Haluan kirjoittaa teille tarinani nuoruudestani, josko se herättäisi jonkun äidin puolustamaan lapsiaan. Omalle äidilleni tulen olemaan ikuisesti katkera ja vihainen, pettynyt ja surullinen siitä, että hän antoi kaiken tapahtua.
Isäni kuoli ollessani 9-vuotias. En väitä, että äidilläni olisi ollut helppoa isän kuoleman jälkeen kahden lapsen yksinhuoltajana, mutta hänellä oli iso turvaverkosto sukulaisista ja naapureista. Isän kuolema ei tullut yllätyksenä, vaan vakava sairaus lannisti isän. Äiti sanoi monesti, että hän sai myös isän ohella rauhan, kun kaikki oli ohi. He saivat kuulemma asiat selvitettyä.
Olin juuri täyttämässä 13 vuotta, kun äitini löysi uuden miesystävän. Pikkusiskoni oli tuolloin 7-vuotias. Äitini tapaili miesystäväänsä vajaan vuoden ennen kuin mies muutti meille, isäni rakentamaan taloon, meidän kotiimme, jota olimme neljän vuoden ajan hallinneet me kolme perheemme naista.
Aluksi äidin ja miesystävänsä tapailun aikana mies käyttäytyi meitä kohtaan suhteellisen ystävällisesti, välillä välinpitämättömästi, välillä taas kaveerasi ja toi pieniä lahjoja (karkkia, herkkuja, lehtiä jne.). Eli kalasteli suosiotamme. Pikkusiskoni (joka oli vielä aika pieni isän kuollessa) oli helposti ostettavissa hevoslehtineen ja karkkeineen ja äidin mies alkoikin viettää paljon aikaa pikkusiskoni kanssa.
Kun mies muutti meille, alkoi hiljainen helvetti. Äidilläni on työ, jonka vuoksi hän on aika paljon poissa kotoa ja työhön kuuluu jonkun verran työreissuja (1-3 yötä poissa kotoa 3-6 kertaa vuodessa).
Minä ja siskoni vietimme nämä ajat äidin uuden miehen kanssa.
Olin tuolloin, kun mies muutti meille, hiljainen ja ujo teini-ikäinen tyttö, epävarma itsestäni ja ulkomuodostani (normaalipainon rajoissa, mutta mielestäni pullea). Koulussa minua kiusattiin ja kotona ollessani halusin usein vain kätkeytyä omaan huoneeseeni itkemään pois pahaa oloani. En erityisemmin halunnut viettää aikaa kenenkään kanssa, en vihannut tai inhonnut vielä äitini uutta miestä, suhtauduin häneen ystävällisesti mutta myös aika etäisesti. En kuitenkaan kiukutellut tai laittanut missään vastaan, ollut ilkeä enkä ollut sitä vastaan, että hän muutti meille.
Ensin alkoi haukkuminen. Kaikki tapahtui silloin, kun äitini tai siskoni eivät olleet kuulolla/näkemässä. Mies tuli eteeni seisomaan, kun olin vaikka keittiössä, ja alkoi hiljaisella äänellä haukkua minua lihavaksi, porsaaksi, ällöttäväksi läskikasaksi ym.ym. Hän myös saattoi tulla seisomaan jääkaapin oven eteen ja sanoa, etten saa ottaa kaapista mitään, koska HÄN on maksanut kaiken.
En vastustellut, yritin pysyä poissa tieltä, hain jääkaapista iltapalatarvikkeita salaa omaan huoneeseeni ym. Itkin sitä, miten lihava olenkaan.
Aloin laihduttaa.
Haukkumisen jälkeen alkoi pieni kiusanteko. Monesti, kun tulin kotiin koulusta, miehen ollessa kotona (vapaapäivää viettämässä) hän oli sotkenut huoneeni totaalisesti. Vaatteet oli vedetty pois kaapista, roskis ripoteltu pitkin huonetta, sängystä löytyi mm. ruokajätettä, roskia, tavaroita jne. En voinut kuin hiljaisuudessa siivota huoneeni ja olla hiljaa. Mies alkoi uhkailla minua, jos kertoisin äidilleni. Hän vannoi vakuuttavansa äidin, että minä valehtelen ja haen huomiota, olinhan kuulemma ongelmateini, josta kukaan ei pidä.
Laihdutin, kuntoilin, vahdin syömisiä. Silloin, kun äiti oli kotona, hän kokkasi ruokaa ja sitä söin. Tosin monesti, jos äiti nousi pöydästä esim puhelimeen ja meni toiseen huoneeseen, mies saattoi ottaa lautasen edestäni ja kaataa ruuat omalle lautaselleen, ettei minulle jäänyt mitään.
Tätä kesti 2,5 vuotta. Pientä kiusaamista, joka pahensi oloani ja sai itsetuntoni alalukemiin. Laihduin hoikaksi ja sain paljon kehuja kaikilta muilta, paitsi äidiltäni ja hänen mieheltään. He menivät naimisiin. Se vain yllytti isäpuoltamme.
Hän alkoi piilottaa tavaroitani, rikkoi puhelimeni ja valitti äidilleni, miten paljon minuun kuluu rahaa, kun rikon tahallani tavaroitani ja haen huomiota. Hän sai äidin uskomaan, että olin huomionhakuinen ja kiukutteleva teini, joka vihasi äitiään ja isäpuoltaan. Vältin kiukuttelua äitini kuullen, koska sehän olisi vain todistanut isäpuolen sanat oikeiksi.
Aloin laittaa vastaan isäpuolelleni. Halusin taistella vastaan ja näyttää, ettei minua niin vain sorrettaisi omassa kodissani. Äitini vaihtoi työtä ja oli enemmän poissa kotoa. Nyt emme saaneet kumpikaan siskoni kanssa mennä olohuoneeseen, katsoa tv:tä, käyttää keittiötä, jos isäpuoli oli kotona. Suihkussa saimme olla tasan 5min, isäpuoli otti aikaa oven takana ja jos aika meni umpeen, hän avasi oven ja raivosi siitä, että olimme lihavia sikoja, jotka kynimme hänen rahansa.
Jos esim. isovanhempamme toivat meille herkkuja tms. kaupasta, hän piilotti ne tai vei roskiin jääkaapista. Rikkoi tavaroitamme ja lukitsi meidät kerran ulos, kun olimme olleet olohuoneessa hänen tullessaan kotiin töistä.
Yhtenä yönä tulin siskoni kanssa kotiin sukulaisemme luota. Äiti oli nukkumassa ja tulimme todella hiljaa sisään. Hiivimme varpaillaan keittiöön ottamaan juomista (mehua). Isäpuoli oli olohuoneessa ja kännissä (juo harvoin) ja tuli huutamaan meille. Huusi ja raivosi, haukkui meitä ja lopuksi löi minua. Juoksin vessaan piiloon ja lukittauduin sisään. Siskoni ei ehtinyt ja isäpuoli löi häntä monta kertaa. Pienikokoista 11-vuotiasta!
Äitini heräsi huutoon, tuli katsomaan mikä on hätänä. Mies väitti meidän solvanneen häntä ja olleen hänelle ilkeitä. Äiti uskoi, käski meidän painua nukkumaan ja olemaan siivosti. Ei vaikka mitä olisimme sanoneet, äiti ei uskonut. Tästä alkoi fyysinen pahoinpitely. Oli haukkumista, hakkaamisella uhkaamista, sotkemista ja muuta. Emme saaneet tehdä enää juuri mitään kotonamme. Äitini ihmetteli, miksi siskoni on niin vaitonainen. Sanoin suoraan, että isäpuoli uhkailee, on ilkeä, on lyönyt meitä ym. Äiti ei uskonut, isäpuoli oli kuulemma jo varoittanut, että saatamme syöttää tuollaista sontaa hänestä.
Olin juuri täyttämässä 18 vuotta. Kouluterveydenhoitaja valitteli, kun olin niin hoikassa kunnossa. Täytyisi syödä enemmän ja monipuolisemmin. Sanoin suoraan, että isäpuoli terrorisoi meillä ja etten saa ottaa ruokaa jääkapista. Hän otti yhteyttä äitiin. Äiti tuli koululle yhteiseen tapaamiseen. Vaikka itkin hysteerisenä asiaa siellä, äitini vain kohautteli olkapäitään ja väitti kirkkain silmin terveydenhoitajalle, että olen valehdellut isäpuolesta paljon ja peittelen omia ongelmiani, syytän isäpuolta laihtumisestani ym. Ja että vihoittelen vain sen takia, etten hyväksy äidin uutta miestä. Asia ei edennyt enää mihinkään.
Masennuin. Pelkäsin mennä kotiin. Välttelin kotia, olin kavereiden luona, niiden harvojen, joihin enää luotin. Pikkusiskoani kävin kuitenkin koko ajan katsomassa. Isäpuoli ei ollut niin julma siskolleni kuin minulle - onneksi.
18v. täytettyäni muutin pois kotoa. Äitini itki perääni ja ihmetteli, miksi haluan pois onnellisesta kodista. Ei uskonut vieläkään. Syytti vain, etten hyväksy hänen uutta rakkauttaan jne.
En ole juuri ollut tekemisissä äitini miehen kanssa. En juuri edes näe äitiäni, sillä hänellä ei ole aikaa nähdä minua ilman isäpuoltamme. Siskoni on päässyt onneksi helpommalla kuin minä, tosin isäpuoli terrorisoi hänenkin asumistaan ainakin jossain määrin.
Siskoni täyttää syksyllä 18 vuotta ja on muuttamassa heti pois kotoa. Enkä ihmettele. Äitini ei vieläkään suostu ymmärtämään asioita. Olen itse käynyt 3 vuotta psykologin ja psykiatrien luona puhumassa asiasta. Alan vihdoin päästä asian kanssa sinuiksi.
Edelleenkään en ymmärrä äitini käytöstä. Isäpuoli ei ole kuulemma kertaakaan ollut aggressiivinen äidille, emme me ole nähneet sellaista, minä tai siskoni ja äitinikin väittää niin. Uskon sen, isäpuoli osaa näytellä mukavaa miestä. Kukaan suvustamme ei uskoisi tapahtunutta, niin avulias ja mukava mies! Meille se oli pelkkää helvettiä.
Äitini on nähnyt ja kuullut, mitä tapahtui. Esim juuri sotkemista ja suihkujen rajoittamista, talossa olemisen rajoittamista ym. Siis loppuajoilta, kun asuin kotona. Ei kertaakaan puolustanut minua tai siskoani. Ei kertaakaan ole pyytänyt anteeksi tai pahoitellut.
Olen saamassa lapsen tämän vuoden lopussa. En halua että lapseni tulee olemaan missään tekemisissä isäpuoleni kanssa. Sehän myös tarkoittaa sitä, että lapseni ei voi koskaan luoda hyvää ja säännöllistä suhdetta isoäitiinsä.
Toivottavasti te naiset, joiden mies hakkaa lapsianne tai tekee muuta kiusaa heille, luette tämän ja tajuatte! Koskaan mies ei saisi mennä lastenne hyvinvoinnin edelle!
Isäni kuoli ollessani 9-vuotias. En väitä, että äidilläni olisi ollut helppoa isän kuoleman jälkeen kahden lapsen yksinhuoltajana, mutta hänellä oli iso turvaverkosto sukulaisista ja naapureista. Isän kuolema ei tullut yllätyksenä, vaan vakava sairaus lannisti isän. Äiti sanoi monesti, että hän sai myös isän ohella rauhan, kun kaikki oli ohi. He saivat kuulemma asiat selvitettyä.
Olin juuri täyttämässä 13 vuotta, kun äitini löysi uuden miesystävän. Pikkusiskoni oli tuolloin 7-vuotias. Äitini tapaili miesystäväänsä vajaan vuoden ennen kuin mies muutti meille, isäni rakentamaan taloon, meidän kotiimme, jota olimme neljän vuoden ajan hallinneet me kolme perheemme naista.
Aluksi äidin ja miesystävänsä tapailun aikana mies käyttäytyi meitä kohtaan suhteellisen ystävällisesti, välillä välinpitämättömästi, välillä taas kaveerasi ja toi pieniä lahjoja (karkkia, herkkuja, lehtiä jne.). Eli kalasteli suosiotamme. Pikkusiskoni (joka oli vielä aika pieni isän kuollessa) oli helposti ostettavissa hevoslehtineen ja karkkeineen ja äidin mies alkoikin viettää paljon aikaa pikkusiskoni kanssa.
Kun mies muutti meille, alkoi hiljainen helvetti. Äidilläni on työ, jonka vuoksi hän on aika paljon poissa kotoa ja työhön kuuluu jonkun verran työreissuja (1-3 yötä poissa kotoa 3-6 kertaa vuodessa).
Minä ja siskoni vietimme nämä ajat äidin uuden miehen kanssa.
Olin tuolloin, kun mies muutti meille, hiljainen ja ujo teini-ikäinen tyttö, epävarma itsestäni ja ulkomuodostani (normaalipainon rajoissa, mutta mielestäni pullea). Koulussa minua kiusattiin ja kotona ollessani halusin usein vain kätkeytyä omaan huoneeseeni itkemään pois pahaa oloani. En erityisemmin halunnut viettää aikaa kenenkään kanssa, en vihannut tai inhonnut vielä äitini uutta miestä, suhtauduin häneen ystävällisesti mutta myös aika etäisesti. En kuitenkaan kiukutellut tai laittanut missään vastaan, ollut ilkeä enkä ollut sitä vastaan, että hän muutti meille.
Ensin alkoi haukkuminen. Kaikki tapahtui silloin, kun äitini tai siskoni eivät olleet kuulolla/näkemässä. Mies tuli eteeni seisomaan, kun olin vaikka keittiössä, ja alkoi hiljaisella äänellä haukkua minua lihavaksi, porsaaksi, ällöttäväksi läskikasaksi ym.ym. Hän myös saattoi tulla seisomaan jääkaapin oven eteen ja sanoa, etten saa ottaa kaapista mitään, koska HÄN on maksanut kaiken.
En vastustellut, yritin pysyä poissa tieltä, hain jääkaapista iltapalatarvikkeita salaa omaan huoneeseeni ym. Itkin sitä, miten lihava olenkaan.
Aloin laihduttaa.
Haukkumisen jälkeen alkoi pieni kiusanteko. Monesti, kun tulin kotiin koulusta, miehen ollessa kotona (vapaapäivää viettämässä) hän oli sotkenut huoneeni totaalisesti. Vaatteet oli vedetty pois kaapista, roskis ripoteltu pitkin huonetta, sängystä löytyi mm. ruokajätettä, roskia, tavaroita jne. En voinut kuin hiljaisuudessa siivota huoneeni ja olla hiljaa. Mies alkoi uhkailla minua, jos kertoisin äidilleni. Hän vannoi vakuuttavansa äidin, että minä valehtelen ja haen huomiota, olinhan kuulemma ongelmateini, josta kukaan ei pidä.
Laihdutin, kuntoilin, vahdin syömisiä. Silloin, kun äiti oli kotona, hän kokkasi ruokaa ja sitä söin. Tosin monesti, jos äiti nousi pöydästä esim puhelimeen ja meni toiseen huoneeseen, mies saattoi ottaa lautasen edestäni ja kaataa ruuat omalle lautaselleen, ettei minulle jäänyt mitään.
Tätä kesti 2,5 vuotta. Pientä kiusaamista, joka pahensi oloani ja sai itsetuntoni alalukemiin. Laihduin hoikaksi ja sain paljon kehuja kaikilta muilta, paitsi äidiltäni ja hänen mieheltään. He menivät naimisiin. Se vain yllytti isäpuoltamme.
Hän alkoi piilottaa tavaroitani, rikkoi puhelimeni ja valitti äidilleni, miten paljon minuun kuluu rahaa, kun rikon tahallani tavaroitani ja haen huomiota. Hän sai äidin uskomaan, että olin huomionhakuinen ja kiukutteleva teini, joka vihasi äitiään ja isäpuoltaan. Vältin kiukuttelua äitini kuullen, koska sehän olisi vain todistanut isäpuolen sanat oikeiksi.
Aloin laittaa vastaan isäpuolelleni. Halusin taistella vastaan ja näyttää, ettei minua niin vain sorrettaisi omassa kodissani. Äitini vaihtoi työtä ja oli enemmän poissa kotoa. Nyt emme saaneet kumpikaan siskoni kanssa mennä olohuoneeseen, katsoa tv:tä, käyttää keittiötä, jos isäpuoli oli kotona. Suihkussa saimme olla tasan 5min, isäpuoli otti aikaa oven takana ja jos aika meni umpeen, hän avasi oven ja raivosi siitä, että olimme lihavia sikoja, jotka kynimme hänen rahansa.
Jos esim. isovanhempamme toivat meille herkkuja tms. kaupasta, hän piilotti ne tai vei roskiin jääkaapista. Rikkoi tavaroitamme ja lukitsi meidät kerran ulos, kun olimme olleet olohuoneessa hänen tullessaan kotiin töistä.
Yhtenä yönä tulin siskoni kanssa kotiin sukulaisemme luota. Äiti oli nukkumassa ja tulimme todella hiljaa sisään. Hiivimme varpaillaan keittiöön ottamaan juomista (mehua). Isäpuoli oli olohuoneessa ja kännissä (juo harvoin) ja tuli huutamaan meille. Huusi ja raivosi, haukkui meitä ja lopuksi löi minua. Juoksin vessaan piiloon ja lukittauduin sisään. Siskoni ei ehtinyt ja isäpuoli löi häntä monta kertaa. Pienikokoista 11-vuotiasta!
Äitini heräsi huutoon, tuli katsomaan mikä on hätänä. Mies väitti meidän solvanneen häntä ja olleen hänelle ilkeitä. Äiti uskoi, käski meidän painua nukkumaan ja olemaan siivosti. Ei vaikka mitä olisimme sanoneet, äiti ei uskonut. Tästä alkoi fyysinen pahoinpitely. Oli haukkumista, hakkaamisella uhkaamista, sotkemista ja muuta. Emme saaneet tehdä enää juuri mitään kotonamme. Äitini ihmetteli, miksi siskoni on niin vaitonainen. Sanoin suoraan, että isäpuoli uhkailee, on ilkeä, on lyönyt meitä ym. Äiti ei uskonut, isäpuoli oli kuulemma jo varoittanut, että saatamme syöttää tuollaista sontaa hänestä.
Olin juuri täyttämässä 18 vuotta. Kouluterveydenhoitaja valitteli, kun olin niin hoikassa kunnossa. Täytyisi syödä enemmän ja monipuolisemmin. Sanoin suoraan, että isäpuoli terrorisoi meillä ja etten saa ottaa ruokaa jääkapista. Hän otti yhteyttä äitiin. Äiti tuli koululle yhteiseen tapaamiseen. Vaikka itkin hysteerisenä asiaa siellä, äitini vain kohautteli olkapäitään ja väitti kirkkain silmin terveydenhoitajalle, että olen valehdellut isäpuolesta paljon ja peittelen omia ongelmiani, syytän isäpuolta laihtumisestani ym. Ja että vihoittelen vain sen takia, etten hyväksy äidin uutta miestä. Asia ei edennyt enää mihinkään.
Masennuin. Pelkäsin mennä kotiin. Välttelin kotia, olin kavereiden luona, niiden harvojen, joihin enää luotin. Pikkusiskoani kävin kuitenkin koko ajan katsomassa. Isäpuoli ei ollut niin julma siskolleni kuin minulle - onneksi.
18v. täytettyäni muutin pois kotoa. Äitini itki perääni ja ihmetteli, miksi haluan pois onnellisesta kodista. Ei uskonut vieläkään. Syytti vain, etten hyväksy hänen uutta rakkauttaan jne.
En ole juuri ollut tekemisissä äitini miehen kanssa. En juuri edes näe äitiäni, sillä hänellä ei ole aikaa nähdä minua ilman isäpuoltamme. Siskoni on päässyt onneksi helpommalla kuin minä, tosin isäpuoli terrorisoi hänenkin asumistaan ainakin jossain määrin.
Siskoni täyttää syksyllä 18 vuotta ja on muuttamassa heti pois kotoa. Enkä ihmettele. Äitini ei vieläkään suostu ymmärtämään asioita. Olen itse käynyt 3 vuotta psykologin ja psykiatrien luona puhumassa asiasta. Alan vihdoin päästä asian kanssa sinuiksi.
Edelleenkään en ymmärrä äitini käytöstä. Isäpuoli ei ole kuulemma kertaakaan ollut aggressiivinen äidille, emme me ole nähneet sellaista, minä tai siskoni ja äitinikin väittää niin. Uskon sen, isäpuoli osaa näytellä mukavaa miestä. Kukaan suvustamme ei uskoisi tapahtunutta, niin avulias ja mukava mies! Meille se oli pelkkää helvettiä.
Äitini on nähnyt ja kuullut, mitä tapahtui. Esim juuri sotkemista ja suihkujen rajoittamista, talossa olemisen rajoittamista ym. Siis loppuajoilta, kun asuin kotona. Ei kertaakaan puolustanut minua tai siskoani. Ei kertaakaan ole pyytänyt anteeksi tai pahoitellut.
Olen saamassa lapsen tämän vuoden lopussa. En halua että lapseni tulee olemaan missään tekemisissä isäpuoleni kanssa. Sehän myös tarkoittaa sitä, että lapseni ei voi koskaan luoda hyvää ja säännöllistä suhdetta isoäitiinsä.
Toivottavasti te naiset, joiden mies hakkaa lapsianne tai tekee muuta kiusaa heille, luette tämän ja tajuatte! Koskaan mies ei saisi mennä lastenne hyvinvoinnin edelle!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miehellä on luonnevikaisen häirikön oireita. Katso www.narsistienuhrientuki.info. Siellä hyviä keskustelupalstoja, esimerkiksi "narsistin lapsena". Toivon sinulle aiempaa perempaa elämää. Tsemppiä !
Uusperheissä pitäisi lapset olla aina ykkösinä.
Jokaisella oma tila, johon kenelläkään ei ole asiaa omin luvin.
Parempia aikoja kohti nyt menossa. Kaikkea hyvää!
Tekstisi oli surullista luettavaa ja valitettavasti oma lapsuuteni oli melko samankaltaista, mutta äitini oli noiden tekojen taustalla ja isä ei pystynyt uskomaan hänestä asioita joita hän teki. Mutta joo... tollanen on rankkaa ja siitä ei noin vain pääse yli.
Voimia sulle ja todellakin suosittelen käymään tuolla sivustolla mitä aiempi kirjoittaja ehdotti. Itse sain sieltä ensimmäiset apuni ja se oli osana terapiaani. Minä kävin vain vuoden psykologilla.
Kerro äidillesi samat asiat kuin kerroit tässäkin, mutta kirjeen muodossa.
Hän ei ilmeisesti halua keskustella asiasta naamatusten ja haluaa kieltää
totuuden, mutta ehkä kirjettä lukiessaan hän voi ajatella asioita ilman
että tuntee että häntä kohtaan hyökätään. Ehkä ei.
Kirjoita mitä jouduitte kokemaan ja miksi muutin pois kotoa, etkä halua sinne
enää palata. Kerro että haluat suojella omaa tulevaa lastasi, eikä isopuolesi
siksi saa ikinä tulla hänen lähelleen. Kysy miksi äitisi ei koskaan puolustanut
omia lapsiaan, vaan uskoi aina vain miestä.
Kerro että haluaisit lapsesi tapailevan isoäitiään, mutta et halua
sitä väkivaltaista hullua enää koskaan lähellesi. Kerro että hän itse
on syyllinen siihen, että hänen tyttärensä eivät enää uskalla tulla vanhaan kotiinsa.
On tosiaan vaikeaa uskoa, miksei äitinne edes jollain lailla laittanut asioita EPÄILYKSENalaisiksi...?
Ei hänen olisi pitänyt "niellä purematta"...eli uskoa sokeasti miesystäväänsä...!
Otan osaa...
Toivon sinulle (ja siskollesi) parempaa elämää jatkossa.
Tuota kun luki, niin surulliseksihan siitä tuli. Että maailmassa osaa välillä olla todella ilkeitä ihmisiä. Melkein saa uskomaan Raamattuun ja siihen kohtaan, missä puhutaan demoneista joukossamme. Mutta hyvä että olet alkanut saada elämäsi kuntoon.
Onko sisaresi mahdollista muuttaa pois? Tietenkään tätä ei oikeastaan tarvitse sanoa, sillä sisarukset tekevät tätä itsestään, mutta muistakaa pitää yhtä ja tukea toisianne. Tietyllä tavalla voisin kuvitella, että kokemus lähensi sinua ja siskoasi.
Sitä toivoo todella paljon parempaa loppuelämää sinulle. Ja onnea myös tulevan ilonaiheen puolesta.
oli minullakin. Paitsi että olin poika. Kaikki päättyi siihen että vetäsin sitä turpaan pihalla.
Satuin olemaan ikäsekseni isokokoinen.Siihen loppui isäpuolen vittuilut ja päänaukomiset.
Ensimmäinen asia; jatka elämääsi parhaasi yrittäen ja jätä mies ja äitisi kokonaan pois elämästäsi.
Tuo on hyvin tyypillistä "uusioperheessä" (onko se perhe jos perheellinen äiti löytää jonkun epämääräisen äijän jolle hyväksyy itsekkäistä syistä varauksetta kaiken) että vanhemman uusi puoliso tietoisesti terrorisoi lapsia ja että lasten vanhempi tietoisesti hyväksyy tilanteen. Harvoin lasten vanhempi ei ole tietoinen ongelmista, hän vain kieltää ja hyväksyy ne koska tuommosessa tilanteessa monelle vanhemmalle tärkeintä on mm löytää uusi puoliso jonka kanssa oma elämänsä eheytyisi saisi sisältöä ja turvaa. Usein kyse on myös kulissien luomisesta, mikä vain äijä/ämmä on hyvä kun vain perhe ja vanhemman elämä ulospäin vaikuttaa hyvältä. Tätä on vaikea ymmärtää, mutta usein vanhemmat myyvät lastensa hyvinvoinnin oman etunsa vuoksi.
Lapsi rakastaa aina vanhempiaan, mutta älä huijaa itseäsi etteikö äiti olisi ollut tietoinen ongelmista ja hyväksynyt ne jonkin itsekkään syyn vuoksi. Tuo on niin tyypillistä että uskallan väittää näin tapahtuneen. Äiti voi esittää rakastavaa ja jopa uhria, mutta tosiasia on että mies olisi saanut vaikka raiskata sinua äidin hyväksynnällä. Terrorisoinnin järjestelmällisyyden ja luonteen vuoksi en ihmettelisi vaikka näin olisi tapahtunutkin, erityisesti pikkusisaresi on ollut vaarassa terrorisoinnin pahenemiselle ja lisääntymiselle uusin muodoin koska kaikki on ollut teko teolta tarkkaan ajoitettua ja pahemmaksi ja laajemmaksi kehittyvää. Sinuna juttelisin hyvin rakasvatasti ja vakavasti pikkusisaren kanssa sekä yhteisistä kokemuksista että kokemuksista joista toinen ei ole tietoinen.
Elä siis omaa elämääsi ja älä missään tapauksessa uhraa enää mitään äitisi vuoksi. Mielestäni on hyvin vaarallista ajatella että suhde äitiin voisi olla mahdollinen ja turvallinen ja tuommonen äiti on hyvin vaarallinen myös sinun lapsellesi. Normaali hyvä ja säännöllinen suhde äitiisi on täysi mahdottomuus sekä sinulle että lapsillesi.
Yritä auttaa myös pikkusisartasi, pikkusisaresi on altistunut todennäköisesti vielä pahemmalle kuin sinä. Terrorisointi alkoi sinusta, mutta ei varmasti päättynyt sinun muutettua pois. Mieshän siirtyi jo sinun aikanasi terrorisoimaan myös pikkusisartasi ja varmasti jatkoi ja vei terrorisointia eteenpäin jos ei tee niin vieläkin. Pidä sisareen hyvä suhde, juttele hänen kanssaan ja auta kaikessa missä voit ja jätä pienimmästäkin syystä rikosilmoitus ja juttele lastensuojeluviranomaisille vaikka he yleensä suojelevat nimenomaan lasten hyväksikäyttäjiä (laajassa merkityksessä, ei vain seksuaalisessa). Täysikäisenä sinua on vaikeampi vaientaa.
Muista rehellisesti huomioida että äitisi hyväksyi kaiken ja olisi hyväksynyt vielä paljon enemmänkin, niin sinun kuin pikkusisaresi terrorisoinnin suhteen.
Jatkakaa pikkusisaren kanssa elämäänne ja jättäkää nuo pahat ihmiset ja asiat pois elämästänne.
Äitisi ei varmasti ole ymmärtävinään teitä ja esittää uhria, mutta paras olisi jättää äiti äijineen pois elämästänne. Näennäisen rauhallinen suhde tuommosen ihmisen kanssa on paljon paljon pahempi asia kuin asioiden auki repiminen ja pahojen ihmisten ja asioiden hylkääminen.
Minäkään en ole ehjästä perheestä, meidän lapsuuden perhe oli hyvin sairas, lähes yhtä uskomaton kuin sinun lapsuuden perhe. Suosittelen vilpittömästi ja parastanne ajatellen ajoissa erottamaan pahat ihmiset ja pahat asiat sinun ja lapsesi ja pikkusisaresi elämästä ja keskittymään omaan elämäänne.
Melkein itku tuli silmään sun tarinaa luettaessa. Isäpuolesi on selvästi sairas ihminen, vaikkei sitä itse tiedosta. En voi kuin ihmetellä kuinka joku on pystynyt vuosia asumaan kodissa, jossa ei saa elää niin kuin haluaa.
Surullista, että äitisi ei ole nähnyt tai halunnut nähdä sun ja siskosi hätää. Ehkä äitisi jotenkin tiedostaa, että miehessä on jotain vikaa, mutta ei halua myöntää sitä, koska jäisi silloin mahdollisesti taas yksin.
Olet kyllä harvinaisen vahva ja tervepäinen nuori, kun olet osannut hakea ammattiapua ja pystyt menneistä puhumaan. Kaikki ei osaa hakea apua ja sortuvat huumeisiin tai itsemurhaan. Mikä ei tapa, vahvistaa :)
Onnea sulle uuteen elämään ja tsemppiä lapsen kasvatukseen!