Mies + vauva

eräs vaimo

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt neljä vuotta, joista yhden naimisissa. Koko yhdessä oloaika on mennyt saman katon alla asuen. Kaksi kuukautta sitten saimme ihanan esikoispoikamme, johon olen kovasti rakastunut. Poika on ns. helppo vauva, itkee hyvin harvoin ja valvottaa vain lähinnä minua, koska mies ei herää pojan äheltämiseen. Toki poikamme tarvitsee paljon syliä ja huomiota, mutta niitähän tarvitsevat kaikki lapset.

Ihanaa vauva-aikaa on varjostanut miehen vähäinen kiintymys vauvaan. Hän kyllä hoitaa mukisematta ja on ilmoittanut, että voin vapaasti jättää hänelle pojan jos haluan vaikka käydä yksin juoksemassa. Uskallan ja olenkin monesti jättänyt hänelle pojan. Kuitenkaan hän ei ole kiintynyt tai rakastunut poikaamme kuten minä olen. Tämän hän myöntää itsekin. Se tuntuu minusta kovin pahalle. Itkettää usein ja loukkaannun poikamme vuoksi, onhan hän kuitenkin syytön olemassa oloonsa ja näin ollen ansainnut sekä äidin että isän täyden rakkauden.

Osasin odottaa ettei miehelle heti tuosta vain synny kiintymystä ja rakkautta eikä tule olemaan mikään vauvaihminen (ei oikein osaa olla pienen vauvan kanssa). Nyt kun kaksi kuukautta on mennyt, tuntuu edelleen ettei tunnesiteen luominen ole edistynyt lainkaan. Pelkään ettei hän tule koskaan rakastamaan lastamme täydestä sydämestä. Mies itse sanoo, että kyllä se sieltä tulee. Jotenkin vain olen tosi pettynyt mieheeni. Miten voin kunnioittaa miestä, joka ei rakasta omaa lastaan? Hän ei tunnu lainkaan vastaavan käsitystäni hyvästä isästä. Tuntuu, et parisuhde menee alas kuin lehmän häntä. Tosi vaikea tilanne, mutta ei kai auta muu kuin antaa lisää aikaa ja miehelle tilaa olla omanlaisensa isä pojalleen. Ainakin hän yrittää kovasti ja leperteleekin jo pojan kanssa.

Miten teillä muilla? Ovatko isät kiintyneet heti vauvaan vai onko rakkaus tullut kuukausien, vuosienkin saatossa?

9

2776

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen vaimo

      Mun miehellä oli myös hankalaa alussa ja ymmärrän hyvin tunteesi!

      Ennen tytärtämme mieheni ei oikeastaan ollut ollut missään tekemisissä vauvojen kanssa, eikä oikein osannut suhtautua vastasyntyneeseen.
      Kyllä hän kiltisti tyttöä (hyvin) hoiteli mutta se hullu rakastuminen jonka minä äitinä koin puuttui kokonaan.
      Kävin läpi kaikki tunteet jotka kuvailit ja harkitsin usein miehen jättämistäkin, mutta pikkuhiljaa hänkin alkoi ihastua vauvaan siinä vaiheessa kun tyttö alkoi ottaa enemmän kontaktia ulkomaailmaan. Mies alkoi ymmärtää että vauvakin on ihan oma persoonansa joka kykenee vuorovaikutukseen, hänestä tuntui hyvältä kun vauva hymyili hänelle ja kikatteli iloisesti kukkuluuruu leikeille yms.

      Siitä se pikkuhiljaa lähti ja nyt tyttömme on 1,5v ja isänsä silmäterä ja paras kaveri, ei siinä juuri ehdi äitiä huomata kun isä on kotona!

      Eli neuvoisin olemaan kärsivällinen vaikka pahalta tuntuisikin, miestä painostamalla et saa häntä rakastumaan poikaanne. Jos mies hoitaa vauvan hyvin, jätä heitä usein kahdestaan vaikka vaan kauppareissun ajaksi. Kerro miehelle vauvalle mieluisista asiosta ja miten hänet saa hymyilemään, kehu häntä kun hän hoitaa vauvaa, kerro miten poika nauttii isänsä seurasta.

      Kaikille ei isyys tule hetkessä vaan siihen kasvetaan. Yksi teoriahan on että miehillekin voi tulla synnytyksen jälkeinen masennus.

      Tsemppiä siis ja nauti äitiyden hurmasta, uskon että kaikki kyllä järjestyy teilläkin!

    • 1kk vanha tyttö

      Moi,
      Ajattelin tuoda tähän isän näkemyksen asiasta. Meille syntyi kuukauden päivät sitten tyttö.

      Synnytyksessä mukana ollessani ja tytön syntymän nähdessäni olin hieman ymmällä itsekkin, miksi minusta ei tuntunut "miltään" (ei nyt ihan tunteeton olo, mutta ei mitään järjetöntä tunnepuuskaakaan).

      Tätä kesti jonkin aikaa ja olin itse huolissani, että enkö rakasta lastani ollenkaan?

      Alku viikkoina en tosin nukkunut ollenkaan, sillä kuuntelin vain että hengittääkö tyttö varmasti; pidin tätä jo jonkinlaisena kiintymyksen merkkinä.

      Mutta sitte se vain tapahtui:
      Tässä 1,5 viikkoa sitten herättiin tytön kanssa aamulla, että äiti sai jäädä nukkumaan. Tein aamupesut ja alettiin syömää illalla lypsettyä maitoa. Se syöttäminen oli ensi askel, milloin alkoi tuntumaan järjetöntä kiintymystä pieneen tyttööni.

      Nyt viime viikolla olin sohvalla tyttö sylissä ja äiti suihkussa. Juteltiin tytön kanssa kaikkea =)
      ja yht äkkiä tuli ensimmäinen kunnon hymy. Olin lopullisesti myyty!!

      Nyt tälläkin hetkellä rakastan tytärtäni ja vaimoani enemmän kuin mitään!

      Eli se rakkauden tunteen tuleminen vie aikaa toisilla enemmän toisilla vähemmän. Mutta siihen auttaa, mitä enemmän isä saa olla tekemisissä lapsen kanssa. Älä pakota, vaan kerro hänelle miten hyvä isä hän on ja siitä vaivihkaa lähet vaikka kauppaan =)
      Sinä aikana voi tapahtua juuri näitä ihmeellisiä asioita, kuten minullekin.

    • nähnyt

      Saitkin tuossa jo vähän vastaanvanlaisia vastuksia, mutta vielä minäkin tässä päätin todistella asiaa... Vauva on kovin kiinni vielä sinussa joten jotkut muutamat hoitokerrat päivässä eivät tee isää ja lasta niin läheiseksi kuin sinä olet jo päässyt vauvaan suhdetta luomaan, imetyksineen ja äitiyslomineen. Kun poikanne kasvaa ja isä pääsee tekemään lapsen kanssa omia juttujaan, niin tilanteesta tulee aivan toinen. Muistelen tässä omaakin tilannetta kun mies aivan innoissaan kertoi kun olivat lapsen kanssa päässeet tekemään autorataa yms muuta touhua, kuinka kivalta se hänestä tuntui, kun vihdoin hän tunsi voivansa tehdä jotain lapsensa kanssa.(muutakin kun vaipan vaihtoa)

    • helppoa ole

      En usko olevani ainoa äiti, joka vauvan kotiin saatuaan hoitelee sitä kuin hoitolasta ja ihmettelee missä se äitiyden onni ja valtava rakkauden tunne on...
      Kyllä se sieltä tuli. Samoin kuin isällä tuolla aiemin: kun pitelee pulloa ja katsoo kun pieni syö, kun vauva alkaa ottaa kontaktia.... Toisilla vaan kestää tutustua uusiin ihmisiin piedempän kuin toisilla. Hyviä vastauksia olet saanut, anna isille aikaa ja mahdollisuuksia hoitaa ja leikittää poikaa.

    • Äijä40+

      Nou panic, kyllä se siitä lähtee.

      Itselläni on 5 lasta joista 2 edellisestä suhteesta.
      Kaikkien kohdalla on tilanne ollut aivan sama eli taloon on tullut aivan uppo-outo pieni ihminen. Isä ei voi solmia raskausaikana mitään tunnesidettä lapseen toisin kuin äiti.

      Kun tämä tuiki tuntematon pieni ihminen saapuu kotiin, sen toki tiedostaa omaksi lapsekseen ja näin ollen siihen tuntee tietynlaista rakkautta mutta se on järkiperäistä ja tietoisesti luotua. Tunneside sen sijaan puuttuu ja se kieltämättä tuntuu miehestä jopa ahdistavalta koska lasta pitäisi rakastaa mutta kun ei niin ei.

      Meidän pienin on nyt 4kk ja tämän kohdalla tilanne oli alussa täysin sama. Olen aina osallistunut täysillä lasten hoitoon ja tietysti sen tein nytkin. Vaikka se tunneside puuttuu niin pienen lapsen puolesta on valmis antamaan vaikka henkensä. Kai se on jotain primitiivistä suojeluvaistoa tai jotain.

      Tilanne kuitenkin muuttu aika pian joskaan ei kertaheitolla. Kun lapseen alkaa pikkuhiljaa saamaan kontaktia, muuttuu myös suhde vauvaan ja se todellinen tunneperäinen rakkaus syttyy. Ja kun se syttyy niin siitä on leikki kaukana ;)
      Olen monesti seuraillut vaivihkaa tyttöjen (5v ja 2v) yhteisiä touhuja ja siinä helposti kyynel vierähtää poskelle koska tilanne on kovin tunteikas ja aivan puhtaasta rakkaudesta.


      Tilanteesi on oikeastaan aika hyvä sillä miehesi hoitaa vauvaa mielellään. Se on omiaan vahvistamaan tunnesidettä. Tunnen miehiä jotka eivät lapsiaan suostu hoitamaan eivätkä etenkään kakkavaippaan koske pitkällä kepilläkään.

      Teillä on kulunut nyt jo kaksi kuukautta joka on pitkähkö aika mikäli mitään edistystä ei ole tapahtunut. En tosin näkisi siinä mitään huolestuttavaa sillä toiset miehet vaan ovan hitaampia syttymään.
      Älä kuitenkaan missään tapauksessa painosta isää äläkä kysele että "joko nyt?".
      Painostaminen voi padota tunteita vielä enemmän ja vielä kun tiedetään että suomalainen mies ei juuri tunteitaan näytä niin homma voi mennä hankalaksi.

      Ole huoletta, kyllä se siitä.

    • ansu990

      Kylläh tuo varmasti pahalta tuntuu, mutta näinhän se menee usein naisillakin, että rakkaus ja kiintymys tulee vasta myöhemmin. Miehet eivät raskauden aikana samallailla voi kiintyä lapseen, koska naistahan lapsi valvottaa ja elää naisen kautta.

      Meillä mies sanoo rakastuneensa lapseemme heti, kun tämä syntyi. Raskausaikana oli vain jännittynyt ja odotti kovasti, oli toki onnellinenkin vauvasta, mutta se oikea kiintymys syntyi samalla kun poikammekin. Mies hoitaakin vauvaa ahkerasti ja osaavasti, juttelee ja hellii, suukottelee, .. :) Tosin pitää lapsista paljon muutenkin mikä varmasti auttanut.

      Anna miehellesi aikaa, hän kuitenkin viihtyy lapsen seurassa ja välittää.

    • pedakooki.

      kuullostaa että pidät vauvaa omanasi. eli vauva on sinun. ja miehelläsi on sama käsitys.

      "Hän kyllä hoitaa mukisematta ja on ilmoittanut, että voin vapaasti jättää hänelle pojan jos haluan vaikka käydä yksin juoksemassa. Uskallan ja olenkin monesti jättänyt hänelle pojan"

      niinkuin jo moni on täällä kirjoittanut niin miesten rakkaus kasvaa lasta hoitaessa ja sitten kun lapsikin ottaa kontaktia isäänsä. anna ajan kulua ja "jaa" vauva isän kanssa. vahvista miehesi isyyttä sanomalla vaikka "meneppä nyt isin syliin" jne.
      tosiaankin saattaa parisuhdekkin alkaa rakoilemaan jos sinulla on asteikko sille kuinka paljon rakastaa?
      jos miehesi osaa sinulle osoittaa rakkautta niin varmasti osaa sitä myös osoittaa lapsellekkin aikanaan. malttia... ja onnea.

    • A200320140504021118A

      KIINTYMYS LUOTAAT PAREMMIN TIEDÄÄT PAREMIMIN KUITENNII PAREMMIN AVOLIITTOSEURUSTELU TYTTÖ YSTÄVÄ TYTTÖ NAIS YSTÄVÄ KAVERI ITSELLEESI TÄRKEESTI SEURUSTELU AVOLIITTOPOIKA MIES YSTÄVÄ KAVERI MIEHENÄ SURAKKA VELI TÄRÄYTTÄVÄ PORNOSTTAAT PORNOSEKSI NÖRTTI NYGRI TIPSA TAPSI TAKA HUONE PÖMPELI REIKÄSILMÄ MURMELI MURSI PINA PIMPPA PIMPEROTENA MUKSI KÄYTTÄÄ RÄFINTINTTI RIKOLLISII JUTTUJA SÄIKYTTELEE RÄFINTINTTI ITSE VAIMONA EUKKO KULTA ROUVA PUOLISO EMÄNTÄ SURAKKA VELI SIEKII SIIHENNII MIEHENÄ SURAKKA VELI ITSE PARISUHDE PARISKUNTA VAIMONA RASKAANA SYNNYTTÄÄ TYTTÖPOIKAVAUVA VAIMON LAPSI ÄITINÄ SEN MIEHENÄ ISÄ LASTEN TARHA PÄIVÄ KOTI KERHO ESKARIESIKOULUTYTTÖALA ASTEKUMMUN KOULUTYTTÖ 1011121314151617 YLÄASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 97 VAIMON ÄITINÄ MIEHENÄ SEN LAPSEN ISÄNÄ PERHETTÄPOHJOISAHONKADU28D9 OUTOKUMPU OTTAAT YHDEYTTÄ SURAKKA VELIIN MIELELLÄÄN

    • normaaliltakuulostaa

      Kyllä hämärästi muistan että etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla oli vaikea löytää "suuria tunteita" kun lapsella ei ole vielä kehittynyt omaa persoonaa ja on enemmän äidissä kiinni. Ajan mittaan siihen oppii ja on ihan sinut sen kanssa että se kiintymyssuhde isään muotoutuu sitten kun lapsi kehittyy. Ensimmäisen lapsen kanssa voi muutenkin olla epävarmuutta omaan vanhemmuuteen ja tuntea itsensä hyödyttömäksi jos ei saa esim. lasta tuttipullon kanssa samalla tavalla rauhoitettua kun äiti saa rintansa kanssa. Seuraavien lasten kanssa kun varmuus löytyi oli helpompi kokea niitä rakkauden tunteitakin kun kaikki ylimääräinen epävarmuuden aiheuttama stressi oli pois kuvioista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe