kepun

on käynnissä,vai lappiin tuhansia työpaikkoja
kertokaa myös meneekö siihen 50-100 vai 500 vuotta.Ei kai ihmiset mene enää noin halpaan.
8413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ainakin 50-vuotta. Saa se kepu luvata mitä haluaa. Ainahan ne on luvanneet sitä sun tätä ja mitä on tapahtunut...Ei niin mitään. Paskanpuhujia kaikki. Mihinkään laskuoppiin tai viisauteen se "tuhansia" oikein perustuu. On tainnut jäädä matematiikka hiukan väliin.

Äänestä

Tuuli huulia heiluttaa:

YLE
"Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) ennustaa Lappiin tuhansia uusia työpaikkoja, kertoo sanomalehti Ilkka. Pekkarisen mukaan Lapin tulevaisuus on valovoimaisempi kuin moneen kymmeneen vuoteen.

Syiksi valoisaan tulevaisuuteen hän listaa ennennäkemättömän kaivostoiminnan, matkailun investoinnit, Barentsin alueen hyödyntämisen ja metsien nopean kasvun. Vaikka selluntuotanto lopetettiin, voidaan ennennäkemätöntä vauhtia kasvavaa metsää hyödyntää energiakäytössä ja muussa teollisuudessa, Pekkarinen sanoo."

Äänestä
  • totta tosiaan ennustaja ukko Pekkarinen, että kehtaa naurattaa lappilaisia! Taijamma heittää sen uudestaan hankeen kun talvi koittaa!!

    Äänestä

  • Kaivokset ja sen tekijät kilpailutetaan, kuten kaikki muukin toiminto, joten lappilaisilla ei liene mitään asiaa niihin paikkoihin isommasti! Puolalaisia, kiinalaisia, sekä muiden kolmansienmaiden halpatyövoima valtaa alan kuten rakennuspuolellakin on käynyt. Matkailu "poukkoilee" kuten tähänkin asti, korkea polttoaineen hinta näkyy jo ensitalvena matkailussa. Pekkarinen puhuu läpiä päähänsä oikein urakalla!

    Äänestä

  • vaalit sen tekee kirjoitti:

    Kaivokset ja sen tekijät kilpailutetaan, kuten kaikki muukin toiminto, joten lappilaisilla ei liene mitään asiaa niihin paikkoihin isommasti! Puolalaisia, kiinalaisia, sekä muiden kolmansienmaiden halpatyövoima valtaa alan kuten rakennuspuolellakin on käynyt. Matkailu "poukkoilee" kuten tähänkin asti, korkea polttoaineen hinta näkyy jo ensitalvena matkailussa. Pekkarinen puhuu läpiä päähänsä oikein urakalla!

    Se on vaalit tulossa niin alkaa tyhjän puhujat jauhaa lupauksiaan.

    Äänestä

  • tulossa. kirjoitti:

    Se on vaalit tulossa niin alkaa tyhjän puhujat jauhaa lupauksiaan.

    Ministeri Pekkarisella olisi kyllä valta järjestää puitteita ja rahoitusta erilaisille hankkeille, mutta uskallusta ja kykyä puuttuu. Äijän ei tarvitsi puhua mitään uusista työpaikoista ja toivoa että joku ne toteuttaisi, vaan hän voisi ilman puheitakin laittaa pyörät pyörimään siihen suuntaan että Lappiin ja varsinkin Itä-Lappiin työpaikkoja syntyisi. Mies on ministerinä avainasemassa, mutta vain selittelee eikä tee mitään. Kävih
    än se avaamassa Pyhälle konkurssikypsän kelkkailufirman ilman asianmukaista kypärää kelkalla ajaen (ettei peruukki putoa kypärää riisuessa). Kävin myös Kemijärven kaupungin vetämässä Ikihirteen ylikilpaillulle hirsitaloalalle. Ainut kepulainen joka on uskaltanut konkreettisesti järjestää Itä-Lappiin työpaikkoja, on Kelan pääjohtaja Huuhtanen. Kukaan muu ei ole sitten Kekkosen vastaavaan pystynyt eikä uskaltautunut edes yrittämään!

    Äänestä

  • tulossa. kirjoitti:

    Se on vaalit tulossa niin alkaa tyhjän puhujat jauhaa lupauksiaan.

    olen samaa mieltä! mitä lähemmäksi vaalit tulevat, sitä isompaan ääneen mielikuvitus tehtaista puhutaan ja kommaritoimittajat tekevät huu - haa uutisia. missähän viipyy osakeanti, joka piti alkaa jo keväällä?

    Äänestä

  • ja muita valheita! kirjoitti:

    olen samaa mieltä! mitä lähemmäksi vaalit tulevat, sitä isompaan ääneen mielikuvitus tehtaista puhutaan ja kommaritoimittajat tekevät huu - haa uutisia. missähän viipyy osakeanti, joka piti alkaa jo keväällä?

    kepulainen yrittää taas massaliikettä sotkea kehiin,aloitus koski pekkarisen älyttömiä visioita,joihin ei usko kukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ropagandakoneisto kirjoitti:

on käynnissä,vai lappiin tuhansia työpaikkoja
kertokaa myös meneekö siihen 50-100 vai 500 vuotta.Ei kai ihmiset mene enää noin halpaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu