Olemme seurustelleet nyt reilun vuoden ajan avokkini kanssa. Yhdessä olemme asuneet 8 kuukautta. Aloin puhumaan avokilleni kihloihin menosta ja omasta kodista. Yllätyin, kun avokkini ei halua vielä kihloihin. Hän vain reagoi kaikkeen: "kyllä me vielä ehditään". Tiedän, että olemme olleet vain vähän aikaa yhdessä, mutta olemme silti lähes kolmikymppinen pariskunta. Itse olen sitä mieltä, että tässä vaiheessa suhteen pitäisi kukoistaa ja iänkin puolesta voisi elää enemmän tunteiden mukaan. Asunnonosto puuhiin avokkini ei myöskään ole valmis. Hän keksii tekosyitä, miksi sitä ei kannata vielä hankkia. Itse sen kodin mielelläni ostaisin, koska taloudellinen tilanne on vakaa ja onhan tuota tullut jo asuttua elämä vuokralla. Haluaisin mennä eteenpäin.
Olemme molemmat aikaisemmin olleet pitkässä parisuhteessa (10v). Itse myös kihloissa. Kun tavattiin, avokkini oli valmis heti muuttamaan. Rakastuttiin ns. ensi silmäyksellä. Nyt hän ei enää ole valmis mihinkään, taitaa olla tyytyväinen tähän elämään. Itse kun en ole.
Avokkini vannoo rakkauttaan minua kohtaan, mutta tulevaisuudesta keskustelu on hänestä turhaa. Nyt kesä häntä katsellessa, olen alkanut miettiä, haemmeko suhteeltamme aivan eri asioita? vai Pitäisikö minun vain antaa aikaa? Sydäntä raastaa tämä ajattelu, koska en pysyty juttelemaan näistä asioista enää avokkini kanssa. Turhahan sitä on jutella kun ei hänellä ei ole mihinkään vastausta.
Itse rakastan tätä miestä. Hän on huomaavainen ja ihana, kypsä miehenalku.
Toivoisin vinkkejä ja kokemuksia samankaltaisista tilanteista.
Olemme molemmat aikaisemmin olleet pitkässä parisuhteessa (10v). Itse myös kihloissa. Kun tavattiin, avokkini oli valmis heti muuttamaan. Rakastuttiin ns. ensi silmäyksellä. Nyt hän ei enää ole valmis mihinkään, taitaa olla tyytyväinen tähän elämään. Itse kun en ole.
Avokkini vannoo rakkauttaan minua kohtaan, mutta tulevaisuudesta keskustelu on hänestä turhaa. Nyt kesä häntä katsellessa, olen alkanut miettiä, haemmeko suhteeltamme aivan eri asioita? vai Pitäisikö minun vain antaa aikaa? Sydäntä raastaa tämä ajattelu, koska en pysyty juttelemaan näistä asioista enää avokkini kanssa. Turhahan sitä on jutella kun ei hänellä ei ole mihinkään vastausta.
Itse rakastan tätä miestä. Hän on huomaavainen ja ihana, kypsä miehenalku.
Toivoisin vinkkejä ja kokemuksia samankaltaisista tilanteista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tuon tekstin, neuvoisin vielä odottamaan. Niin inhottavalta kuin se sinusta ehkä kuulostaakin.
Kerroit että rakastat häntä, ja että hänkin rakastaa sinua.
Ja vuosi on lyhyt aika! olette kuitenkin muuttaneet tosi nopeasti yhteen, mikä on ihan ok, jos ratkaisu tuntui teistä hyvältä mitäpä sitä pitkittämään:)
Mutta samaan syssyyn ei välttämättä tarvitse/kannata mennä naimisiin, saada lapsia jne. kun ette ole seurustelleet kuin vuoden. Joku on tietysti nopeampi käänteissään, mutta ehkä miehesi on vähän hitaampi? onko hän muutenkin harkitsevainen luonteeltaan? jos, niin ei varmaankaan ole kyse rakkauden puutteesta.
En neuvo ikuisuuksia odottamaan, mutta noin pari vuotta eikö olisi ihan kohtuullista vain asua yhdessä, ja nauttia siitä ajasta? jos sittenkään ei vielä miestä kiinnosta kihlat tai asunnot, niin sitten mieti uudestaan!
Uskon että teillä on pitkä yhteinen taival edessä kunhan maltat vain mielesi! Miehet (ja ihmiset) ovat niin erilaisia. Tarvitsevat niin eritavalla sitä aikaa.
Itse olen taivaltanut tätä matkaan mieheni kanssa jo 7 vuotta. Asumme yhdessä. Omassa yhteisessä kodissa. Olemme kihloissa. Muutimme yhteen vuokralle, menimme kihloihin ja sitten ostimme oman asunnon. Kaikki tämä on vaatinut oman aikansa. Haaveissani olisi että pääsisin joskus lähiaikoina naimisiin, olen toivonut sitä jo usean vuoden. Mies vaan ei halua, vielä. Toisinaan hän puhuu että sitten meidän häissä, toisinaan hän toteaa ettei koskaan mene naimisiin. Joskus hän totesi että ei koskaan mene naimisiin minun kanssani. Se loukkasi. Oikeastaan siitä lähtien olen vaan tyytynyt tilanteeseen. Voin osaksi syyttää asiasta itseäni, en ole ollut täysin sellainen ihminen kuin hän luuli. Lapsia hän ei tunnu haluavan. Kun minä haluaisin yhden ainoan. Itsestäni tuntuu siltä että hän tahallaan antaa minulle sekavia vastauksia jotta pysyisin tässä enkä lähtisi pois. Ehkä hän vain tarvitsee aikaa? Itsestä tuntuu välillä niin pahalta kun kaverit menee naimisiin ja saa lapsia. Ja minä junnaan paikallaan. Tiedän että rakastamme toisiamme paljon mutta riittääkö se?
