petetty kaipaa neuvoo

miehes sekoilut niin se tekee samaa varmasti jatkossakin...
Suosittelen että häivyt lapsinesi...kyllä mies sitten tajuaa mitä menetti...tai jos ei tajua niin ei välitä sinusta enää niin kuten pitäisi...
Ja sitä ei tarvi murehtia että löytyykö uutta miestä...aivan varmasti löytyy...lapset ei ole este eikä edes hidaste...on toki miehiä jotka eivät halua yksinhuoltajaa mutta on paljon miehiä joita lapset ei haittaa...
Toivon sulle voimia ja jaksamista...kun yksi ovi menee kiinni jossain aukeaa toinen...

Lähden lyhyesti liikkeelle anteeksiannosta. Se tulee olemaan katkeroitumisen ainoa vaihtoehto. Mutta sinulla on oikeus ja jopa velvollisuus käsitellä asia mielessäsi valmiiksi ensin, vaikka se veisi puoli elämää. Vasta kun olet antanut anteeksi, asia on käsitelty loppuun.

Puhumattomuus ei passaa lainkaan. Ja lasten ei ole hyvä olla puhumattomassa huushollissa. Minä uskon nuorisotyötäkin tehneenä, että vaikka ero on lapsille tuskallinen, niin pitkäksi venyvä viileys kotona on vielä pahempaa. Tukahdutettu riita ja katkeruus näkyy ilmeissä ja eleissä, ja öisin ne kenties räiskähtävät täyteen liekkiin ja metakkaan joka kantaa lastenhuoneeseen - jossa yritetään näytellä nukkuvaa, ettei tilanne pahenisi.

Miehesi on kova menemään, mutta vaatiminen ei siihen auta. Kompromissi pitää löytää. Vaatimusten esittäminen parisuhteessa johtaa ymmärtääkseni johonkin mahdolliseen äärivaihtoehtoon: menot senkun kiihtyvät tai sitten suhde lakkaa, tai sitten tapahtuu molemmmat. On kohtuullista että mies on kotona tarpeeksi. Hänellä saa kuitenkin olla joitakin menoja. Mutta ennen menemisten käsittelyä tuo uskottomuuden käsittely pitää saada alkuun. Toisaalla tällä palstalla esitän lukemieni tilastojen perusteella, että pettämistä esiintyy noin puolessa parisuhteista (Kontula & Haavio-Mannila). Uskallan väittää, ettei pettäminen aina ole suhteen loppu, vaikka toki ankara kolaus, joka vaatii pitkän käsittelyn.

Et sinä voi nöyrtyä olemaan hiljaa. Minä ehdotan että otat lapset ja menet sukulaisiin tai pyrit vaikka turvakotiin joksikin aikaa. Miehesi pitää pysähtyä ensin. Sitten on keskustelujen aika, ja niihin tarvitsette todennäköisesti ulkopuolista asiantuntija-apua. Esimerkiksi mielenterveystoimistosta saattaapi saada osoitteet asiantuntijoiden etsimiseksi.

Jos miehesi ei edelleenkään puhu, sinun on hyvä tehdä itsellesi selväksi, että keskustelut ovat liiton jatkamisen edellytys. Vaikka kuinka tunnet nyt rakkautta miestäsi kohtaan, se tunne kyllä kuolee jos mikään ei muutu. Jää vain se katkeruus. Etkä sinä todennäköisesti yksin jää. Ani harvan osahan se yksinäisyys on.

Ja lopuksi: sinun itsesikin kannalta on tärkeää että asia tosiaan päätyy jonkinlaiseen tulokseen kohtuullisessa ajassa. Vaikket vielä vuosiin voisi antaa miehellesi anteeksi, et silti saa etkä voi viedä petetyksi tulemisen katkeruutta seuraavaan suhteeseen. Tartu härkää sarvista ja muista, että eheytyminen vie aikaa ja siihen sinulla on oikeus.

Kirjottaa kaikki nämä tuntees paperille
ja antaa sen miehellesi.
Jos ei kuuntele niin luultavasti
kuitenki lukee vaikka ensin olisikin naama
rutussa kun kirjeen annat.
Kun itse olet ihan rikki kannattaa
ruveta ajattelemaan itseään ja tulevaa.
Näitä tilanteita on todennäkösesti
tulevaisuudessa tulossa lisää
varsinkin jos mies ei
itse siitä kärsi huonoa omaatuntoa.
Se paljon puhuttu ryhtiliike auttaa
aluksi
sen jälkeen tarviis tapahtua joku pysyvämpi
muutos.
Luottamuksen takaisin saaminen
on tosi aikaa vaativaa ja miehes voi
suhtautua siihen aika
ylimielisesti.
Nöyrtyminen ei ole hyvä
vaihtoehto sinulle.
Jotain on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin
pakko tapahtua ratkaisuksi.
Joka tapauksessa se sattuu.
jäät tai lähdet.
Lapset pitää sinut
pinnalla.
Olet tärkeä kuitenkin heille.
Heidän takia on jaksettava.
Lapset vaistoaa kotona raskaan tunnelman
ja reakoi siihen jollain tapaa aina.
Jos lähdet sekin vaikuttaa mutta
monesti vähemmän kun se kotoisa
kireä ilmapiiri.

Vaikea paikka.. myönnettäköön. Lasten takia kannattaa vielä yrittää, mutta miehelle on tehtävä selväksi ne ehdot, joilla perhe-elämä jatkuu. Minusta teidän kannattaa keskustella asiasta áikuismaisesti ja ilman riitaa. Kuuntele myöskin miestäsi, vaikka koetkin olevasi nyt itse uhri. Ehkä miehelläsi on myös syynsä käyttäytyä siten kun käyttäytyy. Avoimuus ja luottamus toiseen olisi nyt tärkeää.. Kaikesta huolimatta.

..kirjeen sitten miehelleni yömyöhään.Kyllä tuntui vähän typerältä mutta sain ainakin purettua itteeni 7 sivun verran.

En tehny siitä mitään valitusvirttä vaikka ehkä vähän siinä semmoinenkin kaikuu.

Halusin vaan saada selväks sen että tämä elämä ei voi jatkua näin jos yhdessä halutaan olla. Ei ole sinkkupoika-elämää perheenisän elämän kaverina vaan on vain jompi kumpi. Enkä jaksa huolehtia kaikesta yksinään..etenkään nyt ku on kaikki paska hartioilla.

Jos ukko haluaa yhdessä taivaltamista jatkaa muutosta on tapahduttava. Ei ole enää mitään 'entistä mallia' miten yhdessä ollaan, nyt pitää alkaa uusi alku tässä suhteessa tai sitten ei mitään.

Oon niin vittuuntunut miehen välinpitämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen miltä minusta tuntuu. Pakottava tarve saada se tajuamaan miltä tuntuu olla minä.

Mistäs minä tiedän minkämoisia syyllisyyden tunteita mieheni potee tai miten rankkaa tämä sille on koska se ei mulle puhu! Siitäkin kirjeessä mainitsin sivun verran.

Noooh,mies oli kirjeen yöllä lukenu kun itse olin jo nukkumaa kivunnut. Koko yön oli valvonu ja valvoo edelleen takkahuoneessa. Eikä olla juteltu, mutta uskon ja toivon todella että tänään juteltaisiin. Ei riideltäis vaan keskusteltas.

Pää hajoo ku ei tiedä missä mennään. Mutta kai tän paskan on loputtava jos tää ei muuksikaan muutu. Joko tai ei.

exäni myös petti mua kun olin viimeisilläni raskaana,odotin silloin toista lasta 2006 kesällä.
Kun mies jäi kiinni niin aluksi tietenkin kielsi kaiken mutta lopulta myönsi ja tarina muuttui 10 kertaa , lopulta tajusin että sitä oli jatkunut jo pitemmän aikaa,kyse ei ollut mistään yhdenillanjutusta.
Pelkäsin yksin jäämistä kahden alle 2 vuotiaan lapsen kanssa ja jotenkin koitin oppia elämään asian kanssa, välillä olikin viikko ettei asia vaivannut mutta taas yhtäkkiä se hyökkäs päälle ja tuntui että kuristun, en saa henkeä, ei maistunut ruoka, olin ärtyinen, oksetti, tuntu että hajoan. Joka kerta kun harrastin seksiä mieheni kanssa tuli kauhea olo melkein poru pääsi, luulin silloin että rakastan miestäni niin paljon että en voi lähteä, ja hän vielä oli sitä mieltä että luuletko että 2 lapsen yh saa enää koskaan ketään fiksua miestä,ei kukaan huoli sua jne. kun aloin käydä siinä puolvuotta synnyyksen jälkeen viihteellä ja ihmisten ilmoilla ja harrastaa kaikennäköstä sillon tajusin vasta kuinka paljon maailmassa on hyviä miehiä ja en tajunnut miksi mulla oli niin paljon vientiä ja tajusin että olenkin kaunis ja kaikin puolin viehättävä, että mieheni pelkää että jätän hänet koska tietää että saisin 10 krtaa paremman miehen eikä halua nähdä tilannetta että olen onnellinen jonkun toisen kanssa,vielä kun on itse aiheuttanut kaiken. Jotenkin heräsin ja ymmärsin että miksi riuhdun tässä suossa ku pääsis poiskin, ja elämä ei edes ollut hankalaa 2 lapsen kanssa yksin:)
Aluksi otettiin vaan ns. asumisero, vaikka tiesin sisimmässäni että en koskaan palaa niin tuntui vähän helpommalta lähteä kevyemmällä liikkellä ja selittää miehelle että haluan omaa tilaa ja aikaa miettiä.
Oli se kyllä outoa ku seisoin siinä tyhjässä asunnossa muuttolaatikoiden keskellä, olin niin onnellinen että tein sen samalla pelotti että miten tästä eteenpäin, kuitenkin tajusin vasta silloin että kyse ei ollut rakkaudesta enään vaan jostain "riippuvuudesta" tai miten sitä nyt parhaiten kuvaisi, jonkinlainen uuden pelko kai kun oli tottunut siihen vanhaan, oli vaikea luopua mutta sitten kun otti ensimmäisen askeleen niin toisen ottaminen oli jo paljon helpompaa,nyt olen ollut jo puolitoistavuotta yh:na ja elämä tuntuu ihanalta, on niin vapaa ja rauhallinen olo,olen tyytyväinen juuri näin nkä kaipaa mitään tällä hetkellä toisin, mulle riittää toistaiseksi ns. vakituinen seksisuhde, ei tarvi sitoutua mutta kuitenkin saan tarpeeni tyydytettyä:D niin ja olen iältäni 23v.