Olen ihminen, joka ihastun todella harvoin kehenkään romanttisessa mielessä. Silloin kun ihastun, niin en saa vastakaikua, jos joku on minuun ihastunut, niin itseäni ei henkilö kiinnosta. Naisen, johon ihastun, ei tarvitse olla mikään (eikä koskaan ole ollutkaan) missi... kunhan on söpö, jalat maassa, suhteellisen älykäs, tavoitteita elämässä ja minun kanssa samanlainen arvomaailma eli koti, kristinusko ja isänmaakin, sillä tavalla perinteisesti. ;)
Suhdetta en haluaisi rakentaa vain suhteen takia, vaikka siis toki toivoisin saavani vierelleni sen kumppanin... Ensi sijassa siis etsin kumppanuutta - sellaista suhdetta, jonka eteen oikeasti olisi valmis tekemään työtä - jos ei aina edes tunteella niin tahdolla kuitenkin. Luulen vaan, että sellainen ihastumisvaihe tarvitaan kuitenkin?!?
Ikää on 30-v., mutta edelleen vaan minua kiinnostavat vain harvat ja valitut - joiden mielestä itse en kai ole kiinnostava. Lienee siis suuri riski, että tässä jäädään poikamieheksi.
Onko kellään täällä samanlaista ongelmaa? :)
Suhdetta en haluaisi rakentaa vain suhteen takia, vaikka siis toki toivoisin saavani vierelleni sen kumppanin... Ensi sijassa siis etsin kumppanuutta - sellaista suhdetta, jonka eteen oikeasti olisi valmis tekemään työtä - jos ei aina edes tunteella niin tahdolla kuitenkin. Luulen vaan, että sellainen ihastumisvaihe tarvitaan kuitenkin?!?
Ikää on 30-v., mutta edelleen vaan minua kiinnostavat vain harvat ja valitut - joiden mielestä itse en kai ole kiinnostava. Lienee siis suuri riski, että tässä jäädään poikamieheksi.
Onko kellään täällä samanlaista ongelmaa? :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samantapaisia ongelmia on. Tuntuu vielä olevan aika kovaa työtä, jos haluaa muutosta tilanteeseen. Loma on kyllä siihen etsimiseen kaikken parasta aikaa, kun on koko ajan vapaalla. Pitäisi vaan tavata paljon miehiä ja sinun naisia.
Kanssasi olen samaa mieltä, että ihastuminen on välttämätöntä. Sinun iässäsi on paljon samantapaisen arvomaailman naisia vapaina. Teidän pitäisi vain kohdata, mutta ei se silti ole niin yksinkertaista. Varmasti sellainen nainen löytyy, kun jaksat itse sillä mielellä katsella.
Niin kauan kuin on elämää on toivoa -klise sopii tähänkin.
Ihastun myös aika harvoin. En tosin koe asiassa mitään ongelmaa koska ulkonäön merkitys on vähäinen. Luotan vaistoihini. Rahaa tosin palaa yleisötapahtumissa rampatessa mutta hyvää kyllä kannattaa odottaa.
Ihan luonnollista jos ei saa vastakaikua omalle ihastukselleen tai joku sellainen osoittaa kiinnostuksensa, josta ei ole itse kiinnostunut. Niin käy varmaankin samassa suhteessa myös usein ihastuville.
..tulee ihastuttua, miehen pitää sitten kolahtaa ja kovaa ja niin ei ole käynyt pitkään aikaa, 3 vuoteen. Olenko sitten liian nirso mutta kun ei ole mitään kemiaa ollut näiden miesten kanssa, tosin vaan muutamat treffit ollutkin. He kyllä poikkeuksetta olisivat olleet kiinnostuneita minusta josta taas herää epäilys että kelpaako miehille kuka tahansa joka osoittaa kiinnostustaan tai lähtee edes treffeille. Tsemppiä, kyllä meillä kummallakin natsaa vielä -nainen 37-
Ei koske välttämättä kirjoittajaa, mutta entäs jos sopiva ehdokas löytyy, löytää sinut? Tapailette, ehkä seurustelua, mutta kun ei ole kauheasti kokemuksia ja jos tämä ei tunnukaan siltä?
Kysymykseni oikeastaan on se, että erottaako todellisuuden omista haaveista? Jokaisellahan on ihanteita ja toiveita toisesta ihmisestä.
Lähtökohta: Arvot kohtaavat suht yksiin, mukavaa yhdessä jopa hauskaakin, seksi sujuu, mutta kun alussa niin vaatisi keskustelua hyvässä hengessä, mutta tutustuminen alussa, ettei ihan mitä sano päin naamaa..?
Kunnes toinen ilmoittaa, että ihanteiden mukainen ihminen onkin ystävä, joka ei varsinaisesti tiedä toisen elämää suuremmasta tunteesta? Tutustuminen ei ole helppoa, mutta reivasitko ihmisen pois elämästä syystä, ettei ehkä olekaan sitä suurta huumaa? Kokemuksena reivattu pois.
Valitettavasti suhtaudun varauksella jos ihminen hirveästi ilmaisee ettei koskaan löydä... nyt ei ole kyse tosiaan, että otetaan joku kun ei ole ketään, itse viihdyn mainioisti yksin, miten on?
Samanlaisia juttuja itsellä naisten suhteen.
Osittain syy saattaa olla edesmennyt 13v:nen
avoliitto.On ehkä tullut liika vaativaksi
kumppanin suhteen.
Itsellä näitä kolahtavia ihastumisia on
yleensä sattunut vanhempien naisten sekä
pienempikokoisten nuorten naisten kanssa.
Ilmeisesti heistä löytyy puoleensa vetävää
rohkeutta.
En voi sanoa että olisin samanlainen.. vaikka tuntuukin vaikealta nykyään ihastua oikeasti, siis aikuisten oikeasti.
Minulle on tärkeää ensin tuntea ihminen, ulkokuori ihmisessä on pelkkää silmälumetta jos näin voi sanoa.
En osaa ihastua siihen mitä näen, minun pitää tuntea, mutta ikäväkseni olen joutunut useamman kerran toteamaan että se tuntuu mahdottomalta.
Onko sellaisia miehiä joihin voisi tutustua ensin, ilman että heillä on heti takaa-ajatuksia?
Haluaisin tutustua ensin, katsoa onko arvot kohdallaan ja sitten vasta miettiä asioita eteenpäin. En vain ole koskaan tavannut ihmistä joka ajattelisi kuin minä.
Joka ikinen mies jonka olen tavannut, oli sitten netissä tai oikeassa elämässä kadulla, ottavat minut vastaan joko niin että jos ulkonäkö miellyttää niin heti lentää makuuhuone ehdotuksia ja jos ei miellytä niin sitten ei kiinnostuta ollenkaan.
Voisiko joku olla minusta kiinnostunut ihmisenä?
Voisiko joku ihastua minuun samalla tavalla kuin minä ihastun yleensä Miehiin??