Niin, voiko enää yli kolmekymppisenä löytää ketään? Olen 32-vuotias nainen ja etsinyt miestä viime vuodet enemmän tai vähemmän intensiivisesti. Ei löydy! Kokeiltu on netit, baarit, matkat ja harrastukset. Baarista löytyy enintään yhden yön seuraa. Joko mies haluaa pysytellä sinkkuna tai hän on varattu. Esimerkki: Tapasin kivantuntuisen miehen baarissa, ja hän sanoi olevansa eronnut. Vietimme yön yhdessä, ja seuraavana päivänä mies tunnustikin olevansa naimisissa. Miehen mukaan suhde vaimoon oli kuitenkin loppunut, ja he asuivat talonsa eri kerroksissa. Olisi tehnyt mieli uskoa, mutta otin järjen käteeni. En halua käyttää viimeisiä lapsentekovuosiani jonkun "eroamassa olevan" miehen paapomiseen.
Todistettavasti baarista on kuitenkin mahdollista löytää pidempiaikaistakin seuraa. Kaverini tapasi nykyisen miesystävänsä baarista. Harva se päivä joudun kuitenkin kuuntelemaan kaverini valituksia siitä, että mies juo liikaa ja liian usein. Eli eipä sekään suhde todista, että baarista voisi löytää parisuhteeseen kelpaavan miehen.
Noh, itse olen kokeillut myös nettiä, ja kokemuksia on todellakin enemmän kuin muutama. Ikinä ei ole käynyt niin, että kiinnostus olisi ollut molemminpuolista. Olen suhtautunut nettiin hyvin optimistisesti ja uskonut, että sieltä on todella mahdollista löytää elämänkumppani. Monta kertaa olen vakuutellut sinkkukavereillenikin, että netti on ihan hyvä keino tavata ihmisiä.
Nyt en enää oikein itsekään jaksa uskoa siihen. Omalta osaltani nettideittailu loppui siihen, kun mies, joka oli treffeillä vaikuttanut mukavalta, lähetti jälkeenpäin rivon tekstarin, jossa hän ehdotti suorasukaisesti anaaliseksiä. Siis yksien treffien jälkeen, joilla olimme vain jutelleet niitä näitä.
Onko oikeasti niin, että kolmekymppisissä ei ole enää yhtään täyspäisiä, sitoutumiskykyisiä ja -haluisia miehiä jäljellä?! Jos mies on kiva, hänen elämäntilanteensa on niin sekava, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia aloittaa suhdetta. Jos mies on sinkku, hänessä on jotain vikaa. Joko jotain edellä mainittua tai sitten hän ei vain kertakaikkisesti vedä fyysisesti puoleensa. Oma porukkansa ovat ne, jotka ovat aikaisemmissa suhteissaan pettyneet niin pahasti, etteivät edes jaksa enää etsiä ketään ja siksipä heihin ei koskaan missään törmääkään.
Kun itse erosin miesystävästäni muutama vuosi sitten, en olisi ikinä uskonut, miten vaikeaa on enää kolmekymppisenä löytää ketään. Se on suorastaan mahdotonta! Jos olisin tämän tiennyt, olisin kyllä todellakin pitänyt parikymppisenä elämäni ykkösprioriteettina miehen etsimistä. Nyt olisin perheellinen ja onnellisesti naimisissa, kuten valtaosa ystävistänikin, Surettaa.
Todistettavasti baarista on kuitenkin mahdollista löytää pidempiaikaistakin seuraa. Kaverini tapasi nykyisen miesystävänsä baarista. Harva se päivä joudun kuitenkin kuuntelemaan kaverini valituksia siitä, että mies juo liikaa ja liian usein. Eli eipä sekään suhde todista, että baarista voisi löytää parisuhteeseen kelpaavan miehen.
Noh, itse olen kokeillut myös nettiä, ja kokemuksia on todellakin enemmän kuin muutama. Ikinä ei ole käynyt niin, että kiinnostus olisi ollut molemminpuolista. Olen suhtautunut nettiin hyvin optimistisesti ja uskonut, että sieltä on todella mahdollista löytää elämänkumppani. Monta kertaa olen vakuutellut sinkkukavereillenikin, että netti on ihan hyvä keino tavata ihmisiä.
Nyt en enää oikein itsekään jaksa uskoa siihen. Omalta osaltani nettideittailu loppui siihen, kun mies, joka oli treffeillä vaikuttanut mukavalta, lähetti jälkeenpäin rivon tekstarin, jossa hän ehdotti suorasukaisesti anaaliseksiä. Siis yksien treffien jälkeen, joilla olimme vain jutelleet niitä näitä.
Onko oikeasti niin, että kolmekymppisissä ei ole enää yhtään täyspäisiä, sitoutumiskykyisiä ja -haluisia miehiä jäljellä?! Jos mies on kiva, hänen elämäntilanteensa on niin sekava, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia aloittaa suhdetta. Jos mies on sinkku, hänessä on jotain vikaa. Joko jotain edellä mainittua tai sitten hän ei vain kertakaikkisesti vedä fyysisesti puoleensa. Oma porukkansa ovat ne, jotka ovat aikaisemmissa suhteissaan pettyneet niin pahasti, etteivät edes jaksa enää etsiä ketään ja siksipä heihin ei koskaan missään törmääkään.
Kun itse erosin miesystävästäni muutama vuosi sitten, en olisi ikinä uskonut, miten vaikeaa on enää kolmekymppisenä löytää ketään. Se on suorastaan mahdotonta! Jos olisin tämän tiennyt, olisin kyllä todellakin pitänyt parikymppisenä elämäni ykkösprioriteettina miehen etsimistä. Nyt olisin perheellinen ja onnellisesti naimisissa, kuten valtaosa ystävistänikin, Surettaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
"sitten hän ei vain kertakaikkisesti vedä fyysisesti puoleensa"
Koska lähes kaikkia naisia näyttää vetävän fyysisesti puoleensa samanlainen (suhteellisen harvinainen) miestyyppi tulee ongelmia varmasti kumppanin etsimisessä. Ne miehet ,jotka tätä tyyppiä edustavat ovat varattuja tai jos ovat vapaita eivät halua sitoutua, kun ovat huomanneet että lähes kaikki naiset haluavat heitä. Varattujen kiusaus puolestaan harrastaa syrjähyppyjä on suuri, koska he tietävät naisten helposti ihastuvan heihin.
Onko tosiaan näin, alkaa kohta masentaa. Mitä järkeä enään on missään?
Jos miesihanne on otettu elokuvista ja mainoksista niin vaikea on sellaista varmaan löytää. Sama koskee tietysti miesten naisihannetta.
Sen sijaan jos ihmisen persoona on tärkeämpää kuin se että heti kun ensimmäistä kertaa näkee alkaa panettamaan (se on sitä paljon puhuttua kemiaa), ei luulisi olevan kovin vaikeaa löytää kumppania.
Minua aikakin alkavat panettaa naiset, joiden persoonasta viehätyn. Ei tietenkään heti, mutta kun olen tutustunut heihin tarpeeksi.
Minua aikakin alkavat panettaa ULKONÄKÖÖN KATSOMATTA naiset, joiden persoonasta viehätyn. Ei tietenkään heti, mutta kun olen tutustunut heihin tarpeeksi.
Ei tunteitaan voi noin vaan muuttaa.
Joku jokinorsu ei taastusti paneta sinua yhtään vaikka omaisi kuinka säkenöivän persoonan
Tämä väittämä ei mene yksiin sen kanssa, että naiset puhuvat kemioista aina täysin tietoisesti. Sen sijaan, miehet eivät tunnu siinä määrin laskelmoivan tulevaa ihmissuhdetta kuin naiset tekee.
ja naiset tätä... ja blaablaablaaa...
Itse te naiset olette aina ensimmäisenä kohkaamassa kemioista, joka kuulostaa ainakin minun korvaan varsin laskelmoivalta. Pitää ne kaikki kymmenen ehtoa täyttyä, vaikka on nähnyt toisesta ihmisestä vain sekunnin vilauksen. Kun ei ole aikaa tutustua. Kiire, kiire... Kysymys kuuluu, minne ?
Kemiat = yhtä kuin ihastuminen. Mikä siinä on niin pahaa? Kai nyt mieskin tahtoo olla ihastunut kumppaniinsa edes alussa? Ja harva mies ryhtyy väkisin lämmittelemään jotain naista, jota kohtaan ei tunne minkäänlaista vetoa. Sellaiset suhteet, joissa ei ole tuota ihastumista tapahtunut heti alussa ovat saaneet alkunsa usein siten, että kyseiset henkilöt näkevät toisiaan useammin jossain luontevassa tilanteessa, kuten vaikka samassa kaveriporukassa tai työpaikalla.
Kukin tyylillään, mutta minä en ainakaan väkisin rupea lämmittelemään jotain miestä joka ei minua yhtään nappaa. Tuskin itsekään alat kiukulla tutustumaan jokinorsun näköiseen naiseen, kun se saattaa olla sisäisesti kaunis.
"Sellaiset suhteet, joissa ei ole tuota ihastumista tapahtunut heti alussa ovat saaneet alkunsa usein siten, että kyseiset henkilöt näkevät toisiaan useammin jossain luontevassa tilanteessa,"
Tämä on se kohta, josta olen samaa mieltä. Moni ihastuu pulliaiseen, kun on nähnyt pulliaisen riittävän monta kertaa. Sama juttu, kun ihmiset ihastuvat tv-sarjojen näyttelijöihin. Silti netin kautta tavatessa treffikumppani, joka on ehkä monilta ominaisuuksiltaan lähellä täydellistä paria, dumpataan, koska ihastumista ei tapahdu ensimmäisen tunnin aikana. Eiks o viksuuuuu.
Ymmärrän nyt erään syyn siihen, miksi ei nämä jutut täällä usein aukea. En ole koskaan harrastanut nettideittailua ja olen tämän keskustelupalstakokemukseni kanssakin aika neitseellisessä tilassa...
Mutta ihan hypoteettisesti arvioiden jos hakisin seuraa netistä, niin enköhän tapaisi useamman kerran ihmistä, joka ei eka treffeillä kolahda, mutta on ominaisuuksiltaan hyvä. Ja ihan tiedoksi: olen livessä ihastunut "pulliaiseen" ihan ensimmäisen keskustelun aikana. Ei se ihastuminen mitään näyttelijän ulkonäköä edellytä.
"Ei se ihastuminen mitään näyttelijän ulkonäköä edellytä."
On tiedossa. En ole sellaista luullutkaan. Tuli vain mieleen esimerkkinä siitä, miten ihastutaan tuttuihin objekteihin.
Ydin oli siis se, että täällä netissä seuraa etsivillä naisilla on usein paljon tarjontaa. Monet naiset tuntuvat jättävän tapaamisen yhteen kertaan, jos ei heti ole kipinää ja kutinaa. Ei tule uusia treffejä, joilla voisi kolista. Kemia puuttuu. Se on typerää, mutta monille tiettävästi käy juuri niin. Naiset ovat tuskissaan, koska ei löydy hyvää miestä ja "kemia" puuttuu yhden tapaamisen jälkeen. Sitten jos on heti "kemiaa", mies on varattu, vankikarkuri tai narsisti. Miehet ovat tuskissaan, koska ei löydy edes umpihuonosta ihan vähän parempaa naista ja "kemia" saa hulluksi.
niille naisille ihan oikein, että päätyvät vaikka narsistin petikumppaniksi ja itkevät sitten sitä. ;) Onhan se perseestä niin miehelle kuin naisellekin, jos tulee torjutuksi kevein perustein jo ennen tutustumista, mutta ehkä sitä voi pahimman vitutuksen jälkeen ajatella, että omapa oli menetyksensä. Enpä itsekään haluaisi kumppania, joka käyttäytyy kuvaamallasi tavalla (kuin lapsi karkkikaupassa).
Ihmisestä ehtii saamaan ekoilla treffeillä vain pintapuolisen kuvan. Jos ensivaikutelma vaikuttaa mukavalle, tarkempaan tutustumiseen vaaditaan useempia kertoja. Mun mielestä treffailuvaiheeseen kannattaa panostaa, jotta ei sitten myöhemmin tarvitsisi katua eron muodossa. Tuolloin sanat "kasvettu erilleen" on lähinnä jonkinasteinen, mutta helppo tekosyy eli lupa erota.
Eikai joku 27-29 ole pois laskuista vai onko pakko olla 30? Eihän siitä tule kuin pari vuotta ikäeroa. Kyllä tuossa iässä on jo niitä sitoutumishaluisia.
Jos ei kolmikymppisistä löydy hyvää miestä niin kyllä tekee tiukkaa nuorempien kanssa. Yleisesti ottaen miehet eivät halua vanhempaa naista. 27-29 voi hyvinkin saada semmoisen 24-25v naisen, miksi se ottaisi yli kolmikymppisen? Kolmikymppisen kanssa lapsetkin on tehtava heti jos niitä aikoo ylipäätänsä tehdä.
"Niin, voiko enää yli kolmekymppisenä löytää ketään?"
Voi, jos etsii ja kelpuuttaa, ei aseta kumppanille epärealistisia vaatimuksia.
"Baarista löytyy enintään yhden yön seuraa. Joko mies haluaa pysytellä sinkkuna tai hän on varattu. Esimerkki: Tapasin kivantuntuisen miehen baarissa, ja hän sanoi olevansa eronnut. Vietimme yön yhdessä, ja seuraavana päivänä mies tunnustikin olevansa naimisissa."
Hyvä että löytyy edes yhden yön seuraa, siitä naisilla ei ole puutetta. Aina löytyy petikumppani, jos siltä tuntuu - on varaa mistä valita.
"Todistettavasti baarista on kuitenkin mahdollista löytää pidempiaikaistakin seuraa."
Voi olla. Baareissa en kuitenkaan pidempiaikaista seuraa etsisi jo siksi, että sitä örvellystä ei jaksa katsella kauaa selvinpäin. Kylmän huurteisen toki voi nauttia silloin tällöin rauhallisella kesäterassilla, kun kumppanin kanssa voi puhua huutamatta - normaalilla äänellä.
"Noh, itse olen kokeillut myös nettiä, ja kokemuksia on todellakin enemmän kuin muutama. Ikinä ei ole käynyt niin, että kiinnostus olisi ollut molemminpuolista."
Nettiä on tullut kokeiltua, mutta hajonta tuntuu olevan melkoinen. Osa naisista ei selvästi tiedä, mitä on hakemassa. Osa on malttamattomia hätähousuja. Osa muuten vain kranttuja, joilla on tapana laittaa uusi tuttavuus mikroskoopin alle, ja punnita löytyykö kumppanista virheitä. Äh, ei jaksa nettiä enään. Se on nähty...
"Onko oikeasti niin, että kolmekymppisissä ei ole enää yhtään täyspäisiä, sitoutumiskykyisiä ja -haluisia miehiä jäljellä?!"
Kyllä on, mutta ei tunnu kelpaavan. Vaikka tilanne olisi niinkin otollinen, että voisi aloittaa suhteen miehen kanssa puhtaalta pöydältä. Siis, ei ole ex-naisia ja lapsia nurkissa pyörimässä. Niin, ja tietysti pitää olla sekä kokenut että kokematon samaan aikaan. Äh, menee jo vähän vaikeaksi...
Tupakoimattomuus, ja eritoten raittius tuntuu olevan naisille vaikeasti ymmärrettävä asia, ellei jopa tabu. Jollain tapaa raittius mielletään aina ex-alkoholistiin, vaikka kyse ei ole edes absolutismista. Syy raittiuteen on yksinkertainen: aamukrapulat ei nappaa ja erityisruokavalio, jota tarvis noudattaa. Mutta turha selittää...
Aika vähissä tuntuu olevan normaalit, vapaat, lapsettomat naiset. Tarjolla on uraohjuksia, totaalisia lapsenvihaajia, harrasteiden perässä 24/7 tukka-putkella juoksevia, ikuisia bilehileitä, ja melkein rappiolla olevia ex-bilehileitä. Harkitse nyt sitten perheen perustamista, eh, pitäisi olla samaan aikaan sekä isä että äiti.
Joo, ja eronneita sekä yksinhuoltajia löytyy. Eronneiden kanssa tuntee olavansa lähinnä terapeutti. Mielenkiinto lopahtaa viimeistään silloin, kun nainen ilmoittaa haikailevansa eksän perään, tai muistuttaa alinomaan siitä, kuinka erinomainen tai ääliö eksä oli. Tai, mikäli eksä petti tms., kyseenalaistetaan välittömästi möys uusi kumppani, vaikka mitää ei ole tapahtunut. Kiitos ei, ei tee mieli olla varasijalla...
Entä yh:t ? Vaaditaan yhtä ja toista. Klassinen lause on se että "en ole hakemassa lapsilleni isää, heillä on jo sellainen". Kummasti vain oma arki pitää aikatauluttaa eksän lapsien mukaan, saati talous, eli elättää siinä sivussa muiden lapsia. Tuntuu, kuin olisi töissä ulkoistetussa parisuhteessa. Samaan aikaan on perheen velvollisuudet, vaikka ei ole omaa perhettä.
"Kun itse erosin miesystävästäni muutama vuosi sitten, en olisi ikinä uskonut"
Eroaminen on nykyisin helppoa, sillä se tuntuu onnistuvan jokaiselta. Harvassa ovat ne, joilta löytyy halua ja tahtoa vältää eron karikot.
PS: Kunhan vuodatin sanaista arkkuani...
Itse voisin hyvinkin kuvitella olevani sellainen 3-kymppinen, ihan ok sinkkumies mitä etsiskelet.
Mutta tuskin mekään kovin helposti kohtaamme.
Olen viimevuodet ollut tiukasti 'uraputkessa' ja pitkien työpäivien jälkeen olen kotona usein väsähtänyt ettei minusta ainakaan viikolla ehkä olisi naiselle oikein iloa.
Mutta mietitääs nyt sitten missä voisimme ainakin teoriassa kohdata?
- ystävien järjestämissä pippaloissa
- työpaikalla
- liikunnallisten harrastusten parissa (itse harrastan mm. uimista ja juoksua)
- bändien keikoilla
- iltaopiskelun parissa
En ottaisi oman ikäistäni tai vanhempaa naista, sillä koska olen alkuperäisen kirjoittajan peräänkuuluttama "hyvä mies", minulla on saumat itseäni jopa 10 vuotta nuorempiin naisiin (noin nuoria en kyllä halua, kun niiden kanssa ei voi perustaa perhettä).
Miksi ottaisin itseäni vanhemman, ellei se todella olisi jotain erikoista?
Nykyinen naisystäväni on 6 v nuorempi ja olen erittäin tyytyväinen. Olin vuosi sitten jonkin verran ihastunut itseäni vanhempaan naiseen ja näin jälkeenpäin ajatellen olen iloinen ettei siitä mitään tullut!
Sanoisin, että alle 5% kolmikymppisistä on todellisia tsäänssejä itseään kymmenen vuotta nuorempiin naisiin.
-N25_
"Sanoisin, että alle 5% kolmikymppisistä on todellisia tsäänssejä itseään kymmenen vuotta nuorempiin naisiin. "
No en minä nyt kyllä mihinkään top5%iin sentään kuulu, näytän vain huomattavasti ikäistäni nuoremmalta. 10v sitten tästä oli haittaa kun kaikki naiset piti minua pojankloppina joka on päässyt veljen papereilla baariin.
Sitäpaisti minulla on kaksi samanikäistä kaveria, joilla on/on ollut 10v nuorempi tyttöystävä, joten ei tuo nyt niin harvinaista ole kuin voisi nopeasti kuvitella. Mutta minusta kolmikymppisenä 10v nuoremman ottaminen on aikamoista riskipeliä, ero elämäntilanteissa on niin valtava. Jää vielä perhe perustamatta kun tuollaisen kanssa "tuhlaa" aikaansa muutaman vuoden.
Kyllähän tuo aika hankalaa nykyään tuntuu olevan jos vielä jotain mieleistään etsii varsinkin kun ikä lähentelee jo neljääkymppiä. Toiveena on jo kauan ollut tavata fiksua, samanlaista elämänkuvaa näkevää naista mutta vähissähän nuo ovat olleet. Tiedän että niitä on olemassa mutta kun niitä ei ikinä huomaa kuin vasta jälkeenpäin tai sitten niillä on jo kierros menossa(tai näyttää siltä) jonkun toisen kanssa. Toki myönnän että itsellä ainakin on jonkin verran noita konservatiivisia arvoja joita pidän myös vaatimuksena toiseltakin osapuolelta, joten se rajoittaa skaalaa jo jonkin verran.
Tarjolla olisi sitten kyllä seksisuhteesta irti pyrkiviä tai entisiä sellaisia tai sitten suhteesta suoraan toiseen hyppääviä, mutta ne kun ei paljon nappaa. Nettideittejä ei ole tullut kokeiltua, mutta kai sekin jossain vaiheessa edessä on. Harrastusten parista tietysti saattaisia löytyä mutta tuolta lenkkipolulta niitä ei vielä ole vastaan tullut ja noissa muissa harrastuksissa tavatut on jo varattuja tai mukana just noissa seksisuhteissa, eli ei kiitos tai sitten en vaan ole heitä huomannut.
Toistaiseksi tämä aika on tässä 2-työn(opiskelun) merkeissä mennyt ja jos näin sinkkuna aika menee, niin kai se työn merkeissä se tappiin asti meneekin.
Sinulle naisena miehen löytäminen on muka vaikeaa kolmikymppisenä. "Vaikeus" tarkoittaa sinulle sitä, että on paljon valinnanvaraa, mutta ei juuri sellaista täydellistä osu kohdalla mitä etsit. Ja sänkyseuraa saat toki niin paljon kuin jaksat nussia, tämähän on itsestäänselvää.
Valitettavasti sympatiaa ei täältä pahemmin heru. Moni parikymppinen mies on paljon vaikeammassa tilanteessa kuin sinä nyt. Ei ole valinnanvaraa, eikä pilluakaan saa kuin joskus tuurilla korkeintaan. Tällaista se on monella.
" Sinulle naisena miehen löytäminen on muka vaikeaa kolmikymppisenä. "Vaikeus" tarkoittaa sinulle sitä, että on paljon valinnanvaraa, mutta ei juuri sellaista täydellistä osu kohdalla mitä etsit. Ja sänkyseuraa saat toki niin paljon kuin jaksat nussia, tämähän on itsestäänselvää. "
Tuo on aivan totta. Paljon valinnanvaraa, mutta mikään ei kelpaa. Se ei ole todellinen ongelma. Silloin ongelma on valitsijassa. Vähän niin kuin lapsi karkkikaupassa, jossa on sataa eri lajia karkkeja, mutta mikään ei kelpaa, ku eioo sellassii punasii raidallisii jos on salmiakkii ja sit hedelmää ja sit se on pehmeetä mut ei lötköö ja sit siin on jauhetta ja se on vähän tulist mut aika makeeta kuitenki byääää... :-)
Kyllä se oikea ongelma on niillä, jotka ovat täynnä rakkautta kelpaamatta kenellekään.
Katsos parikymppisinä naiset saa miehiä niin paljon kuin haluaa tekemättä yhtään mitään. Silloin naiset vaatii ties mitä miehiltä vaikka heillä ei peiliin katsomisen jälkeen olisi siihen mitään varaa. Naistavikselle ei kelpaa miestavis...
Asia kuitenkin kääntyy toisin päin juuri tuossa kolmenkympin hujakoilla ja silloin me miehet muistamme nämä pikku nirppanokka prinsessat nuoruudestamme. Silloin on meidän vuoromme! Vaadimme naisilta ulkonäköä, naisellisuutta, älykkyyttä, uraa, sosiaalisiataitoja ja taitoja kotitöissä ja lasten parissa. Nämä siis kaikkien perinteisten lisäksi; luotettavuus, kiltteys, huumorintaju, mussukkamaisuus, hyvä sydämmisyys... Mikä vain ei kelpaa, vaan vaaditaan tasoa. Perhettä ei kenen kanssa vain perusteta.
Eli tunnista tasosi ja etsi tasoistasi seuraa. Älä haikaile kuuta taivaalta, et ole enää parikymppinen.
kun vielä yli kolmekymppinen vanhapiika.
Niin se vaan on, itse ole kohta 40v ja mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän tulee myös vaatimuksia miehen suhteen: ulkoisen kauneuksen vaatimus vaihtuu sisäisen kauneuden vaatimuksiin, eli arvostaa niitä hyviä luonteenpiirteitä.
Enkä "huoli" ketä hyvänsä, vaikka eräs sukulaismummon mielestä pitäisi ottaa se joka huolii minut. Mutta en etsi miestä hampaat irvessä, vaan se tulee jos on tullakseen, en ota paniikkia vaikka olenkin se VANHAPIIKA.
No tuohan on ihan tuttu ilmiö. Mitä vanhemmaksi nainen on sinkkuna, sitä
enemmän hän alkaa niitä "vaatimuksia" listaamaan. Luultavimmin sen
takia, että hän voi niiden vaatimusten avulla selittää muille ja
itselleen sen, miksi on vieläkin yksin.
"En tyytynyt siihen ja siihen" on paljon helpompi sanoa, kuin että
"Kukaan kunnon mies ei halunnut minua". Siihen uskomalla mielenrauhakin
säilyy paremmin. Itsessähän ei koskaan voi olla mitään vikaa, vaikka
kaikilla ystävillä ja tutuilla se oma mies jo olisikin?
80-vuotiasta vanhapiikaa. Kun siltä kysyttiin, miksei koskaan mennyt naimisiin niin se vain naurahti että "hyvää en saanut ja huonoa en ottanut".
Ongelmakohta on helppo löytää. Se on nimimerkki Nainen kysyy itse. En halua olla tyly tai tuomita, mutta on raadollisen itsetutkiskelun paikka. Pohdi kriteereitä, joiden perusteella etsit miestä. Pohdi rehellisesti esimerkiksi tällaisia asioita: Mitkä ovat päällimmäiset syyt siihen, että olet torjunut jonkun? Millaiset miehet ovat torjuneet sinut? Oletko torjunut jonkun "muuten sopivan" jonkin yksittäisen "vian" vuoksi? Missä ominaisuuksissa voit joustaa vai voitko joustaa missään? Mitkä ovat tärkeimmät ominaisuudet kumppanissa? Jos vaihtaisit ominaisuuksia herra A:n ja herra B:n välillä, mikä oli se ratkaiseva ominaisuus, joka teki B:stä epäsopivan ja A:sta sopivan? Onko se ominaisuus oleellinen pitkän parisuhteen kannalta? Millaisia ominaisuuksia on miehessä, joka soveltuu pitkään parisuhteeseen? jne.
32-vuotias nainen voi löytää hyvän miehen. Ei todellakaan ole mahdotonta. Se on naisesta itsestään kiinni. Enkä nyt tarkoita sitä, että pitäisi "tyytyä" minkälaiseen mieheen tahansa. Jos kohdalle ei ole tullut edes yhtä melko hyvää vapaata kandidaattia, niin kyllä se ongelma on etsijässä. Myös aloittajan ihmistuntemus epäilyttää. Treffeillä kävi mukava mies, joka lähetti treffien jälkeen viestin anaaliseksistä? Vaikea yhtälö.
Jos kaikki on kiinni ensimmäisen tapaamisen kipinästä ja perhosista (eikä esim. miehen miellyttävyydestä sekä tapaamisen hyvästä ja luontevasta ilmapiiristä), voi olla, että hyvää miestä saa etsiä koko loppuelämänsä sitä löytämättä. Kipinällä ja perhosilla voi saada ihan mitä tahansa, koska se on arpapeliä. Voi saada hyvän miehen, mutta voi saada myös huijarin, varatun, narsistin, tai perusmiehen, joka ei ole hyvä eikä huono. Suurin osa arvoista on tyhjiä. 32-vuotiaalla naisella pitäisi joka tapauksessa olla enemmän ymmärrystä todellisuudesta ja pysyvän parisuhteen edellytyksistä kuin esim. 22-vuotiaalla.
Siinä joitain ajatuksia aloittajan viestin pohjalta. Tarkoitukseni ei siis tosiaan ole tuomita vaan vain kehottaa aloittajaa pohtimaan syitä ja seurauksia.
Elä sure sillä kyllä se oikea vielä vastaan tulee.
jos mies on yli kolmekymppisenä sinkku, niin siinä on vikaa.
Mitähän pitäisi ajatella vastaavista naisista? Vikaa vai hyviä välttelemään viallisia?