Aika usein täällä sanotaan, että sillä joka aloittaa sivusuhteen ei ole omassa liitossaan kaikki kunnossa.
Tästä vedän sellaisen johtopäätöksen, että kunnossa oleva suhde kestää minkä tahansa paineen.
Minusta näin ei ole, mutta haluaisin että te muutkin pohditte tätä asiaa.
Tästä vedän sellaisen johtopäätöksen, että kunnossa oleva suhde kestää minkä tahansa paineen.
Minusta näin ei ole, mutta haluaisin että te muutkin pohditte tätä asiaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
vaikka yhdessäkin niin ei se tarkota asioiden käsittelyä.
Juttelemalla haetaan kompromisseja.
Siinä varmasti tulee esille mitä
ei voida kestää ilman työstämistä.
Kyllä aviopareilla voi olla suhteita vaikka
olisi ns. hyvin asiat.
Mikä on se arvio koska asiat on hyvin ja
koska ne on huonosti?
Toisilla se hyvin raja on eri korkeudella.
Samoin toisinaan joillain on asiat niin huonosti että meinaa kaikki kaatua vaikka
toiset kuvittelee ettei niiltä mitään
puutu.
Eli vaatimukset on erilaisia.
Lapsina aina haaveiltiin mitä aikuisena
pitäisi olla ja omistaa.
Toiset halusi ison perheen toiset ison auton ja nopean.
Hiukan sama meno jatkuu aikuisina.
Toiselle riittää onneen se lauma lapsia ja katto pään päällä.
Toiset tarvitsevat myös sen ison auton ennenkun elämä on täydellinen.
vaikka olisi mukamas kaiken jo saanut,
on perhe ja iso auto ja talo,
silti etsii uutta suhdetta.
Aina parit ei edes huomaa että liitto natisee saumoistaan.
Kukaan ei voi kaikkeen etukäteen varautua.
Kosketit minua ja puhuit asiaa.
Minkä odotusten pitää täyttyä, ettei lähde pettämään? Ja eikö joillekin riitä mikään?
Omalta osaltani huomaan nyt, että elämässäni moni suureksi luulemani toive on täyttynyt, mutta sepä ei olekaan tyydyttänyt. Nyt olen saanut huomata, että olen vuosia ollut parisuhteessa ilman avoimuutta, välittömyyttä ja kohteliasta suorapuheisuutta. Olen toivonut ja odottanut vääriä asioita.
Mutta jos nyt tällä kertaa ei enempää minusta. Toivottavasti joku muukin kommentoi tuota tämän ketjun ekaa viestiä.
jokasella taitaa olla muutenkin erilaiset toiveet kun vaan lapsina. Joulupukille kirjoteltiin ja kuviteltiin
jospa laitan kädet ristiin ja oikein toivon kaikki muuttuu hyväksi. Jos olen kiltti tai olen vaan hiljaa niin muut tykkää.
Ei ne tainnut sillon lapsenakaan toteutua haaveet.
Opittiinko muutakun toivomaan enemmän ja isompia toiveita?
Riittääkö lopulta mikään?
Kuljetaan mielummin asvaltilla niin ei mene kiviä sandaaliin. Jospa menetkin niillä sandaaleilla
metsäpolulle, ei riitä että toivot vaikka kädet ristissä, joudut jotain tekemään sen hyväksi ettet saa jotain sirua tai roskaa jalkapohjaasi.
Otatko sen sitten haasteena vai kiroot ja suutut?
Toiste et sille polulle eksy. Eihän se piru antanu mitään mahdollisuutta.
Otappa ne sandaalit pois ja mene paljain jaloin
totuttele muutamaan risuun ja kiveen niitä oppii astelemaan ihan varoen ja samalla se polku alkaa tuntua nautinnolliselta.
Siis jos ei ikinä elämässä ole edes vaarana saada
sitä pikkukiveä sandaaliin on kulkenu sitä asvalttia pitkin ja ei ole huomannut sen polun tunnelmaa.Eikä ole oppinu huomaamaan oikein syntyneensä kadun suht siistille puolelle.
Sitä polkua riittää avioliitoissa.
Yhdessä siihen voi toisiaan opastaa ja
varottaa pahemmissa paikoissa. Se asvaltti on
helppo mutta eipä sielä sitten löydä puolisosta niitä huomioitavia puolia jotka risusella polulla tulee esiin.
Siellä voi puolison parhaat puolet tulla vaikka
ensikertaa esiin. Vaimo niinsanotusti näyttää sen
parhaan puolensa.
Tämä sama voi sitten olla justiin se polku jossa
ne lapset huomaa oman isän sylin ja reppuselän tarpeellisuuden.
Ei vaikka hyvä perheenisä onkin kannata lapsiaan
vain asvalttipolulla pitää.
Ne vaan täytyy huomata kuinka se vaimo ja lasten isä on tarpeellinen ja kuinka se pahassa paikassa
yllättäin jaksaa kantaa vaikka koko perheen reppuselässään.
Älkää kokeilko kotona.
En ensinnäkään usko että juuri kellään on ainakaan pidempää suhdetta, jossa kaikki olisi "kunnossa" - mitä tuo sana nyt sitten tarkoittaakaan.
Ihminen kun on vaillinainen ja epätäydellinen jo pohjimmiltaan. Vikaa on siis kahdessa yksilössä jo alunpitäen. Yhdessä oleminen ja eläminen joudutaan sovittelemaan opittujen asioiden ja kokeilujen kautta. Jos vielä kummallakin on oma käsitys siitä mikä on "kunnossa olemista", niin johan sopassa riittä hämmentämistä.
On mahdollista saavuttaa luja luottamus, usko ja rakkaus joka todellakin kestää minkä tahansa paineen. Ikävä vain että sen saavuttavat todella harvat. No, elokuvissahan aina käy niin, etenkin amerikkalaisissa... Ohjanneeko tämä romanttinen mielikuva vähän liikaa ihmisiä?
Olisi kiva tietää, mitä itsekukin tarkoittaa että "kaikki on kunnossa"?
asia, että suhteessa on kaikki kunnossa, kuin että kaikki on kunnossa. Suhteessa voi olla kaikki kunnossa, mutta pettävällä osapuolella ei ole kaikki asiat kunnossa. Parisuhde toimii hyvin, koska sen osapuolet taitavat normaalin parisuhteen kuviot ja toisen huomioon ottamisen. Sitten voi toisen mieli muuttua, voi olla henkistä tasapainottomuutta johtuen niin monista syistä, ettei niitä voi arvailla.
Eihän parisuhde ole erillinen tila johon yksilöt eivät vaikuttaisi!
Kyllä ne "omatkin" ongelmat vain kummasti vaikuttavat. Kun toisella on vaikkapa vaikeuksia työpaikalla, niin näkyyhän se sinne kotiinkin. On väsynyt, ärtynyt ajatuksissaan, ei seksi maistu, eikä jaksa puhuakaan oikein mistään. Kyllä se toinen reagoi jotenkin, etenkin kun se vain tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Näitä ei niin kunnossa olevia asioita meillä on melkoinen määrä koko elämämme läpi. Milloin on hammassärky, milloin vaihdevuodet, milloin on tympääntynyt....
On myös paljon pinnan alla olevia ongelmia, joita ei aluksi huomaa. Ne vain kasvavat kuin paise. Kun lopulta siihen jompikumpi reagoi, se voi näyttää siltä että toisen "mieli" muuttuu.
"osapuolet taitavat normaalin parisuhteen kuviot" Mitä ne ovat? Eiköhän ne muodostu juuri näiden kahden eri yksilöiden välille ja jokaisella on omat "kuvionsa".
siltä, että on luotu "se" ihanne siitä perheidyllistä, jossa on rivari, kaksi lasta, koira ja auto.
Useammassa parisuhteessa jota olen sivusta seurannut, nämä asiat on toteutettu, mutta siinä toteuttamisessa unohdettu parisuhteen hoitaminen. Päästäkseen tähän tehdään paljon töitä, mutta samalla unohdetaan tehdä töitä sen parisuhteen eteen.
Eli itse kiteyttäisin, että materialismi voittaa tänä päivänä ihmissuhteet ja niiden hoitamisen.
Itse olen jo toisella kierroksella ja nyt vasta itsekin ymmärrän ja osaan hoitaa/antaa arvoa parisuhteelle, tietenkin lapset ovat nyt jo isoja, mutta vaikka lapset olisi pieniäkin niin pitäisi antaa aikaa myös sille parisuhteelle, eikä pitää sitä itsestään selvyytenä.
Kuka meistä haluaisi olla ainoastaan kodinkone tai rahaa kotiin kantava robotti?
tämä on todella se jutun juoni.
Keskitytään kaikkeen ihan epäolennaiseen
joka oikeestaan ei tee parisuhdetta onnelliseksi,
vaan lisää sitä tressiä ja uupumusta.
Kerätään tavaraa ympärille.
On ehkä se lapsena asetettu tavoite
saada kaikki jäänyt päälle.
Istutaan illat olohuoneessa
tuijottamassa isoa telkkua seinällä
kaiken muun sälän keskellä.
Sitten on tavotettu ne haaveet,
pää-asia vaan on unohtunut.
Toisaalta eihän enää jaksa
muuta kun pyyhkiä pölyjä täydellisistä
kokoelmistaan joita yhteinen koti pursuaa.
Tavaran luullaan tekevän onnelliseksi,
ison auton ja
sen rivarin.
Kun ne on saavutettu voidaan keskittyä
seuraavaan tavotteeseen joka
todennäkösesti on
isompi auto ja isompi taulutelkkari
ja vielä kun sais omakotitalon.
Miten sitten kaksi tressaantunutta keskittyy toisiinsa?
Tai lapsiin?
Minkähän takia on avioon menty?
No voihan se olla tavotteena koota yhdessä mahdollisimman iso määrä tavaraa.
Se vaan on kyllä jotenkin kaukana onnesta omistaa auto tai mitä hyvänsä .
Minulla on pieni tyttö ja kaikkea haluais.
Haaveilee varmasti aina ja ikuisesti
ja ihmettelee mikä nyt äitiä vaivaa kun ei
ymmärrä sitä ihanuutta.
Joskus näkee vanhoja pariskuntia jotka
kävelee käsikädessä.
Tuntuu ihanalta kun katsoo sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta joka loistaa ulospäin.
Sellasta vois toivoa ja siitä haaveilla.
Tuossapa ajatusta... tuntuu ihan tutulta, mutta hyvä silti, että joku sanoo ääneen.
No, minulla on harrastus, joka on aika kallis. Pari sataa euroa kuukaudessa menee joka tapauksessa. Usein enemmänkin. Olen pitänyt siitä pikkulapsesta asti. Sen haluan pitää, mutta voin tinkiä siitä paljon. Valtavasti.
Yhdellä tapaamisella minulle selvisi, että rakkaitakin harrastuksia tärkeämpää ovat rakkaat ihmiset. Ehdin kyllä harrastaa vielä. Nyt aloitetaan tärkeämpien asioiden selvittely. Ja kukaties saan pitää harrastukseni, ei siitä heti tarvitse luopua. Mutta se ei ole elämän suurin asia.
ajatuksia.
Tuossa luin viestiäsi, en kuitenkaan materialismilla tarkoittanut harrastuksia, niin toki pitää ja tulee olla, niistä en ensimmäiseksi luopuisi, koska ne ovat kuitenkin sellainen asia, josta saa taas voimia siihen parisúhteeseen.
Olen tässä kesän aikana ollut muuttamassa muutamaa ystäväperhettä, jotka ovat eronneet ja molemmissa tapauksissa on ollut kysymys juuri tälläisistä "perheidylli" perheistä. Olen kauhulla/järkyttyneenä katsonut sitä tavaran määrä, jolla sitä "onnea" on rakennettu.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kaikki aika ja voimat on uhrattu siihen perheidyllin rakentamiseen, jotta kaikki näyttäisi ulos päin hyvältä (tätä kutsun "kulissiksi"), ja mikä on nyt näissä tapauksissa ollut lopputulos, avioero.
Olen myöskin näissä muuttojen yhteydessä keskustellut näiden henkilöiden kanssa avioeron syistä, niin kaikki ovat ihmetelleet, että miksi kävi näin, meillähän on kaikki hyvin, on talo auto lapset kauniita tavaroita jne., mitä ihminen vielä tarvitsee? Eli molemmissa tapauksissa on nämä henkilöt ovat ihmetelleet, mitä vielä tarvitsee olla tämän materialismin lisäksi.
Mutta kuten sanonta menee "Rahalla ei saa onnea"
Materialismista ja harrastuksista sen verran, että harrastukseni vie melkoisen osan tuloistani. Olen joskus joutunut luopumaan moottoripyöräilystä samasta syystä: harrastus oli rakas, mutta liian kallis. Jälkeen päin ajatellen luovuin siitä liian myöhään, koska rahanmeno oli jo jonkin aikaa aiheuttanut henkisiä paineita. Tämä nykyinen puuha on lapsuuden haave, ja siksi tärkeä. Mutta kyllä sitäkin voi vähemmällä rahalla harrastaa, niin elitistisessä maineessa kuin tuo harrastus onkin.
Viime viikonloppuna kuljin rantaa naisen kanssa, joka ei ollut vaimoni. Hänen kanssaan oli mukavaa, hän oli todella ystävällinen ja molemmat olemme sanoneet, että tuntui kuin olisi samalla aaltopituudella. Jos avioliitossani olisi sellaista, voisin luopua paljosta - tai jos voisin elää tämän toisen kanssa ja saisin edes toisinaan kokea tuollaista. En minä voi ajatella muuta kuin että rakaskin harrastus on osaltaan ihmissuhteiden laastarointia ja pakoa hankkimisen ja kalliiden mutta vähäarvoisten elämysten kierteeseen.
Mutta niin. Olen nyt käymässä suomalaisen mittapuun mukaan varattomassa paikassa. Kurjimmillaan, vuosituhannen vaihteen tienoilla, täällä eli neljä ihmistä tuhannella markalla kuukaudessa. Nyt kun katselen ympärilleni, niin ei täältä mitään materiaalista puutu. Tätä vanhaa talonmurjua on kohennettu roimasti, koskaan ei ole ollut nälkä, vaikka välillä kuuluu ruoka olleen aika yksitoikkoista. Autokin tuossa pihalla seisoo ihan käyttökunnossa, kun eihän tänne korpeen mikään julkinen peli kulje.
Olen aina ollut tervetullut tänne. Minulla on ollut elämässäni muita murheita, ja kun ahdistus on käynyt sietämättömäksi, niin minut on otettu lämmöllä vastaan. Ei tämä silti mikään rakkauden ihmemaa ole. Puute ja varattomuus on yhä kurjaa, vaikka se on jo helpottanut valtavasti. Kyllä täälläkin ihmissuhdekärhämiä on. Ei sekään tuo onnea, että arki on ainaista taistelua. Vielä kun tuon yhden nuoruutensa sivuuttaneen saisi tuolta peräkammarista maailmalle... Tai toisi edes jonkun mukavan nuoren naisen tänne. Vaan kukapa nuori tänne haluaisi - korpeen, jossa autot eivät kiillä, talossa ei ole valkoista tiiliverhousta ja ravintolaan on 15 kilometriä. Kauppaan vain 10. Elämässä pitää olla glitteriä ja glamouria... ja puolisossa.
iän mukana isommat glitterit
ja glitterihaaveet häviää.
Joillakin ne haaveet ja
se tavaran tarve on vaan
niin isoa ettei kaikki
pysty huomaamaan kuin se
vähenee.
Siis vanhempana selviää
vähemmälläkin ja oppii arvostamaan
pieniäkin onnen hetkiä.
Joku viisas varmaankin kiinalainen
on joskus sanonut ettei ole
onnellista elämää on vain
onnellisia hetkiä.
Ne voi livahtaa ohi nopeemmin
kun huomaat jos keskityt muihin
asioihin.
Kaikissa asioissa on kuitenkin
hyviäkin puolia.
Minulla on yksi ystäväpari
jotka elävät Etelä Amerikan mantereella
ja huoltavat kadulle jääneitä lapsia.
Ovat tehneet päätelmät mistä
heidän onnensa ja hyvä olonsa tulee.
Omasta talosta ja tavarasta vai toisten auttamisesta.
Me ei vaan huomata hyviä puolia
elämässä kun ei koskaan ole
oikein huonosti ollutkaan.
Onko sitten tärkein asia
parisuhteessa iso saldo
yhteisellä tilillä?
Vai lapsilauma joilla on hymyilevät
kasvot?
Onko se oman siipan hymy ja
hellä sipasu poskelle?
Tai just kävelyretki rannalla?
Mikä pitää sen hyvän olon kauimmin
rinnassa?
Vai onko niin että kun saunan
jälkeen sen yhden oluen siemasee
se tuntuu hyvältä sillä hetkellä,
mutta puolentunnin päästä jo vaan närästää.
Voiko niitä asioita edes samalle viivalle
laittaa?
Minä voisin.
Monesti laitankin. Katkeruus on kamala
tunne.Vihakin on eikä myöskään
johda muuhun kun siihen närästykseen.
Mistä vaan asiasta voi ihminen olla
katkera. Pienistäkin asioista.
Ja vihata ihan ketä vaan.
Tuntemattomiakin.
Joskus minäkin olen katkera ja vihainen.
Väsynyt ja yksinäinen. Närästää koko
elämä toisinaan.
Joskus on vaan pakko pakottaa
itsensä ajattelemaan mitä
hyvää voi elämästään keksiä.
Ikävätkin ainakin melkein
kaikki tapahtumat voi väkisin
kääntää omaksi voitokseen.
Etsiä ne hyvät puolet.
En mitenkään halua vähätellä
toisten ongelmia.
Uskon että jokasella niitä on joskus.
Oliko se niin että
vaikeuksien kautta voittoon!
oli ihan ilo lukea kirjoitustasi.
Elämisen onnellisuus on lopulta kiinni siitä, miten itse elämään suhtatuu. Osaa olla tässä ja nyt, eikä mikään ole liian pientä tai mitätöntä.
Minulle on jonkun kerran sanottu ettei "sinullakaan hyvin mene!". Huvittuneena olen kysyt että mistä hän niin päättelee. Kuulemma kun olen "jo" tämän ikäinen (hyvä keski-ikä ;))eikä minulla ole edes omistusasuntoa. Sen lisäksi en ole saanut "mitään" muutakaan näkyvää aikaiseksi, eli uutta autoa, kesämökkiä, tyylikkäitä huonekaluja ja merkki astioita tai vaatteita (ei edes kunnollista käsilaukkua)jne.
Kun vastaan että olen saanut kolme ihanaa lasta, opiskella ja tehdä työtä josta pidän, harrastaa itselleni tärkeitä asioita, matkustaa ja monta mukavaa kaveria ja todella hyviä ystäviä, nyt vielä rakkaankin, niin miksi se ei kelpaa "hyvin menemiseksi"? VAstaus on jäänyt saamatta.
Vastoinkäymiset, ne vaikeatkin pyrin kääntämään voitoiksi. Ilman niitä en varmaan arvostaisi niitä pieniäkin hyviä asioita, en ehkä edes huomaisi niitä. Kuten tänä aamuna, mies oli laittanut kahvin valmiiksi niin ettei tarvinnut kuin nappia painaa.
mitään vikaa , ihminen on vain heikko kiusauksille ja niitä kyllä riittää koko elämäksi jokaiselle ,toiset ovat järkevämpiä ja toiset heikompia tunteitten vietävissä , näille jotka juoksee tunteitten perässä on elämä yhtä sotkua ja kärsimystä ,he aiheuttavat paljon kärsimystä myös sivulisille kuten lapsille ym.
mieltä. Itse olen hyvin tunteellinen, suuret intohimoiset tunteet, niin hyvässä kuin pahassa. Ikinä en ole pettänyt. Pettäjän luonteeseen kuuluu mun mielestä tietty laskelmointi ja hyvin paljon piittaamattomuutta, nimenomaan tunteista. Jokainen normaalikin tajuaa, kuinka paljon kakkosta satuttaa antamalla tämän rakastua ja kuinka paljon puoliso ja jopa lapsetkin kärsivät, jos kärähtää. Tunteellinen ihminen elää tässä ja nyt, räjähtää ja rakastaa intohimoisesti ja ottaa myös sen eron silloin, kun rakkaus on kuollut. Tunteellinen ihminen ei pysty elämään valheessa roikkuen. Kylmä ihminen pystyy.
tuohon, että suhde kestää juuri sen verran kuin ihmiset siinä kestävät! Siihen taas vaikuttaa molempien persoonallisuus ihan koko ihmisen historian kera.
Siksi se menee niin, että jotkut eroavat, sanoisinko pienestäkin, näennäisestä vastoinkäymisestä. Ei tarvitse olla kysymys uskottomuudesta. Ja jotkut porskuttavat aina yhdessä tapahtui mitä tapahtui. Välillä ehkä riidelleen, huutaen ja tavaroita paiskoen. Joillain on väkivaltakin kuvioissa, mutta ilmeisesti se antaa joissain suhteissa lisäpotkua suhteelle.