Heips!
Millä aikataululla olette edenneet seurustelussa kumppaninne tavattuanne? Kuinka pitkä aika oli edellisen suhteen päättymisestä vai siirryitkö nonstoppina suhteesta toiseen? Miten nopeasti suhteesta tuli seurustelusuhde, avoliitto, avioliitto?
Kyselen kiinnostuneena, koska itse olen vuosien tauon jälkeen vihdoinkin rakastunut, vielä olen järjissäni, mutta kuinka kauan ;-) Toisaalta olen varovainen, mutta toinen puoli minusta sanoo, että anna tyttö mennä, kun kohdalle osui. Miten teidän muiden suhteet ovat lähteneet käyntiin?
Millä aikataululla olette edenneet seurustelussa kumppaninne tavattuanne? Kuinka pitkä aika oli edellisen suhteen päättymisestä vai siirryitkö nonstoppina suhteesta toiseen? Miten nopeasti suhteesta tuli seurustelusuhde, avoliitto, avioliitto?
Kyselen kiinnostuneena, koska itse olen vuosien tauon jälkeen vihdoinkin rakastunut, vielä olen järjissäni, mutta kuinka kauan ;-) Toisaalta olen varovainen, mutta toinen puoli minusta sanoo, että anna tyttö mennä, kun kohdalle osui. Miten teidän muiden suhteet ovat lähteneet käyntiin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Seurustelin exäni kanssa 2 vuotta ja erosta oli kulunut 4kk kun löysin nykyisen mieheni. Muutimme yhteen 4kk kuluttua ensitapaamisesta (joidenkin mielestä ehkä liian nopeaa, mutta tiesimme ratkaisun olevan oikea ja toisaalta onhan se taloudellisempaa asua yhdessä, kuin maksaa kahden yksiön vuokraa..). Nyt olemme seurustelleet vajaa 1,5 vuotta ja menimme kihloihin viime kuussa. Olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta (omakotitalo, lapsia, avioliitto.. yms.) Kunhan saamme molemmat opiskeltua loppuun, niin voimme toteuttaa haveitamme, mutta nyt tällä hetkellä nautimme kahden keskeisestä ajasta. :D
Onnea ja menestystä rakkaudessa sinulle!
Kun ekan kerran kunnolla törmättiin toisiimme, sähköpostittelua ja tekstiviestittelyä kesti noin puolitoista kuukautta, kunnes tuli ensimmäinen kyläily, siitä noin viikon päästä ensimmäisen kerran sänkyyn. Tähän päivään mennessä olemme seurustelleet pari vuotta ja nyt taitaa olla aika sanoa hyvästit. Aikansa kutakin.
Rakastuin naimisissa olevaan mieheen. Auvoisaa toivorikasta aikaa kesti kolme vuotta, neljäntenä hän erosi ja alkoikin viettää poikamieselämää. Minä olin varma avioliitosta, mutta ohi meni elämäni rakkaus ja kahdeksan vuotta odottelua.Siinä menivät myös viimeiset lapsentekovuodet, eli kaikkeni annoin.
Pahoitteluni, tiedän tunteen. Minullakin on aiemmin ollut tuollainen odotussuhde, muutama vuosi siinä meni ja lopputulos vastaavanlainen kuin sinulla, kyllä otti päähän. Kokemuksesta oppineena ajattelen nyt niin, että ellei kohtuuajassa suhde syvene ja vakiinnu, niin ei se sitten syvene koskaan. Sitä kohtuuaikaa tässä nyt mietinkin, hätäily ei ole hyvä, mutta vuosien ihmettelykään ei ole oikein mistään kotoisin.
Siis aivan totta!=) Itse en odottelisi esim 1.5-vuotta, jotta joku rupeis kanssani esim asumaan yhdessä. Eli en halua tuhlata aikaa, vaikka nuori olenkin. Onneksi ei ole näitä ongelmia, kun olen avoliitossa onnellisesti=) Muita aikoja minulla ei juuri olekaan, ehkä tässä muutaman vuoden sisään voisi mennä kihloihin ja naimisiin. Sitten niitä lapsiain joskus. Mutta ehdottomasti haluan, että sinä päivänä kun kihloihin menemme, niin sovitaan myös tämä naimisiinmenovuosi. Eli sellasta tietynlaista aikataulua, vaikkei olekaan.
Rakkausprofessori Kaarina Määttä on tutkinut rakkaussuhteiden kehittymistä ja sanonut, että jos kahteen vuoteen suhde ei vaihda olomuotoa, ei se tee sitä myöhemminkään. Yksilöllisiä eroja toki on, mutta keskimäärin näin.
Huomasin sen omassa suhteessani, olisi pitänyt vain uskaltaa erota heti kun näytti ettei tämä etene. Yhteisiä tavoitteita ei ollut ja mies sanoi minun käyttäytyvän kuin entinen vaimo, samoista asioista tuli sanomista. Hän ei kuulema halua enää ikinä samaan jamaan. Ei vaan tajunnut, että en voi matkia entistä vaimoa, kun en häntä tunne. Ainoa yhteinen tekijä oli tämä mies ja hänen tapansa.
No, nyt olemme kumpikin yksin, asumme eri paikkakunnilla ja hän tuntuu ikävöivän kovasti. Minä en häntä juurikaan enää ajattele, keskityn nyt vain töihin, lenkkeilyyn ja nettikeskusteluihin...enkä tästä enää nuorru, ensi vuonna 50v ja tavallinen perhe-elämä taitaakin jäädä haaveeksi. Onneksi minulla on aikuinen lapsi, joten mummoksi mahdollisesti kelpaan, jos luoja suo. Olen kuitenkin tavattoman surullinen, että elämä on mennyt näin.
Vuosi väliä edellisestä suhteesta. Yli 8kk seurustelua ennen avoliittoa, tosin sekin aika oli aika pitkälti avoliittomaista. Näitä ei kannata vertialla kyllä ollenkaan, kun on niin erilaisia ihmisiä. Jotku menee heti naimisii ja hankkii lapset, toinen ei tee sitä 15 vuoden päästäkään.
Alku meillä meni varovasti tunnustellen. Edellisestä suhteesta oli molemmilla aikaa jo kauemmin, mutta olihan siinä kaikennäköistä vipinää. Osuttiin toistemme kohdalle juuri sopivaan aikaan, tympäännyttyämme edellisten "ihastusten" päättämättömyyteen..
Suhteesta tuli seurustelusuhde vaivihkaa.. olimme "tapailleet" pari kuukautta, kun joku kysyi, koska aloimme seurustelemaan, mutta ei me oltu edes sitä itse ajateltu. Jossain vaiheessa vain toisen seurasta tuli itsestäänselvyys..
Olemme olleet yhdessä neljä vuotta, kihloissa vajaan vuoden, yhdessä ollaan asuttu reilu puoli vuotta. Aika perustahti kai...