Eräässä viestissä tuolla alempana puhuttiin syrjäytymisestä. Kysymys on tästä miesten syrjäytymisestä koskien parisuhdetta. Kosketeltiin negatiivisen "äärimmäisen" asenteen moittimisesta. Itse uskon, että on ihan todellisia syitä suhtautua negatiivisesti, kun elämälle jotain perustavaa puuttuu. Minulla on ymmärrystä tälle. Ihmisen syvimpiä tarpeita on sosiaalisuus ja siinäkin voimakkaimpia alueita on parisuhde kahden sukupuolen välillä. Josm sillä alueella ei ole olemassa mitään positiivisa kokemuksia, en ihmettele, että puute, pettymys ja torjutuksi tuleminen purkautuu jollakin tavalla. Nyt se ilmenee näin. Minusta olisi tosi outoa, jos itseään rasittavista ja painavista ongelmista ei sasi puhua lainkaan. Ainoa traumoista parantava kanavakin olisi silloin kielletty tai tehty mahdottomaksi ja siitä vielä pitäisi kokea syyllisyyttä. Sitä paitsi, minusta tuntuu että nämä "kriitikot" kokevat itse syyllisyyttä omasta osuudestaan ulospotkittujen syrjintäkokemuksiin ja reagoivat siksi niin voimakkaasti. Koetaan sellaista sosiaalista syyllisyyttä. Kaikki mikä häiritsee seesteistä onnea parisuhteen ympärille rakennettua, luuseriudesta ja heikkoudesta riisuttua elämää siirretään kylmästi syrjään. Se ei saa jäädä olemaan edes tietoisuudessa. Varsinkin miessukupolvea koskeva kastijako elää tiedostamatta kansan syvissä riveissä, ja se pysyy niin kauan kun siitä ei haluta keskustella tai sitä ei kestetä nostettavaksi esille.
Voisin huomauttaa, että jos kerta parisuhteesta syrjäytyneenä on hyvä elää ja siihen pitäisi kyetä suhtautumaan positiivisesti, miksi eivät nämä positiivisen asenteen kannattajat itse vapaaehtoisesti ryhdy yksinäiseksi ja jättäydy parisuhdeympyröistä? Tiedän ettei se tällaisille moittijoille sovi. Miksi? Siksi, koska he haluavat ja tarvitsevat parisuhdetta elämänsä perusrakennusaineeksi. Nyky-yhteiskunta ei yksinkertaisesti pidä todellista yksinelämistä minään in-juttuna, sitä ei tavoitella. Sinkkuuskin tarkoittaa jotain muuta kuin syrjäytyneenä olemista. Yrittäkää asettua yksinäisen ja ulospotkitun asemaan, jos empatiakyky riittää tai sitä yleensä on jäljellä yhtään. Kuvitelkaa tilanne, että te jäätte koko elämänne ajaksi yksin. Kuvitelkaa sellainen tilanne, jossa kaikki pyristelyt tartuttavat sinut yhä lujemmin oman mahdottoman tilanteensa vankilaan, kuin kärpäsen tervaan.
Tuskin täällä kukaan huvikseen valittaa tai on negatiivinen. Jokainen haluaa varmasti lähtökohtaisesti olla onnellinen. Jokainen valitsisi itselleen elämän, jossa ei tarvitsisi valittaa. Näin siis jos asia olisi todellisuudessa omien valintojen varassa. Onko tätä mahdotonta ymmärtää? Onnettomuus ei ole vapaavalintainen tai se ei varmasti suurimmalle osalle ole ollut sitä. Ja nyt kun se on tullut vastoin omaa valintaa ja tahota, siitä ei saisi puhua, ei saisi jakaa taakaansa. Minä ainakin kehoitan; puhukaa, purkakaa tuntojanne, kyllä niitä ymmärtäjiäkin onneksi on.
Minkä sitä sille voi, jos ympäristö asettaa ihanteita ja sosiaalisia vaatimuksia, nekään eivät ole valinnaisia yksinäiselle ihmiselle. Jos aikoo jollain tapaa roikkua porukoissa, ne täytyy joko hyväksyä tai vähintään ottaa huomioon, ja jos itse ei otakaan huomioon, sen tekevät toiset puolestani. Olemme tässä kylmien realiteettien maailmassa kuin kala vedessä. Vaihtoehto on, ettei ota huomioon näitä realiteetteja, mutta se taas tietää yhden perusteen syvempään syrjäytymiseen. Minusta vain tuntuu, että sellaiset ihmiset, joilla ei itsellä ole kokemusta hyljeksimisestä eivät kykene ymmärtämään ongelmaa. Se on heille mahdoton tehtävä, on myös mahdotonta vaatia heitä sitä ymmärtämään.
Yksinäisyydessä joutuu hyvin helposti noidankehään. Jos yrittää parantaa itseään tai muuttaa käyttäytymistään ja tehdä aktiivisesti töitä asemansa muuttamiseksi, niin kokee teeskentelevänsä olevan jotain toista kuin on, ja joutuu yhä epävarmemmille vesille. Jos itsenä oleminen horjuttaa toisen sukupuolen kohtaamisesessa, mitä luulette sen olevan silloin kun yrittää näytellä esim. jotain Don Juania. Jos taas muutokselle myönnetään oikeutus, joutuu myöntämään, että minussa todella onkin jotain perustavaa laatua oleva vika. Ja taas jos ei yritä muuttua, sillä seurauksella, että kaikki jatkuu entisellään, vika on sittenkin minussa ja ihan todellinen.
Edelleen, kun muuttumista yrittäessään kokee silti tulevansa torjutuksi, helposti tajuaa, että syy on jossain syvemmällä, omassa persoonassa syvemmällä tasolla. Sitä ei ole kovin kiva tajuta. Lisäksi epätoivo kasvaa, kun pakotetaan käyttämään kaikkia keinoja, ehkä viimeistä keinoa tai jotain epätoivoista itsensä tai tilanteen muuttamiseksi, se kertoo epätoivosta. Outo ja totutusta poikkeava käyttäytyminen viestii kaikille ulkopuolisille ja etenkin naisille juuri tuosta syvästä epätoiovosta. Noinko alas sekin on mennyt. Naiset kun vaistoavat ja huomaavat tuollaisen temppuilun tai teennäisyyden kaikkein herkimmin, se tässä on kaikkein traagisinta. Siinä naiset näkevät vain uuden välineen saman tavoitteen saavuttamiseksi. Mitään olennaista ei ole muuttunut. Sellainen ei yksinkertaisesti toimi. Eli tee siinä sitten sitä tai tätä, aina ole samassa kusessa.
Sitten tuosta yhteiskunnallisesta tunnekylmästä ympäristöstä. Yksinäisten negatiiviseen suhtautumiseen ovat syyllisiä myös muut ihmiset, ns. normaalit pariutuneet ihmiset. Miksi eivät salli ihmisten olla sellaisia kuin he todellisuudessa ilman naamioita ovat? Täällä on sitten kaikenlaista punnertajaa, jotka eivät kuitenkaan kelpaa vaikka kuinka yrittäisivät täyttää normaalin tai normaalia paremman miehen mittaa. Minä pidän tätä vaatimustason kohottamista ja ylläpitämistä tekosyynä kohdata todellinen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen haaste. Joka ei voi täyttää normaalin miehen mittaa saa jäädä yhteisön ulkopuolelle, häntä ei haluta pilaamaan hauskanpitoa ja rikkumatonta ja toivotunlaista yhteiseloa. Kaikki miehet pakotetaan tietoisesti tai tiedostamatta samanlaiseen luonnottomaan muottiin, jossa kaikki eivät voi elää, joka kaikille ei sovi ja jota kaikki eivät voi toteuttaa. Ajatus on jo itsessään suorastaan vastenmielinen. Hyi, oksettaaa. Eikö kukaan huomaa mitään mätää?
Tietenkään en halua tässä nostattaa epätoivoista mielialaa, vaan herättää vakavaa ja asiallista keskustelua aiheesta. Oma mottoni silti, kaikesta huolimatta on: aina on toivoa.
Voisin huomauttaa, että jos kerta parisuhteesta syrjäytyneenä on hyvä elää ja siihen pitäisi kyetä suhtautumaan positiivisesti, miksi eivät nämä positiivisen asenteen kannattajat itse vapaaehtoisesti ryhdy yksinäiseksi ja jättäydy parisuhdeympyröistä? Tiedän ettei se tällaisille moittijoille sovi. Miksi? Siksi, koska he haluavat ja tarvitsevat parisuhdetta elämänsä perusrakennusaineeksi. Nyky-yhteiskunta ei yksinkertaisesti pidä todellista yksinelämistä minään in-juttuna, sitä ei tavoitella. Sinkkuuskin tarkoittaa jotain muuta kuin syrjäytyneenä olemista. Yrittäkää asettua yksinäisen ja ulospotkitun asemaan, jos empatiakyky riittää tai sitä yleensä on jäljellä yhtään. Kuvitelkaa tilanne, että te jäätte koko elämänne ajaksi yksin. Kuvitelkaa sellainen tilanne, jossa kaikki pyristelyt tartuttavat sinut yhä lujemmin oman mahdottoman tilanteensa vankilaan, kuin kärpäsen tervaan.
Tuskin täällä kukaan huvikseen valittaa tai on negatiivinen. Jokainen haluaa varmasti lähtökohtaisesti olla onnellinen. Jokainen valitsisi itselleen elämän, jossa ei tarvitsisi valittaa. Näin siis jos asia olisi todellisuudessa omien valintojen varassa. Onko tätä mahdotonta ymmärtää? Onnettomuus ei ole vapaavalintainen tai se ei varmasti suurimmalle osalle ole ollut sitä. Ja nyt kun se on tullut vastoin omaa valintaa ja tahota, siitä ei saisi puhua, ei saisi jakaa taakaansa. Minä ainakin kehoitan; puhukaa, purkakaa tuntojanne, kyllä niitä ymmärtäjiäkin onneksi on.
Minkä sitä sille voi, jos ympäristö asettaa ihanteita ja sosiaalisia vaatimuksia, nekään eivät ole valinnaisia yksinäiselle ihmiselle. Jos aikoo jollain tapaa roikkua porukoissa, ne täytyy joko hyväksyä tai vähintään ottaa huomioon, ja jos itse ei otakaan huomioon, sen tekevät toiset puolestani. Olemme tässä kylmien realiteettien maailmassa kuin kala vedessä. Vaihtoehto on, ettei ota huomioon näitä realiteetteja, mutta se taas tietää yhden perusteen syvempään syrjäytymiseen. Minusta vain tuntuu, että sellaiset ihmiset, joilla ei itsellä ole kokemusta hyljeksimisestä eivät kykene ymmärtämään ongelmaa. Se on heille mahdoton tehtävä, on myös mahdotonta vaatia heitä sitä ymmärtämään.
Yksinäisyydessä joutuu hyvin helposti noidankehään. Jos yrittää parantaa itseään tai muuttaa käyttäytymistään ja tehdä aktiivisesti töitä asemansa muuttamiseksi, niin kokee teeskentelevänsä olevan jotain toista kuin on, ja joutuu yhä epävarmemmille vesille. Jos itsenä oleminen horjuttaa toisen sukupuolen kohtaamisesessa, mitä luulette sen olevan silloin kun yrittää näytellä esim. jotain Don Juania. Jos taas muutokselle myönnetään oikeutus, joutuu myöntämään, että minussa todella onkin jotain perustavaa laatua oleva vika. Ja taas jos ei yritä muuttua, sillä seurauksella, että kaikki jatkuu entisellään, vika on sittenkin minussa ja ihan todellinen.
Edelleen, kun muuttumista yrittäessään kokee silti tulevansa torjutuksi, helposti tajuaa, että syy on jossain syvemmällä, omassa persoonassa syvemmällä tasolla. Sitä ei ole kovin kiva tajuta. Lisäksi epätoivo kasvaa, kun pakotetaan käyttämään kaikkia keinoja, ehkä viimeistä keinoa tai jotain epätoivoista itsensä tai tilanteen muuttamiseksi, se kertoo epätoivosta. Outo ja totutusta poikkeava käyttäytyminen viestii kaikille ulkopuolisille ja etenkin naisille juuri tuosta syvästä epätoiovosta. Noinko alas sekin on mennyt. Naiset kun vaistoavat ja huomaavat tuollaisen temppuilun tai teennäisyyden kaikkein herkimmin, se tässä on kaikkein traagisinta. Siinä naiset näkevät vain uuden välineen saman tavoitteen saavuttamiseksi. Mitään olennaista ei ole muuttunut. Sellainen ei yksinkertaisesti toimi. Eli tee siinä sitten sitä tai tätä, aina ole samassa kusessa.
