Syyllistäminen, syyllistyminen ja syyllisen etsiminen on suomalaisille oikea kansantauti. On turha syyllistyä itse siitä, jos puoliso pettää. Se on aina pettäjän oma valinta. Olkoon puoliso sitten ruma tai ilkeä, päätöksen pettämisestä tekee aina pettäjä itse. On turha syyllistää puolisoa, koska ketään ei Suomessa pakkonaiteta kenellekään. Avioliitot ja avoliitot solmitaan aina omasta, vapaasta tahdosta. Pettäjä löytää syyn pettämiselle vain peiliin katsomalla.
Mielenkiintoisia käänteitä tämä pettäminen on saanut aikaan ainakin minun elämässäni. Ensin entinen mieheni keski-iän kriisissään petti minua paljon nuoremman naisen kanssa,sitten hän halusi avioeron tämän naisen vuoksi. Ensin olin masentunut ja suorastaan lyöty. Kun sitten oivalsin, että olisinpa tehnyt mitä tahansa, ollut minkälainen tahansa, niin lopputulos olisi ollut aivan samanlainen. Olin aina tehnyt kaiken parhaan taitoni mukaan. Jos se ei enää 15 vuoden jälkeen riittänyt, ei voi mitään! Ja sitten oivalsin sen, että minun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä erosta ja lasten kodin hajottamisesta. Se ei ollut minun valintani.Nyt minulla oli sen sijaan tilaisuus aloittaa uusi elämä!
Ja miten sitten kävikään: löysin elämäni miehen! Hänetkin oli jätetty. Olimme siis molemmat vapaita emmekä pettäneet ketään. Nyt kun vuosia on vierinyt eteenpäin, niin voin sanoa, että entisen mieheni vaatima avioero oli minulle suoranainen siunaus! Uutta miestäni en vanhaan vaihtaisi!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.