Joka toinen avioliitto päättyy Suomessa eroon.
Eroon päättyneiden avioliittojen keskipituus on n. 12 vuotta.
Lapsettomat avioliitot päätyvät eroon useammin kuin muut.
Avoliitossa elävät parit eroavat avioituneita pariskuntia vieläkin useammin.
Mikä meitä Suomalaisia oikein vaivaa???
Eroon päättyneiden avioliittojen keskipituus on n. 12 vuotta.
Lapsettomat avioliitot päätyvät eroon useammin kuin muut.
Avoliitossa elävät parit eroavat avioituneita pariskuntia vieläkin useammin.
Mikä meitä Suomalaisia oikein vaivaa???
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jostain syystä siintä kumppanista ei koskaan tule niin tärkeää, että sitä ilman ei voida elää.
Mitä helpompaa elämä on, sitä helpommin lähtee etsimään uusia ulottuvuuksia omalle olemiselle. Aina vain parempaa minulle muista välittämättä.
missä sanotaan, että, kun ollaan naimisissa tai parisuhteessa, niin enää ei ole minua. on vain me.
parisuhteessa kuten avioliitossakin ollaan, kun toinen tuntuu omalta vastakappaleelta. entäpä, kun tämä katoaa, etääntyy. tulee olo, että on vain enää tavan vuoksi toisen kyljessä.
ei se ole itsekkyyttä, se on eloonjäämisvietti, joka sanoo, että häivy ennenkuin hautaudut elävältä. etenkin, jos toisella ei ole halua selvittää mikä on pielessä. it takes two to tango, you see.
ylipäätään pitää sit mennä naimisiin? Jokaisen liittoon tulee hetki kun tuntuu että vain tavan vuoksi ollaan yhdessä,onko silloin muka ainoa ratkaisu erota?
1) On ymmärretty ettei huonossa suhteessa ole ilo olla.
2) Suhde on aloitettu tai rakennettu ei-niin-kestävälle pohjalle.
Pari muutakin syytä:
3) Avioliittoon mennään liian nopeasti.
3.1) Avioliittoon mennään vääristä syistä.
4) Avoliittoon mennään ihan liian nopeasti - joko enemmän käytännönsyistä tai sitten ihan silkasta typeryydestä.
Mitä pahaa eroamisessa on? Mitä pointtia on kärvistellä huonossa suhteessa? Hä?
Itse sanon kahteen kertaan eronneena, että emme osaa ottaa toisiamme huomioon. Pidämme toisiamme itsestään selvyytenä. Ei viitsitä panostaa parisuhteeseen eikä siihen sitouduta 100%.
Tosin joskus takavuosina joku nainen olisi pysynyt avioliitossa henkensäkin uhalla, jota minä en tehnyt. Tai katsellut päiviensä loppuun alkoholistia ja huolehtinut hänestä kuin pienestä lapsesta, johon siihenkään minä en suostunut. Enää kun ei ole taloudellisesti tai ympäristön paineiden takia pakko pysyä huonossa liitossa ja tulla hakatuksi kuoliaaksi.
meistä monikossa. Nih.
PS. tuskin tää on pelkästään Suomalaisten ongelma ja toisaalta onko se edes ongelma? Parempi erota, kuin kärvistellä huonossa suhteessa.
Ennen vaivasi sosiaaliturvan puute sekä kirkon ja yhteisön paine. Kun avioliitto ei ollut rakkausliitto vaan osa yhteiskuntarakennetta. Siitä ei lähdetty, vaikka olisi ollut uskottomuutta, väkivaltaa, onnettomuutta. Sitäkö tässä nyt haikaillaan takaisin?
Tosin minulla on hyviä parannusehdotuksia tilastojen kaunistelemiseksi. Ensinnäkään naimisiin ei saa mennä ilman vähintäänkin yhtä lasta, 5 vuoden yhdessä asumista ja yli 30 vuoden ikää.
Lisäksi pitäisi järjestää kursseja, jossa kerrotaan, ettei puoliso naimalla ainakaan paremmaksi muutu. Ja että onnelliseksi on tultava itse, omaa onneaan ei voi ulkoistaa kumppaninsa vastuulle. Kun kaikki edellä mainitut ehdot täyttyvät, uskon, että avioliittojen keskipituus saattaisi nousta jopa 15 vuoteen.
Ps. Sinua vaivaa realiteettejen ja kokemuksen puute.
Kielletään naista hakemasta avioeroa. Naiset kun ovat hommassa alullepanijoita 70%:ssa tapauksissa. Tai kielletään avioerot kokonaan ja perheet ja Suomen moraalinen selkäranka on pelastettu!
niin, että se alkaa nuorena ja kestää elämän loppuun asti. Se on se ihanne. Siihen sitä on itsekin uskonut.
Ehkä sitä pitäisi kuitenkin katsoa realistisemmin: ei tuijottaa ihannetta, vaan oppia siitä, mitä todella tapahtuu.
Kun avioliitto, tai avoliitto ei ole enää yhteiskunnallisesti tärkeä instituutio, vaan se on muuttunut nimenomaan parin omaksi asiaksi, rakkausliitoksi, niin ei ehkä kannata odottaa sen kestävän aina elämän loppuun asti.
Parisuhde perheenä on eri asia, kuin parisuhde rakkauden liittona. Perhe voi kestää, jos siihen suhtaudutaan projektina. Rakkaus näyttäisi harvemmin kestävän kunnes kuolema meidät erottaa.
...tavoitteena, että rakkaus kestää hautaan asti. Olenko naiivi sitten?
Ukkini kuoli muutamia vuosia sitten 90-vuotiaana. Mummoa alkaa vieläkin itkettää kun hänestä tulee puhe. Kyllä sen rakkauden "näkee" vieläkin.
Onko maailma muuttunut välinpitämättömämmäksi?
Ymmärrän täysin erot, jotka johtuvat pettämisestä, väkivallasta jne. Mutta joissain tapauksissa on ehkä luovutettu liian helpolla. Eikö ihmissuhteisiin panosteta enää? Onko niihin koskaan panostettu tarpeeksi?
No, kylläpäs tänään olen pohtivainen...
kuuluivat siihen maailmaan, jossa avioliitto oli parisuhteen edellytys ja perheen ainoa hyväksyttävä muoto? Eli heille se avioliitto oli todellinen instituutio, muutakin kuin kahden lemmen kauppa?
Seuraava ei enää koske sun isovanhempia:
Uskon, että kärsimyksen (yhtä hyvin kuin onnenkin) summa on vakio.
Entisajan vakaat, elinikäiset liitot sisälsivät, noh, vakautta ja turvallisuutta, mutta myös onnetonta kitumista enemmän kuin tämän päivän liitot. Niihin mahtui myös paljon alistamista, joka ei koskaan tullut ilmi.
Tämän päivän liitot sisältävät enemmän epävarmuutta ja pinnallisuutta, mutta eivät sido samalla kauhistuttavuudella onnettomuuteen, kuin vanhat liitot. Käytäntö on osoittan ut, että erolapsistakin kasvaa kelposia ihmisiä, niin että sen takia ei tarvitse kärsiä esim. julmaa puolisoa. Tämä oli siis kärjistetty kuvaus.
Toki tavoitteena on varmaan kaikilla, että se liitto kestäisi hautaan asti. En minä sitä tavoitetta kiellä. Sanoin vaan, että kannattaa katsoa realistisesti, mitä todella tapahtuu.
... mutta ei kai tässä voi alkaa pelkäämään tulevaa, parempi kai elää päivä kerrallaan ja koittaa panostaa siihen omaan suhteeseen.
Omat vanhemmat erosi melkein 30v. liiton jälkeen, joten mistä sitä koskaan tietää... Mutta on siitä oppinutkin jotain. Esim. se asioista puhuminen on tärkeää ja se, että suhteessa on ala- ja ylämäkiä, eikä sen tarvitse tarkoittaa sitä, ettei suhde toimi. Ja ikäkriisit ym. elämänkäänteet tuovat haasteita myös parisuhteeseen.
Itsellä on se ongelma, että mietin ehkä liikaakin...
Eiks se oo kaikken naisten ongelma?
...määrin. Toisaalta välillä tuntuu kun katsoo ympärilleen, ettei mietitä yhtään (olipa kyseessä mies tai nainen), vaan kohelletaan hetken tunnetiloissa.
Ootko sinä se "Turilas" siitä turilas ja jäärä ohjelmasta? Tulipa vaan mieleen :D
alkuun myös harkinta-aika samalla tavalla kuin erossa on harkinta-aika. Muutenkin siinä vois olla joku valvoja vähän katsomassa perään, että kuka on kenenkin kanssa menossa yhteen.