MITÄ SEN MIEHEN VAIMO TYKKÄS HÄÄLAHJASTA?

No, haluat siis kuulla. Se ei ollut heidän hääpäivälahjansa, vaan minun ja mieheni tapaamispäivä tuo 19.09.

Kaikki meni niin kuin odottaa saattoi. Tai no, pientä puukonheiluttelua ja huutoa on tietenkin saanut kestää, mutta muuten tilanne on ok.

Perjantaina, kun mies ilmoitti jättävänsä vaimonsa, vaimo oli temmannut leipäveitsen käteensä ja hyökännyt mieheni päälle. Vammoja ei onneksi tullut, kummallekaan. Mitä nyt sieluun...

Mies tuli luokseni vähän puolenpäivän jälkeen ja sanoi, että vaimo oli luvannut loppukuuhun mennessä muuttaa pois asunnosta, joten siihen asti olen hänet majoittanut.

Iltasella soi yleensä molempien kännykät sekä vielä lankapuhelinkin...sitä se oli alussa kuin arvata saattaakin, HUORA. HUORA. HUORA. Mitäpä muutakaan.

Vaimo ihmetteli sitä, miten tyhmä hän olikaan ollut. Miksei huomannut, että miehellä oli toinen. Seurustelumme pituus ja vakavuus oli hänelle järkytys. Sen hän sanoi minulle puhelimessa.

Olimme vaimon kanssa jopa eilen illansuussa kaupungilla kahvilla.
Itkeä tuherteli aina välillä. Mutta sanoi kuitenkin, minut tavattuaan, että hän ymmärtää miehensä valintaa minun suhteeni.
Kertoi suhteen alusta ja omasta valheestaan raskaudesta. Hän kertoi sitä katuneensa. Mutta tehty, mikä tehty. Hän tiesi miehen velvollisuudentuntoiseksi, ja käytti sitä hyväkseen. Tarkoituksenaan päästä naimisiin. Kuvitteli kuulemma kaiken muuttuvan hyväksi, kun lapsi oikeasti olisi tulossa. Mutta mies ei suostunutkaan enää ilman ehkäisyä.
Onnea hän sitten toivotti, kyynel silmäkulmassaan.
Minä kiitin häntä ja toivotin myös hänelle hyvää loppuelämää.

Nyt uskallan jo hengittää. Enää ei tarvitse salata.