Sitten tuosta yhteiskunnallisesta tunnekylmästä ympäristöstä. Yksinäisten negatiiviseen suhtautumiseen ovat syyllisiä myös muut ihmiset, ns. normaalit pariutuneet ihmiset. Miksi eivät salli ihmisten olla sellaisia kuin he todellisuudessa ilman naamioita ovat? Täällä on sitten kaikenlaista punnertajaa, jotka eivät kuitenkaan kelpaa vaikka kuinka yrittäisivät täyttää normaalin tai normaalia paremman miehen mittaa. Minä pidän tätä vaatimustason kohottamista ja ylläpitämistä tekosyynä kohdata todellinen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen haaste. Joka ei voi täyttää normaalin miehen mittaa saa jäädä yhteisön ulkopuolelle, häntä ei haluta pilaamaan hauskanpitoa ja rikkumatonta ja toivotunlaista yhteiseloa. Kaikki miehet pakotetaan tietoisesti tai tiedostamatta samanlaiseen luonnottomaan muottiin, jossa kaikki eivät voi elää, joka kaikille ei sovi ja jota kaikki eivät voi toteuttaa. Ajatus on jo itsessään suorastaan vastenmielinen. Hyi, oksettaaa. Eikö kukaan huomaa mitään mätää?
Tietenkään en halua tässä nostattaa epätoivoista mielialaa, vaan herättää vakavaa ja asiallista keskustelua aiheesta. Oma mottoni silti, kaikesta huolimatta on: aina on toivoa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Me tehään se sen takia ko halutaan nussia kaikkia. Jos meiltä se kielletään ni sit aletaan itkee.
Se on tämä vuosi 2008. Vuosi 2009 ei tule olemaan parempi.
Se oli hieno kirjoitus se. Kaikin puolin erinomainen kirjoitus, joka olisi monen ei-hyljeksityn syytä lukea ajatuksella.
Minusta vain tuntuu, että ihmiset, joilla on joko hyvin vähän tai ei ollenkaan negatiivisia sosiaalisia kokemuksia, ovat kuplassa eläviä ihmisiä. Heidän empatiakykynsä ei yletä kuplan ulkopuolelle, koska heiltä puuttuu sisäinen ymmärrys vähemmän onnekkaiden ihmisten maailmasta.
Kun mistään ei saisi valittaa ja aina pitää teeskennellä että kaikki on just mainiosti.
Minä lakkasin välittämästä 15 vuotta sitten siitä, mitä muut ajattelevat ja haluavat.
Olen pyrkinyt kohti omia päämääriäni, mutta viime talvena tuli odottamaton este. Tavallaan nousi seinä pystyyn edessäni. Ei naurata eikä enää itketäkään.
Tämän kanssa on vaan elettävä, en tule saavuttamaan sitä mitä tavoittelin.
Itselläni on tällähetkellä elämässäni 3 mukavaa miestä. Niistä kaksi on ihan kuulkaas Suomi24 kautta tulleet tutuiksi. Aloin huhuilemaan kaltaisenlaista miestä, nimeltä mainitsemassa paikassa) ja katsos kun tulla tupsahti "eteen" kuin tuulesta ;) Osuutta oli kyllä paljon taiteellisella persoonallani. Ajattelin, että nyt laitan kyllä tuulemaan!
Niin, nyt sinulla on 3 miestä pyöritettäväksi. Arvaa kuinka paljon valinnanvaraa on suomi24 miehillä?
Jos puhutaan suomi24 treffipalvelusta, niin suhteet menevät jotakuinkin niin että jos nainen saa päivässä vaikkapa 10 viestiä, niin mies saa saman ehkä vuodessa.
Niitä viestejä pitäisi olla kirjoittamassa ihan koko ajan ja kaikille, että saisi edes yhden positiivisen vastauksen. Suomi24 treffeissä naisilla on todellakin mahdollisuus "poimia parhaat päältä".
