Terve!
Olen lievästi liikuntavammainen mies, mutta muuten elämässä hyvinmenestynyt. Naisseuran puutteesta olen kärsinyt koko ikäni. Luulen, että naiset etsivät nuorempana fyysisesti vahvoja miehiä. (Zahavi, A. 1975. Mate selection – a selection for the handicap. J. theor. Biol. 53:205—214), mutta vanhempana menestynyt vammainenkin voi kelvata. Toisaalta tämä ei kaikilla toimi, ja se vähän arveluttaa. (Pomiankowski, A. 1987. The 'handicap principle' does work — sometimes. Proc. R. Soc. Lond. B 127:123—145).
Haluaisin elämässäni edes kerran ihastua, mutta en tiedä, missä iässä seuraa kannattaisi etsiä. Ainakin sen olen huomannut, että 25-vuotiaana minulla ei ole kysyntää parisuhdemarkkinoilla. Missä iässä nykyajan naiset alkavat kiinnostua enemmän sisimmästä kuin ulkoisista ominaisuuksista? Ainakaan vielä minun iässä ei kokemusten mukaan naiset halua tapailla minua, joten onko järkevämpää tehdä vielä esimerkiksi 15 vuotta töitä täysillä, menestyä elämässä ja alkaa sitten markkinoimaan itseään vai alkaako jo nyt etsimään seuraa tositarkoituksella?
Toinen kysymys on, että mistä etsiä kunnollista seuraa? Netistä ei tunnu löytyvän järkevää seuraa eikä baareista. Välillä etsin kahviloista, mutta en tavannut ketään. Haluaisin naisystävän, joka on sivistynyt, koulutettu, hyvätapainen ja elämässään menestynyt. Supermenestyjä ei tarvitse olla, mutta kunhan pärjää työelämässä. Suuri osa naisista taas tuntuu olevan niin hätähousuja, että dumppaa minut ensimmäisen keskustelun perusteella. Eihän siinä ajassa ehdi tuntemaan ihmistä!
Olen lievästi liikuntavammainen mies, mutta muuten elämässä hyvinmenestynyt. Naisseuran puutteesta olen kärsinyt koko ikäni. Luulen, että naiset etsivät nuorempana fyysisesti vahvoja miehiä. (Zahavi, A. 1975. Mate selection – a selection for the handicap. J. theor. Biol. 53:205—214), mutta vanhempana menestynyt vammainenkin voi kelvata. Toisaalta tämä ei kaikilla toimi, ja se vähän arveluttaa. (Pomiankowski, A. 1987. The 'handicap principle' does work — sometimes. Proc. R. Soc. Lond. B 127:123—145).
Haluaisin elämässäni edes kerran ihastua, mutta en tiedä, missä iässä seuraa kannattaisi etsiä. Ainakin sen olen huomannut, että 25-vuotiaana minulla ei ole kysyntää parisuhdemarkkinoilla. Missä iässä nykyajan naiset alkavat kiinnostua enemmän sisimmästä kuin ulkoisista ominaisuuksista? Ainakaan vielä minun iässä ei kokemusten mukaan naiset halua tapailla minua, joten onko järkevämpää tehdä vielä esimerkiksi 15 vuotta töitä täysillä, menestyä elämässä ja alkaa sitten markkinoimaan itseään vai alkaako jo nyt etsimään seuraa tositarkoituksella?
Toinen kysymys on, että mistä etsiä kunnollista seuraa? Netistä ei tunnu löytyvän järkevää seuraa eikä baareista. Välillä etsin kahviloista, mutta en tavannut ketään. Haluaisin naisystävän, joka on sivistynyt, koulutettu, hyvätapainen ja elämässään menestynyt. Supermenestyjä ei tarvitse olla, mutta kunhan pärjää työelämässä. Suuri osa naisista taas tuntuu olevan niin hätähousuja, että dumppaa minut ensimmäisen keskustelun perusteella. Eihän siinä ajassa ehdi tuntemaan ihmistä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
liikuntavammainen, niin eikö teille nimenomaan järjestetä yhteistapahtumia, kuntoiluita ja sen sellaisia?
Luulisi, että paikalle saapuisi myös nuoria naisia. Luulisi, että saman kohtalon kokeneilla naisilla on myös arvot kohdallaan - kumman usein ihmisen ymmärtämys asioihin kasvaa, kun ne itse henk.koht. kokee.
Nuoret tulevat yleensä hyvin juttuun keskenään, mikäli "alkusysäystä" ei estä liiallinen ujous.
Aloittaja ei valitettavasti ole yksin ongelmansa kanssa.
Tiedätkö, mikä on julmaa ap:n kannalta? Liikuntavammaiset naiset preferoivat vammattomia miehiä. Tämä liittyy siihen, mihin ap:n lähdeviiteet: nainen haluaa vahvan miehen. Liikuntavammainen mies on samassa asemassa olevan naisen mielestä heikko, ainakin heikompi kuin vammaton. Ja kun "markkinat" (kauhea sana ihmissuhteissa mutta näköjään on muotia) on jo valmiiksi pienet niin aina vaikeampaa on ap:n kaltaisella.
Voisin kertoa asiasta lukuisia esimerkkejä. Alkaen kauniista ja onnellisista parisuhteen syntymisistä. Päättyen... no annetaan olla. Mutta lopputulos on suunnilleen tämä: Osa liikuntavammaisista naisista paritutuu ja elää onnellisina preferoimiensa miesten kanssa ja hyvä niin.
Toinen osa katkeroituu kokemustensa kautta kaikille miehille ja elää senjälkeen ikisinkkuna.
Olen ihmetellyt, miksi asia voi olla niin. Mutta tämän palstan lukeminen on (ehkä) selvittänyt asiaa. "Terveitä" miehiä on näköjään liikkeellä suurin joukoin naisia etsimässä. Tällaiselle miehelle on vammainen nainen helppo saalis. Ko. naisellehan tämmöinen mies on vahva. Vahva vaikka ei olisi kellekään muulle naiselle kelvannut. Eli pieni kohderyhmän vaihto niin nämä atm-miehet ovat korkeinta ytm-luokkaa. Ja tarjolla on vaikka mitä ihanuuksia. Hei se pyörätuolihan on suuseksiin just sopivalle korkeudella ja silleen. Sitten jos joku isoherra uus-ytm:n seksivaatimus menee yli naisraukan sietokyvyn niin uhrihan on yleensä aika avuton... ei saatanan saatana mutta en viitsi kertoa mihin ihmis saasta pystyy.
Enkä ihmettele niitä surullisempia juttuja jos nämä liikuntavammattomat miehet ovat todella sisäisesti niin "kauniita" mitä jotkut kirjoitukset täällä viestii...
Sanoisin että liikuntavammaisella miehellä on kaksi todennäköisesti toimivampaa strategiaa kuin etsiä omaa vastinpariaan.
a) Löytää riittävän nuori oman viiteryhmän nainen, joka ei ole ehtinyt saada liikaa elämän kolhuja. Tai sitten esim. uskovaisten parista kannattaa etsiä jos oma vakaumus ei estä.
b) Löytää vammaton nainen - kuullostaa ehkä tyhmältä vinkiltä mutta tämä on todennäköisin vaihtoehto. Heitä on lukumääränsä puolesta valtavasti enemmän kuin vammaisia joten erilaisia arvo ja kokemusmaailmoita löytyy enempi kuin vammaisten omista piireistä.
En oikein tiedä yhteistapahtumista. Kahdesti olin vammaisille nuorille aikuisille tarkoitetulla viikon leirillä, mutta ei siellä kukaan oikein innostunut minusta. On liikuntavammaisille jotain päivätoimintaakin, mutta itse vietän päivät opiskellen.
On totta, että nuoret tulevat keskenään toimeen. Sain yliopistolla paljon kavereita, mutta toistaiseksi mitään vakavampaa ei syntynyt. Lisäksi en harrasta mitään, missä tapaisin nuoria naisia, kun kunnianhimoisena opiskelijana opinnot vie paljon aikaa ja illat menee treenatessa, sillä olen kilpaurheilija. Ei sitä treenien jälkeen enää jaksa mennä mihinkään rientoihin, vaan mieluummin vedän illat proteiinia naamaan.
Toisaalta sulla tuntuu onneksi olevan paljon tekemistä ja vieläpä kiinnostavaa tekemistä. Lukiessani viestiäsi mietin, mihin tuohon enää nainen mahtuisi...
Luulisi urheiluporukoista löytyvän myös naispuolista seuraa. Itse tunnen läheisesti pari-kolme kilpaurheilijaa ja täytyy sanoa, että urheilijaa voi ymmärtää vain toinen urheilija. Urheilu kilpatasolla vie niin paljon aikaa, että toisen täytyy ymmärtää intohimosi urheilua kohtaan.
Jep, ja ihan "normaalina" opiskelijana täytyy todeta, ettei esmeks opiskelijaporukoista kaikille paria löydy, erityisesti jos opiskelee alalla, joka koostuu pääasiallisesti saman sukupuolen edustajista, eikä itse ole niitä kaikista vetovoimaisimpia.