Olemme yhdessä ns. "lapsen vuoksi". Riitely on lähes päivittäistä, mutta onneksi olemme oppineet ottamaan yhteen silloin kun pieniä korvia ei ole kuulemassa.
Miestäni tuntuu nykyään ärsyttävän lähes kaikki mitä teen tai sanon, tai jätän tekemättä / sanomatta. Hän on hyvä isä ja suorastaan jumaloi yhteistä lastamme. Olen miettinyt lähtöä sata kertaa. Aina nousee mieleen sama pelko: miten pääsen lähtemään niin että saan lapsen mukaani? Vapaaehtoisesti mies ei lasta minulle anna, vaan taistelee viimeiseen saakka - sen tiedän jo ennen kuin olen rikkaa ristiin laittanut.
En missään tapauksessa halua lasta mihinkään ristituleen, joten ehkä pitää vain kestää tässä vaikka tuntuu kuin "istuisin elinkautista". Tilanne on tosi kauhea.
Toivon kovasti että minulla ei ole kohtalotovereita (enpä toivoisi tällaista tilannetta kenellekään), mutta jos on niin kirjoitelkaa. Jaksaminen alkaa olla nollassa.
Miestäni tuntuu nykyään ärsyttävän lähes kaikki mitä teen tai sanon, tai jätän tekemättä / sanomatta. Hän on hyvä isä ja suorastaan jumaloi yhteistä lastamme. Olen miettinyt lähtöä sata kertaa. Aina nousee mieleen sama pelko: miten pääsen lähtemään niin että saan lapsen mukaani? Vapaaehtoisesti mies ei lasta minulle anna, vaan taistelee viimeiseen saakka - sen tiedän jo ennen kuin olen rikkaa ristiin laittanut.
En missään tapauksessa halua lasta mihinkään ristituleen, joten ehkä pitää vain kestää tässä vaikka tuntuu kuin "istuisin elinkautista". Tilanne on tosi kauhea.
Toivon kovasti että minulla ei ole kohtalotovereita (enpä toivoisi tällaista tilannetta kenellekään), mutta jos on niin kirjoitelkaa. Jaksaminen alkaa olla nollassa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mietit lähtöä ja pelkäät menettäväsi lapsesi. Kannattaa ajatella asiaa lapsen kannalta. Kuten kirjoitit, lapsella on hyvä isä. Voisiko olla lapselle parasta, että tämä jäisikin isän kanssa asumaan tuttuun kotiinsa ?
t. lähi-isä
Sen paremmin asiaa tuntematta päädyit sitten suosittelemaan tällaista ratkaisua. Melko nopea tuomio.
Se, että mieheni on tässä "suhteellisen normaalin perhe-elämän" tilanteessa hyvä isä, ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että hän olisi lapselle paras yksinhuoltaja.
Tämän enempää yksityiskohtiin en aio tällä foorumilla mennä.
Mitä nyt sekoilet, mistä olet saanut päähäsi että jompikumpi teistä tulisi yksinhuoltaja jos eroaisitte? Eikö lapsella ole oikeus sekä isään että äitiin vaikka eroaisitte?
lapsi jää äidille, mutta jos äiti todetaan TÄYSIN kelvottomaksi, niin lähivanhempi on isä. samoin käy jos äiti ei halua olla lähivanhempi. joten älä ole huolissasi.
kun kysyit tätä asiaa ja muutenkin puhuit pelosta tuli mieleen, että miehesi on väkivaltainen.jos näin on, mene turvakotiin lapsen kanssa ja tee miehestä rikosilmoitus.todennäköisesti sinulle määrätään yksinhuoltajuus tällä perusteella.
yhteishuoltajuus on hyvin yleinen ja erittäin hyvä juttu, jos etävanhempi ymmärtää lapsen parasta. jotkut ilkeät ja pahat ihmiset tekevät lähivanhemman elämän vaikeaksi yhteishuoltajuuden kautta. kaikkeenhan pitää pyytää toisen suostumus. eli jos ette pysty muutenkaan keskustelemaan ja neuvottelemaan, niin yksinhuoltajuus on parempi vaihtoehto.
en halua pahoittaa mieltäsi, mutta lapsi vaistoaa riidan ja kireän ilmapiirin. jopa ero on lapselle parempi, kuin elää kireässä ilmapiirissä. tiedän tämän ihan kokemuksesta.
sanoit, että miehesi on hyvä isä. vaikka en häntä tunne, niin sanon ettei ole. hyvä isä käsittää äidin arvon ja tajuaa, että lapsen henkinen koti on parisuhde.hän siis yrittäisi tosissaan korjata teidän välejä... jo ihan lapsenkin takia.
muista olla tarkkana elatus- ja tapaamissopimusten kanssa vaikka olisit kuinka väsynyt ja toivoisit vain homman äkkiä loppuvan.
toivottavasti viestistäni oli sinulle apua.
terveisin tanja
Nyt kyllä peikkoäiti hyvä vääristelet viestiäni. En antanut mitään tuomiota, enkä sanonut että lapsen pitäisi jäädä isälle. En myöskään ottanut kantaa huoltajuusmuotoon.