Olen siis tavallaan samassa tilanteessa kanssasi. Saan silti olla onnellinen että mieheni on uskaltanut ottaa nämä kaksi askelta kanssasi.
Voi tietysti tuntua että valitan turhasta. Mutta itsestäni tuntuu nyt tältä.
Olette kihloissa, mutta mies puhuu ettei halua koskaan naimisiin? Miksi ylipäätään olette kihlautuneet? Sehän on lupaus naimisiinmenosta. Miehesi ei valitettavasti taida rakastaa sinua tarpeeksi. Yllättävän monet vain hengailevat nykyisen kumppaninsa kanssa odottaen koko ajan "sitä oikeaa".
Olen täysin samaa mieltä. Pitipä sitä joskus itsekin kokea kun toinen hengaa siinä mukana, mutta odottaa samalla lähtöä....
Minä ainakin kahvahtaisin, jos mies heti vasta n. vuoden seukkailun jälkeen haluaisi jo kihlat, talon, muksut, koirat kaikki muut mitä kuvitellaan hyvään elämään. Olen ollut mieheni kanssa 3 vuotta, enkä kaipaa näistä mitään. Lähinnä kauhulla odotan, että milloin tapahtuu, sillä todellakaan en ole valmis siihen kaikkeen. Seurustelkaa ensin 3-5 vuotta näin ja sitten viimeistää pystyisi ennustamaan paremmin tulevaa. Vuosi suhteessa on todella lyhyt aika!
samaa mieltä "minävaaaaan" kanssa! Vasta parin-kolmen vuoden kuluttua alkaa rakastuminen muuttua rakastamiseksi ja arki näyttää, miten parisuhde kestää ensimmäiset isot kriisit ja vaikeudet ja erimielisyydet. Sitten kun niistä on päästy yli, voi todella katsoa, onko tämä nyt loppuelämän kestävää. Kihlat on iso asia, ei pidä hätiköidä.
Itse 9 vuotta parisuhteessa, vasta kolmen vuoden jälkeen suostuin muuttamaan yhteen. Nyt vasta siinä tilanteessa että voidaan harkita kihloja tms. Paljon on nähty hyvää ja pahaa ja tänne asti on tultu, yhdessä.
Itse olen odottanut miestäni jo 4 vuotta, että edes kihloihin mentäisiin. Mieheltä nyt loppumassa aika kesken, en jaksa enää odottaa. Haluan kihloihin, naimisiin, lapsia... Jos miehen pitää vuosikausia miettiä, että haluaako olla yhdessä vai ei, niin miettiköön sitten yksinään.
Sitä piti vielä sanoa, että syy miksi en ole vielä miestä jättänyt, on se, että pelkään kuollakseni etten ikinä löydä ketään toista ja jään lapsettomaksi
Miksi ihmeessä haluat kihloihin? Mitä se muuttaisi?
Tärkeintä on rakkaus ja sehän riittää.
Minä elin avoliitossa 15 vuotta ja erottiin. Nyt olen elänyt parisuhteessa 3 vuotta. Molemmilla omat asunnot enkä halua sormusta. Yhdessä ollaan enemmän kuin olin edellisessä suhteessani. Miehet ovat sellaisia että kun ne ostavat sormuksen ne kuvittelevat että se nyt tekee naisen niin onnelliseksi että muuta ei tarvita. Samoin yhteinen asuntovelka joka on enemmän tuho kuin onni.
Mies lakkaa huomioimasta ja sinusta tulee itsestäänselvä. Sitäkö haluat? Minä nautin nyt jatkuvasta huomiosta. Saan halauksia joka päivä ja tämä hetki on tärkeintä. Sitoutuminen on vapaaehtoinen alintamme eikä yhteinen laina tai lapset jotka "pakottavat" meidät olemaan yhdessä.
Miehet jotka ovat eläneet pitkän suhteen (minunkin mieheni oli naimissa) ovat jo tietoisia siitä että
yhdessäolo ei vaadi sormusta. Asuntolainan ottamisen pelko on täysin tervettä. Yhteinen arki on jo tarpeeksi koettelevaa ja monelle miehelle tulee ikävä poikamiesaikoja jos ovi ei ole auki sinne. Meillä on mutta eipä tuo vielä ole lähtenyt.
Olette ihan oikeassakin.Vuosi on lyhyehkö aika. Mutta olen myös sitä mieltä, että vuodessa täytyy tietää, haluaako olla ihmisen kanssa vai ei. Mutta kyllä se pahalta tuntuu, kun alussa mies oli valmis kaikkeen, halusi kaikkea. Nyt hän ei enää halua mitään, tai "ehkä joskus sitten". En vain haluaisi elää suhteessa, jossa ei ole yhteisiä unelmia, joita toteuttaa. En vain halua, että kaikki omat tulevaisuuden toiveeni ovat miehen käsissä. Kun mies on valmis, kuljen perässä. Mutta kiitos kaikille vastanneille.
Niin ja se piti vielä sanoa, etten olekaan haluamassa kihloihin, lapsia ja kotia tänään tai huomenna. Haluan vain ihmisen jolla on samanlaiset tulevaisuuden toiveet kuin minulla, joita sitten voitaisiin yhdessä toteuttaa. Nyt minulla on vain mies, joka ei taida tietää mitään.
Parempi onkin ettei tee mitään jos ei tiedä mitä tekisi. Sinä tiedät mutta hän ei. Sen kanssa on elettävä tai etsittävä joku joka tietää. Harvat miehet nykyään kosivat. Naiset sen tekee. Naiset päättää lapsistakin ym.