No, voisihan niitä viestejä kirjoitellakin vaikkapa satoja päivittäin naisille, mutta kun itseä ei kiinnosta naiset yleisestiottaen, vaan tietyt naiset. Eikö näin pitäiusi ollakin? Että ei floodaa viestejä ympäriinsä, vaan kirjoittaa sille kuka oikealta tuntuu? Mutta kun tietää että sekin kiinnostava nainen on saanut jo todennäköisesti sen 10 viestiä samana päivänä niin voi kuvitella että kuinka kannattavaa on kirjoittaa hänelle pitkään ja kauniisti. tai edes persoonallisesti ja lyhyesti.
Kun naiset kuitenkin vaativat että kirjoitus on "juuri hänelle osoitettu". Niin, mielelläänhän sitä kirjoittaisi ottaen huomioon juuri tuon naisen, mutta kun tilanne on mikä on, niin luultavasti paras tapa on kirjoittaa sellainen tietty teksti, minkä voi muutamalla muutoksella osoittaa "juuri tälle naiselle".
Mutta syyhän on ennenkaikkea meidän miesten. Jos osa meistä ei niin hanakkaasti koittaisi kaikkea mikä naiselta näyttää, niin naiset eivät hukkuisi viesteihin ja olisivat kenties lähtökohtaisesti vastaanottavampia niille viesteille mitä silloin saisivat.
Mutta suomi24 treffit eivät oikeastaan ole ratkaisu muuta kuin niille miehille, jotka todellakin ovat kaikista liveymyröistä ulkona. Muilla on paremmat apajat livenä aivan varmasti.
Ja miksi sinä muuten pyörität kolmea miestä? Valitse yksi?
näistä miehistä en sanoinkuvainnollisesti pyöritä enkä pelaa mitään peliä. Kaverimielessä ainakina tässä nyt edetään ja on todella mukavia miehiä. Toisen olen tuntenut yli 15 vuotta ja tehdään kavereina kaikkea mukavaa yhdessä, mm valokuvataan luonnossa. Näiden uusien miesten kanssa taiteellisuus yhdistää meitä hyvin monipuolisesti ja siksi nämä miehet että minä osataan arvostaa toisiamme. Kunnianosoitus vain näille miehille, että osaavat ihan alussa arvostaa naista mailien kautta niin, etteivät ole esim alkaneet vonkamaan.
Olen melkoisen happy nainen ;)
Eihän deittailussa mitään vikaa ole, mutta siinä tapauksessa minusta alkaisi olla jos kaikkien kanssa oltaiin ikäänkuin seurustelun tasolla.
Ookoo, eipä siinä mitään toivotan hyvää jatkoa sinulle.
Miehille silti suosittelisin jotain muuta kuin deittipalstaa, koska tiedän aivan faktana että siinä kuin naiset saavat päivässä suoraan 10 viestiä, niin miehet eivät ilman aloitetta saa yhtäkään ja aloitteenkin kanssa se on tuskien takana.
miehille joilla ei natsaa etsintä deittipalstoilta, että menevät jonkin harrastuksensa pariin. Voihan sieltäkin se oma helmi löytyä. Ihanvarmasti on jokin sellainen paikka ;)
Eikun vaan tekemään työtä sen eteen!
Tykkään harrastuksestani mutta 99% saman asian yhteisöissä pyörivistä on elitistejä tai muuten vaan ahdasmielisiä, tai ärsyttäviä tekotaiteellisia tekoakateemikkoja, me muut sitten harrastamme tahollamme yhteisöistä irrallaan. Onneksi mukavia naisia tapaa maailmalla muidenkin asioiden tiimoilta.
Opiskelijoille ilmainen vinkki: Toimihenkilöunionin viime vuonna teettämän kyselyn mukaan työpaikkaromansseista alkavat avioliitot päättyvät eroon huomattavasti keskiarvoa harvemmin, eli silmät auki siellä kesäduunissa. Ja vaikka sais pakit niin ei tarvitse ainakaan pitkään sitten vältellä ja venkoilla kun tietää että koulun alkaminen pelastaa. :)
Niin, enkä tykkäisi että tyttöystävälläni olisi jatkuvasti lainassa vaivalla ja rajallisista tuloistani suurella osuudellla hankkimastani harrastuskalustosta puolet lainassa. :)
"Onneksi mukavia naisia tapaa maailmalla muidenkin asioiden tiimoilta."
