Riistaveden evankelistan todistus!

kokis

Riistaveden pieni evankelista on poissa,
mutta evankeliumi on vielä jäljellä

Riistavedellä on kulkenut Herran enkeli kutsumassa ihmisiä taivastielle pienen 8-vuotiaan poikasen Jussi Havukaisen kautta. Hän oli mennyt humalaiselle sanomaan: "Maailma ei rakasta sinua eivätkä sinun ystäväsi välttämättä, mutta muista, että Jeesus rakastaa sinua! Tai kiroilevalle hän on sanonut: "Älä kiroile, vaan anna Jeesuksen pestä verellään syntisi, muuten et pääse taivaaseen."
Jussi oli täyttynyt Pyhällä Hengellä 5-vuotiaana hengellisessä kokouksessa ja alkanut puhua silloin selvällä saksan kielellä, niin että saksankieltä ymmärtävät olivat sen käsittäneet. Siitä lähtien hänellä oli palava halu kertoa Jeesuksesta kaikille ihmisille. Hän oli pyytänyt vanhempiaan hankkimaan hengellisiä lentolehtisiä, joita hän oli jakanut Riistavedellä postilaatikoihin. Jussille oli ostettu oma laukku sitä varten ja tilattu iso nippu näitä traktaatteja. Ja Jussi oli lähtenyt niitä jakamaan, kun Pyhä Henki oli antanut hänelle kehotuksen. Jokaiseen postilaatikkoon niitä ei jaettu, vaan niihin, mihin Pyhä Henki oli kehoittanut.
Kaksi vuotta ennen kuolemaansa oli Jussi ollut Kuopiossa vanhempiensa kanssa hengellisessä kokouksessa ja sanonut, että illan pääpuhuja Roger Larsson puhuu Johanneksen evankeliumin kohdasta:" Oli mies Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes." Juuri näin tapahtuikin, ruotsalainen vieras puhui juuri siitä tekstistä. Roger Larsson oli siunannut Jussin, kun vanhemmat olivat vieneet hänet siunattavaksi ja sanonut:" Tällä lapsella on alttiuden kengät, mutta hänen evankeliomisaikansa on lyhyt."
Jussi hukkui Riistavedellä viime kesäkuun 23.päivänä ja hänen kuolemaansa liittyi niin ihmeellinen tapaus, että se on puhutellut ihmisiä ympäri Suomen.
Tuntia ennen kuin Jussin hukkuminen havaittiin, ajoi Jussin tuttu 12-vuotias Majoisen Olli kolarin pakettiauton kanssa niin, että hän meni tajuttomaksi ja jouduttiin viemään ambulanssilla KYS:aan. Matkalla Olli näki tajuttomuustilassa näyn, jossa ensin tuli iljettävän näköinen särvipäinen olento häntä kohti, mutta heti sen jälkeen kaksimetrinen enkeli hohtava kaksiteräien miekka kädessään ajoi paholaisen pois. Sen jälkeen enkeli kiidätti hänet taivaan helmiportille, jonka edessä istui toinen enkeli kirja edessään. Portti oli kiinni ja kun Olli yritti päästä sisään, hän ei saanut porttia auki. Hän kysyi enkeliltä, miksi minä en pääse taivaaseen. Enkeli vastasi hänelle, että "Sinun aikasi ei ole vielä tullut, sinä palaat vielä maan päälle, mutta Havukaisen Jussi tulee tänne." Hetken kuluttua Olli näki, kun kaksi enkeliä kantoi Jussin helmiporteista sisään ja portti sulkeutui. Ollille tilattiin ambulanssi klo 16.10 ja samat ambulanssin kuljettajat hälytettiin viemään Jussia klo 17.10 viemään Jussia kuopioon, mutta elvytysyrityksistä huolimatta Jussi kuoli. Heti herättyään tajuttomuustilasta Olli kertoi tämän näyn ambulanssin kuljettajille ja sitten sairaalassa vielä äidilleen ja hoitajille.
Kun Jussin vanhemmat tarkastivat hänen kuolemansa jälkeen Jussin traktaatti laukkua, he havaitsivat, että se oli tyhjä. Jussi oli suorittanut evankelistan tehtävänsä loppuun. Herra oli vienyt palvelijansa kotiin.
Vaikka Jussi on poissa, kaikuu evankeliumin kutsu vielä edelleenkin. Siinä Jeesus sanoo:" Minä rakastan sinua, anna minun pestä pois syntisi ja uudestisynnyttää sinut elävään toivoon. Vain minä kykenen antamaan sinun omaantuntoosi sellaisen ilon ja rauhan, jota tämä maailma ei voi antaa." Mutta älä siirrä parannusta tuonnemmaksi, et tiedä, kuinka kauan Herra vielä kutsuu.
Jari muta
(Koillis-Savo -lehti syyskuu -92)

2

501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin meidän Jumalamme toimii.

    • I hate körttiläiset

      Luin kirjan jonkun körttiläisen seuran lapsen kokemuksista lapsuudessa ja siitä, kun he pääsivät pakoon. Kirja: Tiedättekö, mitä teitte (tai sen tapainen)
      Koskettava tarina lapsista, jotka joutuivat saarnaamaan öisin ja päivisin lukittiin taloon, ettei muut saaneet tietää heistä, etteivät joutuneet kouluun. Kyseinen lapsi nyt jotain 50-70v, eli ei siitä niin valtavasti aikaa ole.

      Uskonto ja mielipuolisuus kulkee käsikädessä.
      Liekö tämäkin tapaus ollut jonkun aikuisen manipuloima reppana. Laitettu sanat suuhun ja tehty pojasta pyhimys.

      Olli poika kuitenkin omisti oikean kyvyn. Hän kommunikoi henkimaailman kanssa. Sarvipää oli mielikuvitusta. Tuli vanhempien tarinoista näkyhyn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      80
      5933
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      288
      5234
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3304
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      10
      2726
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2713
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1655
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1585
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1440
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      30
      1439
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      176
      1033
    Aihe