Viestini oli se, että mitä tahansa teettekin, on aina ensimmäiseksi huomioitava lapsen paras. Siihen en aloituksessasi ota mitään kantaa.
Ja tuohon ylläolevaan kommenttin (joka muuten ruokkii stereotypioita) : omassa tapauksessani käräjäoikeuden päätös (tai se oli oikeasti tuomio) oli, että lasten asuminen on isän luona heidän alkuperäisessä kodissaan.
t. lähi-isä
puhua sinusta. vaan sanoin yleensä lapsi jää äidille. tämä taitaa olla fakta, jos tilastoja uskotaan.
vanhempi kuin äitikin ja jos hän pystyy perusteleen lähihuoltajuudensa lasten kannalta parhaaksi ratkaisuksi,niin hän saa sen,sain minäkin.ap:n tilanteessa jossa molemmat hyviä vanhempia olisi hyvä laajoilla tapaamisoikeuksilla järjestää asiat.meillä on puolet/puolet ja vaikka täällä on sitä kritisoitu,niin väitän,että lapset on onnellisempia kun molemmat vanhemmat läsnä heidän elämässään,kuin jos toinen olisi lempattu joka toisen viikonlopun etäisäksi/äitiksi.yksinhuoltajuutta ei hevillä myönnetä(noin 4%),toisen pitää olla kyllä melko surkea tapaus.
"Toivon kovasti että minulla ei ole kohtalotovereita (enpä toivoisi tällaista tilannetta kenellekään), mutta jos on niin kirjoitelkaa"
Sinulla on todellakin kohtalotovereita vähintäänkin kymmeniä tuhansia.
Lähes kaikki miehiä.
Yleensä se on mies joka menettää ikioman lapsensa kun äiti päättää lähteä.
En soisi sitä kohtaloa kenellekään.
Miten ihmeessä ja mihin sinä lapsesi menetät, jos hän asuukin isänsä kanssa?
Eihän se lapsi siitä mihinkään häviä, eikä elämästäsi, jos vain haluat hänen elämässään olla.
Kyllä äideillä on sitten joskus kummallinen ajatusmaailma, että he menettävät lapsensa, jos eivät asu hänen kanssaan.
Tämä maahan on sitten pullollaan isiä, jotka ovat menettäneet lapsensa...
Kylläpä oli tanjalla hyvä analyysi ensimmäisen viestin pohjalta : mies väkivaltainen, ei kun turvakotiin, rikosilmoitus ja yksinhuoltajuus. Tsiisus ! Kyllä kai aloittaja olisi väkivaltaisuuden maininnut, jos sitä olisi.
nainen kirjoittaisi " miten PÄÄSEN lähtemään niin että saan lapsen mukaani" jollei pelkäisi miestään. siis nainen on pakenemassa lapsen kanssa yhteisestä kodista.viestistä sai myös sen kuvan, ettei nainen ole uskaltanut erosta puhua. miksi, jos toinen on aina ilkeä ja homma ei toimi???
normaalisti asiasta puhutaan ja mietitään kumpi yhteiseen kotiin jää. eikö niin?
valitettavan usein perheväkivallan uhri salaa väkivallan ja sillä uhkailun, sekä kestää sitä jopa vuosia. tämän tiedän koulutukseni pohjalta ja olen myös näitä juttuja nähnyt ihan liikaakin. siksi kirjoitin varmuuden vuoksi mitä kannattaa tehdä, JOS asia on niin. vara ei venettä kaada.
Laki on puolellasi, lapsi tarvitsee sekä äitiään että isäänsä ja näin ollen isä ei voi omia lapsen kokonaan itselleen. Saat tapaamisoikeuden ja näin ollet et menetä lasta vaikka hän on kirjoilla isänsä kanssa. Sopikaa yhteishuollosta ja laajoista tapaamisista niin saatte kumpikin elää lapsenne kanssa ja lapsi saa säilyttää läheiset suhteet teihin kumpaankin.
Ketjussa outo sävy... Anteeksi vaan, kyllä äitinä kokisin menettäväni lapseni, jos he jäisivät isälleen. Isä on tärkeä, mutta kuitenkin... En suostuisi koskaan edes puolet ja puolet sopimukseen. Jaettaisiin lapset (meillä 2) ok.
Ainoa tapa miten voisin antaa lapseni isälleen olisi, etten näkisi heitä enää koskaan. Ymmärrän siis täysin isiä, jotka eron jälkeen eivät voi / halua olla lasten kanssa tekemisissä.
No kuitenkin, jos pelkäät miestäsi on Tanjan ehdottama turvakoti oikea paikka. Sinne voi mennä milloin vain ja miehelle ei sijaintiasi ilmoiteta. Tapaamiset tapahtuvat vasta ilmapiirin rauhoituttua valvotusti. Muista se, että turvakotiin menemiseen sinulla tulee olla perustelut, koska kyseinen toiminta VARMASTI tulehduttaa välejänne entisestään.
Kysyisinkin miksi olette yhdessä? Rakastatko vielä miestäsi? Haluasitko tilanteen selvitettyä vai onko se enää mahdollista? Oletteko kokeilleet parisuhde-terapiaa? Oletteko varmasti tehneeet kaikkenne että suhteenne onnistuisi?
Sillä vaan, ettei tarvitse jälkikäteen harmitella, koska sitten kun ne tavarat on jaettu on turha yrittää enää asioita korjata. Se vanha suola janottaa ei ole vain sanonta, koska monesti sitä vanhaa puuroa koitetaan vielä kylmenemisen jälkeen lämmittää. Ja sehän 99% vaan palaa pohjaan...
Mitä jos yrittäisit asettua lapsen asemaan, lapsella on oikeus isään ja äitiin vaikka kuinka aikuiset kokisivat että "menettävät" lapsiaan.
.melko itsekästä ajattelua.sisarusten jakaminen viimmeinen temppu,hyvä esimerkki 10v.sitten naapurista,ei hyvin mennyt.jos 4-10v sisarukset erotetaan,niin ei ole tietossa muuta kuin ongelmia
Missä on puhuttu sisarusten erottamisesta? En kyllä löydä sitä kirjoitusta.
AP ei puhunut sisaruten jakamisessa mutta tämän threadin eka kirjoittaja sanoi:
"Isä on tärkeä, mutta kuitenkin... En suostuisi koskaan edes puolet ja puolet sopimukseen. Jaettaisiin lapset (meillä 2) ok. "
Mitä ihmettä ihmisiä riivaa - katsotaan että lapset ovat jotain omaisuutta mitä pitää jakaa vanhempien kesken. Lapsellahan on oikeus erosta huolimatta elää sekä isän että äidin kanssa. Lapsia ei saa jättää toiselle vaan lapset otetaan mukaan siihen eron jälkeiseen elämään. Ei niitä saa omia tai viedä toiselta vanhemmalta.
Minun hlö kohtaiset mielipiteeni eivät nyt liittyneet tähän keskusteluun... Minulla ei ole avioeroa tiedossa, eikä tule olemaankaan ;)
Kuitenkin tiedän entisestä elämästä miltä parisuhteen katkeaminen tuntuu ja valitettavan harva pystyy silloin olemaan aikuinen. Se vaan on totuus. Ja juu, ihmiset sanovat kaikenlaista mutta totuushan on toisenlainen..
Meillä on parisuhde sillä pohjalle, ettei ero ole koskaan vaihtoehto. Meistä kumpikaan ei suostu etävanhemmaksi eikä muuttamaan pois yhteisestä kodista. Toisekseen rakastamme toisiamme valtavasti, joten koko juttu on minun puoleltani spekulaatiota.
Sitä vaan meinaan, että kun ihmiseen tekee kipeää on silloin aika itseensä käpertynyt ja huoli muiden hyvin voinnista on toissijaista, aivan liian usein.
Ja sen myönnän, että minusta äiti ja isä eivät ole samalla viivalla. Eivät vaan ole.
Minulla lapset menivät toinen minulle ja toinen isälleen välimatkan ollessa suhteellisen pieni. Ei ole ollut ongelmia, lapset eivät tappele keskenään (enään) vaan heistä on tullut hyvät ystävät, joten kaikki on yksilökohtaista sekä myös miten lasta kohdellaan ja kasvatetaan.
Mikä tarve sinulla on lapsiisi noin ripustautua, ettet soisi miehellesi edes puolta ajasta erotilanteessa? Tuolla menolla tukahdutat heidät niin täysin, että ovat onnellisia kun vihdoin sinusta eroon pääsevät. Et sinä siinä lasten tarpeita mieti vaan omiasi.
muuttaa vaikka 500km:n päähän.ex-vaimo lapsenvalvojan ehdottamana vaati toisen osoitetta(tukien toivossa)itselleen,en suostunut,joko minulla(jäivät)tai sitten äitillään,saapahan lapset olla yhdessä.tappelu ja jatina nyt kuuluu sisarusten kasvuun.
Meillä oli sama tilanne.
Raksatan lastamme (tietysti) enemmän kuin mitään ikinä!
Niin vain kävi, että "menetin" lapseni äidin matkaan.
Nyt lapsi kärsii ja haluaisi olla aina minulla.
Selailen hänen sivuhistoriaansa netissä ja siellä hän haukkuu äitiään ja kehuu kuinka kivaa hänellä on minun luonani.
Eikö tässä siis kärsi jokainen osapuoli?
Kenen mielipide sinusta tässä pitäisi eniten painaa?
Tekisi mieleni copypastata hänen kirjoituksiaan ja lähettää äidille kuinka hän on oman lapsen mielestä tyhmä aivoton lehmä, idiootti, ääliö lievimmästä päästä mainitakseni, ilman kiro- ja v-sanoja.
En kuitenkaan tee sitä, sillä hän taitaa tietää sen sanomattakin, mitä lapsi ajattelee.
Et sinä varmaan tähän pyri, kuten ei minunkaan ex:ni. Niin vain kävi.
Jos sinä todella noin kärsit, niin lähde, mutta älä tee lapsesta kanssakärsijää!