Välttäkää viimeiseen asti uusperheen kuvioita. Lapsi saa jonkun tuikituntemattoman aikuisen kotiinsa. Miltä teistä tuntuisi? En ole eläissäni nähnyt ongelmatonta uusperhettä. Koettakaan ydinperheessä tai asukaa vaikka uusnaimisissa erillänne, kunnes lapset muuttavat kotoa. Psykopaatista, väkivaltaisesta ja juoposta on erottava, mutta muuten kannattaa hieman pistää jäitä hattuun. Ei se onni yleensä vaihtamalla irtoa. Antakaa lasten lapsuuden olla rauhallinen- asukaa yksin ja sussu toisessa kämpässä jos ero tulee.
kamala ero ja uusperhe
Bondishy
446924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
mutta kovin suppea on tuo sinun näkemyksesi asiasta.
Itse asustelen uusperheen naapurina ja ainakin heillä on kaikki hyvin. Lapsia on viisi joista kaksi asustelee koko ajan kotonaan ja kolme käy viikonloppuisin ja välillä viikollakin kääntymässä. Sitä lapsiperheen arkea siellä vietetään ja näin seinänaapurina täytyy sanoa myös se, että tuolta toiselta puolelta ydinperheestä kuuluu enemmän riitasointuja kuin tuolta uusperheestä. Niin että ehkä kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin väität.
mustasukkaisuudesta exääsi kohtaan.
et silleen...
Lapset sopeutuvat uusperheeseen usein aikuisin paremmin.
Monesti uusperheen lapsista tulee myös sosiaalisempia.
Lastenkin on hyvä tottua tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, koska tätä taitoa vaaditaan nykyelämässä jatkuvasti.
niin kaikkien pitäisi erota ja perustaa uusioperhe.meillä on kutakuinki vuosi erosta ja olen pitänyt naisystäväni lapsista erossa kun olen huomannut,että lapset eivät oikein sulata ex-vaimon uutta.meillä on viikko/viikko,niin on siinä aikaa hellustella vapaa viikolla.
Tätä samaa paskaa minäkin joudun työni puolesta jankuttamaan uusperheille. Lapsilla ei likikään aina mene hyvin. Uusperheissä saattaa olla niin kamalat kuviot, että hirvittää näin työntekijänä. Onneksi jään vuorotteluvapaalle syyskuun alusta, sijaista ei ole tiedossa.
Vanhemmilla on usein huono omatunto, syyllisyys ja stressi kaikesta uuskuvion mukanaan tuomasta. Lapset usein sanovat, että hyvin menee, kun saavat moninkertaiset viikkorahat, kaikki vuoden juhlat jne. Eli usein rahaa tulee sitä enemmän, mitä enemmän on eksiä ja nyksiä.
monasti kuin esim. juoppo biologinen.
Ei se niin mustavalkoista ole.
" Monesti uusperheen lapsista tulee myös sosiaalisempia. "
Se sosiaalisuus voi myös olla rauhattomuutta, juurettomuutta kun ei koskaan tiedä mikä kukin on ja mikä on lasten rooli aikuisten sussu-leikeissä!
Näin kirjoitat - mihin tämä fiini ajatus mahtaa perustua?
Huonoon omatuntoon, ei kai?????
Erostani on reilu vuosi ja ainakin tällä hetkellä olen vakuuttunut siitä, että minä en koskaan muodosta uusperhettä. Jos uusi onni elämääni ilmestyy, niin asumme kyllä eri osoitteissa. Ehkä sitten kun lapset muuttavat pois kotoa (aikaa siihen n. 20 vuotta) niin ehkä sitten voin ajatella jopa asumista jonkun kanssa. Eron jälkeen on tullut mieleen ajatus, että minua ei välttämättä ole luotu parisuhteeseen. Jos olisi, niin olisin varmaan osannut pitää avioliittoni kasassa eikä eroa olisi tullut.
Lapset varmaan sopeutuu mutta miksi heidän pitäisi sopeutua koko ajan johonkin uuteen. Minun lapsilleni riittää, että isällä on uusi onni jonka kanssa asuu. Lapset tapaavat heitä harvakseltaan, muutaman kerran vuodessa.
täällä,aikakin yksi joka vähän laajenmin ajattelee asioita.paljon täälläkin oman itsensä ympärillä pyöriviä.
Paljon olen täällä kirjoitellut. Se on ollut omalla tavallaan minun eroprosessia ja on vieläkin. Ero oli kipeä ja monenlaisia ajatuksia se vieläkin nostaa pintaan, niin aina kuitenkin ovat lapset olleet etusijalla. Asiat yritän aina ajatella lasten parhaaksi ja ainakin toistaiseksi olen siinä onnistunut. Lapsille olen pystynyt takaamaan sen turvallisuuden ja elämän jatkuvuuden jota he tarvitsevat. Jonkun on osattava olla aikuinen näissäkin asioissa. Kun lapset on hankittu niin heistä pitää myöskin huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla.
ajattelen samoin. Ei uusperhettä mulle, muutenkin samankaltaisia ajatuksia...
Näin se menee, että elämä opettaa. Itsellä 20 vuotta uusperheen elämää takana. Ex-miehellä lapsia entisestä liitosta, minulla ei ja sitten tuli yhteisiä lapsia. Ero kohtasi pari vuotta sitten. Liitto oli ylä- ja alamäkiä niinkuin kai kaikilla, mutta suurin painolasti liitolle oli tämä uusperhekuvio. Kaunistimme siis tilastoja, jotka kertovat että uusperheet eivät oikein kestä. Kestimme kuitenkin näinkin pitkään, mutta sitten kun käytännössä helpotti, oli molempien takki tyhjä eikä mitään yhteistä enää löytynyt.
Nyt elelen onnellisena naisena vakituisessa etäsuhteessa yh-miehen kanssa. Rakkautta on, mutta en missään tapauksessa aio muuttaa saman katon alle ennen kuin viimeinenkin opiskelijalapsi on muuttanut molempien kotoa omilleen - jos sittenkään.
muutama vuosi sitten!!!
Nooo.... oppia ikä kaikki!
En enää ikinä perusta uusperhettä!
En edes silloin kun lapset ovat aikuisia!
eikä mitään muuta. Kaikki ovat erilaisia.
Entinen aviopuolisoni alkoi viihtymään Alkon tuotteiden kanssa enemmän kuin lapsien, joten erosimme neljä vuotta sitten.
Kaksi vuotta sitten löysin uuden puolison, jolla myös oli lapsia. Jouluna muutimme saman katon alle, enkä kadu.
Olin ennen onneton perusperheellinen, mutta nyt onnellinen uusperheellinen.
Psykologi ja minä olemme kai negatiivisimmin uusperheisiin suhtautuvat. Ei tarvitse uskoa, mutta olen lääkäri eli ilmeisesti ammattilaiset kaikkialla saavat kuulla sitä ruokotonta sotkua ja pahaa mieltä, mitä uusperheen kuviot pukkaavat. Itsellä ei omakohtaista kokemusta, joten en voi puhua kuin työkokemuksen puolesta. Eli asukaa erillänne, antakaa lapsille rauha, menkää perhejuhliin ilman kaiken maailman sussujanne ja jättäkää nykyiset virallisetkin puolisot kotiin, jos on lasten häät tms. Keksikää joku elegantti tekosyy ja lapsen ei tarvitse ihan aina pinnistellä.
Itse erehdyin perustamaan uusperheen joskus ja pieleen meni, että rytisi.
Vanhin lapseni sairastui masennukseen ja itse menetin lähes kaikki säästöni ja mielenrauhani ja itsetuntoni pitkäksi aikaa.
Näin kävi, vaikka uusperheonnea kesti vain reilun vuoden.
Niin kauan kuin kuvioissa on alaikäisiä lapsia, on parempi että molelemmilla on omat osoitteensa, vaikka muuten yhdessä oltaisiinkin. Lasten takia!
Ei ihmekään, kun sulla vain negatiivisia "sussu"-kokemuksia...
Ettei lasten tarvitse jatkuvasti pinnistellä...
koskee myös varttuneempia lapsia.
opettaa lapsillekin luonnollista suhtautumista asiaan..? Ei ilmeisesti mielestäsi vaikuta mitenkään lapsien maailmankuvaan ja elämään aikuisena - jos sattuvat elämän karikoille karahtamaan. Tai niin... Ilmeisesti tämä "sussuton malli" on niin idioottivarma, että lapsetkin aikuisena toimivat sen esikuvan mukaisesti..? Tai vielä parempaa, eivät epäonnistu suhteissaan ja eroa..?
Lapset kun ovat herkkiä vaistoamaan asioita - eivätkö he vaistoa, jos äiti tai isä on onneton ja surullinen, kun ei voi jakaa elämäänsä sen ihmisen kanssa, jota rakastaa vain siksi, että on olemassa jokin "sussuton malli"..?
puolesta kuulette elämän nurjan puolen juttuja, totta - ei teille varmaankaan kukaan niitä onnellisia uusperhe-tarinoita tulekaan kertomaan. Turhaa yleistämistä ja kaikkitietävyyttä!
Hyvä huomio Bondishyltä, että työ puolesta ammattiauttajat kuulevat vain uusperheiden nurjanpuolen.
Olenkin ihmetellyt asiantuntijoiden nuivaa suhtautumista uusperheisiin, mielestäni heidän pitäisi olla neutraalimpia.
Kyllä niitä ongelmia on ydinperheissäkin!
Kaunistelua - vähättelya - miten siitä EI syntyisi järkyttävää sekametelisoppaa kun on minun/sinun/meidän kakarat?
Ja miltä se lapsista tuntuu?
Kaikki ei " ennen" llut hyvin ei, mutta ei myöskään näitä järkyttäviä uus-perhekuvioita joista kukaan ei tiedä mitään - ajatelkaa mikä määrä ihmisiä on lasten elämässä.
Tuplat mummot vaarit kumminkaimanserkut ja älkää tulko sanomaan että lapsi on onnellisempi kun on monta aikuista elämässä - joo on! mutta ei uusperhekuvioista.
Omat sisarukset - isovanhemmat - tädit, sedät, serkut - siitä se tasapaino lähtee eikä siitä ettei lapsi koskaan tiedä mikä tai kukin on missäkin kuvioissa.
Uusperhe ?
Mikä järkyttävä nimitys.
Mikähän tulee seuraavaksi?
Muutama vuosi takaperin ei ollut näitä minunsinunmeidänkakaroita ja liuta uusi sukulaisia.
Mikähän on seuraava malli?
Ennen katsottiin nyrpeästi yh - äitejä - aivan suotta sillä useimmiten naiset huolehtivat jälkikasvustaan - toisin kuin miehet - anteeksi yleistys.
Nooh, sitten kävi niin, että tuli liian helpoksi erota kun naamataulu ei miellytä ja eikun uusi perhe kehiin ja jos ei sekään malli toimi niin mikä helvata estää hankkimasta taas uusia kuvioita uusia lapsia uusia tiesmitä!
Järki käteen ja rehellisyyttä myös.
Miksi joku kuvittelee että toisen/kolmannen kaa kakaroita laittamalla elämä tulee sen onnellisemmaksi?
Todella vaikeissa liitoissa ei tarvitse olla mutta eipä myöskään erota heti kun huvittaa.
200 vierasta kirkossa vehkeet ja vermeet ja vuoden päästä "kohuero" - hahaa ei miellyttänyt puolison naama ei sukulaiset eikä mikään muukaan joten haenpa uuden sussun.
Muutan sussun kaa´yhteen, hankin ainakin sen pakollisen yhden kakaran ja sitä rataa.
Onko joku näistä uusperheistä ajatellut ihan oikeasti, miltä lapsista tuntuu kun saavat uuden isän/äidin ja joutuvat sietämään näiden kakaroita?
On onnellisia uusperheitä tottakai, mutta ei siitä olekaan kysymys vaan siitä että kannetaan se vastuu minkä on ottanut perhettä perustaessa.
Ei liene yllätys että muutaman vuoden päästä lehtien palstoilla on rumia kertomuksia miten " onnellisessa " uusperheessä kasvanut lapsi on onneton, rikki ja ties mitä.
Jos tekee lapsia - menee naimisiin niin pitäisi ymmärtää, että se vastuu -sitoutuminen myös merkitsee jotakin.
On aivan liian helppoa hypätä seuraavaan suhteseen ja seuraavaan ja .....
Erosin juoposta miehestä,jonka kanssa elämä tuskaa.
