APUUVA!!!

Auttakaa vinkeillänne. HCM kahden viikon päästä ja eilen illalla alkoi tuntua kurkun karheutta ja tänään flunssaa pukkaa päälle nuhaisine nenineen päivineen. Huomenna olisi viimeinen pitkä lenkki. Kannattaisiko mennä? Tuhoaisiko antibiootti kuntoni joka on muuten huipussaan? Mitä teen???
11437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos olosi yhtään huononee, niin älä ihmeessä mene. Koita nyt parantaa itsesi niin olet sit kahden viikon päästä kunnossa.

Äänestä

Sillä ei ole oikeastaan väliä, että viimeinen pitkä jää juoksematta, mutta sillä on, jos tulee kipeämmäksi.

Itse ainakin lepäilisin muutaman päivän ja jos tuntuu hyvältä, niin sitten pikkasen kokeilisin kävelyä ja muutamia kisavauhtisia lyhyitä vetoja.

Viimeisenä kahtena viikkona ei voi enää treenata. Täyslepokaan ei ole pahasta. Lähdössä voi vähän ahistaa viimehetken tekemättömyys, mutta se on enemmän henkistä, kuin todellista ongelmaa. Työ maratonille on jo tehty. Nyt on aika palautua ja levätä, jotta saa kaiken irti.

Sillä voi helposti kämmätä, että nyt pidät muutaman välipäivän ja parantelet ja sitten käyt toteamassa, että kunto riittää. Ei kannata testailla kuntoa.

Äänestä
  • että kahteen viimeisen viikkoon ei tarvii treenata maratoonille! En nyt tark tota kaveria, parannelkoon rauhassa.Mutta vielä voi tehdä huoletta treeniä ja sillä on vaikutusta HCM:ään.Viimeinen viikko on sitten lepoa ja herkistelyä ja odottelua kisaan.No, tosin ei mulla oo kun 24 maratoonin kokemus n.20v ajalta 20kpl puolikkaista pitkiä hiihtoja samoin 20v ajalta, ym ym. Toivotaan kaverille paranemista ja malttia levätä terveeksi.

    Äänestä

  • eri mieltä, kirjoitti:

    että kahteen viimeisen viikkoon ei tarvii treenata maratoonille! En nyt tark tota kaveria, parannelkoon rauhassa.Mutta vielä voi tehdä huoletta treeniä ja sillä on vaikutusta HCM:ään.Viimeinen viikko on sitten lepoa ja herkistelyä ja odottelua kisaan.No, tosin ei mulla oo kun 24 maratoonin kokemus n.20v ajalta 20kpl puolikkaista pitkiä hiihtoja samoin 20v ajalta, ym ym. Toivotaan kaverille paranemista ja malttia levätä terveeksi.

    Kyllä minä tavallisena kuolevaisena tarvitsen enemmän kuin yhden viikon kevyempää ennen täysillä vedettävää maratonia.

    Joskus on esitetty nyrkkisääntönä, että kaksi viikkoa aiemmin tulisi treenin olla noin puolet normaalista. Rentoa, mukavaa ja palauttavaa.

    Kyllä se treeni tässä vaiheessa on valitettavan paljon itsetutkiskelua ja tuntuman kuulostelua. Sanoisin, että hieman rassaavaa ja paljon vääriä arvioita siitä, missä mennään.

    Kyllähän maratoneja voi keräillä pitkin kautta sovittamalla niitä treeniohjelmaan normaalien pitkien lenkkien paikalle ja käydä siten nauttimassa mukavista tapahtumista. Mukavaa se on sekin.

    Liialla levolla en ole koskaan onnistunut pilaamaan mitään. Levon lisääntyessä ennen kisaa lisääntyy menohalut merkittävästi ja jos ei todella pidä varaansa, niin helposti tulee vedettyä yli.

    Joskus olen kuullut väitettävän, että pitkissä matkoissa palautuminen ottaisi suunnilleen päivän/ täysillä vedetty kilometri.

    Äänestä

  • *********** kirjoitti:

    Samaa mieltä. Kun on treenattu hyvin, levolla ja hissuttelulla menohalut vain kasvavat. Monta maratonia olen pilannut sillä, että olen lisännyt vauhtia keventelyvaiheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Kun on treenattu hyvin, levolla ja hissuttelulla menohalut vain kasvavat. Monta maratonia olen pilannut sillä, että olen lisännyt vauhtia keventelyvaiheessa.

    Tilannehan on hankala, kun kolme viikkoa ennen ratkaiseva pitkis jää tekemättä. Ei siinä auta muu kuin jättää lenkki välistä, ja jatkaa ohjelman mukaan sitten kun on terveenä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Kun on treenattu hyvin, levolla ja hissuttelulla menohalut vain kasvavat. Monta maratonia olen pilannut sillä, että olen lisännyt vauhtia keventelyvaiheessa.

    Keventelyvaiheessa keuliminen on tuttua hommaa. Juoksu kulkee yhtäkkiä yllättävän hyvin. Mutta ei sitten kuljekaan enää kisapäivänä.

    Äänestä

ainakin paripäivää lepoa, ellei tule kuumetta hyvä juttu. Ulkoile ellei kuumetta tule ja siirry raakaravintoon.Mene ottaan nieluviljely kaiken varalta. Lepää rauhassa ja taistele, älä suostu sairastuun. Parane pian.

Äänestä

Ei kannata tehdä muuta kuin sairastaa se flunssa pois. Ei sun kunnolle tapahdu juuri mitään laskua, etkä ehtisikään tehdä enää mitään. On vaan hyvä että kroppa saa nyt kunnolla levätä. Sitten kun flunssa jo on häviämässä käyt pikku lenkeillä 5-6 km muutaman kerran (muista myös tankkaus) vain sen verran, että juoksuvire pysyy. Venytellä kannattaa kuitenkin vaikka joka päivä.

Äänestä

Tuolloin 14 v sitten ja nyt: SE ON HORONA !!!

Äänestä

Kähisee kurkussa ja E24 lähestyy.
Turkanen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pöpö 3 kirjoitti:

Auttakaa vinkeillänne. HCM kahden viikon päästä ja eilen illalla alkoi tuntua kurkun karheutta ja tänään flunssaa pukkaa päälle nuhaisine nenineen päivineen. Huomenna olisi viimeinen pitkä lenkki. Kannattaisiko mennä? Tuhoaisiko antibiootti kuntoni joka on muuten huipussaan? Mitä teen???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu