Ikisinkkuus ja naiseton elämä on kyllä merkittävä ongelma, mutta mielestäni sosiaalinen syrjäytyminen on vielä suurempi. Itse olen nyt kolmenkympin pikkuhiljaa lähestyessä huomannut, että aiemminkin jo niukat sosiaaliset suhteeni on huvenneet lähes olemattomiin. Työelämän ulkopuolella vietän lähes kaiken ajan yksin, koska harrastukseni ei myöskään ole sosiaalisia. Iän myötä vanhat kaverit tuntuu vaan etääntyvän jatkuvasti ja voi olla, että kohta niitä ei näe enään koskaan.
Olen myös huomannut, että nykyään pelkästään kävely kaupungin vilinässä on usein ahdistavaa. Erityisesti näin kesäloma-aikaan on erittäin häiritsevää, että n. 90% ulkona liikkuvista ihmisistä on pareja. Tuollaisessa ympäristössä tuntee itsensä todella friikiksi ja ulkopuoliseksi. Ylipäätänsä koska lähes kaikki ihmiset on jo minun iässä pariutuneet, sosiaaliset kontaktit muodostuu lähinnä parien kesken.
Olin juuri äskettäin kävelyllä meren rannalla. Alkuperäisista suunnitelmistani poiketen "viihdyin" ulkona n. 10min, koska en vaan jaksanut katsoa sitä parien jäätelön nuoleskelua jokaikisellä penkillä ja puiston kulmassa.
Ehkäpä suhtautuisin asiaan lievemmin, jos en olisi elänyt koko elämääni ilman naiskontakteja, vaikea sanoa. Toisaalta nykyinen tilanteeni on lähinnä itseaiheutettua, koska olen ihan tietoisesti pysytellyt naisista kaukana ja keskittynyt oman elämäni rakentamiseen. Tosin en usko että olisin voinut elää toisin, koska ihan varhaisteinistä lähtien, olen kokenut olevani parisuhdemaailman ulkopuolella. En edes tiedä miksi, mutta näin on kuitenkin aina ollut.
Varmasti en ole ainut ikisinkku, joka painiskelee näiden erakoitumiseen liittyvien ongelmien kanssa. Miten tilanteesta voisi edetä kohti sosiaalisempaa tulevaisuutta? Lisäksi vaikka olen aina kokenut olevani henkisesti todella vahva, niin olen myös alkanut vakavasti miettimään, että tälläinen elämäntyyli ei varmasti tee mielenterveydelle hyvää pitkällä tähtäimellä.
Tuntuu, että tähän asiaan olisi pitänyt puuttua jo paljon aiemmin, koska aikuisena tuntuu todella vaikealta muuttaa elämäntapojaan.
Olen myös huomannut, että nykyään pelkästään kävely kaupungin vilinässä on usein ahdistavaa. Erityisesti näin kesäloma-aikaan on erittäin häiritsevää, että n. 90% ulkona liikkuvista ihmisistä on pareja. Tuollaisessa ympäristössä tuntee itsensä todella friikiksi ja ulkopuoliseksi. Ylipäätänsä koska lähes kaikki ihmiset on jo minun iässä pariutuneet, sosiaaliset kontaktit muodostuu lähinnä parien kesken.
Olin juuri äskettäin kävelyllä meren rannalla. Alkuperäisista suunnitelmistani poiketen "viihdyin" ulkona n. 10min, koska en vaan jaksanut katsoa sitä parien jäätelön nuoleskelua jokaikisellä penkillä ja puiston kulmassa.
Ehkäpä suhtautuisin asiaan lievemmin, jos en olisi elänyt koko elämääni ilman naiskontakteja, vaikea sanoa. Toisaalta nykyinen tilanteeni on lähinnä itseaiheutettua, koska olen ihan tietoisesti pysytellyt naisista kaukana ja keskittynyt oman elämäni rakentamiseen. Tosin en usko että olisin voinut elää toisin, koska ihan varhaisteinistä lähtien, olen kokenut olevani parisuhdemaailman ulkopuolella. En edes tiedä miksi, mutta näin on kuitenkin aina ollut.
Varmasti en ole ainut ikisinkku, joka painiskelee näiden erakoitumiseen liittyvien ongelmien kanssa. Miten tilanteesta voisi edetä kohti sosiaalisempaa tulevaisuutta? Lisäksi vaikka olen aina kokenut olevani henkisesti todella vahva, niin olen myös alkanut vakavasti miettimään, että tälläinen elämäntyyli ei varmasti tee mielenterveydelle hyvää pitkällä tähtäimellä.
Tuntuu, että tähän asiaan olisi pitänyt puuttua jo paljon aiemmin, koska aikuisena tuntuu todella vaikealta muuttaa elämäntapojaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen kokenut ihan samaa, mutta onneksi pitkä loma on pian ohi ja pääsee taas töihin pakertamaan. Ei kerkiä katselemaan muita pareja tai miettimään omaa osaansa. Ens kesänä se on edessä taas. Toivon silti, että sinun ei tarvii silloin enää vuodattaa täällä.
Ovatko kaverisi "hylänneet" sinut, vai oletko itse aiheuttanut tilanteesi?
Monellahan näyttää käyvän niin, että he itse eristävät itsensä muista
ihmisistä.
Koskaan ei seura kelpaa, vaan aina sanotaan vain "emmä jaksa/viitsi", kun
kaverit pyytävät johonkin mukaan. Pelataan kaikki illat jotain pelejä kotona
tms sillä aikaa kun muut viettävät aikaa ihmisten kanssa ja luovat sosiaalisia
kontakteja. Vaikka mitä ehdottaisi ja yrittäisi pitää tyypin mukana kuvioissa,
niin koskaan ei mikään kelpaa.
Siinä tulee lopulta sellainen olo että ei seura kelpaa tyypille, eikä pitkään
jaksa seuraansa toiselle tyrkyttää. Siihen päälle vielä se, että tyyppi ei
koskaan soita ystävilleen. Sitten on ihan turha parin vuoden
päästä syyttää muita ja esittää marttyyriä, jos on itse aiheuttanut ystäväkadon.
Olet ihan oikeassa: Vanhempana on vaikeampaa saada uusia ystäviä, varsinkin
tosiystäviä. Muistakaa nuoret se, että ihmissuhteet ovat lopulta paljon
arvokkaampia kuin joku WOW tai XBOX.
Ihan luonnostaanhan kaveripiirit hajoavat. Omani on ripoteltu pitkin Suomea. Osa lähti töiden perässä muualle (varsinkin pieneltä paikkakunnalta), osa perustaa perheen ja siitä syystä kontaktit vanhoihin tuttuihin vähenevät. Vaikka itse pidänkin yhteyttä osaan vanhoista tutuista, niin väkisinkin tapaamiset jäävät pariin kertaan vuodessa.
Aika usein syy on siinä, että tiettyyn ikään mennessä lähes kaikki ihmiset ovat vakaassa parisuhteessa. Ymmärtääkseni myös alkuperäisen kirjoittajan kohdalla on kysymys juuri tästä, tuttavapiirin ainoana sinkkuna sopii vähän huonosti vakiintuneiden pariskuntien seuraan. Tämä vielä korostuu, kun pariskunnille alkaa tulla lapsia ja muuta sellaista perhejuttua, asuntolainoja, remontteja tms., joista sinkku on ihan ulkona.
Siinä sitten vain hiljalleen "kasvetaan erilleen" (iltapäivälehtitermejä käyttäen), ei ole enää oikein muuta yhteistä kuin vanhojen aikojen muistelu eikä sitäkään pitemmän päälle jaksa. Ihmiset haluavat yleensä olla kaltaistensa seurassa, eli toisaalta se viimeinen sinkkukaveri voidaan vähitellen "unohtaa", ja toisaalta sinkunkin mielestä voi olla aika ahdistavaa olla seurassa, jossa kaikki muut ovat pariskuntia.
"Siinä sitten vain hiljalleen "kasvetaan erilleen" (iltapäivälehtitermejä käyttäen), ei ole enää oikein muuta yhteistä kuin vanhojen aikojen muistelu eikä sitäkään pitemmän päälle jaksa. Ihmiset haluavat yleensä olla kaltaistensa seurassa, eli toisaalta se viimeinen sinkkukaveri voidaan vähitellen "unohtaa", ja toisaalta sinkunkin mielestä voi olla aika ahdistavaa olla seurassa, jossa kaikki muut ovat pariskuntia.
Unohdit raa-an kettuilun ja alituiset neuvot siitä, kuinka kumppani löydetään. Katsos, hyvin moni pariutunut kokee olevansa ihmissuhteiden asiantuntija, ja siksi olevansa oikeutettu antamaan vihjeitä, tai alituisia muistutuksia siitä, etkö jo ole löytänyt naista tjsp.
Kyllä kelpaa kuunnella näitä kommentteja...
"Unohdit raa-an kettuilun ja alituiset neuvot siitä, kuinka kumppani löydetään."
Tosiaan, tätäkin voi esiintyä. Ja sitten on vielä tyttöystävien mahdollisille sinkkukavereille parittaminen, mikä ei kuitenkaan ikinä johda toivottuun lopputulokseen... Onhan näitä lieveilmiöitä.
ei ole pakko vastata.
No, jos yhtään lohduttaa, yksi tänne tullaan ja yksin täältä myös lähdetään. Siksi ei kannata liiaksi murehtia sitä, ettet ole löytänyt naista. Asian voi myös ajatella niin, että olet välttynyt monelta harmilta. Katsos, nykyisin kun nuo suhteet eivät tunnu kestävän, vaikka on toinen toistaan suureellisimpia häitä tms. Ja monella tuo parisuhdekin on näyttänyt menevän alituiseksi suorittamiseksi. Yksin elämisessä on se hyvä puoli, että ei tarvitse stressata joka asialla, ja suunnitella pilkuntarkkaa päivärutiinia, mitä kaikkea tänään, huomenna tai ylihuomenna pitäisi tehdä...
T: Mies, 35, joka viettää stressitöntä kesälomaa. Tulin juoksulenkiltä, ja siinä sivussa ehti ihailemaan myös kaunista, iltaista järvimaisemaa...
Ehkä se olis helpompi olla stressaamatta jos olis kokenut edes sen yhden parisuhteen. Mutta nyt täysin kokemattomana se nakuttaa kokoajan takaraivossa, että ikävuodet lisääntyy ja sitä ekaa suhdetta ei ole vieläkään kokenut, lisäksi todennäköisyys saada nainen kropan rapistuessa vain pienenee.
Mä olen kans aika erakko ja tosiaan pääosin itseaiheutettu tilahan tämä on. Kun ei vaan nappaa lähteä minnekään kun tuntuu että siellä ihmisten ja pariskuntien keskellä vain masentuu. Ja just nuo pariutuneet kaverit, niistäkin ihan tarkoituksella etääntynyt. Kännissä niiltä on viimeaikoina alkanut tulemaan vaan kaikenlaista itsetuntoa polkevaa kommenttia tyyliin "joono ohan sulla aika iso nenä" yms. kun jutut päätyy aina siihen mun naisettomuuteen.
Se on aika koomista kaikenkaikkiaan, kun ei viihdy ihmisten kanssa mutta kuitenkin kaipaa sitä kumppania. Järjellä ajateltuna ei varmaan viihtyisi sen kumppaninkaan kanssa.
Tiedän tarkalleen mistä puhut, kun en ole kokenut ainuttakaan parisuhdetta. Olen kokeillut nettideittiä, koska baareissa ei tule liikuttua. Netissä vallitsee sama pinnallinen meininki, ehkä jopa pahempi. Vaihtoehdot alkavat olla vähissä...
Kun on käynyt läpi riittävän monta nettideittiä, voi todeta, että moni nainen tuntuu hakevan Mr. Täydellisyyttä. Pitää olla virheetön. Jos vikoja ei löydy, niitä voi aina keksiä leikittelemällä ajatuksella. Niin, ja osa naisista ei tunnu edes tietävän, mitä ovat oikeasti hakemassa.
Juuri näin se menee - valitettavasti. Itsekin olen kolmenkympin rajapyykin tuntumassa, seurustelusuhteita takana pyöreä nolla ja yhteydet vanhaan kaveripiiriin heikkenevät tai ovat jo ainakin osittain katkenneet.
Kuten edellä joku taisi mainita, on tilanne osittain itseaiheutettu. Ainakin kaverisuhteiden ylläpitämiseen pitäisi/olisi pitänyt panostaa hieman enemmän. Kuitenkaan kavereiden kanssa hengailu ei tunnu enää samalta kuin silloin nuorempana. Kunkin oma elämä on mennyt eteenpäin eikä monen vanhan kaverin kanssa ole oikeastaan mitään muuta yhteistä kuin muistot. Ei niitä opiskeluaikojen kaljanhuuruisia seikkailuja jaksaisi enää kerta toisensa jälkeen muistella. Uusien kavereiden hankkiminen on tässä iässä jo lähes mahdotonta.
Oma lukunsa on sitten tuo naiskontaktien puute. Tässä iässä se on jo niin "outo" ja nolokin asia, etten pidä tilanteen muuttumista enää realistisena. Kovin aktiivisesti en tilannetta viitsi enää edes yrittää muuttaa. Se kuitenkin vain lisäisi turhautumista ja ahdistusta.
Onneksi elämässä on paljon muitakin hienoja asioita. Vaativa työ sekä vapaa-aikana mm. säännöllisesti liikuntaa ja paljon matkustelua riittävät kyllä tuomaan sisältöä elämään. Puutteista valittamisen sijaan pitäsi osata iloita siitä mitä on saavuttanut. Helppoa se ei aina ole mutta onhan tässä loppuelämä aikaa opetella.
Minä olen taas vierestä seurannut läheistäni, joka on myös sinkku ja lähestymässä kolmeakymppiä. Hän on kyllä kovasti yrittänyt löytää kumppania, mutta kaikki yritykset vain kariutuvat heti alkuunsa. Yksi puolen vuoden seurustelusuhde on kyllä takana, mutta sen jälkeen ei mitään. Huomaan että tilanne ahdistaa hyvinkin paljon.
Olemme muutamia kertoja jutelleet asiasta ja näin hän kuvaa ongelmaa:
1. Baareissa tylyt naiset kääntävä selkänsä tai eivät katso edes päälle, kun heitä puhuttelee. Yksin ei ole kiva lähteä iltaa viettämään ja kavereita on todella vähän. Kun ne jo seurustelevat lähes kaikki....
2. Netistä on koittanut hakea deittipalstojen ja muiden avulla, mutta joko profiiliin ei vastaa ketään tai sitten joku kirjoittaa korkeintaan kerran. Ei onnistu.
3. Tanssilavoilla ei kesäisinkään taida nuoret viihtyä.
4. Kotibileisiin ja muihin hauskanpitoihin on vaikea päästä, kun ei ole niitä kavereita. Ja mistäpä niitä enää löytää.
Viikonloput siis menevät pääsääntöisesti kotona, kun masentaa enää edes yrittää. Itse en voi oikein lähteä baarikaveriksi, kun on pieni lapsi kotona. Kovasti haluaisin auttaa, mutta en tiedä miten. Minullakin on kaverit vähissä, joten en voi edes esitellä vaivihkaa ketään sinkkua hänelle.
Huoh. Jos jotenkin teidän kaikkien kirjoittamaa ongelmaa lähtisi ratkomaan, niin se uusi kaveripiiri olisi kyllä kova sana. Miten oikein voisi luoda uutta porukkaa? Jokin uusi harrastus vai? Kirjoitusten perusteella porukkaa kyllä löytyisi, jotka painivat saman ongelman kanssa. Entäs joku mailiketju suurin piiretin samalla suunnalla asuville, ja sitten tapaamisia, jos tuntuu että synkkaa?
Vielä olisi kesääkin hitunen jäljellä....
Eipä tähän ongelmaan taida olla mitään yleispätevää neuvoa, joka toimisi kaikkien kohdalla. Eiköhän kaveripiiri kuitenkin yleensä muodostu yhteisen kiinnostuksen kohteen tai muun yhdistävän tekijän pohjalta (opiskelu, harrastus, työ jne...). Silloin toiminnan pääasia on jokin ihan muu ja sosiaaliset kontaktit syntyvät tavallaan "sivutuotteena".
Mitään harrastusta tuskin kannattaa aloittaa vain uusien kavereiden toivossa. Ainakin minun mielestäni uudesta harrastuksesta pitää olla aidosti kiinnostunut. Silloin myös muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa on helpommin samalla aaltopituudella.
Parisuhteen etsimisessä suosittelisin kaikkia "ikisinkkujen" läheisiä pidättäytymään sopivien kumppanikandidaattien esittelemisestä. Vaikka tarkoitus onkin vilpittömän hyvä, omasta kokemuksestani tiedän, että nämä paritusyritykset johtavat usein hieman kiusallisiinkin tilanteisiin. Kumppanin etsiminen ja löytäminen on kuitenkin erittäin henkilökohtainen juttu ja kiinni jokaisesta itsestään. Siinä ei ulkopuolinen voi juuri auttaa vaikka kuinka haluaisi.