Nyt olisi kiva kuulla naisten kommentteja.
Kun kuulette, että mies on erottuaan jäänyt yksinhuoltajaksi, niin onko se teistä hyvä vai huono asia?
Eli pidättekö sitä enemmän merkkinä vastuuntunnosta ja perhekeskeisyydestä, joka ehkä nostaa pisteitä jatkossa, vai koetteko, että tältä mieheltä ei saisi 100%:sta huomiota ja omistautumista, koska hänellä on lapsi, joka ajaa muun edelle??
Kun kuulette, että mies on erottuaan jäänyt yksinhuoltajaksi, niin onko se teistä hyvä vai huono asia?
Eli pidättekö sitä enemmän merkkinä vastuuntunnosta ja perhekeskeisyydestä, joka ehkä nostaa pisteitä jatkossa, vai koetteko, että tältä mieheltä ei saisi 100%:sta huomiota ja omistautumista, koska hänellä on lapsi, joka ajaa muun edelle??
Vastaukset 30
Vanhimmat
enkä enää ryhtisi seurustelemaan yh-isän kanssa. Ei siksi, että olisin lapselle mustasukkainen huomiosta tms vaan siksi, että lapsi rajoittaa menemisiä (illanvietot, matkat).
Omalla kohdallani kyseinen yh-isä oli lisäksi sellainen, joka ei hakenut naista itselleen vaan uutta äitiä lapsilleen. Ei itse jaksanut pitää niille kuria joten yritti sälyttää homman minulle. En kuitenkaan väitä että kaikki yh-isät olisivat samanlaisia.
Epäilyksiä tietysti tulee mieleen, kieltämättä.
Sinänsä pidän erittäin positiivisena, jos mies on huoltaja (yksinh, yhteishuoltajuus), ja jos hän oikeasti jopa tekee sen. Eli ei ole se miehen äiti kehissä (mikä on aika yleistä). Arvostan siis.
Toiseksi, puheissa ja kirjoituksissa kyllä perään, että etsiikö sitä "äitiä" huusholliin - sillä näitäkin on kohdattu. Eli mies valittaa suoraan, että tarttis vähän apua...
Ja - no jos nyt 1-2 lasta on, niin uskoisin miehen ehtivän jos haluaa (yrittäjätkään muuten ei ehdi koskaan... mussa taitaa olla vikaa myös); kirjoittelin yhden miehen kanssa, jolla oli 4 lasta, ja häneltä en kyllä ajatellut liikenevän aikaa enää naiselle. :)
Ja sitten epäilisin vähän sitäkin, että minua ei ehkä hyväksyttäisi - olen itse lapseton, ja varmaan minut luokiteltaisiin aika herkästi "vaikeaksi" eli että minulla ei ole mahdollisuuttakaan ymmärtää ja muuta sellaista.
Hyvä asia, mutta ajattelisin, että vaativampi suhde, kuin ei-isään.
en kaipaa "varaäitiä" tytölleni, äiti hänellä on jo olemassa.
Vaan kyseessä olisi itselleni "sen oikeamman tai vielä vähemmän väärän" puolison/elämänkumppanin löytäminen.
Tietenkin aikaa löytää parisuhteelle, jos/kun vain tahtoo. Järjestelykysymyksiä.
Kuulostat oikein hyvältä namupalalta jollekin sopivalle naiselle. :)
että minulla on tällä hetkellä täydellinen etenemiseste, sillä itsellä ei ole lapsia. Tuo YH-status ei ole ongelma, vaan ylipäätään lapsien olemassaolo. Tahdon miehen, jolla ei ole vielä lapsia, sillä haluan ensimmäisen lapseni olevan ensimmäinen miehellekin.
Lapset nyt vain vaikuttavat kaikkeen parisuhteessa. Sinulla on isän velvollisuudet lastasi kohtaan ja kuvioihin kuuluu myös yleensä se exä, ellet satu leski olemaan. En halua opetella suhtautumaan niin exääsi kuin lapseesikaan.
Lisäksi kun minä satun olemaan hyvin palkattu, niin en tahdo osallistua mitenkään lapsesi elatukseen. Eihän minulle elatusvelvollisuutta tulisi, mutta sinun elatusvelvollisuudestasi seuraisi se, että sinulla olisi vähemmän rahaa yhteisiin juttuihin ja yhteiseen perheeseen. Näin seuraa epäsuorasti se, että minä maksan myös sinun lapsesi elatusta, jos maksan sinun puolestasi meidän perheemme juttuja, joihin sinulla ei lapsesi takia ole varaa. Esim. voisin tarjota sinulle lomamatkan, jos sinulla ei ole siihen palkkasi puolesta varaa, sillä se menisi yhteiseen hyvään. Mutta jos sinulla ei elatusmaksujen takia ole siihen varaa, niin ei kiitos.
Luultavasti parasta kohderyhmää sinulle on lapsia omaavat naiset. Joku voi pitää minua mielipiteideni takia kylmänä, mutta lukekaapa itse vähän enemmän uusioperheiden ongelmista ja miettikää huvittaako sellaiseen ryhtyä. Mielummin rakastan sisarusteni lapsia ja hemmottelen heitä, kuin ryhdyn leikkimään äitiä vanhan suhteen tuotoksille. Minulla on oikeus haluta kokea vanhemmuuteen kasvaminen yhdessä miehen kanssa ja olla valitsematta jo valmista isukkia kumppanikseni.
Tunnen tapauksen, jossa nainen otti miehen, jolla oli 5 lasta. Nuorin taisi olla silloin joku 3v. Hänestä tuli oikea äitipuoli, sillä äitiä ei ollut lainkaan kuvioissa. Hänellä itsellään ei ollut koskaan ollut lapsia tms.
Mutta hän on kyllä tehnyt oikein miehen työn siinä huushollissa. Täys 10!
joillekin sopii ja toisille ei. Tämä oma elämä on nyt sellaista, etten uskoisi löytyvän juurikaan yhteistä puhuttavaa lapsellisen miehen kanssa. Tahdon vastapainona haastavalle työlle kierrellä vielä maailmaa, ennen kuin lentäminen tulee turhan kalliiksi. Enkä tahdo tosiaan hypätä suoraan äidiksi. Ehkä sitten, jos kurpsahdan, saatan harkita asiaa uudestaan. ;D
Eikö lasten tekemisistä ole ihana puhua? Muistan aina erään pienen miehen aurinkoisen hymyn kun hän kuuli, ettei hänen äitinsä koskaan, ei koskaan ottaisi semmoista miestä, jota tämä pieni mies ei hyväksysi. Naama oli kuin hangon keksi.
Minulla ei ole lähipiirissäni yhtäkään lapsellista tuttavaa. Aika paljon vierastaisin miestä, joka mulle tulisi tilittämään omasta lapsestaan sitä ja tätä, sillä en ole tilanteen eteen joutunut kenenkään läheisenikään kanssa.
Vanhemmuuteen mielestäni kasvetaan ja minä en tahdo ottaa siihen äkkilähtöä vieraiden lasten muodossa.
Hurjaa luettavaa. Voiko joku joskus rakentaa perhettä ympäristöön jossa on vain MINÄ. Suhde ja lapset tarkoittavat pyytettömyyttä, toisten huomioimista ja omiena "vaatimusten" unohtamista toisten hyväksymistä ja auttamista. Sitähän se kasvatus pitkälti onkin: antamista. Kannattaa noilla ajatuksilla kiertää kaikki suhteet vielä seuraava 10 vuotta, erityisesti ne joissa sitoudutaan ja annetaan. Sitten kohta 40v sinkkuna voit jäädä miettimään oliko se kaikki siinä.
Juurihan tuolla aiemmissa kirjoituksissani sanoin, että vanhemmuuteen kasvetaan. Minä en tahdo vaan ottaa siihen äkkilähtöä jonkun toisen mukuloiden huoltajana.
Eiköhän meistä jokainen ole ensin ollut sellaisessa ympäristössä, jossa elämä rakentuu oman itsensä ympärille. Vai etkö sinä ole ollut ikinä sinkkuna? Sitten vasta jos kohtaa jonkun ihmisen, joka kolahtaa, niin opetellaan sitä yhdessä elämistä ja myöhemmin tulee lapset kuvioihin, jos on tullakseen.
Ihminen voi olla pyyteetön ja toisia huomioiva, mutta tyhmä ei tarvitse olla. Läheiset ne ovat niitä, joista välittää. En minä aio omista haluistani luopua jonkin ventovieraan tähden. Jos nämä suhteisiin syöksyjät hieman miettisivät millaisen kumppanin oikeasti haluavat, niin olisi vähemmän yksinhuoltajia. Varakkaana ja kauniina naisena noita pyrkyreitä on turhan paljon, joten se vaikeuttaa oikeanlaisen kumppanin löytämistä.
Jos 13 vuoden päästä vielä sinkku olen, niin on minulla ollut sitten jo monta vuotta ainakin adoptiolapsia, joka riittää minulle perheeksi varsin hyvin. Miehen huolin vain, jos löytyy tarpeeksi hyvä. Kannattaisi itsesikin pitää jotain tasoa, niin ei tulisi niitä perheettömiä äpäröitä hankittua.
Lueppa kuule vähän mistä vaan muusta aiheesta ja kohtaat ongelmia niissäkin.
Vaikutat kasvaneen todella konservatiivisessa perheessä missä on hyvin vähän empatiaa ulkopuolisille. Mitä jos tämä uusi mies ja lapsi olisin tärkeämpi kuin mitään aikasempi kokemasi? No niipä. Et pidä sitä edes mahdollisena koska sinulla on noin kypsymättömät ja kylmät ajatukset.
Ja tuo "mieluummin rakastan" kuulostaa että väkisin vain maksat ja vietät vasten tahtoasi aikaa johonkin sisartesi lapsiin.
Kai se riippuu miehestä ja tilanteesta. Yleensä se mielletään ansioksi,jos on miesyksinhuoltaja. Nimen omaan perhekeskeisyydeksi ja vastuunottamiseksi tulkitsisin. Selvä, että lapset ottaa aikansa... Aikuisen naisen olisi ylen lapsellista kilpailla lasten kanssa isän ajasta. Tulisi mieleen käräyttää sellainen mies lasten suojeluviranomaisille, jos ei aikaa heltiäisi omien lasten kanssa olemiseen.
Lapseni seurasi naapuritalon tilannetta kauhunsekaisin tuntein. Siellä asui hänen n. 10v ystävänsä, joka oli muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Naapurin rouva, pojan äiti siis, oli läytänyt työpaikaltaan uuden miehen, johon rakastui, meni naimisiin ja sai tämän kanssa pienen tytön. Uusi miespä ei voinut sietää naisen poikaa, lapseni ystävää siis ja poika sai muuttaa toiselle paikkakunnalle alkoholisoituneen isänsä luo. Kaikki tämä tapahtui naisen suostumuksella.
En tiedä miten lapsi on selvinnyt, mutta nainen "ratkaisi" poikansa tilanteen aika uskomattomastí... Se oli siis hänen oma poikansa joka sai lähteä!
aika super-komea ja hyväluontoinen yh-isä, että rupeisin toisen kakaroita suhteessani kattelemaan... :)
Rehellisesti täytyy todeta, että ei sovi minulle. Exäni oli yhden pojan yh, monenlaista ongelmaa koitui siitä. Yritin monta vuotta sopeutua tilanteeseen (ongelmiin), mutta ei tullut mitään. Lopulta luovutin, enkä jaksaisi enää. Miehet joilla aikuisia jo omillaan olevia lapsia ok, mutta ei yh:t pienine tai murkkuikäisine lapsineen.
Ensin täytyy todeta, että nostan hattua Sinulle koska olet vastuuntuntoinen mies ja otat vastuusi isänä!!! Hyvä että sinunlaisia miehiä on olemassa, mutta itselläni ei ole lapsia ja lapsen omaavan miehen kanssa olleena totean etten enään ryhtyisi suhteeseen miehen kanssa jolla lapsia.
Kuten edellisissä viesteissä tullut esille uusioperheiden ongelmat ja sopeutuminen uuteen valmiiseen perheeseen ym, tahtoisin myös miehen jolla ei ole lapsia ja olisimme samassa tilanteessa, jossa kummankaan ei tarvitsisi "pakottaa" toista perhe-elämään jossa lapsia ja harvoin sellainen henkilö ymmärtää lapsiperheen arkea jolla ei niitä itsellään ole ja sitten syntyy ongelmia.
Ongelmia syntyy myös kumppanin ex-puolisosta, joka tulee aina ja ikuisesti olemaan kuvioissa mukana halusit tai et koska yhteisiä lapsia on. Elin vuosia suhteessa jossa miehellä lapsi ja koin sen ajan pahimmaksi suhteekseni, koska en ymmärtänyt lapsiperheen arkea.
Mielestäni ihmiset jolla lapsia, ymmärtävät toisiaan paremmin ja tämä uusioperhe hässäkkä sujuisi paremmin (poikkeuksia löytyy), mutta on kunnioitettavaa että mies ottaa lapsestaan/lapsistaan vastuun ja ryhtyy yh:ksi!
tämän kaltaista kommentointia.
Ymmärrän täysin lapsettomien naisten näkökulman tähän.
On helpompi molemmille aloittaa puhtaalta pöydältä, kuin toisen alkaa sopeutumaan siihen,että kaupan päällisenä tulee konkreettinen muisto toisen jo eletystä elämästä.
Kyllähän se on niin, että "takes one to know one".
No eiköhän tuo sopiva sinkkuäiti mullekin vielä osu kohdalle.
kuinka tästä asiasta keskustellaan asiallisesti, kun kyseessä on mies YH. Täällä moni on kertonut juuri niistä ongelmista joiden vuoksi itse en ryhtyisi suhteeseen nais-YH:n kanssa. Jotenkin keskustelu toisin päin tahtoo usein degeneroitua infantiiliin "huoritteluuun" tai miesten syyllistämiseen.
Minkähän takia nais-YH on aina?
Ja kaiken lisäksi suurimman osan mielestä lihava. Ei-koulutettu. Yhteiskunnnan tuilla elävä. :(
Minun mielestäni ei olekkaan mitään seksikkäämpää kuin mies,jolla on lapsia! Siis vain silloin, jos huomaa, että mies todella rakastaa lapsiaan ja tekee kaikkensa heidän eteensä,on leikkisä näiden kanssa ja haluaa olla hyvä isä enemmän kuin mitään. Vaikka lasten äiti olisikin mukana kuvioissa,niin ei se minua ainakaan haittaisi, sillä tietäisin, että hänestä ei ole minulle mitään uhkaa. Tietysti jos se nainen alkaa näkymään liikaa kuvioissa,niin liika on tietysti liikaa.
En koe myöskään, että lapset olisivat yhteisestä ajastamme pois, sillä kunhan lapset viettäisivät aikaa myös äitinsäkin luona. Minusta ei saa lapsille äitiä, mutta ehkä jonkun,joka latelee kodin säännöt tai vastaavaa. Sellainen "isosiskomainen" ehkäpä, en tiedä.
Tietysti pitää olettaa, että tämä yh-isä on nuori ja minun silmää viehättävä. Nuori on minun mittakaavassa 20-35.
minä olen todella seksikäs!
On hienoa nähdä, että kaltaisiasi naisia on olemassa. Itsetuntosi kestää sen, että mies joutuu väkisinkin olemaan ajoittain yhteydessä lapsensa äitiin, etkä koe sitä uhkana, vaan ymmärrät sen kuuluvan tilanteeseen.
Kaiken lisäksi mahdun hyvin tuohon ikähaarukkaankin, vaikka olenkin jo yli 30-v.
En itse tarvitse lapsilleni isää tai itselleni elättäjää mutta mieluustikin kelpuuttaisin yh-isän kumppanikseni. Minulle ei ole enää niin tärkeitä matkat ja menot - ne tuli nuorena hoidettua - ja nyt nelikymppisenä haluan elää elämääni lasten ehdoilla. Siihen ei kukaan lapseton mies osaa sopeutua, näin uskon. Lapseni ovat vielä pieniä niin että ei ole edes väliksi minkä ikäisiä kumppanini jälkikasvu olisi.
Yhteenvetona sanottakoon että mieluiten "ottaisin" n. 40 - 45 vuotiaan yksin- tai yhteishuoltajaisän kuin lapsettoman miehen.
Minä ottaisin ehdottomasti mieluummin yh-isän kuin lapsettoman, koska olen itse ollut yh. Lapseni on jo 20-vuotias ja olisin halunnut hänelle sisaruksia, puolikkaatkin olisivat kelvanneet erittäin hyvin! Mielestäni miehelle on silkkaa plussaa, että hän on halunnut lähivanhemmaksi. 10, jos ei jopa 100 pistettä!
olen itse miettinyt samaa kysymystä monesti. Eron jälkeen olen 2 lapsen yh-äiti, onnellinen sellainen. Entisen mieheni kanssa olemme yhteistuumin päätyneet yhteishuoltajuuteen. Tämä on mielestäni ihailtava piirre jokaisessa miehessä..osaa ja haluaa kantaa vastuunsa vielä eronkin jälkeen. Se voi olla vaikea pala nieltäväksi naiselle, joka ei ole vielä omia lapsia tehnyt..mutta luulisin että jokainen kypsä, aikuinen nainen tajuaa etteivät lapset ole mikään este hyvälle parisuhteelle. Uskon että kun tapaat naisen joka sinusta välittää aidosti niin hänen ei tarvitse pohtia sinun statustasi sen enempää. Nuoret (tarkoitan noin 20-25v.) voivat olla asia erikseen..heillä vielä se ihannemalli päässään, kuinka sen elämän oikeasti pitäisi mennä..olenhan joskus niin ajatellut itsekkin. Valitettavasti elämä tuppaa yllättämään meistä jokaisen jollain lailla...siinä se putkinäkö ja kapeakatsoisuus ovat sitten pakosti koetuksella. Tsemppiä sinulle!!
Jos joku olisi tullut aikoinaan sanomaan minulle, että 33-vuotiaana olisin yh-isä, niin olisin nauranut tälle päin naamaa.
Mutta siinä vaiheessa kun kakka lävähtää tuulettimeen, niin vanhat periaatteet ja päätökset saavat kyytiä.
Itselleni tämä yksinhuoltajuus oli itsestäänselvyys alusta alkaen. Jos eksäni ei olisi luovuttanut huoltajuutta suoraan, niin olisin tehnyt kaiken mahdollisen sen saamiseksi.
Kyllä me molemmat vielä löydämme sen oikean sinkkuäidin tai -isän. Siihen saakka nautitaan elämästä ja pikku päivänsäteistämme!
Täytyy sanoa, että yksi elämäni onnettomimmista hetkistä on ollut se, kun jouduin jättämään hyvästit ex-mieheni 6-vuotiaalle lapselle. Me olimme lapsen kanssa ehtineet kiintyä toisiimme todella paljon.
Oli surullista lapsen puolesta, että jo eron kokeneena hän joutui taasen luopumaan ihmisestä, joka oli hänelle tärkeä ja läheinen.
Tämä sai minut ajattelemaan, etten enää halua ottaa samaa riskiä.
Kohtalo kuitenkin on tuonut tielleni uuden suhteen, jossa yhtenä osapuolena on myös pieni lapsi. Mies on yksinhuoltaja. Toisaalta pelkään kovasti sitä, että lapsi kiintyy minuun. Haluaisin olla varma, että onnistumme suhteessamme miehen kanssa. Mutta eihän elämässä mitään takuita ole.
Ajattelen lapsista, että he ovat ihmisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. He tarvitsevat huomiota, hellyyttä ja hoivaa kaikkein eniten, koska ovat vasta rakentumassa. Kaikella, mitä lapselle tapahtuu, on vaikutus hänen tulevaisuuteen ja persoonaan.
En yritä olla hänelle äiti, vaan ihminen.
Vanhempiensa eroihin lapset ovat täysin syyttömiä. Myös uusioperheiden eroissa lapset joutuvat joskus tahtomattaan luopumaan.
Ei meidän rakkaus siitä vähene, että sitä annetaan. Päinvastoin.
...risukasaankin..eikö se näin mene:)? En minäkään ajatellut 30:senä olevani mikään "sinkkuäiti"...kaukana kaikesta siitä mitä haaveilin joskus. Tämä suhdetoiminta tuppaa olemaan hieman hankalampaa kun on näitä lapsia. Voi olla että teen siitä itse vaikeaa. En halua tutustuttaa lapsia kenellekkään ennenkuin olen varma, että mies ei häviä alta viikon kypsemille laitumille. Mutta olen kaiketi sen verran naiivi ja lapsenomainen tapaus...uskon että kun se oikea, tai joku sinne päin, kävelee vastaan- ei sillä ole merkitystä onko niitä lapsia vaiko ei.
uusioperheessä, nyt olen itse YH-äiti. En voisi kuvitella että olisin menettänyt isäpuoleni jos äitini olisi eronnut. Ei lapsen tarvitse välttämättä joutua luopumaan läheisestään eron tullessa jos aikuiset pysyvät vastuuntuntoisina aikuisina. Lapsella ei ole koskaan liikaa välittäviä aikuisia ympärillään.
YH-isään tutustuminen olisi tällä hetkellä aika pelottava ajatus. Mulla on murrosikäinen poika joka on ollut aina ainoa lapsi ja lasten tutustuminen toisiinsa voisi tuntua vaikealta. Tasapuolinen suhtautuminen lapsiin olisi myös iso haaste. Vaikka seurustelu olisikin tiivistä yhteenmuuttoa pitäisi harkita todella tarkkaan.
... Mikään elämässä tapahtuva muutos ei ole helppoa. Olen silti sitä mieltä, että yrittänyttä ei laiteta. Vaikkakin vaikeita hetkiä on ollut ja tulee aivan varmasti vielä olemaankin. Elämää, ei sen enempää..minun mottoni. Lapset ovat tietenkin aina etusijalla, ihmettelen jos joku aikuinen ihminen olisi eri mieltä. Minulle on turha tulla yh-kakkaa nakkelemaan niskaan. Tiedän tasan kuka ja mikä minä olen, en määrittele itseäni lasteni kautta. Toivotan kaikille vielä aurinkoisia päiviä, ehkä saamme vielä niistäkin nauttia..