäädä jo ihan hyvin aikaa. On luonnollista, että alussa kaikki huomio on vauvassa ja niin pitääkin olla. Nyt meidän perheessä on jo aivan hyvin aikaa olla yhdessä kolmistaan ja kun vauva ottaa päikkäreitä, nautimme mieheni kanssa täysin rinnoin toisistamme. Kotityöt ja muut vähemmän tärkeät asia vain huoletta sivuun ja nauttimaan toisistaan, kun vauva on unilla tai hoidossa tms. Suosittelen ehdottomasti!
Tietysti jokainen miettii että miten se elämä muuttuu lapsen synytymän jälkeen. Me toivoimme ja yritimme lasta melko pitkään ennen kuin tulin raskaaksi. Tämä raskaus aika on vain lähentänyt minua ja miestäni. Olimme ollee yhdessä 10 vuotta ennen kuin jäin raskaaksi ja olimme ehtineet matkustella ja juosta baareissa ihan kyllästymiseen asti. Silti joskus mietin että mitenköhän tämä lapsi vaikuttaa nimenomaan tuohon parisuhteeseen. Toisaalta en ole kovin huolissani siitä sillä lapset eivät ole pieniä ikuisesti ja vaikka se elämä muuttuukin niin luotan siihen että uusi perheenjäsen tuo tullessaan myös paljon positiivisia asioita tullessaan.
Mutta tietenkään ei lasta kannata hankkia jos vielä menojalka kovasti vipattaa.
Ja sille joka sanoi että lapsia ei hankita vaan saadaan niin olen myös sitä mieltä että tuo koko juttu on idioottimaisesti sanottu. Me ei meinattu mieheni kanssa saada lasta mutta se todellakin "tekemällä tehtiin"! Tätä raskautta yritettiin jos jonkilaisilla keinoilla eikä tätä minään lahjana saatu. Tietysti olen kiitollinen että onnistuttiin ja ollaan siitä onnellisia mutta jos joku niitä lapsia "lahjaksi" jakelee niin usein menee kyllä paketti vika osoitteeseen kun kaikenmaailman narkkarit ja alkoholistit saavat lapsia ihan pyytämättä ja vielä pilaavat syntymättömän ihmisen elämän erilaisilla aineilla. Sitten on ne pariskunnat jotka todella rakastavat toisiaan ja yrittävät lasta vuosikaudet siinä onnistumattam, ovatko he mahdollisesti tehneet jotakin pahaa kun heille ei tuota lahjaa anneta?
Luulisin, että sen "lapsia saadaan" -viestin kirjoittaja ei tarkoittanutkaan sitä ihan noin.. Näkisin, että kirjoittajan näkökulma oli ehkäpä jonkin verran uskonnollinen. "Lapsia saadaan, jos luoja suo" -tyyppinen ilmaisu. Uskoisin, että hän nimenomaan halusikin korjata edellisen kirjoittajan tekstiä, ja viitata siihen ei lapsia noin vain tehdä (vaan saadaan jos saadaan). En tiiä, niin luulen hänen ajatelleen..