Tahtoisin kysyä teidän mielipidettä tässä asiassa.
Tutustuin vuosi sitten 11 vuotta nuorempaan naiseen. (itse olen nyt 33) Hän on erittäin hauska, seksikäs ja hyvää seuraa muutenkin. Hän saattoi saada välillä älyttömiä kiukuttelukohtauksia, mutta en antanut sen häiritä. Normaalisti olen mies joka ei anna kenenkään hyppiä silmille, mutta tässä tilanteessa en pitänyt sitä asiaa merkittävänä. No tapailimme muutamia viikkoja ja tunsin ihastuneeni pahemman kerran.
Vastapuoli kuitenkin pelästyi tunteitani ja halusi erota.
Tietenkin herrasmiehenä annoin hänen mennä, mutta rintaan jäi viiltävä tunne. Halusin muuttaa pois, etten vahingossa törmäisi häneen. En tahtoisi nähdä häntä jonkun toisen miehen kanssa. Muutin 900 kilometrin päähän pohjoiseen, josta sain todella mahtavan työpaikan. Sellaisen duunin josta olin haaveillut koko ikäni.
Tämä auttoi minua katsomaan tulevaisuuteen kun kaikki muuttui hetkessä.
Sillä aikaa tämä nainen sitten otti takaisin entisen väkivaltaisen hormooneja popsivan poikaystävänsä , jonka kanssa muuttivat yhteen. Yrittivät seurustella hetken, mutta silloin kai hän huomasi että tästä idioottimiehestä ei ole terveeseen suhteeseen ja ajoi miehen pois.
Tämän jälkeen minä aloin saamaan kontakteja uudestaan tältä naiselta. Ja tietenkin tunteeni heräsi hetkessä. Olin valmista kauraa tapaamaan.
. Työmatkalla pysähdyin viikonlopuksi hänen luokseen. Eksän huonekaluja, televisio ja vaatteita oli vielä nurkissa. (Tällöin en vielä tiennyt että kyseessä oli juuri tämä väkivaltainen ex-poikaystäväkusipää josta olin kuulut monet tarinat ja siksi suostuin hyväksymään tilanteen)
No olin hänen luonaan ja tulin parin viikon päästä uudestaan. Ja 4 kertaa kävin kylässä, kun nyt hän pamahti raskaaksi. Virheitä teemme kaikki, mutta eipä nyt pohdita syitä tähän vaan keskitytään mitä pitäisi tehdä jatkossa.
Mitä siis pitäisi tehdä? ITse olen täysin valmis lapseen, mutta haluaisin että molemmat vanhemmat olisi valmiita sietämään toisiaan loppuelämänsä ja että heillä olisi elämän oma paletti selvillä. Minun vanhempani erosi juuri silloin kun isä olisi alkanut tulemaan tärkeään rooliin kasvatuksessa, niin minä haluan olla joka päivä lapseni elämässä. Ja siitä ei tingitä. En lähde mihinkään viikonloppuisä/elatusmaksajan-rooliin. Haluan että meidän parisuhde olisi sellainen että tiedämme kestävämme toisiamme vielä 10 vuoden päästä ja siitä eteenpäin.
En voi vielä sanoa tuntevani naista, joka nuoresta iästään johtuen vielä muuttuu ja kehittyy.
Hänellä on monia asioita jotka ovat jääneet kesken. Hoitajan koulua ei käyty loppuun, ajokortin suorittaminen jäi puolitiehen, koiran tekemien vuokra-asunnon tuhojen hoitaminen meni ulosottoon, nykyinen kämppäkin on kuin räjähdyksen jäljiltä jne jne...
Ennen raskautta ehdotin että hän muuttaisi luokseni ja etsisimme hänelle töitä täältä. Homma on kuitenkin vaikeaa, sillä töitä ei niin paljoa ole tarjolla ja varsinkin kun hän ei suostu tekemään mitä tahansa. Kaupan kassaksi tai edes hoitajan hommiin ei halua. Homman pitäisi olla hauskaa, jossa nuoria kauniita ihmisiä jotka keskittyvät keskinäiseen bilettämiseen. Työn pitäisi olla kiinnostavaa , kevyttä ja kuitenkin haastavaa.
Yritin etsiä hänelle töitä, mutta hänen toiveillaan ei löydy hommia. Ja hankala keksiä selityksiä työnantajalle, kun opiskelut ja hommat ovat historiassa jääneet kesken.
No siis.. Ollaan raskaana toista viikkoa. Naiseni asuu edelleen vuokra-asunnossa etelässä ja minä täällä pohjoisessa. Nainen ei alunperin halunnut lasta, mutta nyt kun heräsi äidin vaistot, olisi hän valmis lapsen tekoon. Minä olen taas niin vauvakuumeessa kuin vain voi olla.
Mutta sitten. Järki käteen. Onko naisesta vielä lapsen äidiksi? Näin lyhyen tuntemisen jälkeen ei tietenkään vielä tunneta toisiamme riittävän hyvin. Haluaisin että olisimme asuneet yhdessä edes muutaman kuukauden että tuntisimme toistemme metkut ja kujeet.
Olen aina paasannut sitä että lapsia ei tehdä heppoisin perustein. Nyt olisi hyvä mahdollisuus lapseen naisen kanssa josta olen kiinnostunut, mutta kun ei ole mitään käsitystä siitä minkälainen arki olisi hänen kanssaan. Tokihan talouspuolikin epäilyttää.
Kaiken lisäksi naiseni haluaa ehdottomasti asua etelässä, jotta voisi olla yhdessä vanhemman siskonsa kanssa ja työpaikan kavereiden kanssa.
Tokihan se helpottaisi lapsen hoitoa, mutta tilanne ei yksinkertainen. Ostin juuri kalliin asunnon täältä ja asuntokauppa on pysähtynyt. Hinnat ovat laskeneet. Asunnosta jäisi velkaa vielä kaupan jälkeenkin, jos sellaisen saisikin aikaan.
Naiseni pyysi minua tekemään päätöksen asiasta, koska hän oli niin kahden vaiheilla. 5 päivää mietittyäni tulin tulokseen. Abortti.
Tilanne on niin epävarma ja epävakaa että lapselle en pystyisi takaamaan mitään.Siksi haluaisin nähdä onko naiseni kasvanut vastuulliseksi ihmiseksi joka hoitaa hommat loppuun ja on valmis äidiksi. Ja siihen ei pelkät lupaukset riitä....
antakaa kommenttia...
Tutustuin vuosi sitten 11 vuotta nuorempaan naiseen. (itse olen nyt 33) Hän on erittäin hauska, seksikäs ja hyvää seuraa muutenkin. Hän saattoi saada välillä älyttömiä kiukuttelukohtauksia, mutta en antanut sen häiritä. Normaalisti olen mies joka ei anna kenenkään hyppiä silmille, mutta tässä tilanteessa en pitänyt sitä asiaa merkittävänä. No tapailimme muutamia viikkoja ja tunsin ihastuneeni pahemman kerran.
Vastapuoli kuitenkin pelästyi tunteitani ja halusi erota.
Tietenkin herrasmiehenä annoin hänen mennä, mutta rintaan jäi viiltävä tunne. Halusin muuttaa pois, etten vahingossa törmäisi häneen. En tahtoisi nähdä häntä jonkun toisen miehen kanssa. Muutin 900 kilometrin päähän pohjoiseen, josta sain todella mahtavan työpaikan. Sellaisen duunin josta olin haaveillut koko ikäni.
Tämä auttoi minua katsomaan tulevaisuuteen kun kaikki muuttui hetkessä.
Sillä aikaa tämä nainen sitten otti takaisin entisen väkivaltaisen hormooneja popsivan poikaystävänsä , jonka kanssa muuttivat yhteen. Yrittivät seurustella hetken, mutta silloin kai hän huomasi että tästä idioottimiehestä ei ole terveeseen suhteeseen ja ajoi miehen pois.
Tämän jälkeen minä aloin saamaan kontakteja uudestaan tältä naiselta. Ja tietenkin tunteeni heräsi hetkessä. Olin valmista kauraa tapaamaan.
. Työmatkalla pysähdyin viikonlopuksi hänen luokseen. Eksän huonekaluja, televisio ja vaatteita oli vielä nurkissa. (Tällöin en vielä tiennyt että kyseessä oli juuri tämä väkivaltainen ex-poikaystäväkusipää josta olin kuulut monet tarinat ja siksi suostuin hyväksymään tilanteen)
No olin hänen luonaan ja tulin parin viikon päästä uudestaan. Ja 4 kertaa kävin kylässä, kun nyt hän pamahti raskaaksi. Virheitä teemme kaikki, mutta eipä nyt pohdita syitä tähän vaan keskitytään mitä pitäisi tehdä jatkossa.
Mitä siis pitäisi tehdä? ITse olen täysin valmis lapseen, mutta haluaisin että molemmat vanhemmat olisi valmiita sietämään toisiaan loppuelämänsä ja että heillä olisi elämän oma paletti selvillä. Minun vanhempani erosi juuri silloin kun isä olisi alkanut tulemaan tärkeään rooliin kasvatuksessa, niin minä haluan olla joka päivä lapseni elämässä. Ja siitä ei tingitä. En lähde mihinkään viikonloppuisä/elatusmaksajan-rooliin. Haluan että meidän parisuhde olisi sellainen että tiedämme kestävämme toisiamme vielä 10 vuoden päästä ja siitä eteenpäin.
En voi vielä sanoa tuntevani naista, joka nuoresta iästään johtuen vielä muuttuu ja kehittyy.
Hänellä on monia asioita jotka ovat jääneet kesken. Hoitajan koulua ei käyty loppuun, ajokortin suorittaminen jäi puolitiehen, koiran tekemien vuokra-asunnon tuhojen hoitaminen meni ulosottoon, nykyinen kämppäkin on kuin räjähdyksen jäljiltä jne jne...
Ennen raskautta ehdotin että hän muuttaisi luokseni ja etsisimme hänelle töitä täältä. Homma on kuitenkin vaikeaa, sillä töitä ei niin paljoa ole tarjolla ja varsinkin kun hän ei suostu tekemään mitä tahansa. Kaupan kassaksi tai edes hoitajan hommiin ei halua. Homman pitäisi olla hauskaa, jossa nuoria kauniita ihmisiä jotka keskittyvät keskinäiseen bilettämiseen. Työn pitäisi olla kiinnostavaa , kevyttä ja kuitenkin haastavaa.
Yritin etsiä hänelle töitä, mutta hänen toiveillaan ei löydy hommia. Ja hankala keksiä selityksiä työnantajalle, kun opiskelut ja hommat ovat historiassa jääneet kesken.
No siis.. Ollaan raskaana toista viikkoa. Naiseni asuu edelleen vuokra-asunnossa etelässä ja minä täällä pohjoisessa. Nainen ei alunperin halunnut lasta, mutta nyt kun heräsi äidin vaistot, olisi hän valmis lapsen tekoon. Minä olen taas niin vauvakuumeessa kuin vain voi olla.
Mutta sitten. Järki käteen. Onko naisesta vielä lapsen äidiksi? Näin lyhyen tuntemisen jälkeen ei tietenkään vielä tunneta toisiamme riittävän hyvin. Haluaisin että olisimme asuneet yhdessä edes muutaman kuukauden että tuntisimme toistemme metkut ja kujeet.
Olen aina paasannut sitä että lapsia ei tehdä heppoisin perustein. Nyt olisi hyvä mahdollisuus lapseen naisen kanssa josta olen kiinnostunut, mutta kun ei ole mitään käsitystä siitä minkälainen arki olisi hänen kanssaan. Tokihan talouspuolikin epäilyttää.
Kaiken lisäksi naiseni haluaa ehdottomasti asua etelässä, jotta voisi olla yhdessä vanhemman siskonsa kanssa ja työpaikan kavereiden kanssa.
Tokihan se helpottaisi lapsen hoitoa, mutta tilanne ei yksinkertainen. Ostin juuri kalliin asunnon täältä ja asuntokauppa on pysähtynyt. Hinnat ovat laskeneet. Asunnosta jäisi velkaa vielä kaupan jälkeenkin, jos sellaisen saisikin aikaan.
Naiseni pyysi minua tekemään päätöksen asiasta, koska hän oli niin kahden vaiheilla. 5 päivää mietittyäni tulin tulokseen. Abortti.
Tilanne on niin epävarma ja epävakaa että lapselle en pystyisi takaamaan mitään.Siksi haluaisin nähdä onko naiseni kasvanut vastuulliseksi ihmiseksi joka hoitaa hommat loppuun ja on valmis äidiksi. Ja siihen ei pelkät lupaukset riitä....
antakaa kommenttia...
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kyllä kullostaa siltä, ettei hän vielä tiedä mitä haluaa. Sinä olet se ihastuneempi puoli.
Ulkonäkökö viehättää.
Nainen nauttii siitä, että häntä palvotaan se ei kuitenkaan muuta sitä toisasiaa ettei ole niin sinusta kiinnostunut.
Onko naisella ikävä lapsuus?
Kuullostaa, että etsii jotain joka paikkaa ja hoivaa kun itsellä on paha olla.
Siihen tilanteesen lapsi ei hyvä juttu.
Meillä sama ikäero, oon vaan se nuorempi puoli (siis naispuolinen) Me miehen kanssa ehdittiin se pari kk asua yhes kun tulin raskaaksi. Miehellä oli huumeiden kanssa ongelmia, eroon pyrki mutta repsahduksia tuli.. Kyllä oli rankkaa. Me molemmat suututaan tosi herkästi ja muutenki on meidän yhteiselo todella vaikeaa, silti jokin meitä yhdes pitää. Nyt ootellaan toista lasta ja koitetaan kovasti pärjäillä, meillä on miehen puolelta noita ulosotto-velkoja, mut kummasti sitä vaa pärjätään.. Ei vaan saa luovuttaa :)
niin... minä en mielellään lähtisi tekemään lasta pelkästään sillä periaatteella, että kyllä me pärjäillään kunhan halaillaan riitojen välissä.
Tokihan olen nähnyt että rikkinäisestä alkoholistiperheestä kasvaa akateemisesti korkealle arvostettu o-tieteen tohtori, mutta henkinen vahvuus on sillä kaverilla aika heikko..
Pitäisin tärkeänä että lapsi saa kasvaa rakastavassa, ja erityisesti vakaassa perheessä jossa molemmat vanhemmat ovat vastuullisia elämästään. Ja kun ensin oma elämä on hallinnassa, niin sitten vasta aletaan kasvattamaan lapsia....
abortti on paras mahdollinen vaihtoehto tuossa tapauksessa.
Ei riitä, että sinä olet täpöllä mukana, myös tulevassa äidissä pitäisi olla samoja piirteitä.
Ensimmäinen painava asia, mikä ei muuttane asioita, mutta huomion arvoinen seikka ehkä kuitenkin. Sinä et välttämättä ole lapsen siittäjä. Se voi olla tuo toinenkin mies. Se ei ehkä sinua haittaa, ehkä se on ok.
Toinen painava asia.
Sinulla on unelmaduuni ja kallis asunto pohjoisessa. Jos tuo typykkä olisi valmis elämään sinun kanssasi, hän kouluttautumattomana persaukisena pakkaisi oitis vähäiset kamppeensa ja lähtisi sinun matkassasi turvattuunpaan elämään, vaikkakin kaverit jäisi kauas. Hänelle sopisi synnyttää lapsensa pohjoisessa rakastamansa miehen kanssa. Maailmahan muuttuu, ehkä muutto etelään olisi jossain vaiheessa ajankohtainen, tulevaisuudesta kun on vaikea tietää.
Kolmanneksi.
Oma näkemyksesi pärjäämisestä on oikea. Parisuhde ja lapsiperheenä eläminen olemassaolevine edellytyksine saattaa käydä todella raskaaksi. Mitä ilmeisemmin typykkä ei ole henkisesti riittävän kypsä edes kunnon parisuhteeseen, saati äidiksi.
lisäkommenttihan tähän että oikeasti haluan tutustua ja rakastua tähän naiseen....
Toivon että meillä tulee olemaan mahtava elämä yhdessä...
Kyllä se sitte loppujen lopuks niistä huumeista eroon pääsi.. Ollaan kyllä tasapainoisia ja hyviä vanhempia vaikka tempperamenttia löytyykin. Mutta kyllä ne valehtelut aikoinaan jälkensä jätti. Mutta jos te molemmat vaa tosissanne yritätte nii miks ei toi voi onnistuakki? Elämässä saa harvoin sitä mitä haluaa/suunnittelee.. Sun on nyt vaa toimittava näillä.
Minusta sinun perustelut, että äiti-ehdokas ei vielä ole valmis äitiyteen ettekä tunne toisianne vielä tarpeeksi hyvin kuullostaa varsin järkevältä.
Kyllä beibejä ehtii hankkia vähän myöhemminkin (nythän tiedätte että se onnistuu jatkossakin jos ja kun teistä tuntuu että aika on valmis).
Olisin itse sinun asemassa varovainen muuttamaan koko elämääni tämän naisen vuoksi (ainakaan heti) koska kuullostaa siltä kun hänellä olisi kasvukivut kovasti kesken eikä oikein käsitystä siitä mitä ja ketä ja millaista hän elämältään haluaa...
Kaikkea hyvää teille molemille jatkossa, toivottavasti tarinalla on onnellinen loppu...
tätä tarvitsin
muistatahan myös että sieltä on tulossa ihan oikea ihminen,sinun lapsesi.. se aina tuppaa unohtumaan kun mietitään vaan mitä MINÄ haluan,ei sillä lapsella väliä. olisitte käyttäneet ehkäisyä jos lasta ette halua! Jos seksiä harrastetaan,niin kyllä on aina otettava huomioon että lapsi voi saada alkunsa ja siitä on sitten vastuu kannettava.
ja minun mielestä vastuuta ei ole lapsesta eroon hankkiutuminen. Itse olin 21v kun ekan lapseni sain,ja ennen sitä elin aika villiä nuoruutta,mutta niin se lapsen saaminen vaan muuttaa ja kasvattaa että en voi edes uskoa sellanen olleenikaan ennen lapsia.
Kaikki on pielessä mutta abortti pilais loputkin.
ei teidän tartte jäädä yhteen,vaikka voihan sitä kokeillakin.lapsen elämä tässä on kyseessä,
älä yritä kaikkee vaan yritä parhaas!
ole sen naisen tukena,ja ole isä.
ja muuten,abortista et sinä päätäkään.
onko naisesta lapsen äidiksi?-sitä ei ainakaan ikä ratkaisee,jos hän on täysillä mukana ja äidinvaistot heräs jo nyt,niin luulen että on.
Elämä ei ole sellainen liitutaulu että kun piirtää jotain ja näyttää rumalta niin pyyhitään ja aloitetaan uudestaan.sul on tilaisuus osallistua ja tehdä parhaas.tee niin!
Minun mielestä lapsia ei pidä tehdä vain kokeilumielessä. Parisuhteen pitäisi olla VAKAALLA pohjalla ennenkuin aletaan miettimään lapsen kasvatusta. Vaikka nykyään pidetään hyväksyttävänä että pikasuhteilla laitetaan lasta tulemaan ja parisuhteet pistetään roskakoriin heti ensimmäisen konfliktin tultua ja lapsi jää YH-äidin kasvatettavaksi.
Luitkohan edes viestiä kunnolla.
Me asumme lähes tuhat kilometriä erillään. Tapaamiset jäisi aika vähälle. Ja kuten sanoin. Minä haluaisin lapsen. En halua tapaamisoikeuksia ja elatusmaksulappuja.
Lapsi tarvitsee molempia vanhempia. Tiedän jo miten YH-äidin kasvattamana homma menee.
Tietenkin äidinvaistot herää kun raskaus alkaa.Sehän on selviö. Mutta ei se tarkoita että hän olisi valmis pysyvään parisuhteeseen ja riittävän kypsä toimimaan parhaana mahdollisena esikuvana ja mallina lapselleen.
Sama kun minä väittäisin olevani valmis tulemaan hyväksi isäksi kun lihanhimoissani haistan naisen tuoksun ja tästä miehen vaistojen herättämänä laukean naisen jalkojen väliin.....
Oletko varma että olet lapsen isä??
Saitkin tuossa jo vastauksia, mutta kuten viimeisessä: Oletko varma että olet lapsen isä? Mitä jos hän onkin vain huomannut, että olet kenties se parhaiten toimeentuleva Mies, joka olisi lapselle hyvä isä?
Totta turisit tuossa, ettei lapsia pidä tehdä siksi että kokeiltaisiin, toimisiko meidän suhde EHKÄ!!
Siinä kärsii eniten lapsi.
Vaikutat ajattalevelta Mieheltä, mutta et toki voi vaatia häntä tekemään aborttiakaan, mutta ei Sinun tarvitse lähteä leikkimään lapsen kustannuksella myöskään kotia.
Raskausaika on onneksi 40vkoa, voitte siinä (Jos nainen ei tee aborttia, vaikka sanoisit hälle, että et kuitenkaan ole VARMA onko tämä suhde VAKAA) koittaa toimiiko suhteenne. Mutta naisen tulee tietää kokoaika ettet juuri kykene luottamaan hänen sitoutumiseensa.
JOS nainen haluaa pitää lapsen, asia on OK, mutta hän samalla tietää myös sen, että JOS ette onnistu YHDESSÄ niin on onnistuttava ERIKSEEN.
Kun lapsi on syntynyt, ei sellainen leikki ole enää toivottavaa "ollakko vai eikö olla"
Nyt en enää näekkään tässä mitä muita vastasit, mutta kyllä toivon Voimia ja Onnea.. Ehkä kaikki järjestyykin?
näin sen ajattelin menevän.... kiitoksia ..
ajatukset ovat selkiytyneet aika paljon ...
toivotaan että kaikki menee hyvin.
pääasia ettei lapsi joudu kärsimään
tilanne. olet rakastunut mutta kuitenkin järkevä. nainen kuitenkin tahtoi palata sen entisen luokse. olisiko edes vieläkään irtautunut hänestä? siis tunteitten puolesta.
olet ehkäpä vaan "laastari".
jos et ole valmis siihen viikonloppuisän rooliin niin luovu jo nyt unelmistasi.
äiidiksi ei kasveta olemalla 2-viikoa raskaana. hetkellisesti saattaa nähdä tulevaisuuden ruusunpunaisena.
ehkä hän olettaa sinulla olevan sen verran rahaa että elätät hänet ja lapsen tulevaisuudessa. hän jää kotiäidiksi. sitten ehkä
laittaa lapsen tarhaan ja itse käy ystävien luona tai shoppailemassa. sinä teet sitten kotityöt.
sittenkin saatat päätyä siihen yksinhuoltaja rooliin. joko lapsi hänellä tai luultavammin sinulla.
sitäpaitsi luopuisit hänen vuoksesi työstäsi ja asunnostasi. mitä hän on valmis antamaan sinulle
muuta kuin sen lapsen?
abortti ei ole hyvä ratkaisu. mutta joskus on kuitenkin oltava realisti. jos yhdessä taikka erikseen olisitte valmiita pitämään lapsesta huolta niin se olisi eri asia.
sinun on keskusteltava naisen kanssa vakavasti.
lapsen etu ja realiteetti pitää mennä itsekkyyden
edelle. tässä tapauksessa olisi hänen viisainta siis muuttaa sinun luoksesi koska sinulla on työ ja oma asunto. jos hän ei edes siihen pysty niin ei varmaan ole paljon toivoa suhteen onnistumiselle. lisäksi voisit kosia ja saada sen vastauksen onko hän sitoutumassa sinuun loppuelämäkseen?
niinkuin joku jo tuolla huomautti että et aborttia pysty vaatimaan jos nainen ei suostu. se ehkäisy kannattaa hoitaa niin kauan kun on varma että molemmat lapsia haluaa. (ehkäisyn pettäminen on sitten eri asia).
onnea sinulle ja kerro mielellään päätöksistänne.
....ei missään nimessä! Vaikka abortti onkin todella ikävä asia, on se ainakin minun mielestäni tässä teidän tilanteessa täysin oikeutettu ratkaisu. Te tulisitte eroamaan lapsen äidin kanssa aivan satavarmasti ja silloin sinusta tulisi se pelkäämäsi viikonloppuisä. Anteeksi nyt vaan, mutta sinä kuulostat niin paljon fiksummalta ja kypsemmältä kuin tuo naisesi, toki jo ihan ikäerostannekin johtuen, että alahan suosiolla katselemaan tasoisiasi naisia, niitä varmasti löytyy :) Tsemppiä sinulle!
Selvästikään naisesi ei ole vielä läheskään aikuinen. Ei kykene kunnolla huolehtimaan itsestään, ei ymmärrä "aikuisten elämän" realiteetteja. Missään nimessä ei kuvauksesi perusteella riittävän vastuuntuntoinen äidiksi. Tuntuu vielä kovasti elävän jonkunlaisessa teinien ihannemaailmassa. Sorry, jos dumaan näin pahasti, mutta minusta hän kertomasi perusteella on aivan liian kakara äidin vaativaan rooliin. Vaikka itse olisitkin mahdollisesti isäksi kypsä. Päätös on varmasti kipeä, mutta en usko, että tässä tilanteessa sinulla on muita järkeviä vaihtoehtoja.
öö,en oikeen ymmärrä tota että ap muka jotain päättäisi?
Nainen päättää tahtooko synnyttää lapsen joka hänessä kasvaa,miehellä ei ole siihen asiaan mitään sananvaltaa. tämä kannattais muistaa jo siinä vaiheessa kun se kumi jää pistämättä päälle kun "ei sen kans tunnu niin hyvältä..."
Mustakin ap vaikutti aluksi ihan fiksulta,mutta sitten kävikin esittämään jotain faktoja YH-äidin lapsista??
Itse olen 2 lapsen yh ja isä ei lapsia tapaa,syitä turha kysyä minulta,eipä viitsinyt minullekaan hän kertoa mitään syitä.
Ja lapseni ovat maailman parhaat ja hienoimmat lapset,eicätkä varmasti kärsi siitä kun tuollainen tunteeton tyyppi ei heidän elämäänsä kuulu (kokemuksella oma isäni,kuului elämääni,mutta voin 100% varmuudella sanoa että olisin henkisesti paljon paremmassa kunnossa jos ei olisi kuulunut..)
Niin siis mitä luulet tietäväsi yksinhuoltaja-äidin lasten elämästä? Rakkautta meillä on vähintään yhtä paljon kuin muillakin,rahaa ihan riittävästi (ja ei,ei sossun rahoja siis)
Ärsyttää vaan niin kovin tollaset miehet jotka ei tiedä mistään mitään ja ajatellaan vaan sen yhden stereotypian mukaan kaikista.
Niin,ja voithan tehdä saman tempun kuin mun lasten isä,et vaan tapaa lasta jos nainen hänet pitää. sillä lapsen vikaahan se kaikki on ja hänelle kannattaa kostaa.. juu. ja kyllä,olen katkera!! :D
ja kannattais ihmiset muistaa että tässä on kuultu vain tän miehen käsitys siitä millanen tämä nainen on.. voi olla että naisella ois toisenlainen tarina kerrottavanaan.
Mä oon sen kokemuksella oppinut että en ketään tuomitse kuulematta myös hänen itsensä kantaa.
Niin, ymmärsin, että sinäkin siis olet kasvanut yh-äidin kanssa ja isäsi kuului elämääsi ns. etäisänä, vai? Jos ja kun näin on, niin oletko koskaan miettinyt, että valitettavan usein kuvio toistaa itseään sukupolvesta toiseen? Eli rikkinäisen perheen lapsi helposti on itsekin tulevaisuudessa yh jne, aivan kuten sinäkin nyt. En nyt väitä, että eroperheen lapsilla aina olisi asiat huonommin, mutta kyllä se nyt kuitenkin on fakta, että lapselle on tarkoitettu kaksi vanhempaa, äiti ja isä, eli siis se perinteinen ydinperhe, joka tänä päivänä vaan tuntuu olevan sukupuuttoon kuolemassa oleva perhemalli!
Nainen päättää mitä hänen kehossaan kasvavalle lapselle tapahtuu. Jos/kun lapsi sitten syntyy, päättää nainen edelleen. Jos ei muuten niin, oikeuden tuella. Mies ei yleensä halutessaankaan saa lapsen huoltajuutta. Ei, ellei äidissä ole jotain todistettavasti todella pahasti vialla. Näinhän se lähes aina menee. Miehen osa erotapauksissakin on maksajan rooli. Tapaamisoikeuden yleensä toki saa. Mutta, käytännössä usein äidin ehdoilla.
Uskon, että yksinhuoltajan lapset voivat varttua aivan yhtä hyviksi, tai huonoiksi, kansalaisiksi kuin ydinperheenkin jälkikasvu. Mutta siitä ei kirjoituksessani ollut kysymys. Otin kantaa siihen, onko alkuperäisen kirjoittajan kuvailema naishenkilö kypsä äidiksi vielä elämänsä tässä vaiheessa. Minusta ei ole. Hänen pitäisi ensin kasvaa itse aikuiseksi. Jos siis kuvaus on todenmukainen. Tietysti toisenkin osapuolen kanta asiassa tulisi kuulla, ennenkuin hutkitaan.
Toki hyvällä syyllä voidaan kyseenalaistaa myös ketjun aloittajan toiminnnan järkevyys. Miksi hän tietentahtoen ajautui ko. tilanteeseen, jos kerran "pahat merkit" olivat niin selvästi ilmassa? Ei aina pitäisi ajatella munillaan. kaikenkaikkiaan pariskunta vaikutti aivan liian epäsuhtaiselta, jotta he voisivat aikaansaada harmonisen yhteiselämän.
Toivottavasti tämä selvensi kantojani. Jos ei, niin sille ei sitten mitään mahda.
Se, että minulla on kokemusta sekä yh-lapsena kasvamisesta, että yh-isänä olemisesta. Jokainen perhe ja tilanne on erilainen. Ei yh-elämästäkään kannata kovin yleispäteviä totuuksia esittää. Lakkaavat helposti olemasta totuuksia. Meitä vanhempia kun on niin monenlaisia. Samoin kuin on elämäntilanteita. Tämän "luulen" tietäväni.
Nyt poistun tästä ketjusta. Kiitos heille, jotka ovat minun osuuteni keskusteluun jaksaneet lukea. Toivottavasti kaikilla ei "kihise" yhtä pahasti kuin alkuperäiseen kommenttiini vastanneella yh-äidillä. Onnea ja menestystä silti hänellekin!
kyllä minulla oli ihan isä ja äiti samassa osoitteessa. mutta isä siis oli alkoholisti, pahasti mielenterveys-ongelmainen ja väkivaltainen niin ei varmaan ole vaikea kuvitella miksi sanon että helpompaa olis ollut ilman isää..?
Ja olen kyllä noita miettinyt,että olenko jotenkin alitajuisesti tahtonutkin isättömiä lapsistani juuri sen takia kun itselläni olis ollut helpompaa ilman isää.
en ainakaan tietoisesti ole näin kyllä tehnyt mutta kuitenkin olen tähän ajautunut,ja pistäähän se miettimään.
Mutta siis aina se ydinperhe ei siis todella ole se paras perhe. vaikka näin olis sinulla ollut niin monilla se ei vaan mene niin..
anteeksi vaan,ei ollut tarkoitus sinua kohtaan olla noin "vihainen" :)
Jotenkin vaan niin yliherkkä olen kaikkea yksinhuoltajien (ja varsinkin heidän lastensa) arvostelua kohtaan.
Ja kyllä selvensi lisä-tekstit asiaasi.
hyviä jatkoja myös sinnepäin!
lapsen pääasialliseksi huoltajaksi? Kyllä sitä isät ennenkin ovat äidittömiä lapsia kasvattaneet. Tuttelilla kasvaa pieni ihminen siinä missä rintamaidollakin. Sinulla ainakin olisivat taloudelliset kehykset kunnossa lasta ajatellen. Eikä tarttisi miettiä onko naisesta äidiksi, saattaisi jopa viikonloppuemona pärjätä paremmin kuin kokopäiväisenä äitinä...
Ihan pakko kertoa, että sain esikoiseni 22-vuotiaana enkä kokenut itseäni kovinkana kypsäksi ja vakaaksi vana enemmän nuoreksi. Reilua vuott amyöhemmin meitä oli jo neljä ja koira ja asuntolaina..
Eli joskus tahti voi olla aika huma ja silti se sopii kunhan its etuntee että näin on hyvä ja oikein. Ja tahtoo sitä mitä on tekemässä.
Ihmiset kypsyy eri tavoin ja eri sytmillä ja jotkut ei ikävä kyllä kai koskaan. Taidat olla itse ollut aina harkitseva ja "asiallinen"? Tuollainen erilaisuus tavallaan kiehtoo ja avaa oven toisenlaiseen olemiseen. Toisaalta vakaan hahamon tuollainen tuuliviiri rinnalleen tarvitseekin, mutta siinä voi sattua yhtä sun toista.
Äidinvaisto on hauska asia. Jotkut se rauhoitta ahetkessä ja jotkut taas jatkaa entisellään. Kirjoitat tästä aika ristiriitaiesti. Nainen tahtoo lapsen ja perhene vaistojensa herättyä ja silti kaiken ehtona on että muutat takaisin ja asutte siellä, misäs hänen elämänsä on muuttumattomana. Lapsi muuttaa elämää ja jos todella ne äidinvaistot herää niin kaverit ei ole eka asia joita ajattelee vaan se lapsi ja sen paras.
Kuin raskaus on noin alussa niin teillä on myös armonaikaa vielä reilu puoli vuotta jäljellä. Tuona aikana voitte tutustua lisää aktiivisesti ja kun äippäloma alkaa niin nainen voisi muuttaa luoksesi. Tämä ei pakottaisi mihinkään lopullisiin päätöksiin kumpaakaan vaan olisi koleilua ja toisaalta tukisitte toisianne pariskuntana samalla ja hoitaisitte vauvan yhdessä. Lopullisten päätösten aika tulee sitten joskus ja ne voivat olla kipeitäkin, mutta ainakin on ollut tilaisuus yrittää toteuttaa haavetta.
Abortti nollaa tilanteen. Et siihen pysty vaikuttamaan kuin kertomalla mielipiteesi, mutta olisihan se otettava myös huomioon. Voisitte jatka asuhteen luomista eteenpäin uudelleen. Vaikka jos myönnytykset tulee yksipuolisesti niin ei sekään oikein toimi. Järkevän näkökulman mukaan se, jolla on pysyvä toimenetulo yms systeemit luotuna kummankin turvaksi on se jonka mukaan mennään eli ei ole ihan pikkujuttu myydä asuntoa ja vaihtaa työtä jne. Mutta kun ihmissuhteiss amennään tunteella paljon enemmän kuin järjellä.. Ainakin jos lapsen päätätte pitää niin järkevintä on tuo sinun luoksesi muutto ja siten turvattu asema taloudellisesti koko perheelle. Se ei ole ihan pikkujuttu sekään..
