Pakko vuodattaa tänne, kun yksinkertaisesti suututtaa niin paljon, eikä tällä hetkellä ketään juttukaveria…
Avopuolisollani on kuljetusfirma, johon hän otti 16-vuotiaan veljensä töihin viikon ajaksi. Poika asuu töiden ajan meillä (60 neliöinen kaksio). Ja minä taas teen samaisessa firmassa kesätöitä. Minä hölmö kuvittelin, että poika kulkee mieheni mukana töissä, kuten on tehnyt kahdella koulun TET-jaksolla viimeisen vuoden aikana. Mutta… mieheni pisti meidät työskentelemään kahdestaan, me mm. pestään leipomolaatikoita ja firman autoja.
Poika ei tykkää kyseisestä työstä ja sanoo aina parin tunnin työn jälkeen, että kyllä on tylsää. Minä taas nautin kun saa tehdä välillä ruumiillista työtä ja ei me tehdä sitä kuin n. 4 tuntia päivässä!!! Lisäksi tällä pojalla ei ole minkäänlaista oma-aloitteisuutta ja hän seuraa minua töissä kuin eksynyt koiranpentu. Jos lähden vessaan, hän lähtee perään. Jos hän ei tiedä mitä tehdä, niin hän saattaa piiloutua leipomolaatikoiden tai jakeluauton taakse olevinaan puuhaamaan jotain. Samat asiat pitää toistaa moneen kertaan ja jatkuvasti tämä poika on hihassa kiinni, että miten tämä tehdään. Ja kun ne hommat sujuvat kamalan hitaasti, itse teen samat jutut ainakin kaksi kertaa nopeammin.
Voi kun kaikki olisikin tässä, mutta kun poika on seurassani vielä kotona, kun mieheni tekee pitkää päivää. Aamulla poika nukkuu pitkään ja itse pitää olla kuin kusi sukassa hiljaa ettei poitsu herää. Omia telkkariohjelmia ei voi katsoa, tietokone on varattu, olkkarin lattiaa koristaa sotkuinen ilmapatja, pojan piirustusvälineitä on joka paikassa ja kaiken lisäksi vielä kissa sairastui vakavasti tällä viikolla. Pitäis tehdä ruokaa ja koko ajan ajatella, että vieraalla on kaikki hyvin. ARGH!!!
Välillä olen yrittänyt vihjata miehelleni, että voisitte oikeastaan häippästä kahden kesken jonnekin vähäksi aikaa, että pikkuvaimo saa olla edes pari tuntia yksin. Ja että voisit ottaa välistä tuon pojan mukaasi omiin töihisi.
En voi käsittää, miten tämä poika on meillä jotenkin niin uusavuton. Nyt pitäisi sinnitellä enää n. vuorokauden ajan ja pitää suunsa kiinni. Sitten saisi olla rauhassa.
Kiitän ja kumarran
Avopuolisollani on kuljetusfirma, johon hän otti 16-vuotiaan veljensä töihin viikon ajaksi. Poika asuu töiden ajan meillä (60 neliöinen kaksio). Ja minä taas teen samaisessa firmassa kesätöitä. Minä hölmö kuvittelin, että poika kulkee mieheni mukana töissä, kuten on tehnyt kahdella koulun TET-jaksolla viimeisen vuoden aikana. Mutta… mieheni pisti meidät työskentelemään kahdestaan, me mm. pestään leipomolaatikoita ja firman autoja.
Poika ei tykkää kyseisestä työstä ja sanoo aina parin tunnin työn jälkeen, että kyllä on tylsää. Minä taas nautin kun saa tehdä välillä ruumiillista työtä ja ei me tehdä sitä kuin n. 4 tuntia päivässä!!! Lisäksi tällä pojalla ei ole minkäänlaista oma-aloitteisuutta ja hän seuraa minua töissä kuin eksynyt koiranpentu. Jos lähden vessaan, hän lähtee perään. Jos hän ei tiedä mitä tehdä, niin hän saattaa piiloutua leipomolaatikoiden tai jakeluauton taakse olevinaan puuhaamaan jotain. Samat asiat pitää toistaa moneen kertaan ja jatkuvasti tämä poika on hihassa kiinni, että miten tämä tehdään. Ja kun ne hommat sujuvat kamalan hitaasti, itse teen samat jutut ainakin kaksi kertaa nopeammin.
Voi kun kaikki olisikin tässä, mutta kun poika on seurassani vielä kotona, kun mieheni tekee pitkää päivää. Aamulla poika nukkuu pitkään ja itse pitää olla kuin kusi sukassa hiljaa ettei poitsu herää. Omia telkkariohjelmia ei voi katsoa, tietokone on varattu, olkkarin lattiaa koristaa sotkuinen ilmapatja, pojan piirustusvälineitä on joka paikassa ja kaiken lisäksi vielä kissa sairastui vakavasti tällä viikolla. Pitäis tehdä ruokaa ja koko ajan ajatella, että vieraalla on kaikki hyvin. ARGH!!!
Välillä olen yrittänyt vihjata miehelleni, että voisitte oikeastaan häippästä kahden kesken jonnekin vähäksi aikaa, että pikkuvaimo saa olla edes pari tuntia yksin. Ja että voisit ottaa välistä tuon pojan mukaasi omiin töihisi.
En voi käsittää, miten tämä poika on meillä jotenkin niin uusavuton. Nyt pitäisi sinnitellä enää n. vuorokauden ajan ja pitää suunsa kiinni. Sitten saisi olla rauhassa.
Kiitän ja kumarran
Vastaukset 5
Vanhimmat
..tavallaan sua, mutta hei, poika on yhteensä VAAN viikon teillä, enää pari päivää.
Että koita nyt vaan kestää.
Toisaalta, SITÄ mä ihmettelen, etteikö sulla ole mitään sananvaltaa KOTONASI?
Siis tuo hyssyttely ja paapominen.
Ei onnistuis meillä, meillä ollaan meidän säännöillä. Ja jos miehes kutsuu veljensä sinne viikoksi, ottakoon hänet omaksi riesakseen ja käskeköön vaikka tekeen kotitöitä kun ei ole työharjoittelussa.
Jos miehes ei vihjailuista ymmärrä, sano suoraan ettet passaa heppua enää etkä hiippaile OMASSA kodissasi ja seuraavalla kerralla pojalla oltava vähän selkärankaa mukana, eihän hän mikään vauva ole.
Oletko antautunut alistettavaksi kun et suutasi auki saa, ei millään pahalla, mä olen sun puolellasi tässä, mutta ota vähän ronskimpi ote suhteeseenne tai ainakin tähän asiaan.
(Voihan suhteenne olla ihan kunnossakin, ettei sillä.)
Jos muuten menee hyvin niin voithan sä todellakin vaan odottaa, että poika kohta lähtee, ei tuo nyt maata kaatava ongelma ole jos muuten hyvin menee.
No, saithan ainakin purettua raivoasi, nää on sellaiseen juuri oikeita paikkoja.
Jatkoja!
Suu on kyllä auennut asiasta moneen kertaan :) tilaisuuksia on vaan ollut vähän eikä ehdi jutella paria lausetta pidemmälle, kun tuo pieni pata on lähettyvillä jatkuvasti. Mies loukkaantuu heti sanomisistani. Ja hän on sitä mieltä, että poika on täällä lomailemassa silloin kun ei ole töissä. Nyt enää neljä tuntia jäljellä. Tätä asiaa pitää kyllä ruotia vielä rauhassa kunhan vierailu on ohi.
Pistä poika ojennukseen kotonasi, selvät säännöt olemiseen ja siisteyteen.
"pojalla ei ole minkäänlaista oma-aloitteisuutta ja hän seuraa minua töissä kuin eksynyt koiranpentu. Jos lähden vessaan, hän lähtee perään. Jos hän ei tiedä mitä tehdä, niin hän saattaa piiloutua leipomolaatikoiden tai jakeluauton taakse olevinaan puuhaamaan jotain. Samat asiat pitää toistaa moneen kertaan ja jatkuvasti tämä poika on hihassa kiinni, että miten tämä tehdään. Ja kun ne hommat sujuvat kamalan hitaasti, itse teen samat jutut ainakin kaksi kertaa nopeammin."
Tähän on pakko kommentoida...heh, niin tuntuu tutulta! Töissäni saan usein amiksen työharjoittelijoita opastettavakseni ja se on juuri tuollaista mitä omaa kokemustasi kuvailit. Olen moneen kertaan menettänyt hermoni poikiin, miten sitä nuori mies voikaan olla niin avuton ja eksyksissä työssä, vaikka puheet on tosi reppavia...
No onneksi sinun piinasi on lyhytaikainen, koita kestää!
Joudut kestämään tuota viikon. Luulisi, että sen verran voit olla edes valittamatta.
Niin, ja jos olisin kirjoittanut että poika on meillä kaksi viikkoa, niin olisit vastannut että etkö edes sitä aikaa kestä. Ja jos olisin kirjoittanut että hän majailee meillä kuukauden, niin olisit vastannut että etkö jaksa edes sitä aikaa olla hiljaa. Istu kuule peukalos päälle ja pyöri...
No, eilen juteltiin miehen kanssa pari tuntia kuluneesta viikosta ja hän osasi ottaa palautteen vastaan ihan nikottelematta. Myönsi itsekin että viikko oli liian pitkä aika, eikä vierailut tule enää kestämään paria päivää pidempään. Ihmetteli itsekin mikä muutoin niin reippaan pojan pisti lusmuamaan töissä ja käyttäytymään eksyneen oloisesti.
Meillä molemmilla oli pojan kanssa pitkiä keskusteluja, joista kuvastui selkeästi että pojalla on todella huono itsetunto. Olen tosi iloinen, etten menettänyt malttiani pojan kanssa, sillä hän ottaa itseensä kohdistuvan negatiivisen kritiikin todella huonosti vastaan. Mieheni esimerkiksi nauroi pienelle yksityiskohdalle pojan tekemässä piirustuksessa, jolloin poika repi piirustuksensa pieniksi palasiksi.
Kiitokset kaikille :) paitsi viimeisimmälle kommentoijalle...