LÄHEISYYS

No niin. Monesti puhuttaessa seksuaalisesta kanssakäymisestä kahden ihmisen välillä puhutaan läheisyydestä.

Jees.

Mikä on tämä läheisyys?

Läheisyys. Sanana se on mielestäni kärsinyt jo melkein inflaation. Joka paikassa sitä hoetaan, läheisyys sitä, läheisyys tätä...

Mitä Sinulle tarkoittaa läheisyys?
21932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

yhteneväisyyttä se ainakin minulle on.

Äänestä

on niin paljon kaikkea. Se on tietysti ihan sitä fyysistä läheisyyttä; hellyyttä, kosketteluja ja toisen lähellä oloa, mutta se on myös parhaimmillaan sitä henkistä läheisyyttä. Silloin ajatukset kulkee samaa tahtia ja toisen kanssa on hyvä vain olla ja on tunne, että on juuri siinä kenen vieressä kuuluukin olla.

Äänestä
  • kävisi mullekin. Kääntäisin kyllä asian niin päin, että ensin täytyy tuntea sitä henkistä läheisyyttä ennen kuin fyysinen läheisyys alkaa tuntua.

    Äänestä

  • määritelmä kirjoitti:

    kävisi mullekin. Kääntäisin kyllä asian niin päin, että ensin täytyy tuntea sitä henkistä läheisyyttä ennen kuin fyysinen läheisyys alkaa tuntua.

    tai tuntuuhan se fyysinen läheisyyskin joltain vaikkei välttämättä vahvaa henkistä läheisyyttä ole mutta se henkinen yhteys ehdottomasti saa fyysisen läheisyyden tuntumaan miljoona kertaa paremmalta.

    Äänestä

Läheisyys, mitä se on? Se on lämmön siirtymistä kehosta toiseen kehoon, vaihtolämpöisyyttä tarkalleen. Kosketuksen tuntemista toisesta kehosta, myös ilman kosketusta tapahtuu läheisyyttä. Se on aavistus kosketuksesta, sen ennakointia. Mielihyvää tuottavaa tuntemusta, aina positiivista energiaa lataavaa kosketusta.
Sen koettuaan haluaa sitä uudelleen. Terveyttä edistävää, elimistöä voimistavaa latausta.

Siinä mun oma tiivistelmä asiasta.

Äänestä
  • Sitäpaitsi sitäkin on monenmoista.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Sitäpaitsi sitäkin on monenmoista.

    ja jokainen kokeen sen arvatenkin ihan omalla tavallaan. Mietin joskus niitä sairaalan sänkypotilaita..miten heidän läheisyydentarve tyydyttyy? Vai oppivatko he elämään ilman läheisyyttä? Uskoisin sen olevan monille vaikeeta.

    Ja sitten on läheisriippuvaiset..onko sitä olemassakaan? On vain enemmän läheisyyttä tarvitsevia.

    Äänestä

  • cookos kirjoitti:

    Minusta läheisriippuvaiset äkkiseltään ajateluna erottaa läheisyydenkaipuusta omistuksenhalu. Tunteen pakonomaisuus ja yksipuolinen personoituminen.

    Pari naispuolista kaveriani on töissä vanhainkodissa. Heidän mukaansa läheisyydenkaipuu ei katoa kun tajunnan mukana. Dementti vanhuskin tarttuu mieluusti hoitajan käteen kun siihen vain on aikaa ja mahdollisuus.

    siis se, että ihminen menee niin huonoksi, ettei voi tyydyttää itse omia tarpeitaan, nälkää, janoa, peseytymistä, läheisyyttä.
    ja ei siellä osastoilla taida olla kovin paljon aikaa koskettaa vanhuksia. Olen ollut itsekin nuorena tyttönä hyvin huonokuntoisten vanhusten osastolla.
    Italiassa vanhukset hoidetaan kotona..tulee mieleen, siellä vanhuus on varmasti toisenlainen, ja äidit ovat erityisasemassa. Heilla on oma status.

    Me tehdään virhe, kun lasten hoitoa ja koriäitiyttä ei arvosteta. ja se näkyy tulevaisuudessa näinä kaikenmaailman hörhöinä.

    totta, läheisriippuvuus on vääristynyttä läheisyyden väärinkäyttöä, se ei tuo mielihyvää kenellekään. Sellaset ihmiset ovat kait hyvin rasittavia..

    Toivon koko sielustani, että muutun ennemmin nopsajalkaiseksi dementiksi kuin täyspäiseksi vuodepotilaaksi. Sitä kohtaloa en toivo edes pahimaalle vihamiehelleni.

    Toisekseen koska minä olen turvallisuushakuinen ihminen, säästän niska limassa, että minulla on taatusti varaa vanhana palkata se maahanmuuttajahoitaja lusikoimaan soppaa suuhun ja vaihtamaan vaipat. Viis siitä, että nain jo tilastollisesti maailman pitkäikäisimmän vaimon. Sehän voi vaikka väsyä, kuolla tai ottaa eron, kun olen niin viheliäinen luonne...

    perimä oinastelee pitkää ikää molemmilta puolilta, toiselta vaan sitä dementiaa, tosin mummo oli vikkeläkinttunen, ja toiselta puolelta ilman dementia...saa nähdä kumpi vetää pitemän korren?
    ilman dementia-suku onkin kuollut tyyliin saappaat jalassa pitkän elämän eläneenä,,se kävis oikein hyvin.

    Äänestä

kaivannut tai tarvinnut, en edes tuntenut.

Nyt pidätte minua psykopaattina, mutta en käsittääkseni ole sitäkään.

Jos olette katsoneet Dexter -sarjaa, niin samastun päähenkilöön tältä osin melko täydellisesti.

Äänestä

tarkoittaa minulle? Hmm...

Läheisyys tarkoittaa tunteiden jakamista henkisellä ja fyysisellä tasolla. Toisen ihmisen huomioonottamista, välittämistä, kunnioittamista, lohduttamista, tukemista. Sisäisen ajatusmaailman jakamista keskenään ja yhteisiä harrastuksia. Turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Rakastamista, johon väliin ei kukaan pysty vaikuttamaan - tilaa ei ole kolmannelle tai neljännelle (lapsia ei oteta nyt lukuun, heille on aina oltava tilaa).
Läheisyys ei aina olet itsestään selvyys avioparienkaan kesken. Läheisyys on intiimiä, koska siinä pariskunta on lähempänä toisiaan henkisesti ja fyysisesti kuin tavallisessa ystävyys-tuttavuussuhteessa.
Läheisyys on välittämistä ja rakastamista.

Sitten on tämä empaattinen läheisyys. Kyky olla läsnä, välittää, tuntea empatiaa vaikka tuntematonta esim. jotain uhria tai läheisensä menettänyttä kohtaan. Kyky olla läsnä, välittää, myötäelää, lohduttaa, antaa tukea.

Alkaa jo väsyttää... (Haukottelee...)

Äänestä

No. Läheisyys voi olla vaikka sitä, että lojutaan yhdessä takkatulen äärellä raukeana. Otetaan vähän vinkkua, rauhoitutaan yhdessä päivän rasituksista ja mietitään, mitä viikonloppuna tehtäisikään. Minä hyväilen ja imaisen pikkusen sinun tissiäsi ja sitten mennään makuuhuoneeseen.

Äänestä

Läheisyyshän on lähellä olemista. Ei siihen tarvitse liittyä seksiä. Läheisyys on paljon kivempaa, kun ei tarvitse mitään tehdä.
Sitä voi tehdä housut jalassa, istuen, maaten, tai seisaallaan.

Äänestä

se menettäisi merkityksensä.

Äänestä

ruokaa valmiina pöydässä odottamassa.

Äänestä

hiki :D hähä

tälle läheisyys olis sellane suoraaki suorempi yhteys.

läheisyyttä vois tuntee vaiks ei oliskaa lähellä. siks ihmiset soittelee toisillee, siis frendeille, sukulaisille.

Äänestä

..sellaista mitä on minun ja minulle tärkeimpien ihmisten välillä. Läheisimmilleen voi kertoa kaiken ilman että tuntee siitä huonoa oloa ja vastavuoroiseti kuuntelee heitä silloin kun heillä on iloja ja suruja jaettavanaan.

Fyysistä läheisyyttäkin on monenlaista: oman puolison kanssa omanlaistaan ja tietenkin läheisyys omien lasten kanssa (syli on lapsen turvapaikka).

Läheisyys on läsnäoloa ja aitoa välittämistä. Se on voimavara elämässä.

Äänestä

on sitä ettei ahista jonkun ihmisen kanssa. Pystyy vaikka sohvalla istumaan kylki kyljessä kiinni. Pystyy myös kertomaan hyvät ja pahat asiat ilman pelkoa niiden leviämisestä tai pelkoa kateudesta/vahingonilosta.

Läheinen ihminen ei ole vaan se kumppani. Se voi olla myös kaveri taikka sukulainen.

Seksissä se läheisyys tekee siitä hyvää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pyhä sana kirjoitti:

No niin. Monesti puhuttaessa seksuaalisesta kanssakäymisestä kahden ihmisen välillä puhutaan läheisyydestä.

Jees.

Mikä on tämä läheisyys?

Läheisyys. Sanana se on mielestäni kärsinyt jo melkein inflaation. Joka paikassa sitä hoetaan, läheisyys sitä, läheisyys tätä...

Mitä Sinulle tarkoittaa läheisyys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu