työttömyysturvaa?
Hänen mukaansa on hyväksyttävä kuitenkin ajatus, jonka mukaan työttömyyden pitkittyminen on estettävä nykyistä tehokkaammin.
- Se kyllä edellyttää sitä, että jonnekin 150-200 päivän tienoille rakennetaan työhallinnon toimintamalli, jossa mahdollisimman yksilöllisesti ja räätälöidysti katsotaan mikä se työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon mahdollisuus todella on. Tämä perustuisi vähän samaan ajatteluun kuin muutosturva.
- 150-200 päivän taite on sellainen, että sen jälkeen alkaa passivoituminen. Suurin osahan ansiosidonnaisella turvalla olevista työllistyy kolmessa kuukaudessa ilman mitään toimia.
- Jos pystytään luomaan malli, jossa työpaikka voidaan konkreettisin toimin todennäköisesti taata, niin voidaan harkita työttömyysturvan kestoja ja porrastuksia.
http://www.kansanuutiset.fi/kotimaa.htm
Jaahas! Milläs sen palkallisen työpaikan voisi taata?
Tällä heikennettäisiin taas työttömän työnsaanti mahdollisuutta, itse olen ainakin tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän on itsellä rahaa sitä helpompi on hakea ja mennä töihin, koska voi lähteä edemmäksikin töihin, jolloin voi maksaa vuokraennakot ja muut muuttamisesta aiheutuvat kulut, olen joskus tehnyt niinkin, että olen vuokrannut tietystä kaupungista vuokraasunnon vaikka ei ole ollut työpaikkaa tiedossa, ja rauhassa etsinyt sitä siellä sitten hyvällä menestyksellä.
Mitä järkeä siinä on kun ei ole työpaikkoja, katsoin oman kunnan työpaikkoja, avoimia oli kaksi ja nekin opettajan virkoja, jos Helsigissä on työvoima pula, niin soveltaisivat sitä sitten pelkästään sinne.
EK:n Lasse Laatunen kiristäisi
11
603
Vastaukset
- lapsetkin töihin.
Tuo kokoomusjyrä, EK, joka todellisuudessa jakaa Kataiselle, Häkämiehelle, Sarkomaalle ja muille kokkareille toimintaohjeet, todellakin pistäisi niin eläkeläiset kuin lapsetkin töihin.
He puhuvat työurien pidentämisestä "molemmista päistä", mutta miten se on mahdollista, kun meillä on on mummot ja vaarit sekä lapsetkin töissä, ainakin TILASTOKESKUKSEN mukaan, katso vaikka itse:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000036586753 - elää harhoissa
Lassella on varmaan liian hyvät tulot ittellään.
Se on jo kuin tsausesku, ei tiedä tästä maailmasta mitään ..- vähän tietoa
Liian suurilla palkoilla on helsingissä turhaa väkeä paljon ja brysselissä lisää.
Ei ne tiedä todellisuudesta enää mitää. Mutta oma elämä on etujen ja palkan ansiosta ok.
Siksi niillä on se Maailmankuva suppea
- -tutkija-
mielenkiintoisia aikoja: taantuma ovella, sosiaaliturvaa ajetaan alas ja myös työttömyysturvaa aletaan heikentää. Inflaatio laukkaa kohta 5% ja alkaa ravaamaan kun hinnat nousee vauhdilla.
Miten tässä käy?- `_´
että 30-luvun lama iskee uudestaan, porvarit siirtää rahat ulkomaille, ja kun tarpeeksi lypsetty kansaa, niin häipyvät itsekkin sinne.
Jarmo Peltolan mukaan 1930-luvun lama merkitsi ennen kaikkea työttömyyttä, työajan lyhennyksiä ja palkan alennuksia. Lama oli vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan merkittävämpi ja pitkäaikaisempi kuin aikaisemmin on ymmärretty.
Laman aikana työn puutteesta kärsineet perheet olivat epävakaiden työmarkkinoiden armoilla. Sosiaaliturva oli vähäistä. Välillä työttömät pääsivät työttömyys- eli varatöihin, välillä he joutuivat turvautumaan köyhäinhoitoon, joka piti maksaa takaisin parempien aikojen koittaessa. Ajoittain työttömät söivät soppaa työväentalolla. Monet perheet selvisivät pahimman yli tehtaissa työskennelleiden nuorten tuloilla. Avioliittojen solmimista ja lasten hankkimista lykättiin laman aikana. Jos joissakin perheissä lama liitti lapset ja toimeentulovaikeuksista kärsineet vanhemmat tiukemmin yhteen, niin oli myös perheitä, joissa lama osaltaan johti perheiden hajoamiseen.
Vaikka naiset säilyttivät miehiä todennäköisemmin työpaikkansa, putosivat naisten lähtökohtaisesti heikot palkat tekstiilitehtaissa niin alas, että heidän asemansa vertautui työttömiin sekatyömiehiin. Heikon taloudellisen tilanteen vuoksi jotkut toimeentulovaikeuksissa olleet joutuivat turvautumaan laittomiin keinoihin, kuten prostituutioon ja varasteluun.
Lähde:
http://www.uta.fi/kirjasto/vaitokset/2008022.html - Käy.
Huonosti käy, jos tilanne jatkuu tällaisenaan ja köyhät ajetaan yhä ahtaammalle.
