Kun poikaystävä ei päästä irti ja uhkailee

Mitä tehdä kun poikaystävä on pettänyt, mutta haluaa jatkaa suhdetta kumminkin eteenpäin? Suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista, väkivaltaa on ollut ja ilkeää haukkumista. Poikaystävä uhkaa hypätä junan alle ja toivoo vain että toisin ruusuja jos tunnen että suhteemme merkitsi minulle jotain joskus. Mitä tehdä? Jättääkkö poikaystävä ja toivoa että hän ei tee ittelle mitään ja jos tekee niin elää oma elämä itsetunto huonona ja tuntea että riisti ihmisen hengen omalla teollaan, vai elääkkö hänen kanssaan loppu elämä onnettomana ja surullisena?
21490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattaa jättää tollanen, se joka uhkailee itsemurhalla tuskin sitä toteuttaa. Ne jotka hiljaa hautoo mielessänsä eikä puhu kellekkään, luultavasti todennäköisemmin tekee sen.
Itse olin kans samassa tilanteessa aikaisemmin,
Uhkaili kans itsemurhalla mutta ei sitä toteuttanut.
Voisit myös sanoa pojan lähipiirille pojan ajatuksista ja omistasi, ja sanot näille että tukee poikaa eron aikana ettei tee mitään itsellensä.
Typerää tollainen uhkailu, ei oo mitään lapsellisempaa ku itsemurhalla uhkailu.
äkkiä pois tosta suhteesta!!

Äänestä

Et ole vastuussa poikaystäväsi tekemisistä. Jos hän uhkaa hypätä junan alle tai muuten lopettaa päivänsä, niin sinuna sanoisin, että "siitä vaan mutta älä minua siitä syyllistä". SInä et ole vastuussä hänestä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt tyttö kirjoitti:

Mitä tehdä kun poikaystävä on pettänyt, mutta haluaa jatkaa suhdetta kumminkin eteenpäin? Suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista, väkivaltaa on ollut ja ilkeää haukkumista. Poikaystävä uhkaa hypätä junan alle ja toivoo vain että toisin ruusuja jos tunnen että suhteemme merkitsi minulle jotain joskus. Mitä tehdä? Jättääkkö poikaystävä ja toivoa että hän ei tee ittelle mitään ja jos tekee niin elää oma elämä itsetunto huonona ja tuntea että riisti ihmisen hengen omalla teollaan, vai elääkkö hänen kanssaan loppu elämä onnettomana ja surullisena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu