Onko todellakin totta, että miehet ovat ns. putkiaivoja eli mielessä on vain yksi asia kerrallaan (en tarkoita nyt seksiä)? Jos mies saa esimerkiksi päähänsä jonkin asian, esimerkiksi auton ruosteläikkien maalaamisen, kaikki muu unohtuu. Ihminen, jonka kanssa elää, unohtuu, hänelle ei jää enää aikaa edes tekstiviestin tai puhelinsoiton vertaa, tai jos ollaan yhdessä, aika menee omien puuhien suunnitteluun ja niistä puhumiseen.
Koko kesäloma on mennyt auton kanssa, eikä minulle ollut lainkaan sijaa näiden neljän viikon aikana. Näimme kolme kertaa, joista kaksi kertaa, kun jouduin sairaalaan, ja kerran sieltä pois päästyäni. Tapaamiset olivat korkeintaan kahden tunnin pituisia. Ei soittoja, ei tekstiviestejä. Kun kysyin ennen lomaa, että emmekö tapaa lainkaan lomalla, hän tiuskaisi: "Tää on MUN loma!" Entäs minun lomani?
Olemme olleet vuoden yhdessä, josta valtaosan olemme asuneet käytännössä yhdessä (ei virallisesti), ja ongelmia on ollut aiemminkin. Mieheni suuttuu mielestäni mitättömistä asioista, kuten siitä, että en pitänyt, kun hän vietti juhannuksen läppärin kanssa emmekä tehneet mitään yhdessä. En saanut edes auttaa ruuan valmistuksessa. Seurauksena sanomisestani tuli riita, ja sanoin, että minun ei tarvitse lähteä hänen vanhemmilleen, jos hän ei halua. Varmistin asiaa useamman kerran, ja hän sanoi, että yhdessä mennään. Sitten muutama kymmenen kilometriä ennen vanhempiensa kotia hän sanoi, ettei halua minua mukaan mutta ei suostunut jättämään siihenkään. Loppujuhannuksen istuin yksin sisällä ja pidättelin kyyneleitä – ei ole hyvä olla yksin vieraassa paikassa, josta ei pääse pois, vieraiden ihmisten keskellä. Mieheni ei puhunut minulle sanaakaan. Sitten seurasi neljän päivän mökötys.
Aiemmin keväällä olimme puhuneet yhteenmuutosta ja hän oli jo tuonutkin jonkin verran tavaroita luokseni. Sitten eräänä iltana, kun olin tullut treeneistä kotiin, kaikki hänen tavaransa olivat kadonneet ja avain oli kaapissa. Hänen tarkoituksenaan ei kuitenkaan ollut lopettaa suhdetta, vaan hän teki niin, koska "jotain oli tehtävä". Päätös tavaroiden hakemisesta oli kuulemma syntynyt parissa tunnissa.
Näitä juttuja on ehtinyt tapahtua muitakin. Mieheni ei suostu puhumaan asioista, koska hän "ei toimi sillä tavalla". Tehtiin sopimus siitä, että riidat selvitetään eikä hän lähde suutuspäissään mököttömään useiksi päiviksi jonnekin, ja että nukkumaan ei mennä riidoissa. Kumpikaan sopimuksista ei ole pitänyt, koska "kun se tunne tulee, niin ei siinä kuule mitään sopimuksia mietitä".
Tietenkin on ollut hyviä hetkiä, mutta nyt en enää kykene tai edes halua joustaa. Onko tällainen käytös miehille tyypillistä/luontevaa/sukupuoleen liittyvää vai onko kyse erilaisesta ajattelumallista? Vai kenties siitä, että en kiinnosta häntä enää? Tosin viimeksi, kun tapasimme nopeasti, hän sanoi tykkäävänsä minusta. Teot eivät oikein tue sanoja. Epäilen, että hänen käytöksensä ei koskaan muutu. Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
Koko kesäloma on mennyt auton kanssa, eikä minulle ollut lainkaan sijaa näiden neljän viikon aikana. Näimme kolme kertaa, joista kaksi kertaa, kun jouduin sairaalaan, ja kerran sieltä pois päästyäni. Tapaamiset olivat korkeintaan kahden tunnin pituisia. Ei soittoja, ei tekstiviestejä. Kun kysyin ennen lomaa, että emmekö tapaa lainkaan lomalla, hän tiuskaisi: "Tää on MUN loma!" Entäs minun lomani?
Olemme olleet vuoden yhdessä, josta valtaosan olemme asuneet käytännössä yhdessä (ei virallisesti), ja ongelmia on ollut aiemminkin. Mieheni suuttuu mielestäni mitättömistä asioista, kuten siitä, että en pitänyt, kun hän vietti juhannuksen läppärin kanssa emmekä tehneet mitään yhdessä. En saanut edes auttaa ruuan valmistuksessa. Seurauksena sanomisestani tuli riita, ja sanoin, että minun ei tarvitse lähteä hänen vanhemmilleen, jos hän ei halua. Varmistin asiaa useamman kerran, ja hän sanoi, että yhdessä mennään. Sitten muutama kymmenen kilometriä ennen vanhempiensa kotia hän sanoi, ettei halua minua mukaan mutta ei suostunut jättämään siihenkään. Loppujuhannuksen istuin yksin sisällä ja pidättelin kyyneleitä – ei ole hyvä olla yksin vieraassa paikassa, josta ei pääse pois, vieraiden ihmisten keskellä. Mieheni ei puhunut minulle sanaakaan. Sitten seurasi neljän päivän mökötys.
