tältä "kanakoplalta", ovat sopineet kirjoitusvuoroista! hieno kampanja!!! Sääli että asia kääntyy heitä itseään vastaan, "pormestarikaan" ei saa sitten palliaan.
Kohta tulee
lisää kirjoituksia
5359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tänä syksynä olen nähnyt vain kaksi "kanakoplalaisten" kirjotusta lehdissä. Kääntyykö asia heitä vastaan, se ei riipu yksin heistä. Jos uuden tehtaan rahoitus, osakeanti ym. paljastuvat huijaukseksi, jonka varaan valtuuston enemmistö laski pakkolunastus hakemuksenkin, ei "kanakoplan" tarvitse edes mainostaa, he jäävät ainoaksi vaihtoehdoksi, jos Kemijärvi haluaa uskottavasti toimia. Jos taas uusi tehdas tulee oikeasti ja Arktosia kannatti massaliikkeen vastustaa, niin sillon tulee ääniä enemmän Nivalalle ja Pikkaraiselle.
kyse on ihmisten elinmahdollisuuksista paikkakunnalla ja siitä kuinka kanakopla yrittää epätoivoisesti kiiloittaa kilpeään mollaamalla toisia. Hätä on suuri kun on pelko jäädä paitsioon.
ainoa vaihtoehto on jäädä katsomaan "kanakoplan" surkeaa tunkiolla hyörimistä!
kyse on todellakin ihmisten elinmahdollisuuksista! Kemijärvi ei pärjää ilman uusia yrityksiä.
sellaisia valtuutettuja, jotka ovat järjettömillä hakemuksillaan vain vastustaneet uutta yrittäjyttä (Arktosin pakkolunastus), ei kannata valita uudelleen! kanakoplan mollaamiset on pientä sen rinnalla, että ihmiset tarvitsevat töitä! onko Kemijärvi yritysystävällinen kaupunki, jos se valitsee johtoonsa uudestaan yrittäjyyden vastustajat!!!
toimivia yrityksiä joilla olisi edellytykset toiminnan laajentamiseen, miksi valtion tukieuroja syydetään johonkin puuhastelu hommaan!
Kanakopla jos mikä on aina vastustanut kaikkia ja kaikkea! (löytyy kaupungin pöytäkirjoista)