Niin, olen mietiskellyt näitä seurusteluasioita aina välillä kun ikää on alkanut tulla sen verran että kaverit alkavat vakiintua ja heitä pääsee vähemmän näkemään. Itsekseen kun on kovin tylsää olla eikä aina jaksa harrastaakaan.
Mutta taas toisaalta, onko sekään nyt oikein että haluaisi kumppania ikään kuin täyttämään tyhjää tilaa?
Täydellinen tilanne minulle varmaan olisi että saisin tehdä työtä ja harrastaa sieluni kyllyydestä ja sitten kun tuntuu että haluaisi istuskella kaikessa rauhassa sohvalla ja vain levätä niin siihen se puoliso sitten kelpaisi.
Mahtaakohan tämä edes olla mahdollista? Ainakin mediassa annetaan kuva että parisuhteelle pitäisi antaa aikaa jadda jadda ja se vaatii panostusta ja niin pois päin.
Jotenkin tuollainen median antama kuva muistuttaa minua enemmän työn tekemisestä ja ikään kuin että parisuhde olisi jotain jota pitäisi koko ajan työstää. Että se on projekti joka johtaa jonnekin.
Eikö se riitä että olisi vain hyvä olla siinä missä on, esimerkkitapauksessamme sohvalla?
Tuntuu että nykyaikana kaikki on hirveän monimutkaista. Pitää kokea ja ehtiä ja suoriutua ja olla vaikka mitä että olevinaan on 'hyvä parisuhde'.
En mä halua mitään helvetin diplomia parisuhteestani, mulle riittäisi pelkkä mukava yhdessäolo ja seesteinen kahvihetki hyvän leffan kanssa. Jotenkin tuntuu että se on vain liian tylsää nykymittapuulla. Miten lienee?
Mutta taas toisaalta, onko sekään nyt oikein että haluaisi kumppania ikään kuin täyttämään tyhjää tilaa?
Täydellinen tilanne minulle varmaan olisi että saisin tehdä työtä ja harrastaa sieluni kyllyydestä ja sitten kun tuntuu että haluaisi istuskella kaikessa rauhassa sohvalla ja vain levätä niin siihen se puoliso sitten kelpaisi.
Mahtaakohan tämä edes olla mahdollista? Ainakin mediassa annetaan kuva että parisuhteelle pitäisi antaa aikaa jadda jadda ja se vaatii panostusta ja niin pois päin.
Jotenkin tuollainen median antama kuva muistuttaa minua enemmän työn tekemisestä ja ikään kuin että parisuhde olisi jotain jota pitäisi koko ajan työstää. Että se on projekti joka johtaa jonnekin.
Eikö se riitä että olisi vain hyvä olla siinä missä on, esimerkkitapauksessamme sohvalla?
Tuntuu että nykyaikana kaikki on hirveän monimutkaista. Pitää kokea ja ehtiä ja suoriutua ja olla vaikka mitä että olevinaan on 'hyvä parisuhde'.
En mä halua mitään helvetin diplomia parisuhteestani, mulle riittäisi pelkkä mukava yhdessäolo ja seesteinen kahvihetki hyvän leffan kanssa. Jotenkin tuntuu että se on vain liian tylsää nykymittapuulla. Miten lienee?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onnistunee helpoiten, jos tienaat todella reilusti.
Jos finanssit on siinä kunnossa, että naisen ei ole mitään järkeä uhrata päiviään työlle, saadakseen muutaman tonnin kuussa.
Jos ei, muuten päädyt suhteeseen, josta maksat ajallasi. Jos et uhraa aikaa, ei suhdetta, ainakaan kovin kestävää.
eli unconditional love on se homman nimi. Ensiksi henkinen integraatio (=persoonansa eheyttäminen) ja sitten spirituaalinen kasvu kohti ehdotonta rakkautta. Sitä, että rakastat itseäsi ja kaikkia muita ilman ehtoja, ilman kontrollia. Tämä on valaistunut tila. Tila, jossa tuntee kokoajan flow-ilmiön. Tila, jossa luovut halusta ja vaatimuksista. Et kontrolloi sitä kuka tulee luoksesi ja ketä lähestyt. Voit olla myös yksin, mutta yhtä hyvin myös seurassa, koska olet luopunut halusta ja kontrollista.
päättelin kirjoituksestasi. Kun pitäisi se parisuhdekin olla, huokaus. Ei taida elämänkokemus ja valmius vielä riittää parisuhteeseen, kun tuollaista mietit. Parisuhde ei todellakaan ole mikään harrastus, suoritus tai projekti.
Jos sulla on aikaa parisuhteelle niin mitä murehdit? Jos ei ja kumminkin haluat suhteen niin teet sitä aikaa. Ei se kummallisempaa ole. Onnistut tuntemaan "rauhallisuutta" ja olemista rentona jonkun kanssa niin että löydät henkilön jolla on samanlainen ajankäyttö kuin sulla, eli molemmat haluaa olla saman verran yhdessä. Muuten jommasta kummasta tuntuu siltä että ei ehdi olla tarpeeksi ja toisesta ehkä jopa liikaakin. Ei se silloin ole suorittamista vaan nauttimista.
Jep, samoilla linjoilla aloittajan kanssa. pari vuotta on vierähtänyt sinkkuna juurikin tuollaisen pulman vuoksi. En kaipaa mitään sohvalla kököttämistä tai muutakaan suurempaa yhteiselämää. Olen menevä koska työ vie aikaa, harrastukset vie aikaa ja haluan olla muutenkin suhteellisen riippumaton. Välillä vaan olisi kiva joku vierelläni sohvalla.
Niin, en tiedä onko tämäntyylisiä naispuoleisia ihmisiä olemassakaan. En ole ainakaan tavannut vielä sellaista.
Edellisissä suhteissakin valitettiin sitä, etten vietä aikaa tarpeeksi heidän kanssaan.
surullista sinänsä, kun toinen tuntee jäävänsä vaille huomiota. Kaikki vaan ei ymmärrä toisten tarpeita ja tyyliä kuinka haluaa seurustella.
Vaikka naimisiin meno on ollutkin kovasti muodissa nuorien keskuudessa viimeaikoina, niin uskon vahvasti että tulevaisuudessa tulemme harrastamaan vapaampia suhteita. En tarkoita että voisi pomppia sängystä sänkyyn, vaan suhdetta jossa molemmilla on ehkä omat asunnot, tehdään omia asioita ja ei välttämättä nähdä jokapäivä.
Mitäpä muuten arvelette, onko nykyinen hektinen elämäntapa ajanut ihmiset toisiaan lähemmäs ja avioliittoon?
...vastaavanlainen nainen.
No sittenhän me kaksi olemme melkein ratkaiseet toistemme ongelman;)