Tässä hieman taustaa. Olemme vajaa kolmekymppinen aviopari, jolla on vajaa parivuotias tytär ja seuraava lapsi syntyy ensi kuussa. Ennen kuin lapsi syntyy, olisi tehtävä vielä yhtä sun toista. Ajattelin hoitaa vielä viimeiset tentit (ever) pois alta ja tämähän vaatii lukemista. Sen lisäksi haluaisin siivota kämppämme, laittaa vauvanvaatteet valmiiksi, tehdä ruokaa ja leipomisia pakasteeseen jne.
Meidän perheessä minä olen se, joka hoitaa huushollihommat ja miehen tehtäväksi jää vain paimentaa lasta ulkona. Laitan ruuat ja pesen pyykit sekä olen arjen aivot. Siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta selvitäkseni opintojen lopusta, äitiydestä ja taloustöistä tarvitsen lepoa!! Varsinkin nyt, kun olen tosi herkkäuninen ja huonouninen.
NYT ASIAAN:
Eli viime yönä olin saanut vihdoinkin nukahdettua, kun mieheni tuli ja tökkäsi minut hereille. Nyt harrastetaan seksiä! Sanoin, että älä jumanhelvetissä tule herättelemään huonounista ja raskaana olevaa naista, joka tarvitsee unta. Mies vaan sanoi, että pitäisihän sitä seksiäkin harrastaa joskus. No pitäisi ja pitäisi, mutta kun en väsymykseltäni pysty keskittymään koko juttuun. Mies otti selvästi nokkiinsa ja minä purskahdin kiihtyneenä itkuun, enkä saanut enää unta. Taas valvoin pari tuntia.
Muutenkin ällöttää, kun mies on koko ajan minussa kiinni kuin takiainen. Olen kipeä selästä, nivusista ja rinnoista, enkä kestäisi läähätystä selässäni. Minusta ei ole mukavaa, etten saa olla huoletta asunnossamme vähissä vaatteissa (eilen menin tyhmä juoksemaan pitsisissä alusvaatteissa kämppämme läpi), "pyllistää" hakiessani jotakin alalaatikoista tms. Heti on kommentoitava persettä, tissejä yms. JA KUN MUN PITÄISI SYNNYTTÄÄ PARIN VIIKON KULUTTUA!
Haluaisin melkein, että mieheni tyhjentäisi tarpeensa vieraisiin naisiin ja pitäisi turpansa kiinni. Tai ostaisi pornolehtiä. Minusta on epäreilua, etten saa levätä nyt kun sitä tarvitsisin, vaan koko ajan on tunnettava paineita vielä siitä, kun pitäisi antaa. Ja kroppa on jo aivan hajalla niihin hommiin. Ja kun ehdotan, että hoidetaan sitten homma pikaisesti, kun haen eka särkylääkkeen ja annan sen vaikuttaa, niin ei sekään kelpaa.
Jumalauta, kun saan lapset vanhemmiksi ja kroppani takaisin, mistä huolehtiminen on ollutkin mulle aina tärkeää, otan tämän kaiken takaisin moninkertaisena. Huutelen törkeyksiä miehelleni, kyttään häntä suihkussa ollessa, nipistelen takapuolesta lasten nähden, roikun munissa ja kysyn viisi kertaa päivässä, eikö voitaisi jo nussia. OLEN LOPPU!!!!!!!!!
Meidän perheessä minä olen se, joka hoitaa huushollihommat ja miehen tehtäväksi jää vain paimentaa lasta ulkona. Laitan ruuat ja pesen pyykit sekä olen arjen aivot. Siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta selvitäkseni opintojen lopusta, äitiydestä ja taloustöistä tarvitsen lepoa!! Varsinkin nyt, kun olen tosi herkkäuninen ja huonouninen.
NYT ASIAAN:
Eli viime yönä olin saanut vihdoinkin nukahdettua, kun mieheni tuli ja tökkäsi minut hereille. Nyt harrastetaan seksiä! Sanoin, että älä jumanhelvetissä tule herättelemään huonounista ja raskaana olevaa naista, joka tarvitsee unta. Mies vaan sanoi, että pitäisihän sitä seksiäkin harrastaa joskus. No pitäisi ja pitäisi, mutta kun en väsymykseltäni pysty keskittymään koko juttuun. Mies otti selvästi nokkiinsa ja minä purskahdin kiihtyneenä itkuun, enkä saanut enää unta. Taas valvoin pari tuntia.
Muutenkin ällöttää, kun mies on koko ajan minussa kiinni kuin takiainen. Olen kipeä selästä, nivusista ja rinnoista, enkä kestäisi läähätystä selässäni. Minusta ei ole mukavaa, etten saa olla huoletta asunnossamme vähissä vaatteissa (eilen menin tyhmä juoksemaan pitsisissä alusvaatteissa kämppämme läpi), "pyllistää" hakiessani jotakin alalaatikoista tms. Heti on kommentoitava persettä, tissejä yms. JA KUN MUN PITÄISI SYNNYTTÄÄ PARIN VIIKON KULUTTUA!
Haluaisin melkein, että mieheni tyhjentäisi tarpeensa vieraisiin naisiin ja pitäisi turpansa kiinni. Tai ostaisi pornolehtiä. Minusta on epäreilua, etten saa levätä nyt kun sitä tarvitsisin, vaan koko ajan on tunnettava paineita vielä siitä, kun pitäisi antaa. Ja kroppa on jo aivan hajalla niihin hommiin. Ja kun ehdotan, että hoidetaan sitten homma pikaisesti, kun haen eka särkylääkkeen ja annan sen vaikuttaa, niin ei sekään kelpaa.
Jumalauta, kun saan lapset vanhemmiksi ja kroppani takaisin, mistä huolehtiminen on ollutkin mulle aina tärkeää, otan tämän kaiken takaisin moninkertaisena. Huutelen törkeyksiä miehelleni, kyttään häntä suihkussa ollessa, nipistelen takapuolesta lasten nähden, roikun munissa ja kysyn viisi kertaa päivässä, eikö voitaisi jo nussia. OLEN LOPPU!!!!!!!!!
Vastaukset 20
Vanhimmat
sanoisit sille miehellesi, että siivotaan/hoidetaan kotihommat yhdessä, niin pääsemme sitten seksiä harrastamaan. Eiköhän se mieskin innostuisi niistä kotitöistä?
Ja toiseksi, onko ihan oikeasti tarpeellista saada kaikki tehtyä ennen vauvan syntymää?
En millään pahalla, mutta tämä on juuri hyvä syy miehellesi etsiä sitä seksiä muualta...
Nyt muistakin taas, miksi minulla on vaimo, joka ei ole äiti.
aika tutulta. Tuollaista on nuoren lapsiperheen parisuhdearki.
Mies ei tajua, että naisen mieli ja kroppa askartelevat ihan muissa puuhissa, kuin siinä yitimessä, eli parisuhteessa.
Nainen ei tajua, että niitä muutoksia, joita hänessä naisena tapahtuu, EI tapahdu miehessä, ja mies porskuttaa tavallaan koko ajan samassa tilanteessa fyysisesti ja psyykkisesti.
Molemmat näkevät toisensa negaation kautta: miksi tuo ei anna mulle sitä mitä haluan?
Ei mulla tuohon ole muuta sanottavaa, kuin se, että tuosta pitäisi puhua. Eikä se puhekaan auta mitään, jos se puhe kulkee myös negaation kautta: eli molemmat inttää toisilleen omaa asennettaan.
Aloitukseesi on vaikea vastata nopeasti mitään konkreettista, koska tilanne on kaksisuuntainen. Vaikka sinä olet raskaana ja väsynyt ja ansaitset leposi ja rauhasi, ei se silti tarkoita sitä, että mies lakkaa olemasta haluineen ja tarpeineen. Ei meissä ihmisissä ole sitä ON/OFF -nappia, vaikka se välillä olisikin kätevä.
..tilanteesi. Meillä mies onneksi hillitsi halujaan kun olin lopuillaan raskaana (meillä 2 lasta). Toki hoitelin niitä halujansa vähän toisella tapaa ;). Kyllä pitää miehen haluilla silti joku raja olla. Itse olisin varmaan synnyttänyt siihen paikkaan jos ois pitäny ruveta siihen puuhaan, oli toisella kertaa tosi kipeitä supistuksia etenkin iltaisin parin viimeisen viikon ajan ennen synnytystä. On kyllä miehen päässä vikaa jos kuvittelee, että siinä tilassa ne puuhat paljon kiinnostaa. Ja sittenhän synnytyksen jälkeen on aika pitkä tauko myös. Mutta voi sitä hellyyttä jakaa muillakin keinoin kun on näitä "estoja". Meillä mies ymmärsi yskän sanomattakin. Sekin asia korjaantuu aina sitten, kun taas saa kroppansa takaisin ;)
Sellaisille, jotka ihmettelevät miksi raskaana oleva nainen haluaa paikat kuntoon ja järjestykseen ennen lapsen syntymää, voin sanoa, että ne asiat on vaan hoidettava jaloista. Tässäkin onneksi mieheni auttoi, eli sain levätä itse loppuraskaudesta kummallakin kerralla. Kun vauva on syntynyt, niin niitä asioita ei ehdi vähään aikaan tehdä. No, kyllä te lapsettomatkin sen sitten tiedätte kun kohdalle tulee...
Aloittajalle voimia ja onnea synnytykseen! Toivon mukaan voitte keskustella asiasta jos mies ei itse tajua...
tää joidenki nuorten parien yletön hinku LISÄÄNTYÄ. Minkä takia niitä kakaroita pitää silloin tehdä jos on kaikenmaailman opiskelut sun muut vielä vaiheessa. Ja yleinen sääntö tuntuu myös olevan, että ne mukulat pitää pullauttaa vähintään vuoden-parin välein että "olis meidän lassella/liisalla leikkikaveri" ja samalla oma burn-out taattu.
...ikuisesti odottelemaan "sopivaa hetkeä" lapsille, niin taitaa jäädä lapset saamatta. Parempi nuorena kun nelikymppisenä (joka tuntuu se trendi nykyisin olevan)... Paineita ja stressiä pitää osatakin kestää elämässä sopivasti, eiköhän sitä ole aina elämän varrella joka tapauksessa oli lapsia tai ei...
tulee yllättäen tällaisia yllätyksiä kun ei vielä tunnetakaan sitä toista täysin ja muutaman mutkan kautta HOPS meillä onkin taas yksi uusi 2 lapsen yh-äiti. 2 lasta joillain parikymppisillä, kyllä se on jo hieman liian hätäistä.
pitää ne lapset tehdä ÄKKIÄ-ÄKKIÄ, vaikkei varmuutta vakaasta parisuhteesta vielä olisikaan? Kannatatko kenties yksinhuoltajuutta?
"Parempi nuorena kun nelikymppisenä (joka tuntuu se trendi nykyisin olevan)"
Toinen trendi on sitten nämä nuoret alle 30v yksinhuoltajat, joita tuntuu olevan jo kuin sieniä sateella.
Kumpi sitten on loppujen lopuksi parempi, että lapsella on kummatkin nelikymppiset vanhemmat vaiko vain toinen parikymppinen.
Se on terveen ihmisen merkki, että 27-vuotias on saanut jo kaksi lasta. Mulla oli 29-vuotiaana jo kolme ja voi miten mukavaa, kun nyt (39-v) yövalvomiset ovat muisto vain. Kolme lasta, lähekkäin tehty, pian leikkivät keskenään. Pakersin minäkin gradun vielä toista odottaessani, mutta niin ne hankalat asiat unohtuu. Kummasti tuota on ehtinyt siihen asuntolainan lyhentämiseen näilläkin vuosilla.
Eikä muuten kiinnostaisi yhtään vaihtaa enää vaippoja tai täytellä joitakin päiväkotilomakkeita edes nuorimmaiselle. Miehen kanssa menee mukavasti ja nyt voimme tehdä esim. ulkomaanreissujakin kaksin säännöllisen epäsäännöllisesti ilman, että lasten perusturvallisuus kärsisi. Koululaiset kun ymmärtävät jo, että tulevat ne vanhemmat sieltä takaisinkin.
Eikä sitä turhaan puhuta, että naisihmisen olisi saada hyvä lapset alle 3-vuotiaana. Kun raskaudessa on aina omat riskinsä, niin mitä niitä suotta suurentelee odottamalla vain aikaa parempaa. Esimerkiksi riski saada Down-lapsi kasvaa moninkertaiseksi iän myötä ja joka 15:s 4-kymppinen ensisynnyttäjä saa vammaisen lapsen. Myös uusimman tutkimuksen mukaan niillä tyttölapsilla, joiden äidit ovat tehneet heidät vanhana, on moninkertaisesti enemmän lapsettomuusvaikeuksia kuin niillä, joiden vanhemmat ovat hoitaneet homman pois alta ajallaan. Geeniperimä on jo valmiiksi vanhentunut! Kroppa ja iho palautui nuorempana paremmin ja valvomiset kesti aika hyvin.
Kaikkein säälittävimpiä ovat mielestäni tässä yhteiskunnassa ne ihmiset, jotka odottavat aina vain parempaa aikaa ja palatsia palvelijoineen ennen kuin voi lapsia harkitakaan. Ja sitten ihmetellään, miksei joskus 34-vuotiaana raskautuminen olekaan enää niin helppoa. Ja eikun vaan hedelmöityshoitoihin ja vasta 5-kymppisenä esikoisen rippijuhlia laittamaan...
Alkuperäinen! Yritä jaksaa. Loppuraskaus on aina rankkaa. Mutta se työ, minkä nyt viitsit tehdä, maksaa itsensä 10 vuoden kuluttua takaisin. Tsemppiä!
Ja vielä tuosta miehen haluamisesta. Sellaisia ne vaan ovat, mutta eikös sekin ole terveen merkki. Sinä olet nuori, itsestäsi huolta pitävä nainen ja vielä kukkeimmillasi ja naisellisimmillasi. Olet varmasti niin kaunis, että silmiin sattuu. Ratkaisusi on tyylikäs myös ulkoisesti. :)
mutta ajatus itsessään on kyllä vähintään erikoinen. Kuinkahan monella ihmisellä se onkaan juuri noin siellä itsekkäissä mielensopukoissa, pyöräytetään ne lapset aikaisessa vaiheessa että ne yleensä saadaan tehdyksi, "kun on se ihana teinirakkaus siinä rinnalla". Eihän tämä kaikkia tietenkään koske, mutta kyllä nyt ehken kannattaisi sen verran ajatella että hoitaisi koulut alta pois ja ehkä pääsisi työelämän syrjäänkin kiinni. Voi olla vaikeaa myöhemmässä vaiheessa varsinkin jos "unohtuu" kotiäidiksi. Yksilöstä itsestäänhän se riippuu, mutta silti.
Eihän se, että sulla ja miehelläsi on mennyt niin loistavasti tarkoita sitä, että läheskään kaikilla menisi noin. Kuten ehkä ymmärrätkin. Joku kun voi vaikka jäädä yksinkin lastensa kanssa
Ei ole täysin sama, kenen kanssa lapset tekee. Mutta toisaalta esimerkiksi nuo asiat eivät koske alkuperäistämme, sillä hän on jo lähempänä kolmeakymppiä kuin teiniäitiyttä. Avioliitossakin ollaan ja viimeiset tentit tulossa. Tällaista asiaa on tietysti turhaa selittää lapsettomalle, mutta lapsentulo on aina oma fyysinen ja psyykkinen ponnistuksensa. Ei se välttämättä helpota ollenkaan, vaikka tekee lapset niin kuin markkinamiehet olettavat. Eli vasta siinä vaiheessa, kun on hieno talo, kaksi farmariautoa, mökki Suvisaaristossa jne.
Kun lapset tekee nuorena, niin harvemmin siinä on mahdollisuutta jäädä kotiin lusmuilemaan. Varsinkin, jos on opinnot päällä jne. Lapsi opettaa asioiden priorisointia, tehokkuutta, aikatauluttamista jne. Ei nuori äiti tarkoita samaa kuin syrjäytynyt. Yhtä hyvin voisi yleistää, että kaikki nelikymppiset ovat laiskoja ja jaksamattomia äitejä, kun vaihdevuodetkin jo painavat...
Opettajana olen huomannut, että sillä ei ole väliä, minkä ikäisille vanhemmille kukin oppilas on syntynyt. Tai no täytyy kyllä sanoa, että useimmiten ne pilalle "pallutetut" lapset löytyvät 4-kymppisiltä vanhemmilta, jotka ovat saaneet elämän CV:n kruunuksi vielä sen lapsen. Tällöin lapselle on mahdollisuus antaa kaikki aika ja resurssit elämässä ja kodin pikkupuudelilta ei raaskita kieltää yhtikäs mitään. Sitten on heti itku kurkussa, jos vetoketju menee vinksalleen eikä aikuinen ole sillä hetkellä korjaamassa. Ja kyllä niitä avioeroja löytyy samalla mitalla "hyväksytyssä" iässä avioituneiltakin!
Eipä sitä etukäteen voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Vaikka ne lapset yksissä tuumin hankittaisiin, nuorina tai vanhoina, niin voihan toinen lähteä nykimään, tms. ja tilanne muuttua paljonkin.
Tuosta koulujutusta tuli mieleen, en nyt tiedä tämän yleisyydestä, mutta jonkinlaisia havaintoja olisi siitä jotta eriasteiset käytöshäiriöt olisivat lisääntymään päin. Ja, vaikka ei kai tämä varsinainen käytöshäiriö olekaan, niin eräskin ala-asteikäinen olisi niin pahasti koukussa energiajuomiin, jotta sillä olisi vieroitusoireita koulussa. Myös jonkinlaista lasten / lapsen liiallista paapomista tapahtuisi huomattavissa määrin. Siis valtaosin tietenkin ihan kilttejä lapsia, mutta kuitenkin näitä joukosta erottuvia olisi jopa niinkin "paljon", että pistävät ihan silmään. Ja ihan ala-asteikäisistä puhutaan.
Onhan häiriköitä ollut aina, mutta liekö nyt sitten lisääntymään päin.
Mikä mua ärsyttää "lisääntyjissä" on se välinpitämättömän oloinen ajattelutyyli. Tyyliin lapsia on vaan pakko tehdä kun ne jotenkin "kuuluu" tehdä ja vielä mahdollisesti niin monta ku kerkee vielä ku nuoria ollaan. Eikä oteta huomioon edes sitä, olaanko itse kykeneviä sitten hoitamaan sitä lasta. Ei osata ennakoivasti ajatella, millaista se elämä sen lapsen kanssa sitten on ja ne kaikki yövalvomiset ja vauvavaivat yms. tulee ikäänkuin yllätyksenä.
Tuntuu että jopa auton/asunnon/yms. kalliin materialistisen hankintaakin mietitään vakavammin kuin lasten tekemistä. Siis lapsi, kyse on sentään elävästä ihmisestä joka tehdään tähän jo muutenkin ylikansoitettuun maapalloon, jota uhkaa lisäksi kaikenmaailman ilmastokatastrofit.
Jotkut tekee lapsen myös jonkinlaiseksi laastariksi huonoon parisuhteeseen, tällä tyylillä kai niitä hämmästyttävän nuoria yh-äitejä tuleekin (vahinkoraskauksien ohella). Kyllä se mulla ainakin kalskahtaa aika negatiivisesti kun satun jonkun nuoren naisen s24-profiilissa näkemään iän luokkaa 18v ja tekstissä maininnan "yh-äiti". Heti ajattelen että "jaaha, noita tollasia". Päälle 30v naisilla yh-äitiyteen on sentään useimmiten syynä huonoille teille ajautunut mies jonka ovat potkaisseet pihalle, kun taas näillä nuorilla kyse on ainoastaan järjen ja elämänkokemuksen puutteesta.
Kyllähän niitä hyviä vanhempiakin on jotka ovat tämän tekstin vastakohtia, mutta näitä huonoja vaan tuntuu olevan enemmän ja/tai ne käyvät paremmin silmään.
Yritin tuossa aiemmin kehitellä jotain tuon tyylistä, vaan en sitten saanut puristettua yhtään mitään aikaan. Mutta juuri tuon tapaista olen pistänyt itsekin merkille. Totuuttahan en tiedä, mutta ulkopuolisen silmin huomioituna joillakin tuntuu todellakin olevan niin, että lapsia tehdään kun niitä "kuuluu" tehdä (otetaan vaikka kaverista mallia, sillä kun on kersa ja mäkin nyt sit haluun) tai ehkä ajatellaan lapsen olevan tavallaan lemmikki, täyte elämään, tai sitten tuo "laastari huonoon suhteeseen". Eletään jo on-off suhteessa ja sitten -hupsista vaan- ollaankin paksuna. Ja molemmat on tietenkin niin ältsin onnellisia tämän käänteen johdosta.
Minusta tänne ei kyllä tarvita yhden ainoata "täytelasta". Miten tuon sitten määrittelee, voi olla vähän vaikeaa, mutta vaikka nyt sitten niin että "päähänpistoista hankittuja" ja vahinkolapsia ei tänne tarvittane. Liikakansoitutaan jo muutenkin.
Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista?
Kyllä mä olisin henkilökohtaisesti todella pettynyt, jos en olisi saanut lapsia elämääni. Ja syy on todella yksinkertainen: Minä pidän lapsista. Ja pidän myös perhe-elämästä ja avioliitosta kivan miehen kanssa! Toki minäkin olen opiskellut, ollut työssä jo vuositolkulla sekä elänyt myös itselleni. Mutta kyllä lapset ovat olleet minun elämäni paras ja arvokkain anti.
Syön vain mustikoita, mansikoita, viinimarjoja ja joskus vadelmia...
Minäpä puolestani en tiedä omaa, vedenpitävää kantaani mitä tulee mahdolliseen jälkikasvuun. Olen sillä kannalla, että tulee jos on tullakseen. Olisi minulla ollut mahdollisuus yrittää tulla isäksi ihan vailla mitään sitoumuksia, mutta epäilen että minusta ei ensinnäkään olisi sellaiseen järjestelyyn, tai no olisi, mutta se ei tuntuisi hyvältä enkä sen(kään) takia halua sellaista. Lisäksi isäksi tuleminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta, muutamastakin syystä. Yksi syy oli kuin olikin se, että minulla ei ole aitoa halua saada lapsi, eikä lapsi näin ollen olisi minun puoleltani ollut "aidosti toivottu".
Naisesta itsestään haluttomuuteni ei kuitenkaan johtunut, paitsi siinä mielessä että olisihan se hienoa että lapsi olisi täysin yhteinen projekti, sillä luulen täysin vilpittömästi hänen olevan parhautta mitä tulisi äitinä olemiseen. Jos minulla olisi lapsi ja se pitäisi jostain syystä antaa jollekulle, niin hänelle, ehdottomasti.
Kaikkee ne keksii:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200807258006523_uu.shtml