Ennen pitkää tilanne alkaa purkautua väkivaltana, mitä en todellakaan toivo. Päättäjät aivan ilmeisesti kaivavat verta nenustaan. Miten onkin tyhmät päättäjät päässeet valtaan? Ja äänestäjät niin tyhmiä, että ovat äänestäneet heitä.
Vaaliuurnille syksyllä, jotta päättäjät saisivat vähän vinkkiä siitä, että suunta on huono. Muuten olemme matkalla kohti katastrofia. - 1930-luvun.
`_´ kirjoitti:
että 30-luvun lama iskee uudestaan, porvarit siirtää rahat ulkomaille, ja kun tarpeeksi lypsetty kansaa, niin häipyvät itsekkin sinne.
Jarmo Peltolan mukaan 1930-luvun lama merkitsi ennen kaikkea työttömyyttä, työajan lyhennyksiä ja palkan alennuksia. Lama oli vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan merkittävämpi ja pitkäaikaisempi kuin aikaisemmin on ymmärretty.
Laman aikana työn puutteesta kärsineet perheet olivat epävakaiden työmarkkinoiden armoilla. Sosiaaliturva oli vähäistä. Välillä työttömät pääsivät työttömyys- eli varatöihin, välillä he joutuivat turvautumaan köyhäinhoitoon, joka piti maksaa takaisin parempien aikojen koittaessa. Ajoittain työttömät söivät soppaa työväentalolla. Monet perheet selvisivät pahimman yli tehtaissa työskennelleiden nuorten tuloilla. Avioliittojen solmimista ja lasten hankkimista lykättiin laman aikana. Jos joissakin perheissä lama liitti lapset ja toimeentulovaikeuksista kärsineet vanhemmat tiukemmin yhteen, niin oli myös perheitä, joissa lama osaltaan johti perheiden hajoamiseen.
Vaikka naiset säilyttivät miehiä todennäköisemmin työpaikkansa, putosivat naisten lähtökohtaisesti heikot palkat tekstiilitehtaissa niin alas, että heidän asemansa vertautui työttömiin sekatyömiehiin. Heikon taloudellisen tilanteen vuoksi jotkut toimeentulovaikeuksissa olleet joutuivat turvautumaan laittomiin keinoihin, kuten prostituutioon ja varasteluun.
Lähde:
http://www.uta.fi/kirjasto/vaitokset/2008022.htmlEro 1930-luvun lamaan on siinä, että nyt tiedonkulku on ihan toisella tasolla. Toisaalta tulevaisuus näyttää 1930-luvun lamaakin huonommalta sen vuoksi, että kiitos EU:n, miellä on ajettu maatalous alas ja yhä suurempi osa väestöstä on ostoruoan varssa. Kun olemme lisäksi yhä enenevässä määrin tuontiruoan varassa, niin katastrofin ainekset ovat kasassa.
- hyvin käy!
Oikea ote työ on parasta sosiaaliturvaa.
"Nuorena töihin ja vanhana eläkkeelle
Työnantajat haluavat Suomeen sellaisen sosiaaliturvan, joka on työntekoon kannustava eikä sisällä loukkuja, jotka estävät työn vastaanottamisen. Konkreettisesti tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että työttömyysturvan kestoa rajattaisiin nykyisestä.
Laatusen mukaan työttömyyden pitkittymistä voidaan ehkäsitä rakentamalla "jonnekin 150-200 päivän tienoille työhallinnon toimintamalli, jossa mahdollisimman yksilöllisesti ja räätälöidysti katsotaan, mikä se työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon mahdollisuus todella on".
Osa-aikaeläke pois
Elinkeinoelämä kantaa huolta myös ihmisten työssäjaksamisesta sekä eläkkeelle siirtymisestä. Suomalaiset jäävät eläkkeelle nykyään yhä vanhempana, mutta EK:n mukaan se ei riitä. "Työuran pidentäminen on välttämätöntä, jotta työeläkejärjestelmä ja maksukehitys saataisiin vielä nykyistäkin vakaammalle pohjalle", Laatunen sanoo Kansan Uutisille.
"Ilmeisestä on myös se, että osa-aikaeläkettä käyttävät henkilöt eivät ole kovin raihnaista porukkaa", Laatunen sanoo. Sitä vastoin Laatusen mukaan työntekijöiden työkykyä pitäisi parantaa. Hän näkee kehittämistä ainakin työterveyshuollossa sekä kuntoutuksessa. Laatunen uskoo myös osasairauspäivärahan toimivuuteen, varsinkin mielenterveysongelmissa.
Lähde:
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1383077 - sinä...
hyvin käy! kirjoitti:

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1383077"saat elää mielenkiintoisina aikoina".
Toivottavasti joudut työttömäksi.
- Retkuilija
poliisien olisi syytä tehdä huumeratsia EK:n tiloihin.
- Jo on aikakin
EK:n Lasse Laatunen: "on hyväksyttävä kuitenkin ajatus, jonka mukaan työttömyyden pitkittyminen on estettävä nykyistä tehokkaammin."
Tämähän ei tietenkään onnistu mitenkään muuten kuin kunnon kohtuullisia työpaikkoja luomalla - siis siten, että palkkatyön määrä suhteessa työvoimaan lisääntyy.
EK aikoo siis vihdoinkin lisätä palkkatyötä ja alkaa rakentaa uusia työpaikkoja. Jo on aikakin!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751962Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361690Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81317Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241142Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151016- 59921
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57908