Jotenkin omituista ja ihmeellistä (hyvällä tavalla) että miespuolinen kirjoittaa tällätavalla. :)
Olisipa minun mies tuollainen.
Pah! Riitaa vaan joka asiasta, silti molemmat tahtoo elää loppuelämänsä yhdessä ja saada lapsia.
Ei voi siis edes moi sanoa toiselle ettei jo käytä toisen mielestä väärää "äänensävyä" tms :D
Alkuperäiselle kirjoittajalle: Vaikka olette jo varmaankin(näin puolitoista kuukautta viestisi kirjoittamisen jälkeen) päätyneet johonkin ratkaisuun tilanteessanne, haluaisin silti kertoa oman kokemukseni hiukan vastaavasta tilanteesta.
Tapasimme nykyisen mieheni kanssa viitisen vuotta sitten. Olemme suht samanikäisiä (ei enää parikymppisiä) ja asumme samassa kaupungissa, eli sikäli tilanteemme oli erilainen, mutta yhtäkaikki, kolmen viikon tapailun jälkeen huomasin olevani raskaana tälle miehelle (ehkäisy petti, eli se niistä kortsuista...).
Tiesin omat tunteeni miestä kohtaan (olin korviani myöten ihastunut), mutta suhde oli vielä niin alkutekijöissään, että en millään voinut olla varma sen enempää miehen tunteista minua kohtaan, kuin tuosta mainitsemastasi arjen toimivuudestakaan hänen kanssaan. Mies ilmoitti, että jos haluan pitää lapsen, on hän valmis hyväksymään päätökseni ja alkamaan lapselle isäksi. Tajusin kuitenkin, ettei hän missään nimessä ollut vielä valmis siihen -niinkuin en minäkään; Vaikka biologinen kelloni tikitti jo kovaan ääneen, halusin silti (niinkuin sinäkin), että lapseni olisi toivottu ja odotettu, ja että nimenomaan me kaksi olisimme yhdessä valmiita pienen ihmisen tulla meidän perheeseemme. (olen itse ns. "vahinkolapsi", ja vanhempani jäivät yhteen minun takiani, josta ovat joskus minua syyttäneetkin...)
Päädyin siis -ja korostan vielä, että vailla minkäänlaista painostusta miehen suunnalta- aborttiin. (Ja te kaikki kiihkeät abortinvastustajat, pyydän; Älkää vaivautuko!!)Koin, että muuten olisin miettinyt loppuelämäni ajan, jäikö mieheni suhteeseen vain lapsen takia, vai siksi, että rakastaa minua -ja se on minusta ainoa mahdollinen lähtökohta, pohja kahden ihmisen olla yhdessä ja perustaa perhe!! Toisaalta en vielä tuntenut tätä miestä lainkaan -olisihan hän voinut olla vaikka väkivaltainen, alkoholisti tms. Ja sellaista isää en lapselleni haluaisi mistään hinnasta.
Jatkoimme kuitenkin seurustelua, ja ajan kanssa huomasimme, että sekä rakastimme toisiamme, että tulimme arjessa toimeen keskenämme. Parin vuoden seurustelun (josta puolitoista olimme jo asuneetkin yhdessä) tunsimme, että aika olisi kypsä lapsen tulla, jos olisi tullakseen -me olimme valmiita, ja varmoja siitä, että haluamme lapsia yhdessä. No, lapsiahan ei tehdä vaan saadaan, eikä meilläkään onnannut kuin vasta kolmannella kerralla (tai neljännellä, riippuu laskutavasta...), mutta nuo keskenmenot lujittivat entisestään ajatusta siitä, että kuulumme yhteen ja haluamme perustaa perheen.
Nyt sitten olemme 9-kuukautisen maailman suloisimman tyttövauvan vanhempia, vauvan, joka varmasti saa loppuelämänsä tuntea olevansa haluttu, odotettu ja rakastettu. Emmekä suinkaan meinaa yhteen lopettaa; siskot/veljet ovat yhtä varmasti tervetulleita, kun maailmaan haluavat.
En halua neuvoa ketään, kukin tekee niinkuin omalla kapasiteetillaan viisaimmaksi kokee, mutta meidän tapauksessamme olen tuntenut tehneeni oikein; Sanovat kiihkoilijat mitä hyvänsä, minusta jokaisella lapsella tulisi olla oikeus syntyä toivottuna -tai ainakin tervetulleena- ja näin saada alusta asti osakseen rakkautta ja vilpitöntä huolenpitoa. Eihän meistä kukaan aikuisenakaan haluaisi mennä paikkaan, jonne meitä ei haluta??! (Ja edelleen, älkää pliis alkako syytää jumalan tahtoa tähän yhteyteen!)
Olisi kiva kuulla, mihin ratkaisuun te kaksi olette päätyneet? Ja onko se tuntunut oikealta?
T:Onnellinen äiti