Ollaan oltu muutama kuukausi yhdessä ja varsin tiiviisti. Mies on välillä tosi hellä ja leperteleväinen, sitten taas saattaa olla yhden päivän että juttelee tavallisesti muttei juuri koskekaan muhun. Ei välttämättä suudella ollenkaan. Se tuntuu oudolta.
Nähdään vain viikonloppuisin, ja yleensä perjantaina jo tosi ihanaa, joskus kyllä ollut sinä päivänäkin tuommoinen oudompi. Sitten lauantai hellimistä ja sunnuntaiaamupäivä, mutta iltapäivällä taas tuommoinen etäisempi. Silloin mä just haluaisin olla toista lähellä, kun tietää että taas ei seuraavalla viikolla nähdä.
Mistä johtuu? Onko vain sen tyylinen, ei aina jaksa vaikka tykkääkin tms? Vai mikä on?
Haluaisin tämän suhteen kestävän ja ainakin itse käyttäytyä parhaalla mahdollisella tavalla toista kohtaan. Pitäiskö munkin sitten alkaa etäisemmäksi välillä, etten ole liian itsestäänselvyys? Vai juuri päinvastoin, vaivaako mun täällä toisella paikkakunnalla olo sitä?
Nähdään vain viikonloppuisin, ja yleensä perjantaina jo tosi ihanaa, joskus kyllä ollut sinä päivänäkin tuommoinen oudompi. Sitten lauantai hellimistä ja sunnuntaiaamupäivä, mutta iltapäivällä taas tuommoinen etäisempi. Silloin mä just haluaisin olla toista lähellä, kun tietää että taas ei seuraavalla viikolla nähdä.
Mistä johtuu? Onko vain sen tyylinen, ei aina jaksa vaikka tykkääkin tms? Vai mikä on?
Haluaisin tämän suhteen kestävän ja ainakin itse käyttäytyä parhaalla mahdollisella tavalla toista kohtaan. Pitäiskö munkin sitten alkaa etäisemmäksi välillä, etten ole liian itsestäänselvyys? Vai juuri päinvastoin, vaivaako mun täällä toisella paikkakunnalla olo sitä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
että kaverisi on viikolla omissa työ/koulu tms. asioissa täysillä ja sitten viikonloppuna panostaa sinuun. Sunnuntain käytös vaikuttaa siltä että lähtö on jo mielessä ja sitä myöten ikävän tuoma apeus? Ei kannata itse olla etäinen, sulata miehesi panssari ja rakastakaa!
että kun ootte etäsuhteessa, ja seurustelleet vasta vähemmän aikaa, perjantaina mies jollainlailla vierastaa sua ja sitten taas sunnuntaina suree sitä että taas pitää erota....
Naisena haluaisit tankata akut täyteen, olla lähellä viimeiseen asti...Älä ole miehelle loukkaantunut, jutelkaa asiasta, ettei tule väärinkäsityksiä ja turhaa pahaa mieltä.
Todella mielenkiintoista, koska minulla on omassa suhteessani täsmälleen samanlainen tilanne. Itse olen mies.
Juuri sunnuntaina lähdön hetkellä hän tuskin sanoo edes moi, vaikka minä haluaisin halia ja suukotella kun tiedän ettei taas viikkoon nähdä. Suhteen aivan alussa hän ei olisi millään edes päästänyt minua lähtemään kotiin, ja tekstiviestejä tuli kun olin matkalla...mutta nykyään ei tule enää tekstareitakaan kun olen matkalla pois...
Minusta tuntuu myös välillä ettei hän halua suudellakaan. Välillä kyllä suudellaan, mutta sitten kun pyydän suukkoa, niin ei välttämättä haluakaan. Eikö tuollainen ihminen osaa ottaa toisen tunteita huomioon? Että minusta olisi kiva suudella välillä myös silloin kun minulle sopii, eikä vain silloin kun hänelle sopii...
Kertokaa onko tuo joku erityinen ihmislaji, vai onko tuo ohimenevää käytöstä? Mikä auttaisi?
että ero ottaa aina niin kipeää, että nainen yrittää keventää omaa tuskaansa etääntymällä, eli pakko eroaminen toistuvasti on alkanut sattua niin paljon, ja se että kun tietää että se paha mieli on aina eittämättä edessä, etäsuhde on semmosta itserääkkiä....Aluksi hän viestitteli kun olit matkalla, nyt ei enää. No, se voi olla niin että kun painat oven kiinni lähtiessäs, hän pyrkii palaamaan takaisin omaan arkeensa. Ei tämä mikään rodunomainen vika ole, paremminkin niin, että hän tuntee sinua kohtaan niin rajua rakkautta, että itsesuojeluvaisto pistää pitämään käsijarrua päällä.
en tiedä muuta,kuin omakohtaisesti koettuna samankaltaisessa suhteessa eläneenä,että se on itsensä suojaamista.Ihminen kääntyy ja käpertyy itseensä,suojatakseen itsensä,koska välimatka on pitkä..tunteet ikäänkuin kääntyy sua vastaan.Omalla kohdallani,pelkäsin myös suhteen kariutumista,koska kaksi aikaisempaa suhdetta,loppuivat ikävällä tavalla,tekstiviestillä.Eli julmasti jätettiin.Nämä kaikki jäävät ihmiseen sivuhistoriaan..etäsuhde on vaikeaa..
Meillä on tuo sama tilanne, vaikka suhde ei olekaan vielä montaa vuotta kestänyt. Alle puoli vuotta vasta, ja mies ollut alusta asti oikeastaan tuollainen. Toisaalta sanoi mulle hyvin nopeasti olevansa todella tosissaan suhteeni.
Mutta voiko silti olla niin syvää rakkautta jo, että tekee niin kipeää päästää toinen? Vai onko kenties epävarmuuttakin joukossa(mustasukkaisuutta mitä toinen saattaa tehdä tms)?
.. Voin sanoa että kyseessä oli meidän, tai pikemminki minun kohdallani juuri tuo ainainen lähtemisen inhottavuus.. Suhteemme oli yli puoli vuotta kaukosuhde, vajaat 200km välimatkaa, ja viikonloppusin pyrimme näkemään. Minä olin yleensä se, joka vieraili miehen luona. Saapuminen oli aina pikkusen vieras, lauantai oli ihana ja tunnerikas päivä ja sunnuntaiaamuun asti kaikki oli todella yhtä rakkautta.. Suurin piirtein aina n. klo 13maissa minusta tui todella kiukkuinen ja etäinen, en halunnut hänen koskevan minuun ja usein hellät katseetkin saivat minulta töykeän tokaisun, että "Mitä sä kyttäät niinku koira taas?!". Todella törkeää, tiedän, mutta aina bussissa koti matkalla nieleskelin pahaa oloani, ikävä tuli jo heti kun bussi lähti liikkeelle. Se oli siis minun tapani sanoa, että mulla tulee ikävä sua. Kerroin sen poikaystävälleni kun hän todellakin ihmetteli käytöstäni ja sen jälkeen hän ymmärsi käyttäytymiseni: ei hellyyksiä eikä "koirankatseita" sunnuntaisin. Hassua on, että nykyään asumme yhdessä ja rakastan hänen "koirankatseitaan" yli kaiken.. Mutta sitten kun lähden työmatkalle, ne muuttuu aina ärsyttäviksi.. Siispä, eroamisen vaikeus ne piirteet minussa sai aikaan, aina tullessani takaisin kotiin, pussaan puhki koko miehen.. :)