suhde uskovaiseen

Siitä olen vakuuttunut, että uskovainen ja ei-uskovainen -suhde ei pitkän päälle tule toimimaan.

Hänen henkilöhistoriastaan ja miten itse olet perehtynyt tuon maailman lainalaisuuksiin. Luultavimmin Hän on perinyt uskovaisuuden suvustaan eli on kasvamalla kasvanut siihen. Asia kävisi yhtälailla erikulttuuriset suhteet-otsikkoonkin.
Monet keskeiset elämisen kulkua määrittelevät tekijät ovat uskovaisuudessa maalaisjärjen "tuolla puolen". Verrataan vaikka luostarielämään; siellä tietyt rukoukset ja hymnit suoritetaan säännöllisesti listan mukaan ja syntiä kasaantuu lisärukouksilla purettavaksi jos suoritukseen tulee viivettä tai häiriöitä. Logiikaltaan samantyyppisesti mutta vielä korostetummin ilmiö on islamin uskossa. Käsittääkseni viisi kertaa päivässä pitää päästä rukoilemaan Mekkaa kohti (niillä lienee jonkinlaiset kompassit apuna jos suunnasta on epäilystä), ja jos tämä estyy pitemmästi ja laajemmasti kuin muutaman yksilön kohdalla,niin tulee sekasorto kuin eläinlaumaan ja tilanne vaatii ulkopuolista rauhoittamista.

Tämän kärjistyksen jälkeen on kuitenkin niin, että tyttöystäväsi on päästävä jo henkisen tasapainon vuoksi (uskoon kasvanut kun on) enemmän tai vähemmän säännöllisesti rukouksiin ja vertaisyhteisönsä samanhenkisten pariin suorittamaan toimintojaan, mitä ne sitten lienevätkin( musiikkia, julistuslehdykäisten tekoa ym). Toki tämä voi tapahtua normaalin työajan ulkopuolella (ellei ole työntekijänä tuossa yhteisössään). Eikä tässä sinällään ole mitään sanottavaa. Seksuaalisuuden (mahdollisessa) toteuttamisessa on sääntönsä. Koska se on jonkinverran voimakas vietti ja osin tahdonalaisuuden ulkopuolella (tuntemukset siis), se saattaa aiheuttaa kommervenkkejä. Tulee muuten mieleen: Myrskyluodon Maija-elokuvassa lapsen syntymän jälkeen, muistelen(?), naiselle jäi päälle jonkinasteinen saastunut tila, joka vaati kirkossa ripittäytymisen riittävästi auktoriteettia omaavan rippi-isän edessä ja kirkkomatkaa voi joutua odottamaan kauankin kelirikkoaikana (yksityiskohdissaan riippui vähän minkälaisen uskon säännöstön alle ja mihin kohtaan aikajanalla oli syntynyt). Yksi kommervenkki ylipäätään tässä on sallitaanko suhde (avioliitto kaiketi) uskovaisuuden yli, en tiedä. Löytyykö vastaus selvänä vai joutuuko oraakkelitekstistä tulkitsemaan.

Kyllähän kaikenlaisia suhteita on yritetty ja on, tässä vain muutama ajatus tilanteestasi. Joudut arvioimaan noita uskon rajoitteita ja keskustelemaan onko mahdollista tällainen 'poikkinainti'. Sille osin kuin maalaisjärki ylettyy, uskoihminen voi olla aivan ihana, kuten sanot, ainakin kohteliaisuus-small talk'ia riittää.
On myös kriisin kautta uskoon tulleita (tässä ei liene siitä kysymys), mutta aika samat probleemit siinäkin olisi.

Uskovaiset ovat oma piirinsä, pieni ja erikoinen, en kajoa siihen piiriin enää koskaan. Kerran oli tilanne, jossa nainen oli uskovainen, lahkolainen ja silti hyvin mukava kaikin puolin, mutta tuota uskonkäsitystä en voinut sietää. Olisin joutunut pakkopaitaan, hylkäämään monta "maallista" asiaa ja alistumaan yhteisiin rukouksiin, osallistumaan uskovaisten kokouksiin ja laulamaan siellä jotain kummallisia virsiä joka viikko.
Mitä pitempään seurustelumme kesti, sitä enemmän hänen uskonnollisuutensa tunki esiin, rajoittaen sitä, mitä voimme tehdä, mistä voimme puhua ja millaista tulevaisuutta suunnitella. Ahdistuin, kun niin paljon tuli esteitä siihen, mikä oli "luvallista" ja mikä "hylättävää, arvotonta". Ensihuuhman jälkeen menetin haluni, koska koko elämä olisi pitänyt ohjelmoida uudeksi, suostua samaan uskoon, samoihin tapoihin ja samoin sanoin tapahtuviin rukouksiin.

Itelläni on kokemusta uskovaisista. Olen siis itse harras uskovainen kristitty ja voin sanoa että tälleen kristittynäkin on välillä ollut hyvin vaikeaa täyttää kuvailemasi kaltaisen uskovaisen tytön odotukset yhteisen uskonelämän jakamisesta ja minä sentään itsekin odotan kumppaniltani hengellisten asioiden jakamista.

Joten jos asia on MINULLE haasteellinen joka sentään teen uskostani numeron ja haluan sitä kumppaniltani, niin miten vaikeata naisellesi ja sinulle tuosta tulisikaan. Nyt rakastuneena asia ei välttämättä tunnu niin suureltakaan mutta luota minuun, etenkin naisellesi siitä tulee erittäin suuri asia myöhemmin elämässämme.

Hyvä että puhut vasta ihastumisesta etkä suuremmasta kiintymyksestä. Ihastumisesta eroon rimpuilu sattuu ja helvetisti. Mutta muista, että kiintymyksen jälkeen rikkoontuminen on vielä tuhoisampaa.

Sanoisin että älä rupea esittään mitään uskovaisempaa kuin olet. Ja muuten jos uskot Jeesukseen ja Raamattuun Jumalan Sanana niin oot säkin uskossa, vaikka muuten et olisikaan niin aina "perillä" kaikesta ja tekisi valintoja aina kädet ristissä. Tämän halusin vain sanoa muuten vaan rohkaisuna elämällesi. Älä anna kenenkään vähätellä uskoasi äläkä vertaa :). Muttaa viisas olet kun tässä vertaat teidän kahden uskovan ihmisen erilaisia tottumuksia. Kokemuksesta tiedän että uskovien välilläkin pienetkin näkemyserot voivat olla kompastukseksi etenkin jos ollaan alle kolmekymppisiä.

Teehän viisaasti! Luulen että tyttö kyllä päättää kohta viheltää pelin poikki...

"Oma suhteeni kristinuskoon on, että uskon kyllä, aika syvästikin, mutta en tee siitä mitään numeroa eikä se sinällään vaikuta elämääni. Enkä ole mitenkään "tunnustautunut"..!!"
---
Kyllä suhde nyt riippuu pitkälti siitä, mitä Sinä tuolla siteeraamallani kohdalla oikeasti tarkoitat
---
... ja siitä, mitä tyttösi omassa mielessään tarkoittaa "uskovaisella"!

Kaikki ihmiset ovat syntisiä ja "Jumalan kirkkautta vailla", mutta usovaisuuden aste EI todellakaan ilmene kirkossa/seurakunnan kokouksissa käynneistä ym.

Sydämen uskolla pelastutaan - se on tärkeintä; ei se, miltä näyttää muiden ihmisten (myös ns. uskovaisten) silmissä.
Keskustelkaa asiasta. Hyvää jatkoa Siulle.