tornion puistot

Hyvä LEO,olen kiinnittänyt huomiota ja kirjoittanut tällekki paltalle Tornion puistojen rappiosta.No jospa nyt aukeais päättäjien silmät tai sitten ei,no aivan sama en tule katsomaan puistojen alas ajoa.ps.Leo kirjoittaa lounais-lapissa.
3556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Leon kirjoitus sai ainakin sen verran aikaiseksi että ortodoksikirkon vieressä oli seuraavana päivänä ämmät perse pystyssä laittelemassa kukkapenkkejä.

PS. Mihin hävisi Mannisen piikki?

Äänestä

Jokirannat siltojen kulmalla aivan kamalan näköisiä. Pajukkoa ja pusikkoa kasvaa. Peittävät kauniin jokimaiseman ja vaarantaa näkyvyyden.

Äänestä
  • Joo vuodesta toiseen on Torniossa istutettu tietynlaisia kukkia yms. sinne tänne ja ajettu nurmea sieltä täältä sitten ihan vieressä voi olla tosi törkeän näköistä ja vielä keskustan alueella. Vastaus tulee kysymyksiin, että ei ole rahaa tai resursseja niin tai meillähän on suunnitelmia tai onhan meillä arboretum puisto.

    Syyhän on siinä, että täällä tyylitajuttomia ihmisiä täynnä, jotka kulkevat samoissa törkeissä vaatteissa vuodesta toiseen ja tuovat sitä samaa tyylitajutonta meininkiä joka asioihin. Tosiaan Tornio on maalais junttien näkemys kaupungista.

    Mutta valopilkkuaja on nähtävissä esim. keskustan siltojen väliin on hieno suunnitelma ja siihen jopa rakennettiin jo kesäksi esiintymislava. Mutta en ymmärrä, että parhailla katselu paikoilla rannan tuntumassa kasvaa valtavia pensasmaisia puita, jotka peittävät näkyvyyden lavalle ja joelle niin ja lisää on istutettu vielä. Sitten, kun menet siitä mihin päin hyvänsä niin aina pistää jokin silmään esim. miksi siinä umpitunnelin edessä pitää kasvaa ne valtavat männyt ketä ne palvelee tai miksi sen möljän pitää olla sellainen pölisevä hiekka kenttä tai vanhan energialaitoksen ympäristö on täysin hoitamaton no onhan siinä se iso näyttö. Rannat on tosiaan aina ollut täysin hoitamattomia keskustan alueella esim. green linen alueella vaikka rakennus on aika uus ja moderni niin ympäristö on hoitamatta.

    No en jaksa enään valittaa sillä sanomista olis vaikka kuinka mutta eihän täällä ole pakko asua.
    Enkä parempi kuin nauttii kotioloista ei tarvitse arvostella kaupungin ympäristöä ja muualta tulioille voi sanoa, että menkää IKEA:lle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


xtorniolainen kirjoitti:

Hyvä LEO,olen kiinnittänyt huomiota ja kirjoittanut tällekki paltalle Tornion puistojen rappiosta.No jospa nyt aukeais päättäjien silmät tai sitten ei,no aivan sama en tule katsomaan puistojen alas ajoa.ps.Leo kirjoittaa lounais-lapissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu