Hei!
Tällä palstalla on varmaan myös niitä, joiden suhde on alkanut jomman kumman tai molemman osapuolen uskottomuudesta, on siis menty yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa exää petettiin. Niin ikävää ja moraalitonta kuin se onkin, niin se on kuitenkin myös tosiasia, pala elävää elämää. Moni parihan tapaa toisensa kun toinen tai molemmat ovat vielä entisessä parisuhteessa tahoillaan.
Millainen onnistumisen todennäköisyys näin alkaneella suhteella on? Mitä haasteita olette kohdanneet, te jotka olette alussa olleet "salapari"? Kuinka päädyitte eroon entisestä ja valitsemaan sen toisen tai jos olit se, joka odotti toisen vapautumista, miltä se sinusta tuntui? Miten teillä menee nyt?
Olisi mukava kuulla asiallisia tositarinoita ko. aiheesta.
Tällä palstalla on varmaan myös niitä, joiden suhde on alkanut jomman kumman tai molemman osapuolen uskottomuudesta, on siis menty yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa exää petettiin. Niin ikävää ja moraalitonta kuin se onkin, niin se on kuitenkin myös tosiasia, pala elävää elämää. Moni parihan tapaa toisensa kun toinen tai molemmat ovat vielä entisessä parisuhteessa tahoillaan.
Millainen onnistumisen todennäköisyys näin alkaneella suhteella on? Mitä haasteita olette kohdanneet, te jotka olette alussa olleet "salapari"? Kuinka päädyitte eroon entisestä ja valitsemaan sen toisen tai jos olit se, joka odotti toisen vapautumista, miltä se sinusta tuntui? Miten teillä menee nyt?
Olisi mukava kuulla asiallisia tositarinoita ko. aiheesta.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Meillä menee loistavasti, vaikka alku aina hankala.... niin tapasimme sattumalta parkkipaikalla, ja sen jälkeen uimahallilla. siittä se lähti. vuosi meni tapaillessa salassa ja siinä että saimme tahoillamme entiset parisuhteet lopetettua. nyt pika rakastuneina jo viidettä vuotta yhdessä. vaatii hirveesti olla tiukkana kaikkia komentoijia vastaan, mutta kannatti -en tiennyt että elämästä voi todella näin nauttia
asialla? Se tulee väkisinkin mieleen tuollaisesta tapaamisesta ja jos kuitenkin noinkin monen yhteisen vuoden jälkeen edelleen menee hienosti. Onnea teille!
kohtalo, se oli niin ihana kohtalo kun minä tapasin sen ihanan miehen joka oli tahoillaan suhteessa.
me petettiin sen vaimoa monta vuotta.
siinä minä sittemn odotin parkkipaikalla bikinit päällä sitä ihanaa miestä.
se oli niin kohtaloa !
niin oli- että kaksi tyhmää onnetonta ansaitsivat todella toisensa! :)
voit olla varma että miehelläsi niitä bikinit päällä parkkipaikalla kohtaloa odottjia riittää. :)
ehkä juuri minä- ja vain sinun kiusaksesi. :)
"Millainen onnistumisen todennäköisyys näin alkaneella suhteella on?"
Uskoisin että jos salasuhteesta kehittyy oikea suhde, niin sitä suhdetta ja tulevaisuutta on harkittu paljon, paljon enemmän kuin tilanteessa, jossa kaksi mihinkään sitoutumatonta sinkkua alkaisi tapailla. Vaikka uskottomuudesta alkava suhde kuulostaa kamalalta, niin jotain hyvääkin siinä siis on oltava. Tilanne on luultavasti monella tapaa raskas ja hankala, siinä tulee punnittua omia arvoja ja analysoitua tunteet melko huolella.
Rakastuminenhan ei taida katsoa osapuolten siviilisäätyjä, ja jos se ensirakastuminen tapahtuukin vasta sitten, kun on jo kerennyt tietämättömyyttään sitoutua vähemmän oikeaan ihmiseen... niin vaikea siinä on kenenkään löytää itsestään halua estää mitään syntymästä. Toki voisi olla paikallaan erota ennen yhtään mitään, mutta kuka voi lopettaa pitkän suhteensa toisen vuoksi, jos ei ole varma tunteittensa kestävyydestä toiseen ja jos vanha suhde muuten on hyvä ja toimiva? Ihmettelisin jos joku ei moisessa tilanteessa harkitsisi huolella ja yrittäisi saada selvyyttä tunteistaan toiseen (tai toisen tunteista itseen).
Onnistumisen todennäkäisyyksistä on paha mennä sanomaan, etenkään kun on määrittelemättä, mitä suhteen onnistuminen tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että suhteesta tulee pitkä ja mukava, vai sitä, että siitä tulee loppuelämänmittainen? Vai onko suhde epäonnistunut vain silloin, kun se päättyy samoin kuin edellinenkin suhde: uskottomuuteen? Ja vaikkei uusi suhde osoittautuisikaan missään vaiheessa virheeksi, niin eiköhän siitä kumpikin osapuoli silti jotain olisi oppinut. Minulla ei ainakaan ole ollut elämässäni yhtään täysin turhaa suhdetta, jokaisesta olen saanut jotain.
Suurimpana haasteena voisin kuvitella olevan luottamuksen syntymisen. Miten voi luottaa siihen, että uudelle suhteelle ei käy samoin? Voiko kumpikin muuttua ja kasvaa henkisesti? Voiko luottaa siihen, että uusi suhde on todella erilainen?
Aivan totta, salasuhdepohjalta alkanut suhde vaatii aikamoisen analysoinnin ja harkinnan jatkuakseen "oikeana" suhteena. Kummankin rakastuneen tunteet, ovatko ne aitoja, oikeita, pysyviä. Syyllisyys ja vastuu petettyä osapuolta koskaan, tulihan hänellekin varmasti luvattua paljon. Entisen elämän purkaminen ja uuden rakentamisen haasteet. Onko tämä nyt oikein ja kestävää, vai onko taas ero edessä? Luottamus tosiaan, ollaanko nyt uskollisia, pääseekö meidänkin väliin joku?
Onnistumisella ajattelen uuden suhteen kestävyyttä, sitä, että valinta oli oikea, se minkä sai on parempaa kuin se minkä jätti taakseen. Että uutta suhdetta kenties osaisi hoitaa paremmin kuin entistä.
Millainen luottamus niin alkaneessa suhteessa on pidemmällä aikavälillä?
Uskoisin, että varsinkin suhteen arjen alkaessa luottamus on enemmän tai vähemmän upottavalla perustalla. Jokainen varmasti tiedostaa, että samat lupaukset, tulevaisuudensuunnitelmat ja rakkaudentunnustukset on esitetty myös niille kumppaneille, jotka tulivat petetyiksi uuden suhteen tieltä.
hei
sinulla menee yhdessä juuri niin kuin se on alkanutkin. :)
voit olla varma että täällä minä varton miestäsi ennemmin tai myöhemmin, olet jo se sun mies toinen "salarakas" :)
Itse olin ex miehen kanssa noin 8 vuotta. Sitten erosin hänestä, kun löysin toisen miehen. Toki meillä oli mennyt viime vuodet jo huonosti. Oli sairaalloista mustasukkaisuutta, alkoholinkäyttöä ja sen myötä oltiin aina rahatta. Asiasta keskusteltiin useasti ja mies lupasi kerta toisensa jälk. muuttaa tapojaan. Sellasta vaan ei koskaan tapahtunut. Löysin mukavan miehen, seuranhaku ilmoitukseni kautta. Nyt ollaan oltu yhdessä liki 5 vuotta. Tänä päivänä olen exän kanssa ihan hyvissä väleissä. Pitäähän meidän ollakkin, kun yhteinen lapsi on. Itse olin siis aikanaan se pettävä osapuoli. Eihän se oikeen ole ketään kohtaan. Pitää vissiin sanoa kuten yleensä, että siinä vaan kävi niin. Nyt menee nykyisen kanssa hyvin ja ollaan onnellisia. Ensi vuonna avioon : )) Terv.onnellinen nainen
"Pitää vissiin sanoa kuten yleensä, että siinä vaan kävi niin. "
Sulla oli huono suhde ja etsit ihan aktiivisesti uutta kumppania ja "niin vain kävi"?
Aika kaukana spontaanista rakastumisesta, joka voi "vain tapahtua" jos kyseessä on työkaveri tms.
Mielipiteitä on monia. Nykyään vaan kaikki vastaa kaikkeen, että siinä nyt vaan sattu käymään noin. Mun kannalta siinä kävi hyvin : ))
siihen että pettää toista ei kovin paljon aikaa loppupeleissi tarvita. oletko varma että miehesi ei petä nyt sinua.
minun vanhemapni erosi,
isä on aina juossut vieraissa.
nyt on yhdessä jonkun kanssa. suhde alkoi kun äitini ja isäni olivat yhdessä.
isälläni on edelleen muita, nainen vaan ei tiedä.
mihin tiikeri juovistaan pääsisi..... :)
olen surullinen vain äitini puolesta, en kenenkään muun . nykyinen nainenkin sai sitä mitä tilasi kun sotkeentui toisen suhteisiin.
turha tuollaisen naisen on itkeä kun sun mies sitten pettää sua. sitä saa mitä tilaa. syö "kohtalosi" sitten
ihan sillä "ymmärryksellä"
mies joka pettää vaimoaan, miksi hitossa se ei pettäisi sinua ?!
itse tapaan jatkuvasti näitä "meillä m,enee vähän huonosti" miehiä.
tai ovat "kalalla" "tennistä " pelaamassa.
mun " kohtalo" se ei ole!! ja olen sinkku.
etkö saa vapaata miestä muuten ????? kysympä vaan.
Niin meilläkin alkoi tämä tarinamme salasuhteella ja silloin kävimme reilut parivuotta vuoropuhelua siitä mitä haluamme elämältä ja yhteen päädyttiin.
Tätä meidän liittoa on kestänyt jo kohta 8v. ja yksi asia josta olemme pitäneet nämä vuodet kiinni on se, että meillä tahdotaan olla toistemme kanssa, meillä tahdotaan rakastaa toista läpi elämän oli päivä huono tai hyvä.
Sen päätöksen tekeminen oli parasta mitä meille tapahtui ja sen kanssa elämme läpi tämän elämän.
samalla olette kipeästi loukanneet jotain toista naista. sitä miehen entistä.
miksi ette yksinkertaisesti voineet aloittaa ilman "salailua" reilusti.
mitä tuo miehestäsi kertoo?
pystyy hyvin SALAAMAAN asiat vuosia ja loukkamaan toista. (siiis sinuakin, ethän tietäisi)
onpa tosi hieno suhde.
sun omatuntoas ei taas paina että olet loukannut muita.
eipä tietenkään.
Monenlaisia "ongelmia" varmaan mahtuu tällaiseen suhteeseen...uskoisin että lähtökohtaisesti tuollainen suhde on vaikeampi kuin kauniimmin alkanut.
"Vapaa" osapuoli on joutunut alussa jo kokemaan mustasukkaisuutta ja häntä on pidetty odottamassa monesti...kun asiat ei oo niin helppoja jne...kenties valehdeltu jo ennen varsinaisen seurustelun alkamista koskien varatun omaa parisuhdetta ja tekemisiä. Kyllä se epäilys jää kytemään ja herää sitten kun ensihuuma on ohitse. Ehkä uusi puoliso kuulee myös entisen puolison version suhteesta ja ymmärtää joitakin asioita uudella tavalla...kaikki ei ehkä mennytkään niin kuin mies/nainen väitti kun salaa tapailtiin...
Varattu osapuoli joutuu sanomaan hyvästit entiselle suhteelle ja elämällensä, eikä se aina ole helppoa. Samaan aikaan toinen on vieressä niin onnellisena kun "vihdoinkin saimme toisemme". Mieleen voi herätä ajatuksia siitä, onko tämä sittenkään varmasti sen parempi suhde (varsinkin jos tietää että on itse taipuvainen pakenemaan ongelmia muutenkin pettämällä tms)...Onnistuuko tämäkään? Samalla voi ikävöidä entistä puolisoa, tuntea haikeutta ja syyllisyyttä tälle aiheuttamasta pahasta olosta...Eikä näitä tunteita viitsi sille uudelle kovin avoimesti näyttää...
Uusi puoliso voi kokea mustasukkaisuutta jos tuntuu ettei siitä miehen/naisen exästä pääse eroon vaikka he ovatkin virallisesti eronneet. Mietitään miksi toinen lähettelee/vastaa entisen viesteihin tai puheluihin. Entä jos selviää että puoliso on tavannutkin exäänsä kertomatta siitä avoimesti (ei ole uskaltanut, kun tietää että toinen suuttuu?)
Mikään näistä ei varsinaisesti lisää keskinäistä luottamusta ja syö sen ensihuuman puhki aika nopeasti. Sitten viimeistään ollaan siinä tilanteessa, jossa mietitään että vaihdoinkohan sittenkään parempaan? Moni toki vannottaa huolella, että "me sitten ollaan rehellisiä kaikesta", mutta kuinka monta valheesta kiinnijäämistä tai toisen epäilyä siitä tämä vannottaminen kestää ennen epäluulon syntyä? Milloin herää se ajatus, että todennäköisesti sen exänkin kanssa luvattiin perusteellisesti olla aina rehellisiä toisilleen ja kuinka kävikään? Oppiiko ihminen helposti virheistään ja haluaako edes oppia? Vai sanooko vaan haluavansa? Varsinkin kun tietää menneisyyden tapahtumat...
Myös pettäjä voi miettiä alkuhuuman haihduttua että uusi puoliso oli aikoinaan valmis salasuhteeseen, mitä se kertookaan hänestä? Kun tulee muutama riita tai valheesta kiinnijääminen, loukkaantuminen toiselle...siinä tilanteessa helposti miettii, että itse tiesit mihin lähdit...voi olla että sitä petettyä entistä muistellaan hyvällä mielellä siksi, että juttu alkoi aikoinaan kauniimmin...
Ja lopuksi, kuinka moni tällaisistakin suhteista saa alkusysäyksen siksi, että puoliso sai vihiä salasuhteesta ja vaati puolisoaan tilille. Tilannehan kävikin yhtäkkiä vaikeaksi ja voi olla että se olikin exä joka jätti pettäjän. Pettäjä sitten otti sen mitä käteen jäi ja toki salasuhteen kanssa elo tuntuu hieman enemmän "puhtaalta pöydältä aloittamiselta" kuin vanhan suhteen korjaaminen tilanteen paljastuttua. Miltä tuntuu, jos saa tietää tilanteen olleenkin tämän kaltainen, eikä suinkaan se, että pettäjä jätti omaehtoisesti entisen puolisonsa? Lisää sitä luottamusta?
Mielestäni luottamus on parisuhteen kannalta tärkein, ja salasuhteesta alkaneessa suhteessa sitä ei ole koskaan päässyt täysin syntymään, kun molemmat tietää mikä tilanne oli. Fakta on että toinen oli valmis pettämään puolisoaan ja toinen oli valmis lähtemään suhteeseen siitä huolimatta. Ei ihmiset tyhmiä ole, ja senpä takia ajatus "me vain sovitaan toisillemme niin paljon paremmin kuin exä" ei yleensä elä kovin paljon ensimmäisiä riitoja ja epäilyksiä pidemmälle.
Jokainen pieni valhe, joita normaaleissakin parisuhteissa valitettavasti tapahtuu ja paljastuu silloin tällöin, ei ole salasuhteena alkaneelle parisuhteelle "vain pieni paljastunut valhe", vaan se tuo heti mieleen alkulähtökohdan. Vähän sama kuin pettämisen jälkeen jatkuneessa parisuhteessa toisen pienikin valhe ei ole vain "pieni valhe" vaan se tuo taas pettämisen mieleen.
Aika samanlaiset jatkomahdollisuudet siis kuin pettämisen jälkeen jatkuvalla parisuhteella on onnistua. Paitsi että sitä yhteistä historiaa ei ole liimaamassa ihmisiä yhteen niinä vaikeina hetkinä.
Näinhän se varmasti pitkälti menee, monenmoista kompastuskiveä mahtuu matkan varrelle. Luottamuspula on tärkein niistä asioista, joka täytyisi käsitellä perusteellisesti ja päästä sen yli. Luottamus toki täytyy rakentaa normaalisti alkaneessa suhteessakin, ei se täysin automaattisesti kenenkään uuden parin välille synny. Surutyö entisestä on uudelle puolisolle myös erittäin vaikeasti kestettävä asia, uskoisin. Ja jos jättäjä ei sitä surutyötä tee vaan jättää asian käsittelemättä se luultavasti nousee jollain tavalla esiin uuden suhteen jossain vaiheessa.
Olisipa niin mukavaa jos elämä aina etenisi oikeaksi määritellyn kaavan mukaan, vain vapaat rakastuisivat ja vain toisiinsa ja kaikki eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti :-)
Kirjoituksesi oli hyvää pohdiskelua. Mutta jäi pohtimatta se monenlaisuus....
Suhteemme alkoi salasuhteena. Ihan aluksi en tiennyt hänen olevan naimissa mutta hän myönsi asian kun sain tiedon muualta. Tällöin oli ihan ensimmäinen selvittely. Itse en ollut hakemassa minkäänlaista suhdetta, enkä olisi halunnut rakastua, mutta niin kävi.
Suhteemme kehittyi askel askeleelta. Meillä oli niin päin, ettei mies luottanut minuun. Hänen vaimonsa oli joskus pettänyt häntä, ja hänellä oli myös avioliiton aikana ollut pitkä ihastussuhde, joka oli ensin luvannut vakavampaakin, mutta sitten kuitenkin hylännyt toisen miehen takia.
Seurustelu alkoi kauniisti, paljon kauniimmin kuin aiemmin olen kokenut. Emme ensin olleet julkisesti pari, me vain tutkailimme toisiamme ja tutustuimme paremmin, ihan niin kuin normaalissakin ihmissuhteen alkuvaiheessa. Minua epäilytti hänen "tavallisuutensa" ja sovinnainen keskiluokkaisuutensa (jossa nämä pettämiskuviot ovat tavallisia). Hän epäili minun käyttävän häntä hyväkseen.
Minä en vain osannut sellaista salailu peliä ja se oli ensimmäinen kunnon riitamme, kun hermostui ja sanoin, että tämä joko loppuu tai sitten ollaan ihan reilusti. Mies kertoi vaimolleen suhteestamme, tapasimme vaimon kanssa ja laitoimme miehen tekemään päätöksen. Olin pari kuukautta yksinäni, kunnes päätös tuli. Mitään äkillisiä muutoksia emme tehneet, vaan askel askeleelta. Aikaa tähän meni noin kolme vuotta.
Heidän avioliittonsa oli ollut jo karilla vuosia. Vanhanaikainen jääräpäisyys vain piti yhdessä, pääasia että oltiin naimissa. Molemmilla kuitenkin oma elämä. Mies sanoi monta kertaa että tekee mitä vain ettei tarvitse mennä kotiin. Joten nähtiin jokainen ilta, vähintään soiteltiin. Viikonloput ja lomat oltiin yhdessä melkein alusta pitäen.
Mies ei valehdellut koskaan, tosin hän käytti vaikenemistaktiikkaa. Opin olemaan pitkämielinen ja kärsivällinen, sillä lopulta se totuus sieltä aina tuli, eikä edes kaunisteltuna. Enkä ole häntä valheista kiinni saanut vielä. Oman surutyönsä hän kävi seurustelumme aikana, mutta pahin oli ilmeisesti jo käyty ennen tapaamistani.
Yhteisestä historiasta vielä, eihän sitä ole kenelläkään vielä seurusteluvaiheessa! Siitähän sitä lähdetään tekemään. Eikä pelkkä menneiden muistelu ole kyllin vahva side, vaan se tulevaisuuden rakentaminen.
Jokaiseen parisuhteeseen mahtuu ongelmia ihan alusta pitäen jos niikseen on. Ihan kyllin olen nähnyt sellaisten menevän yhteen, joilla ei ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia onnistua. Eli se on ihmisistä kiinni, kuinka he osaavat ja haluavat toimia ja keskenään elää.
Miten hermosi kestivät aikaa, jolloin kaikki oli vielä auki? Miten pystyit elämään epävarmuuden kanssa?
Ehkä tuo epävarmuus on niin tuttua minulle, koska en ole koskaan etsinyt mitään "varmaa" tai "turvallista" elämää.
Mutta toki se otti lujille että huomasi rakastuvansa vaikkei edes olisi tahtonut niin käyvän. Onneksi minulla on ystäviä joiden kanssa (ja joilla on näköjään hyvät hermot!) sai puhua syntyjä syviä.
Koska olen ihmisistä kiinnostunut, niin aloin myös etsiä tietoa pettämisestä ja ylipäätään mitä ongelmia meillä keski-ikäisillä etenkin parisuhteessa nykyään on. Harrastin myös paljon muuta, se vie energiaa.
Toisaalta keskityin silloin ihan uuteen työhön ja ammattiin, se oli sen verran huomiota vaativaa, ettei jaksanut paljon muuta aina ajatella.
Kun ymmärsin minulle käyneen hassusti, oli tehtävä päätös vain itselleen. Tiesin ettei se tunne olisi loppunut vaikka toisen miehen syliin olisi juossut. Se, että mies ei olisi halunnut elää kanssani merkitsi, että jatkaisin yksin niin kuin siihen saakka olin elänyt jo vuosia. Yksin eläminen ei pelota minua. Ehkä sitten vuosien saatossa olisi tullut joku kaveriksi ehtoopuolella.
Mies sanoi kerran minulle, että meillä on loppuelämä aikaa, miksi siis kiirehtiä? Hänen eräs elämänarvonsa on todella tuo. Kun hermostuin kerran hänelle siitä, että hän ei vastaa heti kun kysytään, niin sanoi tuo juutas että kyllä sinä 20 vuoden päästä sitten opit!
eli nykyisen tyttöystäväni kanssa ollaan seurusteltu 3 vuotta. Tämä suhde alkoi kun tyttöystäväni oli vielä "kaverini" kanssa. Niiden suhde oli mennyt jo alunalkujaan päin honkia. Eli ainoa huono homma tossa on että minun piti rakentaa luottamus tyttöystävään. Koska hän tavallaan petti kaveriani minun kanssa, miksei voisi tehdä saman myös minulle. Mutta tämä siis aikoja sitten. Nyt on kaikki hyvin.
minkälaista teidän alku suhteessa oli ennenkun olitte "ihan oikea pari" ??
oliko vaikeaa aikaa, kun mahdollisesti jouduit odottamaan sitä varattua osapuolta tapaamisiin jne.???
miltä se tuntui?
oliko vaikeaa luottaa varatun lupauksiin?
miten jaksoit olla kärsivällinen??
näitä asioita joutuu myös miettimään vastaavanlaisessa tilanteessa, kun suhde vasta "salasuhde" asteella.
mitkä onkin teidän, jotka olette nyt onnellisesti OIKEASSA suhteessa, eikä enää siinä salaisessa suhteessa, niin mitkä on teidän NEUVOT niille/meille jotka olemme vielä salailu vaiheessa...eikä vieläkään tietoa miten käy...!?
kuitenkin kun mieheni erosi ex-vaimostaan. Minä olin onnellinen heidän erostaan, ja toin sen myös ilmi. Mieheni taas suri kaikesta huolimatta eroaan lapsensa äidistä ja lapsestaan, eikä voinut sitä minulle niinkään ilmaista.
Mieheni ja ex-vaimonsa asuivat jo omissa asunnoissaan, kun minä ja mieheni tapasimme, ja rakastuimme "ensi-silmäyksellä". Molemmat tiesimme, että tuossa se "yksi ja oikea" on.
Tapaamisestamme vuoden päästä mieheni ja ex-vaimonsa avioero oli selvä, ja silloin kaatui päälle myös kaikki erisuuntiin kokemamme tuska ja "petturuutemme". Erosimme.
Palasime puolen vuoden päästä yhteen, tietäen oikeasti rakastavamme toisiamme, ja haluavamme elää yhdessä. Ne möröt, jotka joskus ilmestyvät ajatuksiin, ja muistuttavat siitä kuinka kaikki alkoi, ja epäilevät voinko itsekään luottaa...On vain kestettävä, käytävä läpi ja sitten heitettävä pois. On vain luotettava, mutta kenenkä muun ei olisi, oli suhde alkanut miten vain.
Nykyisin olemme naimisissa, ja aiommekin olla "kunnes kuolema erottaa".
minä tapailin exän aikaan uutta naista.
nyt meillä on hänen kanssa koti ja yhteinen laina niskassa.
petin hänen kanssa siis exääni.
nykyisin en saa exää mielestäni. me tapailemme usein ja petämme nyt nykyistä naistani.
hän ei tiedä tästä.
enkä voi tietenkään kertoa. hän luulee että olemme "onnellisesti" yhdessä.
olen kierteessä.
Mieheni aloitti suhteen nykyisen kihlattunsa kanssa kun vielä eli kanssamme. Kaikki jäi toiseksi, lapset, koti ja minä ja kaikki myös meni. Suurin maksumies olimme me, jotka uskoimme perheeseemme. Minusta luusereita ovat kaikki ne jotka eivät pysty kunnioittamaan perhettä, enkä tällä tarkoita uusia puolisoita vaan nimenomaan perheen pettäjää. Vikansa kummallakin, mutta kyllä toiselle on sen verran velkaa, että kykenee jättämään toisen, ennekuin alkaa pelehtimään toisen kanssa. Jäljelle jääneelle kun jää vain rauniot, joita yrittää koota kasaan, surevien lasten kanssa.
Sitä en itsekään ole voinut käsittää, että miten toiset ovat niin heikkoja, etteivät selvitä suhdettaan loppuun ennen uutta!! Ihan kuin ei osaisi olla yksin ollenkaan. Onhan se pelkuruutta ja heikkoutta, kun kahta pitää samalla aikaa. Siitäpä sitten kevyesti pääsee jatkamaan uuden kanssa, kun x yrittää yksinään saada elämää järjestykseen, joskus vielä lasten kanssa. Nostan hattua kaikille niille petetyille, jotka keräävät elämänsä sirpaleet, eheyttävät itsensä ja siihen vielä pakotettuina jaksavat lapsista huolehtia.
Meidän suhde alkoi uskottomuudesta.Olimme naapureita.Kauan oltiin ihastuneita toisiimme,mutta sitten kun alkoi tapahtua niin ei sitä kauan salailtu ja ero tuli entisen kanssa.Päivääkään en ole katunut.Tunteilleenhan ei mitään mahda.
Ex-tyttökaverilla oli vielä avomies kun ensimmäisen kerran naitiin. Tätä en siinä vaiheessa vielä tiennyt. Erosi sentän, mutta jouduin dumppaamaan sen melko pian koska hän ei (yllättäen) ollut luotettavimmasta päästä, enkä jaksanut stressailla päätäni puhki enkä elää epäilyksessä.
Toinen exä petti minua ja kun sain tietää, heitin senkin samantien pihalle. Petti myöhemmin uutta miestänsä.
Seurustelen taas, mutta jos sinkkuuntuisin, en hukkaisi varattuun lirkuttelijaan yhtä silmäystäkään.
kans kiertää kaukaa varatut,velkaiset ja perheelliset,kerran ihan tietämättäni jouduin yhen perheellisen matkaan se valehteli mulle ummet ja lammet,mutta aikain päästä mulle selvisi hänen touhus,lemppasin heti pihalle,vaikka se sattu.kun olin niin ihastunut.Järjen käyttö on myös sallittua parisuhteissa.....
salasuhde. Mies kertoi avioliittonsa käytännössä loppuneen jokunen vuosi ennen suhteemme alkamista. Emme suinkaan hypänneet heti sänkyyn vaan soittelimme ja tekstailimme ensin pari kuukautta. Sitten kun kolahti, mies haki eron entisestä vaimostaan.
Meillä tulee pian kuusi vuotta täyteen. Rakastamme toisiamme edelleen tulisesti, läheisyyttä on ja seksiä joka on välillämme aivan upeaa. Päivääkään en ole katunut.
Pahojakin hetkiä on ollut, miehen exä yrittää edelleenkin lyödä kapuloita rattaisiin, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tosirakkaus kestää kaiken...
etkö ajtellut yhtään sen exän tunteita.
miltä sinusta nyt tuntuisi jos miehesi "tekstailisi ja soittelisi" jollekin?
kuukausia kunnes eroaisi.
sinulle kaikki tulisi yllätyksenä.
tajuatko minkä tuskan aiheutan sille toiselle vain sinun "onnesi" tähden.
onko se oikein
hypänneetkään heti sänkyyn, kuten useimmat tekevät.
Ja mieheni exä oli aiheuttanut miehelle tuskaa jo vuosia kieltämällä kaiken seksin ja läheisyyden suhteessa.
Podinko sitten huonoa omaatuntoa? En. Sitä saa mitä tilaa.
oliko seksin "pidättäytyminen" syy vai seuraus.
olitko heidän makuuhuoneessaan ja näit oliko miehen tarina kertoma totta?
oliko mies jo uskoton aiemmin ennen sinua.?
et siis ollutkaan se miehen yksi ja ainoa "suuri rakkaus" vaan joku joka vaan huoli hänet.
olisiko mies lopulta lempattu jo muutenkin ulos ja hänen piti valita raukkana vain se joku ettei jäisi yksin.
kuka on lopulkta vahva kuka heikko
niin siinä olet oikeassa "sitä saa mitä tilaa"
muista se
jos jumala on olemasssa sinä palat vielä helvetin tulessa itsekkyytesi kanssa.!
sanoisin että älä sinä kaikessa jumaluudessasi ole tietävinäsi kaikkea! Minä kun tunsin tämän miehen ja myös hänen silloisen vaimonsa jo neljä vuotta ennen heidän eroaan. Ihan vaan tuttavana, en muuten. Mutta sen verran läheltä jouduin tilannetta joskus seuraamaan että ihme kun mies kesti moista noitaa niinkään kauaa! Ja mies oli se joka haki eroa.
Minua ei kiinnosta onko nykyinen mieheni ollut ennen minua uskoton vai ei. Meillä on luottamus kunnossa ja uusi elämä. Emme jauha vanhoja asioita entisestä elämästämme vaan keskitymme nykyisyyteen ja tulevaan.
Olen täysin tyytyväinen tilaamaani elämään. Mitä jumalaan tulee, en moiseen usko. Vaan jos sellainen on sinun mielestäsi olemassa, palan mielelläni helvetin tulessa jos vain pääsen sinunlaisistasi tuomitsijoista eroon! Katsos kun asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin sinä luulet...
Heips!
Näitä viestejä lukiessani aloin miettiä, että se on varmaan hyvin pitkälti kiinni omasta kokemuksesta, minkälaisen mielipiteen asiasta muodostaa. Ne joilla on mennyt hyvin, uskoo sen olevan mahdollista, ne joilla ollut ongelmia tai jotka itse tulleet petetyiksi ei halua uskoa sen olevan mahdollista.
Itse petin exää nykyisen poikaystävän kanssa. Enkä koko 7-vuoden yhdessäolon aikana ollut pettänyt, tuntui täysin oudolta tehdä niin väärin, silti vetovoima nykyiseen oli tosi kova. Exän kanssa oli ahdistanut jo pitkään ja oltu kerran erossakin, mutta silloin en ulkopuolelta tulleen arvostelun takia uskaltanut lopullisesti lähteä.
Lopulta, puolenvuoden tekstailun ja puhelimessa puhumisen jälkeen menin nykyisen luokse käymään kerran, sitten aina uudelleen ja uudelleen noin kuukauden ajan. Se vaan tuntui niin hyvältä ja kaikki mitä exässä kaipasin oli siinä uudessa ihmisessä. Jätin exän, muutin omaan asuntoon ja nyt ollaan puolisen vuotta seurusteltu uuden poikaystävän kanssa.
Helppoa se ei ole, ainakaan minulle. On ensinnäkin outoa asua yksin, kamala syyllisyys exälle aiheuttamasta tuskasta, yrittää opetella uuden elämän uudessa ympäristössä uusien ihmisten kanssa yms. Silti koen tehneeni elämäni parhaan ratkaisun ja olen onnellinen siitä, että uskalsin ottaa riskin. Koskaan ei tiedä kuinka kauan suhde kestää, mutta ei kaikkea voi niin kamalasti aina miettiä. Elämässä tapahtuu kaikenlaista odottamatonta vaikka kuinka asioita pyörittelisi päässään.
Olen onnellinen, en ole katunut yhtään, mutta helppoa se ei ole. Ero ei koskaan ole helppoa, ei myöskään uuden suhteen aloittaminen.
Tietenkin vain minun mielipide...ja olen edelleen sitä mieltä, että pettäminen on väärin, enkä onnellisessa suhteessa sellaista koskaan tekisi.