Terveisiä

Tietoa missä maailmalla mennään:

(lainaus)

Yhdysvallat on maailmanhistorian voimakkain sotilasmahti. Silti se toimii taloudellisen ja sotilaallisen suorituskykynsä äärirajalla. Irakin ja Afganistanin lisäksi se ei enää pystyisi avaamaan kolmatta rintamaa. Iran tietää sen, samoin Israel, joka saattaa tuntea houkutusta avata sen Yhdysvaltain puolesta. Seuraukset ovat arvaamattomat - Iranille, Israelille ja koko kansainväliselle järjestelmälle.

Vaikka Yhdysvallat on sotilaallisesti vahva, sillä ei ole ajanmukaista Venäjän-politiikkaa. Voimassa ovat yhä Jeltsinin aikana laaditut säännöt, joiden mukaan Moskovan suuntaan pelataan myötäkarvaan. Toki Washingtonissa tajutaan hyvin, ettei Venäjä tänään ole sama kuin vuosikymmen sitten. Mutta kun Bush ja Rice eivät kykene ohjeita uusimaan, vanhojen oppien mukaan on elettävä.

Kremlissä ei ole samoja huolia. Viime vuodet valtiojohtoinen televisio on tehnyt selväksi, mikä on Venäjän uusi asema ja tehtävä: Se on ainut maa maailmassa, joka uskaltaa ja haluaa panna Yhdysvalloille kampoihin milloin ja missä tahansa. Siperiassa alakoululaisetkin sen tietävät: Äiti-Venäjä on vihollistensa saartama, ja vihollisista verenhimoisin on Yhdysvallat. Tätä myrkkyä ei kansan pariin ole kylvetty suotta.

Samaan aikaan maailmantaloudessa on käynnissä vallan ja varallisuuden globaali uusjako. Jättimäisiä omaisuuksia siirtyy energian ja raaka-aineiden kuluttajilta niiden tuottajille. Suurimpien hyötyjien joukossa ei ole ainuttakaan demokratiaa. Kuluttajien keskuudessa valtiojohtoiset talousjärjestelmät näyttävät pärjäävän markkinatalouksia paremmin, kun verissä päin kilpaillaan niukoista hyödykkeistä.

Näissä oloissa Euroopan unioni on tullut vaikutusvaltansa kasvun päähän, eikä pääse eteenpäin ilman uutta sopimusta. Tämä oli aavistettavissa jo ennen kuin Irlannin kansanäänestys paljasti, ettei keisarilla ole vaatteita. Oikean perussopimuksen kaatuminen, Saksan sooloilu kaasuputkiasioissa, keskinäinen kampittelu WTO- ja PCA-neuvotteluissa, vaikeudet saada muun maailman tuki Kosovon itsenäistymiselle - kaikki nämä, ja monet muut, olivat tästä selviä merkkejä.

Kun neuvottelut Turkin kanssa joudutaan syksyllä keskeyttämään, kun sotilaiden ja nationalistien johtama uusi (vanha) Turkki kääntää selkänsä Euroopalle ja hakeutuu vertaistensa - Kiinan, Venäjän, Iranin - leiriin, EU maksaa kovan hinnan reilun laajentumispolitiikan uskottavuuden menetyksestä.

Huutoa tulee myös, jos EU:n maksatukset Bulgarialle joudutaan lähiviikkoina keskeyttämään siksi, ettei maa ole saanut korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta kuriin. Sehän otettiin EU:n jäseneksi ennen aikojaan vain, koska Ranska halusi jäseneksi toisen yhtä valmistautumattoman maan, "kielisukulaisensa" Romanian. Eurooppaa niittää nyt, mitä Ranska on kylvänyt.

Tshekin entinen presidentti Václav Havel arveli äskettäin, että Euroopassa kylmän sodan aikaiselta poliittiselta eliitiltä on kadonnut aatteiden ja uskonnon myötä aiemmin peritty moraalinen kompassi. Se ei tiedä, mihin on tultu, eikä tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä.

