Mikähän on kun en millään ihastu keneenkään eikä oikeen jaksa edes ulkonäköön panostaa siinä mielessä et "vipinää" ois enemmän ym.
Viime suhteesta jo yli vuosi. Suurimman osan nuoruus/aikuusvuosista ollut kuitenkin suhteessa ja yksi lapsikin on.
Haluis että joku vie jalat alta mut kun ei vaan vie. Onko muita sinkkuja jotka ei ihastu helposti tai ollenkaan? Mikä ihmeen vaihe tää tällanen on..
Viime suhteesta jo yli vuosi. Suurimman osan nuoruus/aikuusvuosista ollut kuitenkin suhteessa ja yksi lapsikin on.
Haluis että joku vie jalat alta mut kun ei vaan vie. Onko muita sinkkuja jotka ei ihastu helposti tai ollenkaan? Mikä ihmeen vaihe tää tällanen on..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on myös inhoittava ripuli, joka ei anna minulle mahdollisuutta nukkua. Täällä sitten kirjoittelen.
alat olla rupsahtanut yh-mamma ja miehet eivät enää ihastu sinuun mistä seuraa, että sinä et ihastu miehiin.
ei nyt ihan noin,,, mulla on sama juttu,, vaikka tarjokkaitakin on ollut mielin määrin :( kaverit sanovat yli nirsoksi, mutta minkäs sille voi jos ei nappaa :S
Vaan se justiinsa vaivaa kun miehet ihastuu mutta minä en. Haluaisin ihastua mutta sellasta tunnetta ei vaan tule vaikka mies olisikin "ok" ja kiinnostava. Kait mustakin on sitten vaan tullut liian nirso..
luultavasti juuri niin kuin sanoit. Jos kukaan ei kiinnosta, vaikka tapaa paljon ihmisiä, niin on eittämättä liian nirso.
Se pitää tunnistaa itsessä, että ei käy katkeraksi valittajaksi, että "miksi hyviä miehiä ei ole". Ei ole, kun kukaan ei kelpaa.
Minä olen mies ja pitkälti yksin, koska en ihastu kuin erittäin harvoin ja tuolloin tunteet eivät ole kohdanneet. En ole ihastunut moneen vuoteen kunnolla.
Olen myös vakaasti sitä mieltä että ihmiset jotka ovat altistaneet itseään liikaa mielikuvateollisudele (elokuvat, TV, kirjat, tarinat, laulut) yms yms, ovat jollain tapaa saaneet liian korkeat kriteerit. Kun on tekemisissä paljon mielikuvien kanssa, fantasian, niin ei silloin todellisuus sykähdytä juuri mitenkään.
En väitä että sinun kohdallasi asia olisi näin, mutta minun kohdallani aivan varmasti on. En tarkoita että haluan jotain Angelina Jolien roolihahmoa tai vastaavaa, mutta elokuvien ja tarinoiden yms. maailma on ehkä korruptoinut oman todelisuudentajun sillä tavalla, että haluaisi mielellään jotain suurempaa kuin koskaan voi saada.
Sen lisäksi minua ei kiinnosta juuri mikään asia, mitä ihmiset normaalisti tekevät ja mistä mielellään puhutaan. Kun on pitkään elänyt itsekseen ja saanut olla ihan omilla ehdoillaan, niin tuntee kuuluvansa eri porukkaan kuin muut. Toisten elämä tuntuu jotenkin oudolta ja saavuttamattomalta, vaikka ei minulla ole mitään erikoista vaikeutta toimia toisten kanssa. Yhteisten asioiden puute valtaväestön kanssa, samankaltaisten kokemusten puute vain pistää minut ehkä lähtökohtaisesti eri tasolle. Yksinäisyys on virittänyt minun persoonani eri tavalla.
Jos kukaan ei kiinnosta, niin silloin kyse ei voi olla mistään muusta kuin omasta liian nirsosta luonteesta. Oikeastaan se on ihan selvä.