Tervehdys kaikille.
Minäpä kerron teille pienen tarinan omasta elämästäni.
Eli olen suht nuori, alle 30. Menin parisen vuotta sitten naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa olin seurustellut jo yli 10-vuotta, kaikki oli hyvin, ostimme talon, valmistuin sain vakituisen työpaikan kaikki siispä hieman liiankin hyvin, ajattelinkin aina silloin, että jotain pahaa tulee tapahtumaan, koska kaikki oli liian hyvin ollakseen totta. Sitten PAM, kaikki muuttui, rakastuin toiseen mieheen työpaikallani, suhteemme kehittyi, molemmin puoleisesksi rakkaudeksi, vaikka sitä se taisi olla ihan alusta alkaenkin, meiltä kirjaimellisesti meni jalat alta. Reilu vuosi sitten rohkastuin ja kerroin tilanteesta miehelleni, joka taas teki häneen ison reijän ja se reikä ei taida ikinä kasvaa täysin umpeen. Samoin teki tämä toinen mies, eli kertoi vaimolleen. Siiit eteenpäin kaikki onkin ollut aika hullunmyllyä. Keväällä tämä toinen mies kertoi että haluaa lopettaa meidän suhteemme, se oli aika kova pala minulle, en voinut käsittää tilannetta, hänhän rakasti minua, miksi hän jättäisi minut? Saimme asiat puhuttua ja päätimme silti jatkaa tätä suhdettamme. Olemme molemmat hyvin tunteikkaita ihmisiä, jotka todellakin ajattelevat ennemmin tunteella kuin järjellä. Kesäloma meni ja se loma tuntui minun osaltani jollakin tapaa muuttavan tilannetta, olin päätökseni tehnyt, meidän oli pakko lopettaa, tätä oli kestänyt jo alun perinkin ihan liian kauan, vaikka rakastimme/rakastamme toisiamme, en kestänyt päänisisällä tunnetta kuinka loukkaan tällä liianmontaa henkilä; omaa miestäni, hänen vaimoaan ja pahinta mikä olisi veisin hänen lapsiltaan isän. Nyt tilanne on aika kaoottinen, emme todellakaan tiedä enään miten meidän tulisi toimia. Eilen kun kerroin tällä miehelle "halustani" lopettaa se mursi hänet täysin, tiedän itse tilanteen, koska koin samat tunteet silloin keväällä, kun hän "halusi" lopettaa. Haluan myös painottaa, ettei kyse missään nimessä ole halusta, me haluamme toisemme, mutta miten voimme loukata ja satuttaa vielä lisää niitäkin ihmisiä jotka ovat tähän aivan syyttömiä ja "ulkopuolisia" eli mieheni ja hänen vaimonsa ja lapsensa.
Kaipaisin hieman teidän lukioiden kommentteija ja "neuvoja", en enään tiedä mitä teen.
Minäpä kerron teille pienen tarinan omasta elämästäni.
Eli olen suht nuori, alle 30. Menin parisen vuotta sitten naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa olin seurustellut jo yli 10-vuotta, kaikki oli hyvin, ostimme talon, valmistuin sain vakituisen työpaikan kaikki siispä hieman liiankin hyvin, ajattelinkin aina silloin, että jotain pahaa tulee tapahtumaan, koska kaikki oli liian hyvin ollakseen totta. Sitten PAM, kaikki muuttui, rakastuin toiseen mieheen työpaikallani, suhteemme kehittyi, molemmin puoleisesksi rakkaudeksi, vaikka sitä se taisi olla ihan alusta alkaenkin, meiltä kirjaimellisesti meni jalat alta. Reilu vuosi sitten rohkastuin ja kerroin tilanteesta miehelleni, joka taas teki häneen ison reijän ja se reikä ei taida ikinä kasvaa täysin umpeen. Samoin teki tämä toinen mies, eli kertoi vaimolleen. Siiit eteenpäin kaikki onkin ollut aika hullunmyllyä. Keväällä tämä toinen mies kertoi että haluaa lopettaa meidän suhteemme, se oli aika kova pala minulle, en voinut käsittää tilannetta, hänhän rakasti minua, miksi hän jättäisi minut? Saimme asiat puhuttua ja päätimme silti jatkaa tätä suhdettamme. Olemme molemmat hyvin tunteikkaita ihmisiä, jotka todellakin ajattelevat ennemmin tunteella kuin järjellä. Kesäloma meni ja se loma tuntui minun osaltani jollakin tapaa muuttavan tilannetta, olin päätökseni tehnyt, meidän oli pakko lopettaa, tätä oli kestänyt jo alun perinkin ihan liian kauan, vaikka rakastimme/rakastamme toisiamme, en kestänyt päänisisällä tunnetta kuinka loukkaan tällä liianmontaa henkilä; omaa miestäni, hänen vaimoaan ja pahinta mikä olisi veisin hänen lapsiltaan isän. Nyt tilanne on aika kaoottinen, emme todellakaan tiedä enään miten meidän tulisi toimia. Eilen kun kerroin tällä miehelle "halustani" lopettaa se mursi hänet täysin, tiedän itse tilanteen, koska koin samat tunteet silloin keväällä, kun hän "halusi" lopettaa. Haluan myös painottaa, ettei kyse missään nimessä ole halusta, me haluamme toisemme, mutta miten voimme loukata ja satuttaa vielä lisää niitäkin ihmisiä jotka ovat tähän aivan syyttömiä ja "ulkopuolisia" eli mieheni ja hänen vaimonsa ja lapsensa.
Kaipaisin hieman teidän lukioiden kommentteija ja "neuvoja", en enään tiedä mitä teen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on, dilemma kun haluaa sekä syödä että säästää kakkua.
Kaikkea ei ihan voi laittaa nuoruuden nimiin. Tässä sitä taas on menty perse edellä puuhun ja nyt sitten itketään.
Asiat taisivat olla tosiaan liian hyvin ja helpolla saatu, kun jäi aikaa haihatella ja rakastua sinne tänne.
Aikoinaan kun naimisiin menit lupasit tahtoa rakastaa,se on eri asia kuin luulla että rakastumisen tila jatkuu ja jatkuu ilman että täytyisi tehdä mitään.
Eiköhän kaikki ala lähinnä ihastumisen tunteesta joka syvenee rakkaudeksi aikanaan jos syvenee ja jos sille annetaan mahdollisuus, eikä aleta haihattelemaan ja muka rakastumaan sinne tänne.
Ja nyt vasta ajatellaan muita osapuolia; vaimoa,omaa miestä ja lapsia, että silleen. Et kovin kypsältä vaikuta ja kun olet ajatellut tähän asti vain itseäsi,huomaamatta mitä tuhoa olet saanut aikaan. Nyt kun tämänkin viimeisin"rakkauden" tunne on haalennut heräät ajattelemaan muita ihmisiä, jotka ovat syyttä saaneet kärsiä, mutta sinähän olet rakastunut ja se menee kaiken muun edelle.
Yhteenveto: itsekäs, kaikki-heti-mulle-nyt tyyppi sekoilee ja ei enää tiedä itsekään mitä seuraavaksi haluaisi.
Ps. en ole petetty enkä jätetty vaan, myös muiden tunteet huomioon ottanut aikoinaan kun näitä ihastumisia tuli ja meni.
kanssasi samaa mieltä. Tässä tämä aloittaja typsy luulee olevansa suurikin rakkausdraaman kuningatar,vaikka ei ole kuin sotkenut oman ja toisten elämän. Olet tainnut tsiikata liikaa saippuasarjoja ja apinoida näitä. Säälittävä tapaus ja näitähän riittää.
että, jos on antanut itselleen luvan ihastua tai rakastua toiseen ei alunperinkään oma suhde ole ollut kunnossa. Tunteilleen ei ihminen mitään voi .Ei ole ollenkaan huono asia jos ymmärtää erota suhteesta jossa ei ole läsnä sataprosenttisesti. Lapset velat ym ovat vain tekosyy jatkaa liittoa ja se voi olla jopa vahingollisempaakin lapsille joissain tapauksissa, kun huonoaoloa saatetaan purkaa aivan väärään paikkaan.
Olihan tämä nyt vähän niinkuin kauniista ja rohkeista ._9
Aika rajua. Koettu on vastaavanlaiset koukerot, tai oikeastaan "ruoho aidantakan vihreämpää fiilikset".
Päätökset suhteesta niiden lopettamisesta, jatkamisesta ym. TÄYTYY tehdä. Ei lennellä tuuliajola ja tykätä vähän kaikesta. Kuten sanoin olen omassa parkamaisessa säälittävyydessäni tehnyt muinoin samanlaisia virheitä ja siitä oppinut, että ainut oikea tie on olla 100% rehellinen itselleen ja kumppanilleen. Ottaa ote elämästä ja vastata teoistaan.
Niinpä sitä kun tässä on hoettu, kaikkea et voi saada. Pitää päättää mitä (elämää/suhdetta) haluaa ja puskea vaikka veri roiskuen sitä kohti. Eli päätöksiä kehiin ja työtä valitsemallasi tiellä, rohkeasti ja avoimesti.
Ps. ekaan käsirysyyn ei pidä kääntää selkäänsä, siitä tulee jatkumo ja niin ihmisluonto kääntää suunnan muualle. Eli ulos olemassaolevasta. Jag vet!
Sanoisin, että ne jotka täällä järkeilee ja tuomitsee, ovat itse jääneet suurista tunteista paitsi. Markkinatutkijatkin sen tietää, että viime kädessä ihminen tekee valintansa tunteiden, ei järjen perusteella. (Jotkut toki rakastaa rahaa enemmän kuin ihmisiä.)
Kuulostaa tutulta. Olen käynyt läpi samanlaisen helvetin. Meidän tapauksessa kävi niin, että erosimme kumpikin omalla tahollamme ja muutimme yhteen.
Osa lapsistani ei suostunut tapaamaan minua lainkaan sen jälkeen. Vanhempanikin hylkäsivät minut pettäjänä. Sain porttikiellon mökille, perintöä oli kuulemma turha odottaa.
Sain siis rakkaani ja koin hylkäämisen sekä lapsieni että vanhempieni taholta. Satutimme aika montaa ihmistä. Onnelle ei kauheasti annettu tilaa, mutta lapsia tuli lisää ja niitä en kyllä kadu. Kaikki vanha painoi koko ajan ja nyt tämä jälkimmäinen suhteemme on päättynyt ja olen yksin ja masentunut.
Jos saisin nyt olla parikymppinen itseni, päättäisin, etten suostuisi naimisiin koskaan. Minusta avioliitto oli se asia, joka pilasi ensimmäisen suhteeni. Ihmisistä tulee itsestäänselvyyksiä avioliitossa, kunnioitus häviää, kun yhdessäolo on liian varmaa.
Tiedän hyvin, kuinka sinua syyllistetään. Ja toki oletkin satuttanut muita, mutta silti haluaisin kietoa käteni ympärillesi ja toivottaa sinulle kaikkea parasta, toivottaa, että ehjääntyisit vielä kerran. Se nimittäin ei ole sanottua. Haavat ovat liian syviä eivätkä arpeudu koskaan kokonaan. Tiedän, missä helvetissä tarvot juuri nyt.
Yksi asia, jonka opin on se, että toista ihmistä ei koskaan tunne täysin. Kuvittelet tuntevasi hänet, mutta miten hän käyttäytyy tilanteessa, jossa stressi ja paha ylittävät kaikki inhimillisen rajat. Suloisimmastakin vaimosta tulee lapsensa uhraava katkeroitunut kostajatar.
Toinen asia jonka opin on se, että kaikkein vaikeinta ja samalla tärkeintä on olla rehellinen ja uskollinen itselleen. Se on ihan järkyttävän vaikeata.
Tiedän myös, että 15 vuotta kaikkea tätä aiemmin serkulleni kävi samoin enkä tuolloin voinut ymmärtää sitä, kuinka hänen miehensä antoi itsensä rakastua toiseen. Ajattelin täysin vakuuttuneena tuolloin, ettei minulle käy koskaan niin. Mitä opin. On niin helppo luulla tietävänsä, kun todellisuudessa vain luulee. Tilanne oli aivan erinäköinen sisältä kuin ulkoa katsottuna.
Minun mahdollisuuteni selvitä ovat ehkä 50/50. Tuntuu kuin pahan kierre olisi lähtenyt liikkeelle ja vanhat tapahtumat pilaavat kaiken uuden. Onnistumisetkaan eivät tunnu antavan yhtään mitään. Tappiot eivät tunnu missään.
Lopuksi sanon vielä sen, että pidä kiinni lapsistasi, koska he, ollessaan pieniä, ovat puhtaita ja viattomia ja heidän rakkautensa on aitoa. Mutta, hämmästyt, kuinka pian ihminen menee pilalle, kasvaa ilkeäksi, pahaksi.
kirjoititpa nätisti,viisaasti.
Ihminen huomaa ja oppii virheistään,sen voi huomata tekstistäsi.
Onnea ei huomaa ennenkuin sen menettää.
Monesti käy niin että kun onnea tavoittelee;huomaa jääneensä aivan yksin.
Uudet kumppanit eivät loppujen lopuksi ole sen kummoisempia kuin edellinenkään. Arki tulee eteen ja sen tuomat koettelemukset ja pettymykset.
Huomaat vertaavasi edellistä nykyiseen ja mietit mikä kumma sai sinut tekemään valintasi koskapa jokaisessa ihmisessä on ne hyvät ja huonot puolensa.
Rakkaus on yli mainostettu asia.
Mielestäni se on vain tunnetila;alku huuma ja kiihko joka laantuu pikkuhiljaa kumppanuudeksi tai sitten alkaa toinen pelkästään ärsyttämään.
Ja kierre jatkuu; ihastutaan jne
Haluasin täsmentää paria asiaa.
"Onnea ei huomaa ennenkuin sen menettää."
Mielestäni minulla ei tällaista ilmiötä ole ollut. Olosuhteet olivat pääosassa ensimmäisessä erossani ja siitä pahan kierre lähti liikkeelle. Niin hassua kuin se onkin, en kadu mitään tekemääni, en näe että olisin voinut toimia toisin. Elämää eletään eteenpäin, ei taaksepäin.
"Huomaat vertaavasi edellistä nykyiseen"
Voin käsi sydämellä sanoa, että tähän en ole syyllistynyt. Itse asiassa minun on vaikea kuvitella, että mies ylipäätäänkään vertailisi naisiaan toisiinsa. Naiset ehkä saattavat hyvinkin tehdä tuollaista. En tiedä.
Viimeinen kappaleesi on totta,joskin hyvin kyynisesti kirjoitettu. Ehkä luontoemo tarkoittikin, että rakkaus kestää vain sen aikaa, että uusi geeniliitos saadaan aikaiseksi ja sitten eriydytään hakemaan uutta kombinaatiota. Me toimimme sittenkin ihmisten itsensä keksimillä säänöillä avioliittoineen ja eroineen.
Olenkin alkanut pohtia, että nämä pahat asiat oikeastaan kaikki johtuvat ihmisen keksimistä säännöistä, ei niinkään luontoemon säännöistä. Me pidämme näitä kristilliserurooppalaisia arvoja niin kiveenhakattuina, ettemme osaa kyseenalaistaa edes täysin järjetöntä toimintaa. Lait tuntuvat olevan kuin syöpä tai jonkinlainen tippaleipä, joka vain menee sotkumpaan. Tarkoitetaan hyvää, mutta todellisuudessa asiat menevät vain sotkumpaan.
Minun elämäni on täysin solmussa, todennäköisesti umpisolmussa. Pahan kierre jatkuu taloudellisina ongelmina, mielenterveysongelmina. En enää odota huomista, en toivo, en halua. Yritän vain selvitytyä päivän päähän kerrallaan. Sen verran kuitenkin vielä tunnen, että empatia vastaavanlaisia kokeneita kohtaan on suuri.
Erotkaa tahoillanne ja menkää yhteen,jos kerran rakastatte toisianne. Olkaa rehellisiä itsellenne, se on kaiken alku ja juuri!