Näiden haasteiden rinnalla se, että Suomessa eduskuntapuolueet onnistuivat juhannuksen alla sopimaan uudesta turvallisuuspoliittisesta selonteosta - joka yksimielisyyden saavuttamisen hintana on sekä sisällyksetön että näkemyksetön - on pikemminkin ajan merkki, kuin mitään muuta.
11626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Voi että oli valistavaa. Tämä kirjoittaja pitää ensi tilassa saada EU:hun. Näin voimakasta "järjen" tuotetta en olle lukenut kuunaan. Eikö tuo teksti olisi kuulunut johonkin muualle, jossa voi viisasatella.

Äänestä

Voisitko laittaa linkin mistä lainaus oli peräisin.

Äänestä

esim. puutulleista ja venäjän, sekä yleensä maailmantalouden heijastumista, jotka vaikuttavat tänne periferiaan asti!

Äänestä

Maat Eu:n sisällä eivät pääse sopuun keskenään, mutta demokratiat tukevat ja ovat liitossa demokratioiden, kuten Yhdysvaltojen kanssa aina. Demokratiat tekevät kauppaa epädemokraattisten valtioiden, kuten Venäjän kanssa jos se kannattaa tai on mahdollista.

Mitä luulet, onko Venäjän valtiojohtoinen ja epädemokraattiinen politiikka samaa kuin aikaisempi? Onko strategiana lopettaa kaupankäynti EU:n maiden kanssa, nitistää demokraattisesti toimiva markkinatalousmahti muun maailman silmissä ja pyrkiä sen jälkeen kommunismiin tai sosialismiin, kuten aikaisemmin?

Mielestäni USA ei ole Venäjän ykkösvihollinen. Venäläinen laajenemishaluisuus ei tarvitse yhtä vihollista. Energiakriisi mahdollisti 70-luvulla NL:n nousun maailman ykköseksi, tällöin jenkeillä meni huonommin kuin nyt. Silloin Maon Kiina oli Venäjän ykkösvihollinen, silloin käytännössä sodittiin kommunistisen Kiinan ja sosialistisen Neuvostoliiton välillä, mutta siitä ei ollut syytä tiedottaa suomalaisille.

Venäjällä kansallismielisyys näyttää vahvalta, mutta sisäisen järjestykseen pyrkiminen on haastavaa. Konservatiivisen nationalismin ajaminen uusliberismiin ja liikkumiseen tottuneille rikkaille Venäjällä vaatii vallankumousopin mukaisen omaisuuden siirron valtiolle. Tällöin rajat tulisi sulkea, Venäjänjuutalainen raha tulisi napata, Venäjän omistukset muualla maailmassa menisivät käytännössä yksityisille henkilöille, jotka eivät voisi palata takaisin maahansa.

Tuntuisi, mutta myös näyttäisi pahalta. Venäjä haluaa näyttää hyvältä. Nyt kaikkialla esimerkiksi populaarikulttuurin ja urheilun kautta kansallismielisyys ja Venäjä nostetaan korostetun naivistisesti pintaan. Sama meininki on ollut kaikilla kehittymättömillä tai imagoaan kohottavilla maillakin, mutta eritoten nousevat mahdit, kuten Kiina ja 30-luvulla Saksa osoittivat voimansa olympiakisoissakin.

Mihin maailmalla mennään, energiakriisin kautta raha jaetaan, hyötyvänä uskoakseni monikansalliset yhtiöt... mennään rauhas

Äänestä
  • Kansainvälinen kaupankäynti ja sen käymiseen tarvittavat sopimukset vaativat yhteisiä pelisääntöjä.

    Raaka-aineita paljon halussaan pitävä maa joutuu miettimään, miten näistä raaka-aineista voidaan hyötyä kansallisesti. Ulkomaista valuuttaa ja ulkomaisia tuotteita on kyettävä tuomaan omillekin markkinoille.

    Ongelmana joillakin kansoilla on ollut liiallinen valtiollinen kansallismielisyys. Tällöin ei ymmärretä erilaisuutta ja jopa ystävällismielisiä naapurikansojakin kohtaan aletaan nähdä ja jopa luoda uhkakuvia.

    Demokraattiset kansallisvaltiot sitä vastoin pyrkivät sopimaan yhteisistä pelisäännöistä, jolloin keskinäinen yhteiselo on rauhaisaa. Näissä oloissa jokaisella kansalla on oikeus hallita itseään riippumattomana ja suvereenina muihin valtioihin ja kansoihin nähden.

    Kansainvälisen kaupan painopiste on muuttumassa. Yhdysvallat menettää asemiaan. Japanilaiset omistavat jo Yhdysvaltojen suurimmat pankit. Aasiaan on virrannut runsaasti dollareita ja kaupankäynti on runsasta.

    ”Samalla kun nykyisten rikkaiden maiden talous kasvaa maltillisesti, Kiinan ja Intian kaltaiset Aasian valtioit ovat jo pitkään nauttineet nousukaudesta. Nykytahdilla Kiinasta tulee maailman suurin kansantalous vuoden 2020 hujakoilla. Vaurauden myötä lisääntyy myös sen vaikutusvalta.”

    Kansakunnat tarvitsevat kehityskelpoisia tuotteita, joilla he osallistuvat kansainväliseen kauppaan.

    Teollisiin investointeihin tarvitaan kansainvälistä rahaa ja kauppaa. Nykyisten teollisuuslaitosten tekniikat ovat sen verran monimutkaisia, ettei yhdellä kansalla ole mahdollisuutta rakentaa niitä omista tuotteistaan.

    Pelkät energiavarat eivät riitä pitkäaikaiseen ”öykkäröimiseen”, joten demokratioiden syntymiseen tarvitaan vuoropuhelua ja taas kerran vuoropuhelua. Ongelmana vuoropuhelussa tuntuu olevan vielä toistaiseksi, että vahvat eivät halua ymmärtää heikompiaan.

    >Kysymys: Onko strategiana lopettaa kaupankäynti EU:n maiden kanssa, nitistää demokraattisesti toimiva markkinatalousmahti muun maailman silmissä ja pyrkiä sen jälkeen kommunismiin tai sosialismiin, kuten aikaisemmin?

    ”Maailmankaupan ikuisuuskysymyksiin kuuluu, missä määrin kauppaa käydään kansainvälisillä avoimilla markkinoilla ja missä määrin suojellaan omaa tuotantoa tullimuureilla tai muilla esteillä. Edellistä kutsutaan kaupan vapauttamiseksi, jälkimmäistä protektionismiksi.

    Protektionismi tarkoittaa taloustieteellisenä terminä valtion sisäisillä markkinoilla toimivien eli kotimaisten tuottajien suojelemista ulkopuoliselta kilpailulta.

    Keinoja siihen on monia: tuotteiden laatuvaatimukset, suojatullit, tuontikiellot, kauppasopimukset, valtion tukiaiset ja niin edelleen.”

    http://www.maailmantalous.net/

    "Kommunismi on sosiaalitaloustieteellinen aate tai aatejärjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja tuotantovälineiden – kuten tehtaiden, luonnovarojen ja maatilojen – yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia."

    Tiedonvälitys on nykyisin vaikeampaa sensuroida kuin aiemmin. Kommunismissahan ihmisen vapaus ajatella omilla aivoillaan oli kieletty ja ulkomaailmasta tullut tiedon jyvä oli kauhistus.
    Nykyisinhän kaikki tieto pyritään saamaan kaikkien ulottuville ja heti.

    Äänestä

  • ja sen kehittyminen kirjoitti:

    Kansainvälinen kaupankäynti ja sen käymiseen tarvittavat sopimukset vaativat yhteisiä pelisääntöjä.

    Neuvostoliitto & kommunismi ei kuitenkaan koskaan kohdannut. Maon Kiina ja sen bulvaanina YK:ssä toiminut Albaania toteuttivat käytännössä marxilaista filosofiaa käytäntöön. Kamputsea pyrki siihen nopeasti. Kaikki ovat vaarallisia esimerkkejä eristäytymisestä ja 80 miljoonaa ihmistä tapettiin matkalla kommunismiin vuosien saatossa.

    Vaikka ihmisiä tapettiinkin, NL:lla ei käytännössä Stalinin jälkeen jos silloinkaan pyritty aidosti kommunismiin. NL pyrki levittämään sosialismia ja sosialistisen maailman keskusyksiköksi, joten ennestäänkin tulehtuneiden ja sotien tulehduttamien rajanaapureiden Maon Kiinan ja NL:n välille, kehittyi voimakas jännite.

    Olisiko satojen vuosien välinen sotatila muuttumassa kumppanuudeksi?

    Kiinan arvo on sen kasvavissa markkinoissa, mutta kommunismin rapistuttama Kiina tuskin nousee maailmanvaltiaaksi ellei se kiihdytä demokratiaa. Tällähetkellä Kiina ei pyri lainkaan demokratiaan ja maa on käytännössä vielä pääosin kehittymätön ja kasvu tehdään kivihiilellä.
    Itse kiinalaiset asukkaina ovat joustavia, kun puolueen rajoitteet vähenevät.

    Onko Kiinan nousussa olemassa riskejä länsimaisen demokratian kannalta. Ilmastomuutoksesta kiinalaiset viis välittävät?
    Onko länsimaiseen demokratiaan jatkossa varaa kenelläkään?

    Äänestä

  • Maailmantalous ja sisäiset ... kirjoitti:

    Mielenkiintoista keskustelua. Palaan palstalle kunhan ehdin.

    Mennään Kemijärvestä kauas, mutta katsellaan Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteita ja vähän Suomenkin "totuuksia":

    Journalisti James Fallowsin mielestä Kiina on maa, jossa anti-amerikkalaisuus on kaikkein lievintä. Hän työskentelee tällä hetkellä Shanghaissa The Atlantic- lehdelle.

    Hänen mukaansa Yhdysvaltain johdolla käydyt sodat on hyödyttäneet Kiinaa, amerikkalainen yhteiskunta, tunnetut yliopistot ja mahdollisuudet kiinnostavat kiinalaisia.

    Tärkein huomio kuitenkin keskittyy Yhdysvaltojen historiaan. Maa on kasattu "kapinallishenkisistä yksilöistä", joiden johtaminen on vaikeaa. Kiinalaiset näkevät amerikkalaisissa sielunveljiään.

    Kiinassa nykyisin hankalina ja jopa vihollisina pidetään Japania, Taiwania ja Tiibettiä, Venäjä on nykyisin neutraali.

    Yhdysvaltain suunnasta Kiinaan suhtaudutaan positiivisesti, miljardin taalan velka Kiinaan hillitsee ymmärrettävästi myös kritiikkiä.

    Kiinassa muisti on hyvin valikoiva ja siihen on myös hyvät syynsä, 50-,60-,70-lukuja ei käytännössä ole olemassa.

    Aikanaan Kiinassa ja myös meillä Suomessa, vuosia 1959–1961 nimitettiin nimellä "kolme vuotta luonnononnettomuuksia", jolloin kuoli kymmeniä miljoonia kiinalaisia nälkään.

    Nyt Suuren Harppauksen 1958-1962 ja Kulttuurivallankumouksen 1966-1976 aikoja ei virallisesti ole olemassa ollenkaan.

    Tässä mielessä kiinalaisen sensuurin tarkastelu on helpompaa. Maan nostaminen suureksi mahdiksi, ei käytännössä kestä totuutta. Kiina suhtautuu ÄÄRIMMÄISEN herkästi kritiikkiin. Kiina tarvitsee arvostusta ja ostaa sitä kaikin keinoin. Kiinan Valtio taas noudattaa tiedotuksessa perusmallia, jossa tärkeintä on se, miltä näyttää. Jos ja kun Kiinan arvostus kasvaa, se toivottavasti antaa mahdollisuuden myös kansalaisten vapauksien nostamiselle. Tästä on pitkä matka demokratiaan, joka leviää kaupungeista taloudellisen kasvun ja koulutuksen myötä.

    Äänestä

  • Maailmantalous ja sisäiset ... kirjoitti:

    Neuvostoliitto & kommunismi ei kuitenkaan koskaan kohdannut. Maon Kiina ja sen bulvaanina YK:ssä toiminut Albaania toteuttivat käytännössä marxilaista filosofiaa käytäntöön. Kamputsea pyrki siihen nopeasti. Kaikki ovat vaarallisia esimerkkejä eristäytymisestä ja 80 miljoonaa ihmistä tapettiin matkalla kommunismiin vuosien saatossa.

    Vaikka ihmisiä tapettiinkin, NL:lla ei käytännössä Stalinin jälkeen jos silloinkaan pyritty aidosti kommunismiin. NL pyrki levittämään sosialismia ja sosialistisen maailman keskusyksiköksi, joten ennestäänkin tulehtuneiden ja sotien tulehduttamien rajanaapureiden Maon Kiinan ja NL:n välille, kehittyi voimakas jännite.

    Olisiko satojen vuosien välinen sotatila muuttumassa kumppanuudeksi?

    Kiinan arvo on sen kasvavissa markkinoissa, mutta kommunismin rapistuttama Kiina tuskin nousee maailmanvaltiaaksi ellei se kiihdytä demokratiaa. Tällähetkellä Kiina ei pyri lainkaan demokratiaan ja maa on käytännössä vielä pääosin kehittymätön ja kasvu tehdään kivihiilellä.
    Itse kiinalaiset asukkaina ovat joustavia, kun puolueen rajoitteet vähenevät.

    Onko Kiinan nousussa olemassa riskejä länsimaisen demokratian kannalta. Ilmastomuutoksesta kiinalaiset viis välittävät?
    Onko länsimaiseen demokratiaan jatkossa varaa kenelläkään?

    Lainaus edellisestä kirjoituksesta:

    "Kiinan arvo on sen kasvavissa markkinoissa, mutta kommunismin rapistuttama Kiina tuskin nousee maailmanvaltiaaksi ellei se kiihdytä demokratiaa.

    Tällähetkellä Kiina ei pyri lainkaan demokratiaan ja maa on käytännössä vielä pääosin kehittymätön ja kasvu tehdään kivihiilellä.
    Itse kiinalaiset asukkaina ovat joustavia, kun puolueen rajoitteet vähenevät. "

    > Onko Kiinan nousussa olemassa riskejä länsimaisen demokratian kannalta.

    Positiivista on mielestäni Kiinalaisia ajatellen, että heille tarjottaisiin mahdollisuutta yksilönvapauteen. Ihmisarvon kunnioittaminen on demokratian ytimiä.

    Kiinan yhteiskuntajärjestelmä hakee uusia muotoja.

    Internetin käytön sensuroiminen on jäänne "kommunismista" keskusvallan harjoittamasta yksilön alistamisesta.

    Demokratiat kehittyvät yksilöiden vapaan kommunikoinnin seurauksena. Kiina kehittyy koska lännessä uskotaan investointien kehittävän kiinasta kansaivälistä kauppakumppania.

    Näin Kiinan kehittyminen demokratian suuntaan ei ole länneltä pois tulevaisuudessa, kun ihmiset Kiinassa lopulta saavuttavat yksilöllisen oikeuden luovuuteen. Tämä tie tosin voi olla pitkä.

    Tulee kuitenkin muistaa, että kommunismia ei kaadettu asein vaan asenteiden muutoksella.

    >Onko länsimaiseen demokratiaan jatkossa varaa kenelläkään?

    Yksilöiden vastuu tulevaisuudesta on nähtävä mahdollisuutena kehittää poliittista ja samalla globaalista yhteistyötä kaikkien kansojen välillä.

    Demokratia on yhteisten pelisääntöjen rakentamista ja niiden noudattamista.

    :)

    Äänestä

  • Venäjä järjestelee paperiteollisuuden uusiksi... polkumyynti... kilpailijat nurin... paperin hinta ylös... näin se vaan menee... viidessävuodessa venäjä on suurin paperintuottaja ja määrää hinnan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinne umpioon! kirjoitti:

Tietoa missä maailmalla mennään:

(lainaus)

Yhdysvallat on maailmanhistorian voimakkain sotilasmahti. Silti se toimii taloudellisen ja sotilaallisen suorituskykynsä äärirajalla. Irakin ja Afganistanin lisäksi se ei enää pystyisi avaamaan kolmatta rintamaa. Iran tietää sen, samoin Israel, joka saattaa tuntea houkutusta avata sen Yhdysvaltain puolesta. Seuraukset ovat arvaamattomat - Iranille, Israelille ja koko kansainväliselle järjestelmälle.

Vaikka Yhdysvallat on sotilaallisesti vahva, sillä ei ole ajanmukaista Venäjän-politiikkaa. Voimassa ovat yhä Jeltsinin aikana laaditut säännöt, joiden mukaan Moskovan suuntaan pelataan myötäkarvaan. Toki Washingtonissa tajutaan hyvin, ettei Venäjä tänään ole sama kuin vuosikymmen sitten. Mutta kun Bush ja Rice eivät kykene ohjeita uusimaan, vanhojen oppien mukaan on elettävä.

Kremlissä ei ole samoja huolia. Viime vuodet valtiojohtoinen televisio on tehnyt selväksi, mikä on Venäjän uusi asema ja tehtävä: Se on ainut maa maailmassa, joka uskaltaa ja haluaa panna Yhdysvalloille kampoihin milloin ja missä tahansa. Siperiassa alakoululaisetkin sen tietävät: Äiti-Venäjä on vihollistensa saartama, ja vihollisista verenhimoisin on Yhdysvallat. Tätä myrkkyä ei kansan pariin ole kylvetty suotta.

Samaan aikaan maailmantaloudessa on käynnissä vallan ja varallisuuden globaali uusjako. Jättimäisiä omaisuuksia siirtyy energian ja raaka-aineiden kuluttajilta niiden tuottajille. Suurimpien hyötyjien joukossa ei ole ainuttakaan demokratiaa. Kuluttajien keskuudessa valtiojohtoiset talousjärjestelmät näyttävät pärjäävän markkinatalouksia paremmin, kun verissä päin kilpaillaan niukoista hyödykkeistä.

Näissä oloissa Euroopan unioni on tullut vaikutusvaltansa kasvun päähän, eikä pääse eteenpäin ilman uutta sopimusta. Tämä oli aavistettavissa jo ennen kuin Irlannin kansanäänestys paljasti, ettei keisarilla ole vaatteita. Oikean perussopimuksen kaatuminen, Saksan sooloilu kaasuputkiasioissa, keskinäinen kampittelu WTO- ja PCA-neuvotteluissa, vaikeudet saada muun maailman tuki Kosovon itsenäistymiselle - kaikki nämä, ja monet muut, olivat tästä selviä merkkejä.

Kun neuvottelut Turkin kanssa joudutaan syksyllä keskeyttämään, kun sotilaiden ja nationalistien johtama uusi (vanha) Turkki kääntää selkänsä Euroopalle ja hakeutuu vertaistensa - Kiinan, Venäjän, Iranin - leiriin, EU maksaa kovan hinnan reilun laajentumispolitiikan uskottavuuden menetyksestä.

Huutoa tulee myös, jos EU:n maksatukset Bulgarialle joudutaan lähiviikkoina keskeyttämään siksi, ettei maa ole saanut korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta kuriin. Sehän otettiin EU:n jäseneksi ennen aikojaan vain, koska Ranska halusi jäseneksi toisen yhtä valmistautumattoman maan, "kielisukulaisensa" Romanian. Eurooppaa niittää nyt, mitä Ranska on kylvänyt.

Tshekin entinen presidentti Václav Havel arveli äskettäin, että Euroopassa kylmän sodan aikaiselta poliittiselta eliitiltä on kadonnut aatteiden ja uskonnon myötä aiemmin peritty moraalinen kompassi. Se ei tiedä, mihin on tultu, eikä tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä.

Näiden haasteiden rinnalla se, että Suomessa eduskuntapuolueet onnistuivat juhannuksen alla sopimaan uudesta turvallisuuspoliittisesta selonteosta - joka yksimielisyyden saavuttamisen hintana on sekä sisällyksetön että näkemyksetön - on pikemminkin ajan merkki, kuin mitään muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu