- Uusi suhde -

Mieluiten sitten, jos nykyisestä eroan, niin loppuiäksi erakoidun.

puolelle se kai olis sit kallistuttava,jos ois pakko valita.

Ihmettelen kyl tota Karpela/Saarela/Vienonen-tyyppiä et kuinka sukkelasti sitä näemmä tenavienkin kanssa mennään suhteesta toiseen.Ei oikein jaksa ymmärtää.Tenavilla siinä on kestämistä kun aina vaihtuu ukko...

Itellä 16-vuoden avoliiton/yhteisasumisen jälkeen nyt puol vuotta yksinasumista takana...enkä olis kyl ollut valmis ketään ottaan tähän jouselle pyörimään vielä.
Mutten toki ole ajatellut että seuraavat 10 vuotta elelisin yksin.Mutta kukas sen tietää :)

toiminta kertoo enemmän pelosta olla yksin ja riippuvuudesta olla "jonkun" kanssa, joten se ei tulisi koskaan kysymykseen.

Mietaa taas on vähän jääräpää, eikä ehkä kerro ihan kaikkea julkisesti, joten se ainakin tuntuu lähemmältä itseäni.

Yleensä hyvät ystävä- ja kaverisuhteet korvaavat monin verroin "väkisin" väännetyn parisuhteen.

...mullahan ei oo tenavia.

Vaikka harkinta ja mielensä malttaminen onkin hyveitä, niin tuo toinen ääripää olisi elämänsä hukkaan heittämistä.

Minä olen sosiaalinen luonne ja minusta on mukavaa jakaa elämäni jonkun kanssa. Enkä ole ennenkään tarvinnut vuosikausia aikaa henkisten haavojeni nuolemiseen.

Että jos noista vaihtoehdoista pitäisi valita, niin kyllähän minä puolessa vuodessa erosta ehtisin hyvinkin saada uuden suhteen alulle.

monesti yrittänyt Karpalointia, mutta kyllä se Mietoilu on ollut kuitenkin sitten se nk. oikea tie.

Koska ymmärrettyäni, että se nollaus vaatii aikaa ja jos sitä ei tee, ni uudelta kumppanilta odottaa jo alitajuisestikin samanlaista suhtautumista asioihin kuin edelliseltä. Ja ku se on niin kummallista, että naisissaakin on eroja.

että en kotiini eron jälkeen pitkään aikaan huolis kyllä ketään. Ei olis tarvetta alkaa saman katon alla majaileen saman tien yksin eläessä eikä etenkään kun on pieniä lapsia.

Erosta on aikaa pian 4 vuotta ja sen jälkeiseen aikaan mahduu 2kk mittainen deittailu ja 1 yhdenillan juttu. Sopivaa miestä nyt vaan ei löydy..

Edellinen suhde opetti sen verran paljon, että nyt en uuteen suhteeseen ala kovinkaan helpolla.Miehen täytyy olla just täydellinen (minulle*) tai olen mielummin yksin.

* Minulle täydellinen mies tarkoittaa sitten aivan jotain muuta, kuin naistenlehtien unelmaprinssit :)

Juha Mieto näistä kahdesta, ehdottomasti!

Ero viimeisimmästä pitkästä parisuhteesta tapahtui 2005-vuoden alussa. Inhotti, miten nopeasti ex näytti pääsevän sen yli. Itse taas en vieläkään ole onnistunut luomaan uutta, pitkää ja pysyvää suhdetta, vaikka eletään jo vuotta 2008. Olen antanut vakavammille ihmissuhteilleni itsestäni aina kaikkeni täysillä sitoutuen, ja suhteeni viimeisimpään exääni oli tähän astisen elämäni vakavin. Elin sitä siinä ajatuksessa, että tulen viettämään miehen kanssa lopun elämäni. Hänestä vain alkoi paljastua piirteitä, joista en pitänyt.

Tuon suhteeni jälkeen olen ollut aika lukossa, mitä tulee luottamuksellisten suhteiden rakentamiseen vastakkaiseen sukupuoleen. Olen kyllä tapaillut miehiä, eikä musta kai päälle päin kyvyttömyyteni ja kiinnostumattomuuteni näy (kätken sen hyvin), mutta se alkaa vähän rassatakin, kun jo kaveritkin on naittamassa mulle milloin ketäkin ilmeisesti siinä luulossa, että miehettömyyteni johtuisi siitä, etten vain "osaa" esim. iskeä ja bongata itselleni sopivia ( ikään kuin muka yhtäkkiä olisin kadottanut kykyni tai jotain, hah).

Jos mulla on pientäkin säpinää jonkun kanssa, niinkuin aina väliin tietysti on, ne katsoo mua kuin seinähullua, jollen heti ole soittelemassa ja treffailemassa jokaisen kaksilahkeisen kanssa, joka muhun kiinnostusta osoittaa. Aika yleinen itselleni osoitettu kommentti tätä nykyä on, että "No mut sehän olis ihan hyvä, mikä estää?" (ja erittäin kummastunut katse vielä päälle)

En kuitenkaan voi tälle mitään. Ajattelen, että tää emotionaalinen jääkauteni ilmeisesti vie multa aikansa. Viekööt vaikka sitten sen seitsemän vuottakin, mutta väkipakolla ja hampaat irvessä en ala suhteilemaan. Uskon, että kun aika on kypsä, tunnen ja tiedän sisälläni olevani taas valmis suhteeseen.

On mulla toki kevyempiä juttuja ton 2005 päättyneen jälkeen ollut, mutta ne on aina loppuneet kuin seinään siksi, etten ole ollut kiinnostunut tarpeeksi... 2006 mulla oli eräänlainen etäsuhde kaukana asuvaan mieheen (suomen kielellä ja vähemmän romanttisesti ilmaisten käytännössä siis: pano- & sähköpostiyhteydenpitosuhde). Tapaan kiinnostuneita miehiä loppujen lopuksi paljon. Tän vuoden alussa oli pari potentiaalista miestä, mutta jutut loppuivat ennen kunnollista alkamistaankin (yllätys, yllätys) siksi, kun kiinnostukseni ei riittänyt. Kaks viikkoo sitten torjuin viimeisimmän. Kiva ja lutunen olis ollut. Ei oo elämä ihan aina helppoa...

Niin siis. Minussa on paljon Juha Mietoa vaihtoehdoistasi. En ole ihmissuhteissani mitenkään kepeästi yhdestä suhteesta toiseen siirtyvä, hmph. Uskon kuitenkin, että kun tapaan oikeanlaisen miehen, johon katson- ja uskallan voivani luottaa, en aio jahkailla suurempienkaan suhdepäätösten kanssa. Olen kuitenkin jo sen ikäinenkin, että tiedän, ettei elämää kannata haaskata turhaan arpomiseen ainakaan.

*avautuminen puskasta*

jos se uusi mies on sopiva, niin mitä turhaan odottelemaan ja aikaa tuhlaamaan. Nyt ei vaan oo tullu sopivia miehiä vastaan, joten olen toteuttanut Miedon mallia nämä viime vuodet.

Miedon malli on mun malli. 7 vuotta olen jo asunut ilman miestä ja 2 miestä olen lapsille esitellyt, tosin nehän ei siis meillä asunut. En aio ikinä lasten aikana enää tuodakkaan meille ketään. Toi Karpela on kyllä aivan järkky eikä voi näköjään yhtään ajatella lapsiaan, johan tossa on ihmeissään kun just tottuu toiseen niin taas puskee uutta "isäpuolta" kehiin. Ihme läheisriippuvainen yksinoloa pelkäävä tyyppi. Toi tyyli on kunnon roskaväki-yyhoo tyyliä.

En mä välttämättä suhderintamalta erakoituisi mutta eihän niitä tarvi jokaista kotiin tuoda.

Nuorempana olin kuin Tanja, mutta nyt Juha. Viimeisin suhde kolahti niin lujaa ja satutti myös, ettei uuteen suhteeseen ole mielenkiintoa. En oikein kykene parisuhteeseen, se on liian vaativaa. Mitäs sitä väkisin yrittää kun yksinkin on hyvä olla.

Tota... miten noista voi valita prkl. Se, mitä tällä ajetaan takaa on tietysti suht selvää, mutta perhana sittenkin. Pitää yrittää kierrellä vähän, eli jos Karpelaan kuuluu jonkinlaisia suhteita ja Mietoon ei minkäänlaisia, niin sitten Karpela. Mutta, sitten kun puhutaan ihan vain ja ainoastaan seurustelusta ja kun minusta ei ole leikkiseurusteluun eikä "kuhan vaan on sinnepäin" seurusteluun, niin sitten kyllä Mietaa.

Mutta, kun nyt onneksi huomasin että tässähän kysytäänkin että kumpaako enemmän muistutan suhteiluissani (ai missä suhteilussa?), niin vastaan muistuttavani enemmän Mietoa. Se on joko tai.

on valittava, on se sitten Tanja Karpela.Ei musta oo yksin kun korkeintaan vuorokaudeksi. Tai no oon viikon ollut, ja on liian pitkä aika.

toinen iltapäivälehti hehkutti Tanja Karpelan uutta onnea ja vastaavasti toinen iltapäivälehti hehkutti... Heetkinen, kenens kanssa Karpela olikaan juuri naimisissa?
Olli Saarelan kanssa?
Oli miten oli, vastaavasti toisen iltapäivälehden mukaan, myös elokuvamies oli löytänyt uuden onnen.

Siinä se huoltoaseman ikkunassa komeili vierekkäin, iltapäivälehtien lööpeissä, onnelliset ex rakkaat :D