Itselleni on jaettu siinä mielessä huonot elämän valttikortit, että minulla on kosmeettinen vamma joka on - tottakai - näkyvä. (älkää sanoko, että mene leikkaukseen. Niissä on käyty ja lisää on tulossa - kaikkea ei korjata silmänräpäytyksessä. ;)). Tokihan tätä monesti mietin ja hiljaa mielessäni kiroilenkin, mutta pitää aina muistaa että tämä on se oman elämäni suurin ongelma. Kaikki muut osa-alueet on erittäin hyvin... mutta...
Valehtelisin, jos väittäisin, että vastakkaisen sukupuolen lähestyminen tulisi selkärangasta, mutta onhan tässä toki muutamia naisiakin ollut elämän varrella.
Olisi kiva kuulla "success storyjä" - no itseasiassa kaikilta, joilla on joku erilaisuus, vamma, you name it - että miten pääsitte asian yli (jos pääsitte) ja "annoitte palaa".
Itse en ole ikinä pokannut ketään sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaikki, mitä on tullut, on tullut siten, että jään rikkoutumisen jälkeen olen vaan "antanut palaa" niinkuin jo aiemmin sanoin. Kyllä sitä itselläkin tulee sitä puhetta ja huonoa huumoria :) joskus vaikka loputtomiin.
Toisaalta luulen, että vaikka mulla ei olisi tätä vammaa en silti olisi mikään "pokaaja", koska mun mielestä keskustelu on hauskaa vaikkei se välttämättä johtaisi mihinkään. Joskus se johtaa ja sekin on vain ollut sattumaa.
Itselleni suurin kynnys on tuikituntemattoman naisen lähestyminen, koska se mun ensivaikutelma on aina hieman Frankenstein-sävytteinen. :) On sitä pareilla treffeillä tullut käytyä niinkin, ettei tarvinnut sanaakaan sanoa ja treffit olivat jo ohi. Tämähän oli toki aikoinaan kova paikka ja varmasti jätti tietynlaiset arvet tuonne jonnekin syvälle sielun sopukoihin, mutta koska niitä hyviäkin kokemuksia on tullut, niin mieluummin niitä muistelee... ja onneksi ihmisluontokin on sellainen, että vanhoista asioistakin muistaa vain ne koomiset puolet. :)
Johan tuli kirjoitettua... sana on kaikille vapaa, jos sanottavaa löytyy.
"Vaikka sitä välillä saa shittiä niskaan niin mä pidän teistä silti"
Valehtelisin, jos väittäisin, että vastakkaisen sukupuolen lähestyminen tulisi selkärangasta, mutta onhan tässä toki muutamia naisiakin ollut elämän varrella.
Olisi kiva kuulla "success storyjä" - no itseasiassa kaikilta, joilla on joku erilaisuus, vamma, you name it - että miten pääsitte asian yli (jos pääsitte) ja "annoitte palaa".
Itse en ole ikinä pokannut ketään sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaikki, mitä on tullut, on tullut siten, että jään rikkoutumisen jälkeen olen vaan "antanut palaa" niinkuin jo aiemmin sanoin. Kyllä sitä itselläkin tulee sitä puhetta ja huonoa huumoria :) joskus vaikka loputtomiin.
Toisaalta luulen, että vaikka mulla ei olisi tätä vammaa en silti olisi mikään "pokaaja", koska mun mielestä keskustelu on hauskaa vaikkei se välttämättä johtaisi mihinkään. Joskus se johtaa ja sekin on vain ollut sattumaa.
Itselleni suurin kynnys on tuikituntemattoman naisen lähestyminen, koska se mun ensivaikutelma on aina hieman Frankenstein-sävytteinen. :) On sitä pareilla treffeillä tullut käytyä niinkin, ettei tarvinnut sanaakaan sanoa ja treffit olivat jo ohi. Tämähän oli toki aikoinaan kova paikka ja varmasti jätti tietynlaiset arvet tuonne jonnekin syvälle sielun sopukoihin, mutta koska niitä hyviäkin kokemuksia on tullut, niin mieluummin niitä muistelee... ja onneksi ihmisluontokin on sellainen, että vanhoista asioistakin muistaa vain ne koomiset puolet. :)
Johan tuli kirjoitettua... sana on kaikille vapaa, jos sanottavaa löytyy.
"Vaikka sitä välillä saa shittiä niskaan niin mä pidän teistä silti"
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minullakin on kosmeettinen vamma josta olen kärsinyt koko ikäni. Hyvin vähän olen siitä oikeastaan kuullut, joskus pienenä jotain kiusausta mutta pääsääntöisesti se on ollut vain minun ongelma.
Voin silti sanoa, että hyvin on mennyt naissuhteidenkin osalta siitä huolimatta. Itse asialla en ymmärrä miksi se ei ole haitannut muita niin paljon kuin minua itseäni. Vaikka näin on, haluan silti eroon vammastani ja olen sille paraikaa tekemässä korjausta. En ole ikinä puhunut asiasta kenellekään ennen kuin nyt kun aloin tekemään tuota korjausta. Kaikki sanoivat ettei minussa ole mitään vikaa, mikä olikin aluksi todella vaikea uskoa. Päädyin silti siihen, että asia häiritsee minua ja teen sen itseni takia.
Sanotaan näin, että minusta on tullut pokaaja vuosien varrella ja annan todellakin palaa! Nyt tuohon vammaankin on suhtautunut niin, että jos kerta kelpaan tällaisenakin niin mikäpä siinä! Mutta kuten aiemmin totesin, korjaan silti tuota vikaa ITSENI takia.
jostain syystä, vaikka mulla ei henkilökohtaisesti ole mitään erityistä ongelmaa, miksi naisten suhteen ei asiat luistaisi.
En tiedä, mikä sun henk.koht. kosmeettinen ongelmasi on, ja keskustelun kannalta voi olla hyväkin, että se jää sanomatta.
Success-storyt...
hehheh.
Mun mielestä tuo "antaa-palaa" ajatus on kuitenkin asioiden ytimessä. Niin se menee. Joskus se onnistuu ja toimii - usein ei.
Silleen kuin minä oon käsittänyt nää parisuhdeasiat, siinä on kyse juuri tuosta, mitä se kulloinkin tarkoittaakaan. Ei sillä oo väliä, onko ihmisellä fyysinen tai psyykkinen vamma. Kyse on siitä, että heittäytyy tilanteeseen, edes joskus.
Ei meillä "normaaleilla" käy myöskään mitenkään tajuttoman hyvä flaksi. Siinä toimii semmonen (tilanteeseen huonosti sopiva) sananlasku, että lohi on niin hyvä kala että sitä kannattaa pyytää silloinkin kunb sitä ei saa. Aina joskus sitten säynävä tarttuu pyydykseen.
Noh. Lopetan tähyän. Mun tarkoitus oli vaan sanoa, että sulla on hyvä asenne ja oikea meininki. Ei mitään onnetonta ytm-atm-tilitystä, vaan ihan normaalia pelkoa ihanien naisten edessä. Kaikkea hyvää sulle.
Kaikki on kiinni omasta asenteesta ja uskalluksesta. Ulkoiset seikat ei kuitenkaan ole naisille kaikki kaikessa, vaikka niistä onkin hyötyä jään murtamisessa.
Tärkeintä on vain uskaltaa tehdä aloitteita. Naiset pitävät rohkeista ja itsevarmoista miehistä.
Helppoahan tämä ei ole, mutta harjoittelu tekee mestarin. Ei kannata hermostua, vaikka kakkaa tulee niskaan.
Kannattaa tutustua esim. ns. pelimieskirjoihin ja keskittyä niissä olennaiseen. Kaikissa niissä on sama sanoma hieman eri tekniikoilla höystettynä. Kirjastosta saa myös itsetuntoon/luottamukseen yms. liittyvää materiaalia.
Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa. Naiset kyllä huomaavat sen.
Tsemppiä kaikille.
Unohtui vielä sanoa, että jos on juurikin vaikka kosmeettinen vamma on todella kovan kaverin merkki heittää siitä jotain huumoria. Sillä näyttää naiselle, että se ei haittaa sinua pätkääkään.
mutta puhevika löytyy. Mairittelevaa, kun sen perusteella luokitellaan idiootiksi. Ja joutuu toistamaan sanoja, jotta tulisi ymmärretyksi. Ahdistaa aina jutella jonkun uuden ihmisen kanssa kun ei ikinä tiedä minkälainen reaktio sieltä tulee, katsooko hämmästyneenä, alkaako keksustelukumppania naurattaa, poistuuko tämä nopeasti paikalta.
Jos sinulle on jaettu huonot valttikortit niin sitten minulle varmaan sattui pelkkiä tyhjiä kortteja. :)
Myös minulla on näkyvä epänormaali kosmeettinen vamma, jonka korjaaminen olisi pitkä, tuskallinen ja kallis prosessi. Voin hyvin samaistua tuohon mitä sanoit:
"Tokihan tätä monesti mietin ja hiljaa mielessäni kiroilenkin, mutta pitää aina muistaa että tämä on se oman elämäni suurin ongelma. Kaikki muut osa-alueet on erittäin hyvin... mutta..."
Niinpä niin. En missään nimessä ole sinut asian suhteen mutta yritän olla tyytyväinen siihen mitä minulla on. Minulla ei ole mitään oikeita ongelmia eikä vikaa terveydessä jne. Seurustelu -ja naisjuttuihin yleensä tilanteeni tietenkin vaikuttaa negatiivisesti, tai oikeastaan lamauttavasti. En nykyään edes yritä mitään...selviän helpommalla nyöryyttämättä itseäni. Onneksi olen löytänyt muita kiinnostuksen kohteita ja päämääriä mihin pyrkiä. Ilman niitä juttuja olisin varmaan ennen pitkää narun jatkona.
Ei ole helppoa myöntää itselleen että seurustelusuhteet eivät ole minua varten mutta olen realisti ja hiljalleen iän myötä oppinut hyväksymään sen. Vielä vaikeampaa on vakuutella itselleen ettei tarvitse rakkautta ja läheisyyttä. Näin nuorena se vielä onnistuu jotenkin kun kavereita sentään löytyy ja aika kuluu helposti mutta todennäköisesti mitä vanhemmaksi käyn sitä yksinäisemmäksi tulen kun ystävät perustavat perheitä ym.
Kadehdin kuitenkin "normaaleja" ihmisiä. Mitä syytä heillä on ujostella toisiaan? Senkun tekemään aloitteita siitä, hus! Lihavat voi aina ruveta laihduttamaan, epäurheilulliset voi ottaa itseään niskasta kiinni ja painua salille, tyylittömät mennä stylistille ja uusia imagonsa jne jne. Minä en käytännössä voi tehdä mitään vammalleni paitsi yrittää elää sen kanssa.
Semmosta. Ei ikävä kyllä mitään success storya, vain elämän realismia.
Siis olen mäkin varmaan enemmistön mielestä ruma ku saatana :), mutta - niinkuin sanoin - on mullakin niitä naisia ollu... ei ehkä yhtä paljon ku parhaimmalla pelimiehellä, mutta on ollu silti. ;)
Kyllä mä haluan ajatella koko ajan, että kyllä se oikea sieltä joskus vastaan kävelee. Ei näin hyvä mies vaan voi mennä haaskuuseen, koska - jos vedetään se mikroskooppi pois vähän etäämmälle ja ei keskitytä tähän vammaa, niin onhan tässä hyviä puolia vaikka muille jakaa...
Toki parinvalinta tehdään tunnetasolla ja siinä ei paljon logiikkaa käytetä vrt. jotkut naiset tykkää Steen Christenssenistä, koska se on "jännittävä" - tupla-VTF?! :)
No, mä en ole komea (siis vallitsevien standardien mukaan) ja ihan näin jännittävä, mutta ehkä tää mun ulkokuori ikäänkuin karsii ne turhat yksilöt pois ja jättää ne, joista kannattaakin ollakin kiinnostunut. Enkä mä välttämättä edes baarista (jossa ihminen on analyyttisimmillään :D) sitä naista haluaisi välttämättä hakeakaan. Kai teitä muuallakin on. :)
Niin se piti vielä sanoa, että yli puolet "mun naisista" on ollut syntyperäisin jostain muualta kuin Suomesta, joten ehkä me suomalaisetkin saatetaan olla vähän ahdasmielistä porukkaa näin Euroopan mittapuulla... who knows.
Ei ole kyllä mitään jakoa parisuhdemarkkinoilla jos on eläkkeellä skitsofrenian takia. Ei vaikka lääkkeet pitävät taudin hyvin halinnassa.
Seksiseuraa saa kun ei kerro sairaudestaan, mutta kun siitä mainitsee niin alkaa aluksi hyvinkin kiinnostunut ihminen, jo miettiä millä tekosyyllä liukenisi....