Olen viittä vaille eronnut,viimeinen paperi on edelleen laatikossani vaikka tiedän, ettei entiseen ole paluuta.
Löysin miehen vähän sen jälkeen kun muutin kotoa pois,luulin kultakimpaleeksi.Aivan erilainen kun mieheni jonka kanssa olin aviossa 28 vuotta.Avioliitossani sain alaarvoista kohtelua oikeastaan jo alkuajoista lähtien,tosin kehujakin tuli.Siis keppiä ja porkkanaa vuorotellen.Henkistä ja pienntä fyysistä väkivaltaa oli aika ajoin ilmassa.
Viimein erosin koska ajattelin tulevani hulluksi ja olisinkin ehkä sairastunut, sillä sanomiseikin ajateltiin jotenkin muuten kuin mitä tarkoitin.
Löysin siis miehen joka tuntui ihanalta ja on osin sitä edelleenkin, mutta, mutta...
Mies kertoi ollensa elämässään kerran oikein kunnolla rakastunut,se oli sivusuhde.Olivat molemmat tahoillaan naimisissa silloin ja nainen on vieläkin.
Nainen jätti tämän miehen ja mies ei ole oikein kunnolla päässyt koskaan eroon naisesta.Soittelevat ja kirjoittelevat tekstiviestejä.Minun avullani hän kuulemma pyrkii pääsemään eroon naisesta lopullisesti, sillä minusta hän pitää todella paljon omien sanojensa mukaan.Meillä on yleensä kivaa tavatessamme.
Sain tietää tekstiviesteistä jokin aika sitten.Hän näytti kun pyysin.Olin aika järkyttynyt.Vieläkin miehen puolelta rakkausjuttuja naista kohtaa ja tapaaamisyrityksiä.
Soitin naiselle joka kertoi, etteivät ole tavanneet(mies kertoo samaa)ja sanoi, ettei hän aio erota ja juttu on jäänyt taakse ja
MIes pyytelee anteeksi.Asiasta on puhuttu ja monesti.itektty molemmat ja puhuttu.
Nyt haluaisin, että mies palvoisi ja paijaisi minua.Tosin käy aina kun mahdollista 100 km välimatkasta huolimatta.Soittaa aamuin ja illoin.
Jos ei sattumalta soita, niin minä teen sen, kun ajattelen eikö hän enää välitäminusta??
Minä siis roikun hänessä toden teolla, kestän kaiketi mitä vaan kunahan hän vaan välittää minusta.Olen 50 ja näin lapsellinen...
Äsken kysyimn, että tykkääkö hän pahaa jos menen tansiimaan läheiselle lavalle.Hän sano, että "mene vaan jos vaikka löytäisit elämäsi miehen".
En edes tiedä mitä oikeasti hänestä ajatteln.En voi sanoa rakastavani, mutta hänessä on sellaisia piirteitä jotka kiehtovat minua.Tykkään kyllä.
Olenko liian vaativainen naisena?
Miten osaisin ola tilanteessa, jossa hän ei ota yhteyttä, vaikka olsi soiteltukin jo kerran päivällä ja minä soitan heti hädissäni, että mikä vikana?
Haluaisin kai niin kovasti että minua rakastettaisiin todella, hellästi ja niin, että voisin olla luottavaisin mielin.
Miksi minä en osaa lähteä katselemaan muita?
Miksi minä olen tälläinen?
Nytkin kun olen aikeissa lähetä tamnssimaan on minulla hirveitä omantunnon tuskia, vaikka "luvan "sainkin.
Ex-mieheni ei tanssimisesta pitänyt, eikä siis liioin päästänyt minuakaan.
Miksi en vaan voi olla ja näyttää mitä päivät tuovat tullessaan?
olen tilannut ajan psykiatrille, mutta vasta kuukauden päästä sen sain.
Löysin miehen vähän sen jälkeen kun muutin kotoa pois,luulin kultakimpaleeksi.Aivan erilainen kun mieheni jonka kanssa olin aviossa 28 vuotta.Avioliitossani sain alaarvoista kohtelua oikeastaan jo alkuajoista lähtien,tosin kehujakin tuli.Siis keppiä ja porkkanaa vuorotellen.Henkistä ja pienntä fyysistä väkivaltaa oli aika ajoin ilmassa.
Viimein erosin koska ajattelin tulevani hulluksi ja olisinkin ehkä sairastunut, sillä sanomiseikin ajateltiin jotenkin muuten kuin mitä tarkoitin.
Löysin siis miehen joka tuntui ihanalta ja on osin sitä edelleenkin, mutta, mutta...
Mies kertoi ollensa elämässään kerran oikein kunnolla rakastunut,se oli sivusuhde.Olivat molemmat tahoillaan naimisissa silloin ja nainen on vieläkin.
Nainen jätti tämän miehen ja mies ei ole oikein kunnolla päässyt koskaan eroon naisesta.Soittelevat ja kirjoittelevat tekstiviestejä.Minun avullani hän kuulemma pyrkii pääsemään eroon naisesta lopullisesti, sillä minusta hän pitää todella paljon omien sanojensa mukaan.Meillä on yleensä kivaa tavatessamme.
Sain tietää tekstiviesteistä jokin aika sitten.Hän näytti kun pyysin.Olin aika järkyttynyt.Vieläkin miehen puolelta rakkausjuttuja naista kohtaa ja tapaaamisyrityksiä.
Soitin naiselle joka kertoi, etteivät ole tavanneet(mies kertoo samaa)ja sanoi, ettei hän aio erota ja juttu on jäänyt taakse ja
MIes pyytelee anteeksi.Asiasta on puhuttu ja monesti.itektty molemmat ja puhuttu.
Nyt haluaisin, että mies palvoisi ja paijaisi minua.Tosin käy aina kun mahdollista 100 km välimatkasta huolimatta.Soittaa aamuin ja illoin.
Jos ei sattumalta soita, niin minä teen sen, kun ajattelen eikö hän enää välitäminusta??
Minä siis roikun hänessä toden teolla, kestän kaiketi mitä vaan kunahan hän vaan välittää minusta.Olen 50 ja näin lapsellinen...
Äsken kysyimn, että tykkääkö hän pahaa jos menen tansiimaan läheiselle lavalle.Hän sano, että "mene vaan jos vaikka löytäisit elämäsi miehen".
En edes tiedä mitä oikeasti hänestä ajatteln.En voi sanoa rakastavani, mutta hänessä on sellaisia piirteitä jotka kiehtovat minua.Tykkään kyllä.
Olenko liian vaativainen naisena?
Miten osaisin ola tilanteessa, jossa hän ei ota yhteyttä, vaikka olsi soiteltukin jo kerran päivällä ja minä soitan heti hädissäni, että mikä vikana?
Haluaisin kai niin kovasti että minua rakastettaisiin todella, hellästi ja niin, että voisin olla luottavaisin mielin.
Miksi minä en osaa lähteä katselemaan muita?
Miksi minä olen tälläinen?
Nytkin kun olen aikeissa lähetä tamnssimaan on minulla hirveitä omantunnon tuskia, vaikka "luvan "sainkin.
Ex-mieheni ei tanssimisesta pitänyt, eikä siis liioin päästänyt minuakaan.
Miksi en vaan voi olla ja näyttää mitä päivät tuovat tullessaan?
olen tilannut ajan psykiatrille, mutta vasta kuukauden päästä sen sain.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvänen aika elä ja nauti. Luulen, että olet laastari tälle miehelle. Älä suostu siihen. Mene tanssimaan hyvällä omalla tunnolla, kun kerran olet luvan saanut. Yksi keino on testata miehen tunteet,teet hänet mustasukkaiseksi.
Psykiatrit ovat lääkäreitä, jotka voivat auttaa depressiossa ja skitsofreniassa jne. Sinä tarvitsisit psykoterapeuttia.
http://www.ediway.fi/smeraldo/laheisriippuvuus.htm
Olet erittäin kypsässä iässä oleva nainen. Vetovoimaa vielä löytyy ja elämän arvokkainta viisautta on jakaa monelle muullekin. Miksi kuitenkin näin? Riippua miehessä kuin koiranpentu luussa. Meillä ihmisillä on paha taipumus unohtaa se oikea syy tuntea jotain toista kohtaan ja alkaa läheisriippuvaiseksi toisesta. Yleensä se tarkoittaa toisesta hyötymistä, mutta se voi olla pelkkää pelkoa olla yksin. Kn siinä joku kerran nyt on niin se pidetään hintaa mihin hyvänsä, jotta se kirpaiseva hetki erota ja heti olla yksin ei olisi ollenkaan mahdollista.
Sinun kohdallasi kuullostaa aivan siltä, että pelkäät sitä hetkeä kuin sattuu ja sitä hetkeä kun kukaan ei soita tai hali sinua.Tarviitko kuitenkaan juuri tätä miestä siihen asiaan, vai olisiko joku joka oikeasti on kokonaan sinun kanssasi. Se selviää vain vaan sillä repäisevällä irtiotolla. Tämän hetkinen miehesi on riutuu naisen perään jota hän ei saa. Eikä luultavasti tule koskaan samaankaan. Hän on rakentanut elämäänsä unelman ja haaveen, jota on kenekään vaikea murtaa. Ehkä hän kohdalleen ei koskaan ketään tulekaan ja hän pysyy yksin. Miehesi ei voi koskaan rakastaa ja antaa sinulle täysillä kaikkea. Hän mukanaan et voi koskaan kehittyä henkisesti eteenpäin ja siksi en suosittelle hänen kanssaan jatkamista. Olette keskustelleet asioista ja hän silti vaan nyyhkii menetettyä....anna siis hänen tehdä niin, jos hän herää joskus palavasti sinuun, niin ei mikään estä teitä olemasta yhdessä, paitsi jos olet löytänyt jonkun toisen miehen.
Sinulla oli hyvä vastaus. Oon itse suunnilleen saman ikäinen kuin aloittaja ja samassa jamassa.
Elikkä, kun on omasta mielestään löytänyt itselleen hyvän kumppanin melkein täydelllisen, siitä on vaikea päästää irti, varsinkin kun vaihtoehtona on taas kerran se yksinäisyys.
Sitä antaa toisen kohdella itseään tosi huonosti.
Mutta erokin tuntuu tuskalliselta.
Järjellä ajteltuna se on kuitenkin paras vaihtoehto, mutta kun sydän voittaa järjen äänen.
Nyt oon ite ollu monta päivää ottamatta yheyttä, mutta ei ole toisesta päästäkään kuulunut mitään.
Ehkä se jo omalta osaltaan kertoo enmmän kuin tuhat sanaa.