Moi!
Onko kellään kokemuksia au pair -välivuodesta. Itselläni on harkinnassa, että jos en pääse vuoden päästä opiskelemaan mihinkään, voisin hakea au pairiksi. Helpottaisi kuitenkin hirmuisesti jos kuulisin monta kokemusta tälläisestä välivuosi -vaihtoehdosta.
Itse nimittäin olen sellainen että pelkään ehkä turhiakin asioita mutta silti ulkomaat ovat aina viehättäneet. Lähtöpelko vaan vie aina voiton :(
Joten olisin kiitollinen jos laitatte mitä tahansa omia kokemuksianne/ mitä olette kuulleet au pairina olemisesta. Kiitos! :)
Onko kellään kokemuksia au pair -välivuodesta. Itselläni on harkinnassa, että jos en pääse vuoden päästä opiskelemaan mihinkään, voisin hakea au pairiksi. Helpottaisi kuitenkin hirmuisesti jos kuulisin monta kokemusta tälläisestä välivuosi -vaihtoehdosta.
Itse nimittäin olen sellainen että pelkään ehkä turhiakin asioita mutta silti ulkomaat ovat aina viehättäneet. Lähtöpelko vaan vie aina voiton :(
Joten olisin kiitollinen jos laitatte mitä tahansa omia kokemuksianne/ mitä olette kuulleet au pairina olemisesta. Kiitos! :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Moi.
Mä vietin lopulta kaksi välivuotta Au Pairina, vaikka aluksi oli tarkoitus olla 3kk. Jännitti ja pelotti ja mietin ihan liikaa, autossa kun porukat heitti lentokentälle itkeä pillitin ja aluksi oli kauhea koti-ikävä ja kulttuurishokki. Sitten rupesin sopeutumaan, löysin kavereita ja aloin tutkia uutta ihanaa maata ja kulttuuria. 3kk jälkeen palasin kotiin ja hetki sen jälkeen lähdin uudestaan. Sitten palasin (ekat kerrat englannissa) ja päätin lopulta lähteä vielä puoleksi vuodeksi australiaan. Joten suosittelen rohkaistumaan ja lähtemään. Ajattele asiaa niin että mitään hävittävää sulla ei ole ja aina pääsee kotiin takaisin jos siltä tuntuu!
Itse olen tehnyt juuri tämän päätöksen, mitä viestiketjun aloittaja miettii: olen lähdössä au pairiksi välivuodeksi.
Minulla on aivan kamala lähtöpelko. Olen viimeisen viikon verran vain itkenyt ja ahdistunut lähtöstä, joka olisi kahden viikon kuluttua. Mitä, jos en pidä aupparoinnista? Mitä, jos haluan pois sieltä heti, kun pääsen sinne? Mitä, jos en viihdy siellä? Mitä, jos perhe ei olekaan niin ihana miltä nyt tuntuu? Mitä, jos minulla tulee aivan ylitsepääsemätön koti-ikävä?
Minulla asiaa pahentaa myös se, että minulla jäisi poikaystävä suomeen. Minulla on jo nyt ikävä poikaystävääni, vaikka en ole edes lähtenyt. Olen jopa miettinyt sitä, että perun vuoteni nyt. Tämä ajatus ahdistaa vain enemmän, sillä mietin, pitävätkö kaikki minua täydellisenä luuserina, miten host-perheeni pettyy, jne. Minulla ei olisi työ- eikä opiskelupaikkaa Suomessa.
Nyt siis mietin, mitä tekisin. Jäisinkö Suomeen poikaystävän luokse ja alkaisin etsiä asuntoa ja töitä, vai lähtisinkö vuodeksi au pairiksi, ottaisinko sen riskin. Pelkään, että teen elämäni suurimman virheen, jos en lähde, mutta pelkään myös, että teen suuren virheen, jos lähden.
sinä, ......., joka kerroit, että itselläsikin oli ollut lähtöpelko, mutta kaikki olikin osoittautunut hyväksi. Itse olen tosin lähdössä 12 kk, en 3kk. Jos vain viitsit, ja te kaikki muutkin, jotka voisitte vastata, kertokaahan omista tuntemuksistanne ennen lähtöä. Tuntuu, että kaikki, jotka kertovat hyvä kokemuksia aupparivuodesta, ovat olleet innoissaan lähdössä, ja itseäni enemminkin hermostuttaa, ahdistaa ja pelottaa, kuin jännittää.
Eli mä olen se kuka kirjoitti että lähdin ensin 3kk, mikä osoittautuikin 2 vuodeksi (välillä kävin tietty kotona ja perhekin vaihtui). Ei kannata oikeasti miettiä et mitä jos ja mitä jos, ja kuunnella näitä kauhutarinoita liian tosissaan. Mulle osui myös yksi aivan kamala perhe vastaan -> vaihdoin perhettä. Ensin meinasin tulla kotiin, mutta sit löytyikin toinen, ihana perhe niin jäin :) ja siis kannattaa pitää se mielessä, et varsinkin jos eurooppaan lähtee, on kotimatka kuitenkin niin "lyhyt", että jos aivan kamalaa on eikä kestä ikävissään, perheessään, mikä ikinä syy onkin, voit lähteä kotiin. Sitten on ainakin kokeiltu eikä myöhemmin tarvitse miettiä, että mitä jos...
tsemppiä vaan teille :)
Mina olin todella innoissani ja energiaa puhkuva kun lahdin tanne ja kaikki osottautui helvetiksi. Joten ala nyt tuollaisten lahtotuntemuksien perusteella ala tuomitsemaan.
Kylla minullakin on tahan hyvia hetkia mahtunut, upeaa on ollut paasta kiertelemaan Lontoota. Sinulla on kyseessa pidempi pesti - jos niin olisi minullakin olisin vaihtanut perhetta. Kylla kuule auppareja haluavia perheita aina loytyy, meidankin perhe puhuu nyt etta haluavat minun jalkeeni sellaisen joka on jo maassa, eli hanta voisi haastatella livena eli kylla sinulle varmasti markkinoita piisaisi.
Jos tulee huono perhe vastaan niin vaihdat. Jos tulee viimeinen paikka niin lahdet kokonaan pois, joko vanhempien tai poikaystavan luokse. Pidat koko ajan sen verran rahaa itsellasi etta saat lentolipun ostettua rahaa mahdolliseen yopymiseen esim hostellissa.
Ala luovuta leikkia ennen kuin olet edes aloittanut. Itsella oli niin kova koti-ikava alussa etta itkin lahes joka ilta mutta se menee ohi, se mika ei tapa, vahvistaa
Hejssan!
Minulla aika samanlainen ohgelma kuin sinulla...Olen tosin lähdössä vain 6kk, mutta kuitenkin välillä ahdistaa... Olen kuitenkin huomannut että ahdistus menee välillä ohi ja välillä tulee taas takaisin, ehkäpä se vain kuuluu asiaan. Yritän ajatella asiaa niin että jos asiat ei suju, voin lähteä takaisin kotiin, ei kukaan pakota sinne jäämään mikäli homma ei toimi.
Uskoisin että jos oikeasti haluat lähteä, lähdet ahdistuksesta huolimatta ja mikäli et halua lähteä, et vain lähde. Jos ei ihan oikeasti halua niin mitä sitä sitten itseänsä kiusaamaan, kyllä ulkomaille muutenkin pääsee:)
Itse olen päättänyt hetkittäisistä ahdistuksista huolimatta lähteä, sillä perhe ja ympäristö kuulostavat niin mahtavilta että katuisin myöhemmin paljon. Sitä paitsi kaikki on täällä kuitenkin ennallaan kun tulen joten miksi en koittaisi.
Toivottavasti keksit mitä haluat:)
Älä kuitenkaan tee mitään mikä tuntuu kamalan pahalta. Ja mitä se kenellekkään kuuluu mitä sinä päätät tehdä:)
Kiitos teille kaikille, jotka vastailitte. Olet oikeassa, sinä, joka kirjoitit, että "älä luovu leikistä, ennen kuin olet aloittanutkaan". Se oli osuvasti sanottu.
Ja sinulle, ... :), kiitos. Olet aivan oikeassa. Minullakin on ollut aaltoilevia tunteita, ja olen nyt päättänyt, että lähden. Jos en lähde, jään ehkä katumaan sitä koko loppuelämäkseni. Ja kun nyt lähden, ja jos en pidä siitä, voin aina tulla takaisin. Ja kun nyt lähden, ja käykin niin, että vietän ihanan vuoden, olen entistä onnellisempi siitä, että lähdin, enkä jäänyt kotiin.
Kiitos teille kaikille rohkaisijoille. Kyllä tämä lähtöpelko tästä! :D
Olin yhden kesän au pairina ja toista kertaa en riskiä ottaisi...jos välivuoden haluaisin ulkomailla pitää, valitsisin ehdottomasti jonkin muun vaihtoehdon kuin hyvin suurella riskillä pilata vuoteni orjana perheessä. Oma asemani au pairina oli olla pelkkä taloudenhoitaja, mutta koska en halunnut antaa periksi, sinnittelin perheessä koko kesän. Olen lapsirakas ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen, mutta perhe vain sattui olemaan asenteella "lapsia kohtele silkkihansikkain, sinusta ei niin väliä". On paljon mukavempiakin tapoja nähdä maailmaa, kun olla lastenhoitajana. Aivan liian moni perhe etsii täydellistä lastenhoitajaa ja sitten pettyvät kun eivät sellaista saakaan. Mutta tietysti hyviäkin perheitä on olemassa. Tässä vain omat mietteeni ja kokemukseni.
Itsella on 3 kk pestista jaljella enaa 2 vk. En ota toista kertaa tata riskia, olen paatynyt perheeseen joka vaikutti lupaavalta, otamme aupparin huomioon kuin oman perheenjasenemme-meiningilla alussa puhuvaan mutta kun tanne saavuin... Sanotaan nyt vaikka nain etta mina vietan enemman aikaa lasten kanssa kuin perheen vanhemmat yhteensa, koetan hoitaa tyoni tunnollisesti ja tarkasti (ja mielestan siina onnistunkin) mutta silti perheen aiti purkaa stressinsa, on siis kotiaiti, olevinaan, minuun rahisemalla. Onhan tassa muutakin, mutten jaksa alkaa listata kun rupeaa masentamaan.
Etta toiste en au pairiksi lahde, mieluummin vaikka siivoojaksi ulkomaille. Taman kesan nyt olen sinnitellyt pelkalla sisulla mutta pidempaan en tassa perheessa jaksaisi
Itsellä kaikki on osunut nappiin. Perhe on loistava, tulen lapsien kanssa hyvin toimeen, töitä ei ole liikaa (15-20h / viikko) enkä todellakaan tunne itseäni kotiorjaksi. Olen osa perhettä ja usein tuntuu, että työni on lähinnä olla lasten ystävä. Tulin viime vuoden elokuussa ja nyt jäljellä on enää kolme viikkoa. Perhe olisi halunnut minun jäävän, itsekin ehkä olisin halunnut jatkaa vielä samassa työssä, mutta nyt on opiskeluiden aika. Aupair-vuosi oli ihanteellinen välivuosi, josta sain kielen oppimisen lisäksi paljon muutakin irti. Jäähyväisistä tulee varmasti kamalat, mutta tulen takuulla pitämään heihin vielä yhteyttä. Tilannetta helpottaa se, että jään samaan maahan opiskelemaan, joten tulee varmaan vierailtua puolin ja toisin :)
Ei kannata jättää tällaista kokemusta väliin, vaikka vähän pelottaisi. Minä en ehtinyt asiaa juuri miettimään, lähdin matkaan 2 viikkoa siitä kun perhe otti minuun yhteyttä. Vasta lentokoneessa alkoi hirvittämään, mihin ihmeeseen olen tällä kertaa ryhtynyt :P Hetkeäkään en ole katunut ja täällä on ollut niin paljon tekemistä, ettei koti-ikävä ole juurikaan iskenyt. Vuosi on mennyt sitä paitsi älyttömän (oikeastaan liian) nopeasti.
Sellainen pikku juttu auppariksi aikoville: jos perheessä on ennenkin ollut/on au pair, kannattaa kysyä näiden au pairien yhteystietoja. Omalla kohdallani tosin perhe antoi minulle silloisen au pairin yhteystiedot. Kertoi paljon juuri siitä au pairin arjesta, ja millaista oli asua perheessä, millainen lapsi oli ym. Rohkaistuin tosi paljon, ja minulla onkin ollut aivan loistava kokemus ja mahtava au pair perhe. :)