Olen elänyt saman miehen kanssa 7 vuotta. Saman katon alla epävirallisesti vuoden, kun aloitimme remontoimaan yhteistä kotia, ja tuolla kodissa asuttu yhdessä virallisesti muutama kuukausi. Kuten jo arvata saattaa, suhteemme on edennyt hyvinkin hitaasti. Tämä ei sinällään ole huono asia, mutta kun sama tahti näyttää jatkuvan.
Olen puhunut miehelleni naimisiin menosta. Hänen mielestään se ei ole "ajankohtaista". Välillä hän perustelee sitä nuorella iällään (28 v) ja välillä sillä, etten minä ole varma suhteestamme (excuse me??). Aivan, hänhän se on epävarma, muttei sitä myönnä. Aiheesta "keskustelemme" silloin, kun otan sen puheeksi: "Pitäisikö meidän mennä ensi kesänä naimisiin?" Mihin vastaus aina sama: "Ei, katotaan sitten joskus". Kun kysyn, milloin mahtaa olla sitten joskus, vastaus on "en tiiä". Ja keskustelu päättyy siihen.
Mieheni tietää, että haluan naimisiin ennen lapsia. Haluaisin jo lapsia, mieheni ei. Kun kysyn, koska hän niitä haluaisi, vastaus on "En tiiä" tai "Ei ole ajankohtaista".
Mikä sitten on ajankohtaista? Mies viettää työssään aikaa vuorokaudessa n. 10-12 h. Sen jälkeen hän viettää aikansa a) autoharrastuksen tai b) pelien ja elokuvien maailmassa, mutta joka tapauksessa erillisessä tilassa kuin missä minä olen. Hän ei osallistu kotitöihin, hän ei kysy miten minun päiväni on mennyt tms.
Nyt suhteeseemme on tullut vielä uusi jäsen. Mieheni sukulaispoika on tullut siihen ikään, että mieheni on alkanut touhuta hänen kanssaan (14-v), eli ottaa mukaan autoharrastukseensa, josta minä siis en jaksa olla kiinnostunut. Tuo poika on nykyisin meillä kaikki viikonloput, jolloin he touhuavat kaksin milloin mitäkin. Minä vietän aikani yksin.
En jaksaisi olla nalkuttaja. Yleensä ei ole edes mahdollisuutta nalkuttaa, kun en näe miestäni.
Nyt varmaan moni ihmettelee, miksi ylipäätään haluan naimisiin tai tehdä lapsia moisen miehen kanssa? Niinpä!
Olen sanonut miehelle noin miljoona kertaa, ettei tällainen peli vetele, että en minä jaksa olla pelkkä siivooja kotona. Kyseessä on myös minun elämäni. Olen sanonut miehelleni, että minun haaveeni on ollut lapsesta asti päästä naimisiin ja saada lapsia. Olen korkeasti koulutettu ja käyn vakituisessa työssä. Ikääkin on jo 26-v.
Kuinkahan kauan tässä sitten odottelisi sitä päivää, kun mieskin haluaa oman perheen? Onko kellään ollut samanlaista tilannetta, ja olisi jaksanut odottaa ja tilanne olisi tästä joskus edistynyt? Kiristyslinjalle en lähde, enkä "vanhinkoraskautta" ikinä edes harkitsisi. Jos mies ei perhettä kanssani halua, on aika nostaa kytkintä. Mutta kun hänestä ei ole sitä edes sanomaan.
Olen puhunut miehelleni naimisiin menosta. Hänen mielestään se ei ole "ajankohtaista". Välillä hän perustelee sitä nuorella iällään (28 v) ja välillä sillä, etten minä ole varma suhteestamme (excuse me??). Aivan, hänhän se on epävarma, muttei sitä myönnä. Aiheesta "keskustelemme" silloin, kun otan sen puheeksi: "Pitäisikö meidän mennä ensi kesänä naimisiin?" Mihin vastaus aina sama: "Ei, katotaan sitten joskus". Kun kysyn, milloin mahtaa olla sitten joskus, vastaus on "en tiiä". Ja keskustelu päättyy siihen.
Mieheni tietää, että haluan naimisiin ennen lapsia. Haluaisin jo lapsia, mieheni ei. Kun kysyn, koska hän niitä haluaisi, vastaus on "En tiiä" tai "Ei ole ajankohtaista".
Mikä sitten on ajankohtaista? Mies viettää työssään aikaa vuorokaudessa n. 10-12 h. Sen jälkeen hän viettää aikansa a) autoharrastuksen tai b) pelien ja elokuvien maailmassa, mutta joka tapauksessa erillisessä tilassa kuin missä minä olen. Hän ei osallistu kotitöihin, hän ei kysy miten minun päiväni on mennyt tms.
Nyt suhteeseemme on tullut vielä uusi jäsen. Mieheni sukulaispoika on tullut siihen ikään, että mieheni on alkanut touhuta hänen kanssaan (14-v), eli ottaa mukaan autoharrastukseensa, josta minä siis en jaksa olla kiinnostunut. Tuo poika on nykyisin meillä kaikki viikonloput, jolloin he touhuavat kaksin milloin mitäkin. Minä vietän aikani yksin.
En jaksaisi olla nalkuttaja. Yleensä ei ole edes mahdollisuutta nalkuttaa, kun en näe miestäni.
Nyt varmaan moni ihmettelee, miksi ylipäätään haluan naimisiin tai tehdä lapsia moisen miehen kanssa? Niinpä!
Olen sanonut miehelle noin miljoona kertaa, ettei tällainen peli vetele, että en minä jaksa olla pelkkä siivooja kotona. Kyseessä on myös minun elämäni. Olen sanonut miehelleni, että minun haaveeni on ollut lapsesta asti päästä naimisiin ja saada lapsia. Olen korkeasti koulutettu ja käyn vakituisessa työssä. Ikääkin on jo 26-v.
Kuinkahan kauan tässä sitten odottelisi sitä päivää, kun mieskin haluaa oman perheen? Onko kellään ollut samanlaista tilannetta, ja olisi jaksanut odottaa ja tilanne olisi tästä joskus edistynyt? Kiristyslinjalle en lähde, enkä "vanhinkoraskautta" ikinä edes harkitsisi. Jos mies ei perhettä kanssani halua, on aika nostaa kytkintä. Mutta kun hänestä ei ole sitä edes sanomaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ja samoja vastauksia saan, kun kysyn, pyöräytettäskö beebejä taikka mentäskö naimisiin. Vastaus on yleensä: ei ole ajankohtaista, ehkä joskus myöhemmin. Olen samoja ikiä sinun kanssa ja myös minulla ollut haaveissa ihanat häät ja lapset, niitä en vaan taida saada tämän miehen kanssa.
Sulla on "helppo" lähteä, koska ette edes näytä olevan juuri lainkaan yhdessä, järjellä kun ajattelee, olette olleet suhteellisen kauan yhdessä ja silti mies ei halua kunnolla vakiintua, joten voinee odottaa (myöskin minun suhteessani) ettei hän sitä halua myöskään tulevana seitsemänä vuonna..
Niin, miksi ihmeessä edes haluat tämän tyypin kanssa naimisiin, jos ette vietä edes yhteistä aikaa, saati ole tyytyväisiä tilanteeseen. Sitä samaa se silti tulisi olemaan..eli jos teillä olis lapsia, saisit vain extratyötä muiden kotitöiden lisäksi samalla kun kiroaisit, kun mies ei ole läsnä...
Niin, ehkä on aika tehdä päätös - se sattuu, mutta sitten helpottaa. Mieti, jaksaisitko tällaista elämää jatkossa. Mielestäni ansaitset parempaa. Miehelle nykyinen tilanne tietysti sopii kun kotityöt hoituu ja itse voi käyttää aikansa niin kuin haluaa.
Ei ollut avo"liittoja", naimisiin mentiin, jos haluttiin yhdessä asua ja elää.
Onko nykymeno mielestänne parempi? Ongelmia näkyy tuovan.
No mutta eikös tämä pari seurustellut ensiksi 6 vuotta ennen kuin meni edes avoliittoonkaan? Eli ei avoliitto ole vain ongelma.
Mielestäni avoliitto on ok. Koska avioerot todennäköisesti lisääntyisivät jos kaikki menisi avoliiton sijasta naimisiin. Ennen avioero oli kauhistus ja pysyttiin yhdessä vaikka liitto ei toiminut. Nykyään ei ole kauhea häpeä vaikka ottaa avioeron. Joten ehkä on hyvä ettei kaikki ryntää heti naimisiin.
niitäkään ongelmia, että jompi kumpi ei olisi toiselle suonut lasta tai perhettä. Perhettä tuli, jos vaan yhteisessä sängyssä nukuttiin. Pitäisikö palata siltäkin osalta menneeseen aikaan? Lienee mahdotonta. Paljon ongelmia tuli siitäkin ja varmaan ainakin puolet pareista olivat yhdessä kun oltiin heinälatoon tai navettaan satuttu vahingossa samaan aikaan ilman edeltävää papin aamenta. Muuta esitettiin mutta näinhän se oli. Ahdistavaa, vai mitä?
Ehkä olisi kannattanut herätä jo aiemmin, siinä vaiheessa kun mies vetkutteli yhteenmuuttoa. Voi olla, että avioliittokin tulee sitten vasta 7 vuoden päästä. Jos tähän mennessä olette edenneet noin hitaasti, niin mies voi ihmetellä tahdin kiihtymistä. Kun jo naimisiinkin pitäs kohta mennä! Ja lapsiakin vielä...
Mäkin seurustelin viisi vuotta, kunnes tulin järkiini.. Asuttiin yhes, koettiin aika ikäviä asioita.. mut ne ei lähentäny meitä. Mä halusin kans lapsia, mut en avioon, vaan kihloihin. En saanu huomioo juur enää ollenkaan, kaikki muu oli aina tärkeämpää. Ajattelin että kyllä elämä menee tuollaisen ihmisen kanssa ihan hukkaan, jos odottelen ikuisuuden. Nyt on paljon parempi olla.. jälkeen päin paljastui paljon muutakin. Harmittaa kun en lähtenyt aiemmin. Olin vaan sitkeä sissi ja yritin viimeiseen saakka.
Teillä ei ole samanlaiset tulevaisuuden näkymät. Hän ei halua naimisiin eikä hän halua lapsia. Sinä taas haluat. Aika etsiä mies, jolla on samat näkemykset. Sitä paitsi tuntuu siltä, ettei häntä kiinnosta sinun kanssasi seurustelu ollenkaan! Itse en ainakaan tollaista katselis, että toinen ei halua viettää aikaa yhdessä eikä ole kiinnostunut (ja pelkästään kuulumisien kysely osoittaa aika paljon). Kukin etenee omalla ajallaan, mutta se, että olette olleet jo 7 vuotta yhdessä ja teillä on edelleen täysin erinäkemykset, niin kyllä se nyt vaan on että olet vähän turhan pitkäksi aikaa häneen ankkuroitunut. Hän voi olla sitoutumiskammoinen tms, itse en odottelis edes 1.5vuotta, että jotakuta kiinnostaisi asua saman katon alla virallisesti. Naimisiinmenot, kihlat ja lapset on toki asia erikseen. Eli en tuhlaisi aika noin paljon, vaikka olenkin nuorempi. Sulla on vielä hyvät mahikset, et ole yh, olet hyvin koulutettu ja vielä kuitenkin hyvässä iässä. Jo pari vuotta vanhempana sulla on huonommat mahdollisuudet löytää mies, joka sinusta välittää. Eli kannattaisi toimia nyt, kun olet vielä "kuumaa tavaraa". Ehditte rakentaa suhdettakin rauhassa ennen naimisiinmenoja ja lapsia. Ja älä missään nimessä seuraavaa katsele yhtään, jos hänellä ei ole suunnitelmissa lapset ja häät!! Tai jos hän on sitoutumiskammoinen yms. Heivaa heti tämmöiset ajantuhlaajat, jätä heidät muille.
vielä kuumaa tavaraa, mutta parin vuoden päästä on vaikeampaa löytää mies, joka voisi kiinnostua. Hah hah! Tuskin se nyt aivan voin on. Taidat olla aika nuori vielä, joten sen piikkiin tämä kommmentti varmaan menee..
Haluat siis häät ja lapset miehen kanssa, joka ei välitä sinusta pätkääkään. Välittäisikö lapsistakaan? Miksi pitää mennä naimisiin ja saada (jos saa) lapsia jos ei ole kahdestaankaan onnellinen?
Kyllä hän välittää minusta, rakastaa jopa, mutta hän taitaa rakastaa itseään enemmän.
kypsä,, menette naimisiin taikka ette ja jos oot hätähousu niin haet uuden. kuinka monta tarinaa avioero palstalla löytyykään kun mies tai vaimo on muuttun melkee het naimisiin menon jäkeen joksikin ihme hirmuksi ja ei riittänytkään se tutustumis aika eli ei mitää kiirettä ja niilä papereilla ny mitää virkaa oo nykypäivänä,
Totta tuokin. Jos vain olisi "varmuus" että mies vielä lapsia haluaa. Naimisiin haluan lähinnä tulevien lasten vuoksi, jos jotain vaikka sattuu jommalle kummalle.
Miehellä on jo äiti Hän kohtelee sinua kun olisit ÄITI... huolehdit taloudesta ja hän voi juosta maailmalla kun murkkuikäinen poika.
Parisuhteen hoidosta hänellä ei ole mitään tietoa.
Sinä olet ansainnut miehen joka rakastaa ja välittää sinusta. Miehen elämässä sinun pitäisi olla nro1. ei mikään varaihminen, jota käytetään piikana ja pussintyhjennys naisena.
On hyvin todennäköistä ettei hän tule muuttumaan. Jos ja kun lähdet, hän ottaa nopeasti tilallesi seuraavan piikalikan.
aikaasi.
Olet miehelle "kerrossiivoojana" jotta hän voi juosta omissa menoissaan. Et selvästikään ole hänen mielestään kiinnostavaa seuraa. Haluatko jatkaa tätä loppuelämäsi?
Jos mies ei edes pysty keskustelemaan perheestä ym., en näkisi, että toivoa on paljonkaan. Milloin muka tulee se päivä, kun hän yhtäkkiä ottaa asian puheeksi tai vastaa kysymykseesi että "no joo, nyt olis aika." Etkö ole ollut jo aika kärsivällinen? Jos asia ei ole hänestä "ajankohtainen", se tarkoittanee, että hän ei ole muuttamassa mieltään lähiaikoina. Odotatko, kunnes olet yli kolmekymppinen ja sinun täytyy lähteä hätä kädessä etsimään uutta kumppania jonka kanssa perheen voisi perustaa?
Suosittelen, että puhut miehellesi rehellisesti ja kerrot, mitä asiasta ajattelet. Puhu vaikka hän ei vastaisikaan. Kerro, että aiot hankkia perheen ja että se on sinun päämääräsi elämässä ja aiot toteuttaa sen. Sano, että jos mies ei halua perhettä, hänen on kerrottava se sinulle nyt, jotta et turhaan odota. Miehen pitää pystyä sitoutumaan myös tällaisiin parisuhteeseen luonnollisesti kuuluviin asioihin, jos aikoo olla sinun kanssasi. Et aio jäädä lapsettomaksi.
