Hei! Tapasin keväällä erään miehen, joka vei jalat alta ja aloimme seurustelemaan.
Nyt jo tavallaan rakastankin häntä,
mutta koko ajan minusta tuntuu, että jotain on pielessä.
Aivan kuin en olisi täysillä mukana suhteessamme.
Annoin miehelle jo kerran rukkasetkin tänä aikana, mutta otin takaisin,
koska halusin katsoa jutun loppuun ja nyt en tiedä enää mitä tehdä.
Olen kokenut yhdessä aiemmassa jutussa väkivaltaa
ja eräs exäni "auttoi" minua pääsemään yli siitä.
Välillä tunnen syvää kiitollisuutta ja ikävää exääni kohtaan,
ja se tuntuu tekevän minut myös toisinaan estoiseksi tämän uuden miehen kanssa.
Jahkaan yhteisissä tulevaisuudensuunnitelmissamme
ja olen myös valehdellut uudelle miehelleni exästä.
Tunnen olevani kahden miehen välissä, enkä tiedä siis, että mitä pitäisi tehdä.
En haluaisi loukata enää yhtään enempää mieheni tunteita,
koska tiedän, että hän on seurannut minua rukkasten jälkeen paremmin.
Mutta joskus minusta vain tuntuu, että en ole valmis ja haluan irti...
Mutta exän ikävöimisestäkään ei pitäisi olla enää kyse,
koska tiedän, ettei minulla voi olla hänen kanssa enää tulevaisuutta, enkä sitä haluaisikaan.
Nyt jo tavallaan rakastankin häntä,
mutta koko ajan minusta tuntuu, että jotain on pielessä.
Aivan kuin en olisi täysillä mukana suhteessamme.
Annoin miehelle jo kerran rukkasetkin tänä aikana, mutta otin takaisin,
koska halusin katsoa jutun loppuun ja nyt en tiedä enää mitä tehdä.
Olen kokenut yhdessä aiemmassa jutussa väkivaltaa
ja eräs exäni "auttoi" minua pääsemään yli siitä.
Välillä tunnen syvää kiitollisuutta ja ikävää exääni kohtaan,
ja se tuntuu tekevän minut myös toisinaan estoiseksi tämän uuden miehen kanssa.
Jahkaan yhteisissä tulevaisuudensuunnitelmissamme
ja olen myös valehdellut uudelle miehelleni exästä.
Tunnen olevani kahden miehen välissä, enkä tiedä siis, että mitä pitäisi tehdä.
En haluaisi loukata enää yhtään enempää mieheni tunteita,
koska tiedän, että hän on seurannut minua rukkasten jälkeen paremmin.
Mutta joskus minusta vain tuntuu, että en ole valmis ja haluan irti...
Mutta exän ikävöimisestäkään ei pitäisi olla enää kyse,
koska tiedän, ettei minulla voi olla hänen kanssa enää tulevaisuutta, enkä sitä haluaisikaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi joutua, jos ei ole henkisesti päässyt irti entisestä. Se vaatii aikaa, kenties loppu elämän.
Täydellisesti oikealta tuntuvia tulee vastaan niin harvoin, onnekkaille kerran elämässä.
Ei kannata ottaa pakkomiellettä asiasta, voi hyväksyä mielessään senkin, että on yksin.
Onko tilanteessani kyse sitten siitä, etten ole ollut tunteilleni rehellinen?
Olenko vain ottanut jonkun, joka on täyttänyt sen yksinäisyyden aukon?
Ja itse asiassa minä en usko tuohon "yksi ainoa oikea" käsitteeseen.
Täydellistä kumppania ei ole olemassakaan,
vaan voi löytää monta lähelle täydellisyyttä hipovia kumppaneita,
joista on valittava se itselle sopivin kumppani.
Mutta mitä sitten teen, jos päätän lopettaa tämän suhteemme:
Mies romahtaa varmasti, eikä minunkaan fiilikset tule olemaan mukavia.
Tunnen jo nyt idiootiksi itseni, kun mietin, että olen päästänyt tilanteen tähän pisteeseen...
jos kumppani tuntuu olevan lähellä täydellistä ja sitä ehkä onkin teoriassa, mutta kun se oikea osuu kohdalle, sen tuntee 100% vaikka tämä ei niin täydellinen olekkaan. Voi olla jopa että on mahdoton yhtälö pidemmälle menevässä suhteessa. Siitäkin tulee taas suunnattoman murheelliseksi.
Onko Sinullakin kuitenkin ns. laastarisuhde? Katso minun tarinani alempaa... "Miten irti laastarisuhteesta"