Tuli mies jolla ennestään kaksi lasta itselläni kaksi, yksi yhteinen.Ensin tilanne pelotti,mutta kaikki sujui tosi hyvin-toki pieniä kärhämiä oli,kuten kaikissa perheissä.Asiat puhuttiin ja sovittiin lapset sopeutuivat todella hyvin.Enemmän eripuraa ns.normaaleissa perheissä kuin meidän uusperheessä.Jokainen lapsi on samanarvoinen,meillä ei ole sinun ja minun lapset vaan kaikki meidän lapsia.Jokainen yhtä tärkeä.
uusperheessä( 3 vuotta asuttu) ja meillä ei ole, eikä ole ollut, isompia ongelmia. asuin lapseni isän kanssa ja meillä oli todella isoja ongelmia. joten kaipa nämäkin asiat on ihan ihmisistä kiinni..
lapset parikymppisiksi, minulla on toive löytää mies, joka passaisi minua ja passaisi minulle. Hän ei ole mies, jolla on (alle) kouluikäisiä lapsia, jotka tarvitsevat isäänsä, kun samaan aikaan itse tarvitsisin häntä aikuissuhteeseen. Varsinkin kun nykyaikana vapaa-aikaa jää niin vähän työelämässä oleville.
nainen,joka ymmärtäis miestä jolla nuorimmainen 6v.kumminki lapset menee edelle.en minä ketään rupeaisi kyllä yksipuolisesti passaamaankaa.
niin ei enää kyllä halua toisten lapsia passata. En aio muuttaa miesystäväni kanssa yhteen ennen kuin hänen lapsensa ovat lähteneet omilleen, vaikka hän sitä kovasti tahtoisi.
alkaa,kun on joka toinen viikko kiinni,niin se on lähinnä ajankäyttö ongelma,en minä tähän ketään asumaan ottaiskaan.
Eron jälkeen on ollut muutama viritys vireillä mutta ne loppuu alkuunsa kun miehet eivät enää halua elää lapsiperheen elämää. Eli he eivät ymmärrä sitä, että minulla on kolme pientä lasta enkä voi mennä ja tulla miten haluat. Tämän ikäiset miehet ovat kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi ja haluavat viettää vapaata elämää.
Ei ole kyse sinusta vaan lapsista. Aikuiset selviävät, kun toinen ei ole vieras. Lapselle on. Mitä pitäisit tuiki vieraasta tyypistä kotonasi jatkuvasti?
Oli töissä kesän vuoksi vähän löysempää ja kirjoitin mielipiteeni asiasta, jota saa vapaa-aikanaan ja töissä kuunnella mucho. Nyt keskityn sairaalaan ja toivon kaikille hyvää. Itse olen joutsen-mallia eli sama mies 30 v. Sussuista sanoisin, että sussu on lapselle kamala, kamala ja rasittava. Jotenkin niin se vain menee. Pärjäilkää ja kyllä te pärjäättekin! Menen hoitamaan niveliä
Vaikka joutsen oletkin, niin joutsenen poikasista on todettu, että isä ei aina ole sama.
Älä teilaa uusioperheitä, onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään, avoin suhtautuminen asioihin, varmuus itsestä, luottamus suhteeseen, tasapuolisuus, kyky sopeutua ja hyväksyä.
Itselläni ei ainakaan ole mitään ongelmia, päin vastoin uuden ihmisen lapset ovat rikkaus minunkin elämässäni. Toisaalta en taas ole kateellinen, petetty, katkeroitunut, mustasukkainen.... muut asiat menevät tärkeydessä edelle kuten onnellisuus, hyvinvointi, terveet elämäntavat, elämästä nauttiminen, keskustelut.....
En puhunut sinun onnestasi, vaan lasten. Aikuisen kapasiteetti on toinen kuin lasten. En yhtään epäile aikuisten kykyä. Lapsuusvuosia ei saa uudelleen elettyä ja silloin rauha oman vanhemman kanssa on korvaamatonta.
Joutsenilla on äiti, isä ja pennut. Mies on ornitologi ja biologi ja väittää näin. Se nyt oli vain vertaus, kun niitä niin usein lipuaa mökin edestä, niin tuli mieleen.
ornitologi, kun joutsenen poikasia pennuiksi kutsuu :DDD
Uusi isä- tai äitipuoli on vieras vain silloin kun ensi kerran tavataan. Siitä alkaa tutustuminen. Oma äitipuoleni on ollut minulle aina läheisempi kuin oma äitini, kuitenkin kannustaen rakastamaan myös biologista äitiäni.
Minä en välitä pätkääkään ornitologiasta ja kutsuin niitä pennuiksi! Ei hän. Joutsenpari voi hoitaa monien poikasia ja sehän on ihmisilläkin ok: tulee uusia lapsia ja ottolapsia yms, mutta pari on tuttu lapsille koko ajan tai toinen lähtee, mutta tuttu jää. Tämä on idea, joka minusta on lapsille eli pennuille mukavin. Ei siis uusia joutsenia sinne hoitopuolelle vaan pentupuolelle. Se onnistuu ok yleensä.
Katselin rannalla sorsaperheen puuhailua ja huomasin, että yksi poikasista oli tummempi ja vähän eri näköinen kuin muut.
Oli ilmeisesti orpo ja jotain eri lajia.
Tämä orpo kierteli noin metrin päässä muista ja kun se eksyi liian lähelle muita poikasia, emo tuli kimppuun ja ajoi vihaisesti sähisemällä ja puremalla puremalla kauemmas.
Erona erääseen ihmisperheeseen on, että kun äiti löytää jonkun uuden, niin omat "pennut" ajavat sähisten toiset pennut nurkkaan pakoon varastamasta ja särkemästä leluja.
Kumpikin tapaus säälittää.
Jälkimmäisessä kierre jatkuu ja jatkuu koska kaikki uudet sulhasehdokkaat häipyvät ennen pitkää, koska lapset niin päättävät.
Ovat pienestä jo oppineet miten homma hoidetaan.
Juuri tästä syystä oma ankkalammikko on parempi kuin vieraiden vanhempien ja näiden lasten kuskaaminen omaan rauhallisempaan lampeen.
Harmi, että näin on, mutta näin vain on.
Itse olen nähnyt monia toimivia uusperhekuvioita.
Sen verran tietysti aikuisilla täytyisi olla järkeä päässä, etteivät ihan tuntematonta raahaa kotiinsa asumaan. Ensin tutustutaan. Sitten esitellään tuttavuus lapsille jossain muualla kuin kotona. Tätä voidaan toistaa usein. Seuraavaksi tullaan vieraillulle kotiin, muttei jäädä yöksi... Joskus voikin jo jäädä yöksi. Ja vasta ajan kanssa muuttaa yhteen.
Itse olisin valmis uusperhe kuvioon ja rakastan nykyistä heilaani. Ollaan seurusteltu muutama vuosi. on kuitenkin parempi että asumme erillämme, koska meillä on liian erilaiset kasvatusperiaattee ja haluan itse kasvattaa lapseni kun niin mukavia lapsia olen saanut. En halua että vieras ihminen tulisi komentelemaan lapsiani ja kertomaan minulle miten olla. Jos mies olis pehmeämpi lapsiani kohtaan niin muuttaisin yhteen, mutta nyt en. Parempi katsella.Ja lapsenikin ovat jo niin isoja että heillä on omat tavat ja tottumukset,, en ota ulkopuolista tähän tässä vaiheessa
viisasta.
Niinkauan kuin uusi heila tuntuu "ulkopuoliselta" kannattaa asua kahta kotia "oma tupa, oma lupa".
Silti jäi hieman ihmetyttämään, että olette olleet yhdessä jo muutaman vuoden, mutta sanot
"En halua että vieras ihminen tulisi komentelemaan lapsiani ja kertomaan minulle miten olla". Minun olisi vaikea seurustella ollenkaan, jos mies tuntuisi vieraalta ja komenteluun taipuvaiselta.
Isäni jätti äitini ollessani 12v ja muutti uuden kumppaninsa kanssa heti yhteen asumaan. Minä olin isäntyttö ja halusin päästä hänen luokseen asumaan. Äitini yritti kaikkensa estääkseen sen, mutta pidimme isän kanssa pintamme ja sain asua hänen luonaan. Uusi äitipuoleni oli paras tukeni murrosiässä, hän on huomattavasti äitiäni nuorempi ja meillä on synkannut aina hyvin. Sain myös kaksi pikkuveljeä, jotka ovat olleet aivan syötävän ihania aina, myös nytkin vaikka elävät aika voimakasta murrosikää. Äitini yritti aikansa levitellä meistä mitä ihmeellisempiä juttuja, mutta onneksi se loppui kun hän löysi myös uuden "paketin", mies 2 poikaa. Olen aivan varma meidän kaikkien elämänlaadun parantuneen uusien onnien myötä, joten ei aina pitäisi yleistää.