Olen aina ollut sitä mieltä, että toista ei kannata "raahata perässä" suhteessa, jos hän ei ole itse mukana ja ajattelee kaikessa vain itseään. Älä kuuntele niitä, jotka toitottavat sitoutumista ja loputonta kärsivällisyyttä. Se on aivan turhaa syyllistämistä. Ei suhteen toinen osapuoli voi vain käyttää toista hyväkseen, olla päättämätön, kieltäytyä keskustelemasta yhteisistä asioista jne. Se on hyväksikäyttöä ja väärin toista kohtaan. Hyvä että nykyään näistä suhteista voi päästä pois eikä tarvitse hukata koko elämäänsä tällaiseen. Meillä jokaisella on tunnetusti vain se yksi.
Millaista olisi, jos sinulla olisi mies, joka viihtyisi seurassasi, harrastaisi yhdessä sinun kanssasi, keskustelisi kanssasi, suunnittelisi tulevaisuutta ja osoittaisi kaikin tavoin, että haluaa yhteisen onnellisen perheen kanssasi? Mieti sitä. Sellaisia miehiä on olemassa ja olet vieläpä aivan oikeassa iässä löytämään sellaisen.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että nyt olisi vakavan keskustelun paikka, viimeistään. Kyllä miehesi pitäisi kertoa aikooko koskaan niitä lapsia hankkia vai ei, ja koska niiden aika suunnilleen hänen mielestään voisi olla. Kerro, että harkitset eroa, jos koskaan ei mitään muutosta tilanteeseen tule.
Täytyy sanoa, että tunsin piston rinnassani viestiäsi lukiessani. Puhut niin asiaa!
Jos mies sanoisikin, että ei halua lapsia, lähtisin luultavasti pian (olisin jo lähtenyt). Mutta hän sanoo haluavansa JOSKUS. Kun kysyn koska tuo joskus mahtaa olla, vastaa hän "no ei nyt ainakaan vielä hyvänen aika!" Lopussa aina tuo "hyvänen aika", ihan kuin aivan hulluja häneltä kyselisin!
Kysyin mieheltäni kerran, pitääkö hän isyyslomaa ja saamme joskus lapsen, hän sanoi että "voihan sitä joskus ruokatunnilla tulla käymään". Uskomatonta! Vedin asiasta hepulit, ja hän totesi kyseessä olleen vitsin, joten asian "todellista" laitaa en koskaan saanut kuulla. Joskus hän käyttäytyy superidioottimaisesti, kuten tuolloin kun hän tuon "vitsin" lohkaisi. Aloin tivata, että miten hän saattaa puhua minulle noin kun tietää miltä se tuntuu, niin mies alkaa puhua muffinsseista aivan kuin ei olisi kuullutkaan mitä sanon! On välillä kyllä täysi moukka.
Alan olla kurkkua myöten täynnä tätä kaikkea.
Tuo lopussa kuvaamasi mies - onkohan niitä olemassa? Ja jos onkin, miksi olisivat vielä vapailla markkinoilla?
Kyllä noita miehiä on olemassa. Itsekin luulin ettei ole, mutta niinpä sellainen vastaan käveli :)
Tässä iässä voi toki tuntua että "kaikki hyvät on jo viety", mutta usko pois moni hyvä on juuri nytkin huonossa parisuhteessa (kuten sinäkin?), yleensä liian nuorena alkaneessa ja niinpä monenikäistä hyvää tyyppiä vapautuu markkinoille tasaiseen tahtiin. Mietihän, eihän oma miehesikään varmasti paha mies ole, hän vain on väärän ihmisen kanssa. Hänenkin "vapautuessaan" hän voi löytää juuri hänelle sopivan naisen joka ehkä puolestaan on lähtenyt parisuhteesta jossa mies on patistanut häntä perheenperustamiseen, ja - tadaa - kaikki ovat onnellisia.
Haluaa joskus lapsia ja naimisiin mutta valitettavasti ei sinun kanssasi. Hän ei sitä sano koska ei halua että lähdet, vielä... Hänellä on kanssasi ihan ookoo, miehethän eivät eroaa ennen kuin uusi valmiina, eivät haluaa olla yksin sitä oikeata odotellessa.