Hei
En löytänyt mitään sopivaa paikka täällä, minne kirjottaisin, joten ajattelin tehdä tälläisen palstan, jossa joku muukin saman kokenut voisi kirjoittaa.
Eli hieman alle kuukausi sitten isäni kuoli. Kuolin syytä en ala tässä kertomaan, mutta hän vietti sairaalassa kolme ratkaisevaa päivää. Minulla on kaksi sisarusta ja heidän ja parin muun sukulaisen kanssa kävimme katsomassa isää joka päivä kerran. Ensimmäisenä päivänä hän oli teholla, mutta hereillä. Hän ei oikeastaan puhunut ja oli erittäin ahdistavaa katsella häntä siellä piippavien laitteiden keskellä. Saimme olla siellä noin vartin.
Seuraavana päivänä tilanne näytti paremmalta. Isä oli siirretty pois teholta ja hän jutteli todella hyvin. Tila oli erittäin vakava, mutta isä oli tajuissaan ja puhui ja vain hieman sekavia. Tämä päivä on jäänyt erittäin elävästi mieleeni. Hän tiesi tilanteen vakavuuden, ja vaikka häntä itseäänkin pelotti, hän tarttui meitä lapsia käsistä ja katsoi silmiin lohduttavasti. Tämä kuva on jäänyt mieleeni elävästi. Hänen surulliset, mutta tavallaan niin lohduttavalla ilmeelle katsovat silmänsä. Saimme tällöin sanottua aika paljon...
Tiesin jo tämän päivän iltana, että seuraavana päivänä tapahtuisi jotakin. Jotakin kamalaa, enkä halunnut seuraavan päivän koittavan. Heti aamulla me lähdimme kohti sairaalaa ja en tiennyt mitään mistään. En tiennyt miten paljon pahempaan kuntoon hän oli mennyt yhdessä yössä. Isä oli vaipunut puoliksi koomaan, hänen elimistönsä alkoi pettää ja hengitys vaikutti vaikealta. Hän ei enää puhunut ja tuntui että hengitys oli tuskallista. Tämä tuli järkytyksenä, mutta lääkäri sanoi tässä vaiheessa... ettei toivoa ole paljoakaan. Sain sanoa isälle hyvästit, ja vaikka hän ei ollut tajuissaan... toivon todella hänen kuulevan sanani. Samana päivänä hän nukkui pois.
Siitä on tosiaan kohta kuukausi... aika on kulunut omituista. Mitään aivan jäätävää masennusta ei ole tullut. Läheiset ja ystävät ovat kaikki olleet ihania ja tukevaisia ja heistä on ollut aivan järjetön apu.
Välillä yksin ollessa tulee paha olo ja itkettää pahasti, mutta aina kun tulee paha olo ja hetkellinen hajoaminen... niin jotenki sitä ajattelee että isä ansaitsee jokaisen kyyneleen.
Viime viikkoina on alkanut ilmetä myös omituisia surun oireita, ensin tuli pahat huimauskohtaukset, joiden takia kävin lääkärissä. Mitään ei löytynyt ja nyt nekin ovat menneet ohi. Pari päivää sitten minulle on tullut omituinen tunne kurkkuun, ihan kuin siellä olisi kokoajan jokin paino. Hengitys tuntuu vaikealta, varsinkin kun asiaa alkaa ajattelemaan ja panikoimaan. Yöllä on todella vaikea saada unta. Uskon tämän johtuvan lähes kokonaan surusta...
Auttaisi todella kuulla toisten kokemuksia ja selviytymis tarinoita... isänsä tai läheisen menettäneiden. Kuinka yleisiä fyysiset oireet mahtaavat olla?
Elämä tuntuu välillä aivan liian epäreilulta paikalta, mutta jokin saa vaan jatkamaan päivä kerrallaan. Eteenpäin.
Uskon, että varsinainen tilanteen tajuaminen ei ole vielä tullut. En kiellä asiaa, ja tiedän isäni kuolleen. Mutta koska en nähnyt häntä mitenkään hirveän usein, vaikka olimme todella läheisiä... niin uskon että mitä enemmän aikaa kuluu, sen vahvemmin asian tajuaa.
Odotan sitä pelolla... koska jos nyt jo tuntuu näin pahalta...
Oman isän poisnukkuminen
15
5605
Vastaukset
- Hiphei
Ensiksikin Sinulle lämmin osanottoni, ja toivon Sinulle jaksamista. Tiedän että nyt tuntuu pahalta, mutta aika auttaa. Oma isäni kuoli 17 vuotta sitten ja äitini reilut kolme vuotta sitten, joten tiedän mistä puhun. Aluksi on vaikeaa tajuta tapahtunutta, ja on myös paljon asioita joita pitää hoitaa.
On hyvä, että sait olla isäsi lähellä hänen kuollessaan. Voi olla myös niin, että kuolemaa edeltävän päivän "pirteys" johtui juuri kuoleman lähestymisestä. Omien vanhempieni kohdalla kävi juuri niin, että kummatkin olivat edellisenä päivänä sairasvuoteellaan tosi pirtsakoita, ja sitten seuraavana päivänä kuolema tuli ja korjasi pois. Hyvä että ehditte silloin jutella ja sait tietää, että isäsi ymmärsi tilanteen. Muuten olisi saattanut jäädä kysymyksiä mieleen siitä, ymmärsikö isäsi kuolevansa pian. Se tieto on omaisille jostain syystä tärkeä, tai ainakin minulle oli.
Aina on mielessä kysymys "Miksi juuri hän ja miksi nyt jo", mutta asialle ei voi mitään. On tärkeää, että itket nyt niin paljon kuin itkettää ja ajttelet isääsi js suret hänen kuolemaansa. On hyvä, että voitte läheiset keskenänne muistella isäänne ja surra häntä. Se auttaa ihan todella.
Fyysisiä oireita voi tulla, mutta anna niiden tulla äläkä yritä estää tai tarkkailla niitä. Ne kuuluvat olennaisena osana suruun. On hyvä että osaat surra, etkä turruta oloasi joillain pillereillä. Suru on yksi tunne ihmisen elämässä, ja antaa Sinulle arvokasta elämänkokemusta. Toisaalta kannattaa muistaa, että isäsi ei varmaan haluaisi, että suret häntä loputtomiin tai niin, että menetät toimintakykysi ja elämänilosi. Isäsi rakasti Sinua ja rakastaa edelleen, ja hän toivoo että jatkat omaa elämääsi. Isäsi on silti muistoissa osa elämääsi nyt ja aina. - edessä
Syvä osanottosi suruusi.Kirjoitit täsmälleen sen, mitä minunkin isälleni ja minulle tapahtui, sanasta sanaan.Tiedän näinollen täsmälleen miltä sinusta tuntuu.
Kuoleman edessä seisomme rivissä, emme jonossa.Kuolemaa ei kukaan pakoon juokse.Mikään muu ei auta, kuin aika ja se että kirjoittaa tänne nyt minun tapauksessani jo yli 500.kertaa, eli joka päivä jotain, suru on kerta kerralta helpompi ja siitä puhuminen, puhuminen ja puhuminen.Ensin luulee, että ei koskaan enää toivu, mutta hidasta toipumista tapahtuu joka päivä.Minua helpotti sekin, että isäni alkoi tulla usein uniini 3kk jälkeen kuolemastaan.
Itsekään en saanut unta kuin vasta sillä hetkellä, että olisin muuten vaipunut tajuttomuuteen, eli äärimmäisen väsyneenä.Oli unihäiriöitä, huimausta, sydänkipuja, paljon fyysisiä oireita, kaikki surusta johtuvia.Pintahengitystä kesti pitkän aikaa.
Minunkin isäni piti meitä kädestä ja katsoi silmiin lohduttavasti.Minunkin isäni elimistö alkoi pettää ja hän vaipui koomaan.
Et ole siis yksin. - unen saanti
vaikeudet ovat tyypillisimpiä ongelmia vanhempien kuoltua.
Paras lääke on elää normaalia elämää:Syödä ja liikkua. Vuodessa yleensä helpottaa.
Lohduttautua voit sillä, ettei tarvinnut vuosia tai jopa kymmentä vuotta kärsiä sairaalassa.- DtD
Kiitos viesteistänne, on lohduttavaa lukea muiden kokemuksia ja tuntemuksi. En ole ikinä ennen menettänyt ketään läheistä, joten kaikki tämä on tavallaan uutta.
Olen myös nähnyt pari unta isästäni. Ja ne tavallaan lohduttavat. Varsinkin uni, jonka näin aika pian hänen kuoltuaan. Jossa minä ja sisarukseni olimme hänen kotonaan ja yllättäen hän vain tuli ovesta sisään. Me kaikki tiesimme hänen olevan kuolleen. Silti hän vain istui siihen sohvalle, missä hän aina katsoi televisioa. Minä halasin häntä ja kaikesta huolimatta, tiesimme kokoajan että hän oli kuollut oikeasti. Sitten me kaikki neljä aloimme katsomaan jotain elokuvaa...
Unen jälkeen minulla oli vahvasti sellainen olo, että isä oli käynyt hyvästelemässä meidät. Minut. Hän oli näyttänyt unessa niin rauhalliselta, ja täysin omalta itseltään. Tuntui, että hän oli vain huolissaan meistä... Halusi tulla sanomaan että kaikki kyllä järjestyisi.
Meidän piti lähteä yhdessä ensi kesänä amerikkaan... Se oli isän haave. Käydä amerikassa... hän rakasti sitä maata niin paljon ja me olimme suunnitelleetkin sitä aika paljon. Se olisi tavallaan ollut minun päättäjäislahjani, kun ensikesänä valmistun ammattikoulusta. Tuntui ihan kamalalta, ettei hän ehtinyt pääsemään sinne. Mutta sanoin hänelle... silloin kolmantena päivänä, kun hän oli vielä elossa mutta ainakin osittain koomassa... sanoin että minä menen sinne amerikkaan ja toivon, että hän näkee sen kaiken minun silmin. Ja sen meinaan tehdä. Sanoin hänelle myös... että toivottavasti me vielä joskus näemme... taivaassa.
Kun tulimme sinä päivänä kotiin, minä rukoilin että isä pääsisisi pian taivaaseen jos hänen kerta oli kuoltava (lääkärit olivat sanoneet lähes suoraa ettei hän enää tuosta selviä). Ettei hän enää joutisi kärsimään. Ei kulunut montaa tuntia niin meille ilmoitettiin hänen kuolleen.
Kävimme noin viikon päästä katsomassa hänen ruumistaan. Hän näytti kovin rauhalliselta ja tuntui kun hän olisi lähes hymyillyt. Siskoni sitten sanoikin, että hänelle tuli heti mieleen... että isä olisi nähnyt enkelin juuri ennen kuolemaansa. Että siksi hän olisi hymyillyt.
Olen yrittänyt elää mahdollisimman normaalisti, ja pystyytkin. Pian isän kuoleman jälkeen minulle iski niin omituinen kokemisen halu ja arvostus elämää kohtaan. Nyt se on vähän rauhottunut ja pystynyt paremmin palaamaan normaaliin elämään. Silti välillä tulee niitä hetkiä kun vain alkaa itkemään ja hajoamaan... ihan yhtäkkiä. Mutta olen edelleen sitä mieltä että se kaikki on hyvästä. Isä ansaitsee meidän kaipauksen ja surun... vaikkakin tiedän hänen haluavan että jatkamme elämää. Tietenkin. Ja niinhän me jatkammekin.
Välillä tulee tunne, että hän ei olisi tavallaan poissa. Että hän eläisi meidän kanssamme ja meissä. Katselisi meitä ja seuraisi elämäämme, ja se tavallaan lohduttaa. Haluaisin hänen näkevän meidän lasten elämän ainakin, koska me olimme hänelle niin tärkeitä. - surutyötä tämäkin
Saman asian jouduin myös itse tänään kohtaamaan. Ja yllättäen. Tuska ja suru on hirvittävä, mutta koko ajan on ajateltava elämän jatkumista. Voi kun kaikki tämä olisi pian ohi, ja voisi palata pikkuhiljaa normaalinelämän pariin. Kaikkien menettämäni omaisen läheisien näkeminen ja heidän keskustelunsa vainajasta koskettaa liikaa sekä saa muistot esiin.Jonkunmoinen yksityisyys olisi alussa paikallaan, mutta sitten ystäviä ainakin minä tarvitsen. Jokaisen tuttavan kohdalla joutuu käymään asiat uudestaan ja uudestaan, se tuntuu tuskalliselta. Mutta tärkeintä on pitää oma elämänsä kunnossa ja koettaa uskoa tulevaan. Vaikeaa on,tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta menettää läheisensä, mutta jospa se tuleva olisi kuitenkin valoisampaa.
- Anonyymi
DtD kirjoitti:
Kiitos viesteistänne, on lohduttavaa lukea muiden kokemuksia ja tuntemuksi. En ole ikinä ennen menettänyt ketään läheistä, joten kaikki tämä on tavallaan uutta.
Olen myös nähnyt pari unta isästäni. Ja ne tavallaan lohduttavat. Varsinkin uni, jonka näin aika pian hänen kuoltuaan. Jossa minä ja sisarukseni olimme hänen kotonaan ja yllättäen hän vain tuli ovesta sisään. Me kaikki tiesimme hänen olevan kuolleen. Silti hän vain istui siihen sohvalle, missä hän aina katsoi televisioa. Minä halasin häntä ja kaikesta huolimatta, tiesimme kokoajan että hän oli kuollut oikeasti. Sitten me kaikki neljä aloimme katsomaan jotain elokuvaa...
Unen jälkeen minulla oli vahvasti sellainen olo, että isä oli käynyt hyvästelemässä meidät. Minut. Hän oli näyttänyt unessa niin rauhalliselta, ja täysin omalta itseltään. Tuntui, että hän oli vain huolissaan meistä... Halusi tulla sanomaan että kaikki kyllä järjestyisi.
Meidän piti lähteä yhdessä ensi kesänä amerikkaan... Se oli isän haave. Käydä amerikassa... hän rakasti sitä maata niin paljon ja me olimme suunnitelleetkin sitä aika paljon. Se olisi tavallaan ollut minun päättäjäislahjani, kun ensikesänä valmistun ammattikoulusta. Tuntui ihan kamalalta, ettei hän ehtinyt pääsemään sinne. Mutta sanoin hänelle... silloin kolmantena päivänä, kun hän oli vielä elossa mutta ainakin osittain koomassa... sanoin että minä menen sinne amerikkaan ja toivon, että hän näkee sen kaiken minun silmin. Ja sen meinaan tehdä. Sanoin hänelle myös... että toivottavasti me vielä joskus näemme... taivaassa.
Kun tulimme sinä päivänä kotiin, minä rukoilin että isä pääsisisi pian taivaaseen jos hänen kerta oli kuoltava (lääkärit olivat sanoneet lähes suoraa ettei hän enää tuosta selviä). Ettei hän enää joutisi kärsimään. Ei kulunut montaa tuntia niin meille ilmoitettiin hänen kuolleen.
Kävimme noin viikon päästä katsomassa hänen ruumistaan. Hän näytti kovin rauhalliselta ja tuntui kun hän olisi lähes hymyillyt. Siskoni sitten sanoikin, että hänelle tuli heti mieleen... että isä olisi nähnyt enkelin juuri ennen kuolemaansa. Että siksi hän olisi hymyillyt.
Olen yrittänyt elää mahdollisimman normaalisti, ja pystyytkin. Pian isän kuoleman jälkeen minulle iski niin omituinen kokemisen halu ja arvostus elämää kohtaan. Nyt se on vähän rauhottunut ja pystynyt paremmin palaamaan normaaliin elämään. Silti välillä tulee niitä hetkiä kun vain alkaa itkemään ja hajoamaan... ihan yhtäkkiä. Mutta olen edelleen sitä mieltä että se kaikki on hyvästä. Isä ansaitsee meidän kaipauksen ja surun... vaikkakin tiedän hänen haluavan että jatkamme elämää. Tietenkin. Ja niinhän me jatkammekin.
Välillä tulee tunne, että hän ei olisi tavallaan poissa. Että hän eläisi meidän kanssamme ja meissä. Katselisi meitä ja seuraisi elämäämme, ja se tavallaan lohduttaa. Haluaisin hänen näkevän meidän lasten elämän ainakin, koska me olimme hänelle niin tärkeitä.Isäni äiti kuoli tässä viitisen viikkoa sitten
Kuolin syy taisi olla se että hän poltti röökiä
Ja siitä hyvästä hän sai aivoinfarktin äkillisenä sellaisena. Tuntui niin pahalta että kuoli tupakan takia. Eli siis viikko
sen jälkeen kun hän nukkuipois niin kävimme katsomassa hänen ruumistaan äitini ja isäni kanssa
- lys
Oma isä menettäminen on kyllä raskas ja vaikea asia.
Minun isä kuoli kun olin 11 vuotias minulle kävi niin että hän ei ollut sairas muutta hän tappetiin minun nenän edessä enkä voinut mitään koska oli sota. Tappaja käski minun ja muita jotka olivät siellä menemään paikalta pois eli mä en saanut edes haudata oma isä ja hänen ruumis jäi siihen mihin hän kuoli. Mä en uskonut silmäni mä ajattelin että olin näkemässä unta mä olin sookissa että mä en pysytnyt itkeä . kaksi päivä senjälkeen satoi vettä ja ajatelin että isän ruumis on ehkä vielä missä hän oli tappettu, silloin alkoi itkeä. Mä en oikeasti voi sanoa että pystyn toippumaan sitä kokemuksesta koska välillä on niitä muistoja jotka tulevat sitten että mä en pysty kontroloimaan itseäni itken siihen asti kun nukahdan. Vaikka on jo 14 vuotta kun sitä kauhea asia tapahtui se on jäättännyt iso hava minulle. Muutta elämä on jatkanut säin tukkia äidiltä ja sisaruksilta heidän kanssa itken aina kun tulee niitä muistoja ajatelen aina että isän raKkaus ei menee mihikään vaikka hän on kuollut ajattelen niitä hyviä hetkiä minun elämässäni kun hän oli vielä elossa. Jaksan elämä koska ajatelen että isä toivoisi aina minulle hyvää ja onnellinen elämä samakin varmasti sinun isä haluaisi sinulle. Kun suru tulee niin itkee mutta ajattelee että sinun isän rakkaus on aina sinun kanssasi että hän haluaisi että sä olet onnellinen. paljon voimia sinulle - mette-maarit
joo mun isä kuoli vähän reilu vuosi sitten mutta sen verran sanon että tuska alkaa hellittää.
Vähitellen alkaa ymmärtää isä ei enää palaa tänne.
kyllä se itkettää aika ajoin vieläkin.
oli kamala isku vaan kuulla siitä,
isällä olisi ollut vielä paljon nähtävää siskojeni häät & veljeni valmistuminen tänä keväänä, minun kihlautuminen..
aika parantaa sanonta kuuluu ja minä uskon siihen päivä päivältä parempi olo. - Särkynyt
Otan osaa suruusi ja menetykseesi, tiedän kuinka pahalta tuntuu,kuinka kovin sattuu. Juuri hetki sitten ajattelin,että on kulunut jo viisi viikkoa siitä kun sain sydämeni murskanneen viestin - isä on kuollut. Sinua voin lohduttaa sillä, että sait olla isäsi lähellä hänen viimeisimpinä hetkinään, pystyit koskettamaan kättä, antaa katseillasi, sanoillasi hänen tuntea kuinka häntä rakastit ja arvostit, kuinka tärkeä hän sinulle oli. Itse olisin sen halunnut tehdä. Olisin kiittänyt kaikesta rakkaudesta ja huolenpidosta. Mutta minä en voinut. Isäni kuoli äkillisen sairaskohtauksen jälkeen tajuihinsa tulematta. Minä en ehtinyt hyvästelemään ja se kipu kaiken tämän ikävän lisäksi tuntuu musertavan alleen. Lisäksi olen jo aikaisemmin joutunut hyväksymään rakkaan äitini ja tätini poismenon muutaman vuoden sisällä, tuntuu ettei oikein enää enempää kestä. Lohtuna tällä hetkellä unet,joissa puhun isän kanssa. Ja tietysti lohtua tuo myös pieni poikani,joka pienillä käsillään halaa ja tuo hymyllään valoa päiviini.
- jatkoon
minä olen käynyt saman läpi. Kyllä siitä selviää, hän on mukanasi joka hetkessä.
- T
minä olen parikymppinen nuorimies ja isäni kuoli alkukesästä hyvin äkillisesti.
Olin syömässä aamupalaa kun puhelimeni rupesi soimaan, katsoin että se on isäni, mutta vastatessani siellä olikin pikkuveljeni, en muista muuta kuin sen yhden lauseen koko puhelusta "iskä on löydetty kuolleena tänä aamuna mökin rannalta".
Olen itsekkin huomannut varsin rajuja fyysisiä oireita (huimaus, kohonnut verenpaine, tähtien näkyminen,ajoittainen pahoinvointi, yms) olen käynyt lääkärissä kertomassa oireistani, mutta mitään ei ole löytynyt, joten kai se on vaan näitä surun oireita :( vieläkin itkettää melko usein kun rupean ajattelemaan isääni. Mutta ehkä tämä tästä aikaa myöden helpotu. - Anonyymi
Otan osaa suruusi. Oman isän veli kuoli tässä
Hiljattain. Kuolin syy oli aivo infarkti. Kun kävin katsomassa häntä viimeisenä päivänä hän oli huonovointinen ja puhui sekavia - Anonyymi
Parempi kasvaa erilleen ensin. Se saa toiset puhumaan entistä enemmän sekavia. Poisnukkumisen jälkeen ei tarvitsenkuunnella enää.
- Anonyymi
Hei. Ensinäkin dtd otan osaa suruusi isäni kuoli tässä muutama päivä sitten jumaliuta sitä tuskaa ja just sen verran pahaan aikaan olen 23 vuotias naikkonen ja raskaana. Mie siis odotan tyttöä vaikka olen jo viiden lapsen Äiti.
- Anonyymi
Terve ensinäkin otan osaa suruusi oma isä kuoli tässä pari viikkoa sitten tieto kuolemasta tuli kesken työpäivän. Sinä yönä näin outoa unta siinä unessa isä tuli enkelin saattelemana hän vain istui sohvalle katsomaan telkkua vaikka tiesimme hänen kuolleen sen unen jälkeen tuntui siltä isä että oli käynyt hyvästelemässä minut ja siskoni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3127272Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81213Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009