Aiemmin keväällä olimme puhuneet yhteenmuutosta ja hän oli jo tuonutkin jonkin verran tavaroita luokseni. Sitten eräänä iltana, kun olin tullut treeneistä kotiin, kaikki hänen tavaransa olivat kadonneet ja avain oli kaapissa. Hänen tarkoituksenaan ei kuitenkaan ollut lopettaa suhdetta, vaan hän teki niin, koska "jotain oli tehtävä". Päätös tavaroiden hakemisesta oli kuulemma syntynyt parissa tunnissa.
Näitä juttuja on ehtinyt tapahtua muitakin. Mieheni ei suostu puhumaan asioista, koska hän "ei toimi sillä tavalla". Tehtiin sopimus siitä, että riidat selvitetään eikä hän lähde suutuspäissään mököttömään useiksi päiviksi jonnekin, ja että nukkumaan ei mennä riidoissa. Kumpikaan sopimuksista ei ole pitänyt, koska "kun se tunne tulee, niin ei siinä kuule mitään sopimuksia mietitä".
Tietenkin on ollut hyviä hetkiä, mutta nyt en enää kykene tai edes halua joustaa. Onko tällainen käytös miehille tyypillistä/luontevaa/sukupuoleen liittyvää vai onko kyse erilaisesta ajattelumallista? Vai kenties siitä, että en kiinnosta häntä enää? Tosin viimeksi, kun tapasimme nopeasti, hän sanoi tykkäävänsä minusta. Teot eivät oikein tue sanoja. Epäilen, että hänen käytöksensä ei koskaan muutu. Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Paha mennä sanomaan mitä miehen päässä liikkuu tai mitä hän sinua kohtaan tuntee. Mutta hyvin tökerö hän kyllä on eikä todellakaan sovi seurustelemaan. Parisuhteessa toinen osapuoli kuuluu ottaa huomioon ja kompromissi on kova sana. Miehesi ei näin tee tai ei tätä ymmärrä. Kysy siis itseltäsi, haluatko todella itkeä tuhruuttaa yksin tuollaisen tolvanan takia, vai löytää jonkun joka huomioi sinutkin?
Että vika voisi olla sinussa. Eikö muka naisissa ole koskaan mitään vikaa. Mieti jokaista käännettä ja hetkeä taaksepäin, ehkä olet tehnyt jotain virheitä. Toista osapuolta siis seurustelukumppania pitää ymmärtää eikä ajatella vain omaa etua.
Olen kyllä miettinyt, ja tietenkin olen tehnyt virheitä. Tosin olen pyytänyt niitä myös anteeksi.
Kuten sanoin, olen joustanut enkä ole koskaan kieltänyt häneltä mitään, vaikka joskus hänen tekemisensä ovat pahalta tuntuneetkin.
Ymmärtämisen pitäisi olla molemminpuolista parisuhteessa, vai mitä?
Miesten putkiaivot ja yleistukset erilaisesta ajattelusta eivät liity mitenkään kuvailemaasi tapauksiin.
Ei voi muuta sanoa kuin että ei mene hyvin teilläkään...
Jotain tutunomaisia piirteitä miehesi toiminnassa on. Omasta kokemuksestani voin kyllä lohduttaa sinua; ei mies siitä muutu miksikään...
miehesi tumma ja pitkä, ettet vaan olisi itse laho-aivo!
usko että moinen käytös olisi ominaista juuri miehille.mies on ihminen kuten nainenkin ja omaa yksilöllisiä eroja. miehesi on lukemani perusteella vaikea luonne, eikä mitenkään hyvä valinta kumppanuutta ajatellen. eipä kannata moisen virityksen kanssa tulevaisuutta suunnitella, vaan etsiä parempi ehdokas.
Oli miehen aivojen rakenne mikä tahansa, sinun ei tuollaista käytöstä tarvitse sietää, ei keneltäkään, eikä varsinkinkaan omalta kumppaniltasi. Miehesi vaikuttaa erittäin törpöltä, itsekeskeiseltä ja näyttää häneltä puuttuvan normaalit hyvät käytöstavatkin. Hän ei ota sinua ollenkaan huomioon ja parisuhteeseen kuuluu molemminpuolinen huomioiminen. Hänen käytöksensä esim. juhannuksena, oli todella tökeröä. Sympatiat ovat täysin sinun puolellasi. Tulevaisuutenne ei näytä kovin hyvältä, toivottavasti pääset tuosta tyypistä eroon. Hän ei taida pystyä muuttumaan.