- Hyvä. Sinulla on positiivista asennetta. Ei kun vaan onnea sinulle =)
Olen mennyt harrastusteni pariin. Harrastelen kaiken laista mikä on mielestäni mukavaa rentouttavaa ja piristävää.
Vapaita naisia en ole harrastuksissani tavannut. Varattuja kyllä, jotka ovat harrastuksen löytäneet miehensä kautta. Naiset jumppaa ja miehet tekee jotain mielenkiintoista.
Olen myös käynyt tanssikursseilla ja etsinyt aktiivisesti tanssikaveria. Ei kiinnosta paljon se laji yli 30v itseä vanhempien seurassa.
Minusta tämän kaltaisia kirjoituksia kaivattaisiinkin enemmän
tälle palstalle. Hyvin kirjoitettu, ajatuksia herättävä, hieno kirjoitus.
Ei minulla ainankaan ole mitään tällaisia vastaan.
Minsuta ongelma onkin suurelta osin siinä, että näiden sosiaalisesti eristäytyneiden
kirjoitukset ovat usein täysin päinvastaisia. Suunnilleen ensimmäisessä lauseessa
jo sanotaan että kaikki naiset ovat syyllisiä kyseisen miehen kurjuuteen,
eikä edes haluta keskustella asiasta. Keskitytään vain esittämään marttyyriä
ja hokemaan omaa mielipidettään totuutena sen sijaan että oikeasti keskusteltaisiin
asioista. Onko se sitten ihme, jos toiset hermostuvat sellaiseen tyyppiin? Samalla tavalla hermostuisivat, vaikka
se kirjoittaja olisi joku unelmien poikamies.
Tällä palstalla on muutama tyyppi, jotka osaavat kirjoittaa näistä asioista
todella hyvin ja pohdiskelevasti. Sitten on lukematon määrä tyyppejä,
joiden päätarkoitus näyttää olevan muiden syyttely ja ärsyttäminen.
Juuri tällaista, rakentavaa, pohdintaan liittyvää keskustelua ajan itsekkin takaa. Tänkaltaisia viestejä soisin ihan kunnialla tulemaan lisää. Olen huomannut lyhyellä aikavälillä, että osa viestien kirjoittajista haluavat härnätä kanssakeskustelijoita.
tahtoo olla. Johtuu tuollainen reaktio epätoivosta, luulisin. Ärsyttäminen ja syyttäminen kertoo voimattomuudesta henkilön kohdalla, joka on antanut kaikkensa. No, ei karkeaa käytöstä ja kielenkäyttöä tarvitse hyväksyä, vaikka syitä siihen voikin ymmärtää.
Kun ei oteta vakavasti, ei ymmärretä, ei saisi puhua, ei valittaa, ei lähestyä, pyytää, haluta. Niinpä, joskus tuntuu tosiaan, että haluta ja rakastaa saavat vain "oikeat" henkilöt. Valittaakin saa kunhan vain on kyseessä oikea henkilö ja oikea yleisesti hyväksytty asia. Valitetaan sitä, että suomalainen mies ei puhu omista ongelmistaan eikä hänellä ole niin sanottua sosiaalista turvaverkkoa. Aivan, mutta nyt kun olisi oikea aika puhua, ei saisikaan puhua.
Niin, myönnettäköön että suomalaisen miehen tapa puhua ongelmistaan purkautuu edellä esitellyllä tavalla. Ehkä parempi sekin kuin lopullinen vaikeneminen ja sitä seuraava väkivalta tai muu vastaava pahempi ongelma.
Minusta epäkohdista pitää voida puhua joskus vähän rankemmalla tyylillä jos niitä kerta on. Ehkä viesti menee paremmin perille näin. Varmaankin asianomaiset tietävät ja tuntevat nahoissaan tulleensa kohdelluiksi väärin, epätasa-arvoisesti ja epäoikeudenmukaisesti. Vielä suuremmalla syyllä kun nämä edellä esitetyt arvot ovat niitä joista muuten niin suurta ääntä pidetään. Tässä niistä ilmeisesti pitäisi puhua hissuttamalla. Tarkoittanee torjuttujen kohdalla sitä, että kun heitä on aiemmin moitittu epämiehekkyydestä (pehmeydestä) vihjaten sillä siihen suuntaan, että heidän pitäisi olla enemmän itsetietoisia ja röyhkeitä, niin tässä tapauksessa sitä ei heille suodakaan. Eli kumpaa tässä sitten pitäisi olla, please? Ei ihme, että tässä ristiriitaisessa vaatimusten ristiaallokossa hermostuu.
Lisäksi minusta on aivan oikein, että vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ei suvaita ja siihen käydään hanakasti kiinni. Ei sellaista tarvitse sietää ja ymmärtää, ei kummallakaan suunnalla.
"Olen huomannut lyhyellä aikavälillä, että osa viestien kirjoittajista haluavat härnätä kanssakeskustelijoita."
Nettikeskustelujen synnystä lähtien?
sanoa olevan myös noin. Itse en vain ole "roikkunut" näillä palstoilla. Ihan siis uteliaisuuttaan tuli tsekkaamaan että minkä tasoista on keskustelu. Hyvällä mielen voin jättää tän palstan lopullisesti väliin. Mutta, näen välillä hyviä keskusteluja johon tekee mieli ottaa kantaa. Syyttävää sormea on tehnyt mieli nostaa pystyy, kun ei voi kuin ihmetellä, mitä joittenkin keskustelijoitten päässä liikkuu.
Kannattaa jättää kokonaan uuden viestin aloitus jos ei kykene viestillänsä saamaan aikaa rakentavaa keskustelua. Hyvin monikaan ei tunnu kestävän kritiikkiä. Kritiikin on tarkoitus juuri koskettaa sieltä syvältä. Sen verran on oltava miehessä että naisessakin munaa, että kestää kuulemaan mitä on halunnut viestillänsä saada aikaan.
yksisilmäinen ja suppea.
Minä olen eräs niistä kirjoittajista, jotka ovat yrittäneet kehottaa ihmisiä ottamaan vastuun omasta elämästään ja onnestaan. Miksi? Koska suurin osa minun aikuisuudestani meni koulukiusattuna ja yksinäisenä eikä elämäni parantunut ennen kuin tajusin, että vaikka minua kohdeltiin julmasti ja äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti, niin olen silti itse vastuussa siitä, millaiseksi elämäni muodostuu. Eli annanko kaiken sen nujertaa minut ja niiden kusipäiden onnistua pilaamaan elämäni julmuuksillaan vai teenkö kaikkeni näyttääkseni niille, että minä selvisin ja minulla menee hyvin.
Katkeruus ja muiden syyttely on ymmärrettävää eräänlaisena vaiheena käsitellä asioita, mutta siihen takertuminen ja vihantunteiden kohdistaminen myös aivan viattomiin, kuten vaikka kaikkiin naisiin, ei ole koskaan oikein. Ihminen ei ole myöskään mikään robotti, joka ohjelmoituu ympäristön ärsykkeiden mukaan. Seksin tuputtaminen joka mainoksessa vaikuttaa ihmiseen, muttei määrittele sitä millainen ihminen on. Sen määrittelee ihminen itse.
Lisäksi kukaan ei ole halunnut vaientaa keskustelua tästä aiheesta, sillä tämä on tärkeä aihe. Kyse on siitä, että aiheesta halutaan KESKUSTELLA ei vain kuunnella syyttelyä siitä, miten kaikki on aina jonkin muun vika ja itse ei edes haluta ajatella toiselta näkökannalta.
Ottakaa vastuu elämästänne! Kuten Lord Boredom järkevästi sanoi, niin ATM:nä oleminen ei estää elämässä mitään muuta kuin parisuhteeseen kuuluvat asiat. Ja niin itse kuin moni muukin on yksinäisyyden ja raskaiden kokemusten jälkeen lopulta löytänyt kumppanin. Sitä ennen kuitenkin täytyy päästä eroon vihasta ja oppia hyväksymään itsensä. Muuten ei kykene suhteeseen sellaisen eteen tullessakaan.
Omat kokemukset hyvin samantapaisia. Vuosikausia olin koulukiusattu, ajattelin, etten ikinä kelpaa kenellekään. Jossain vaiheessa syyllisti siitä koko muun maailman.
Vastuun ottaminen omasta itsestä ja omasta elämästä johtikin sitten myös siihen, että toinen sukupuoli alkoi kiinnostua. Tosin se oikea on vielä löytämättä, mutta toivoa on niin kauan kuin on elämää -- ja siitä haluaa ottaa itse vastuun!