Olen 16v. poika ja asunut koko elämäni eteläisessä-suomessa, saanut 16 vuoden aikana todella läheisiä ja tärkeitä ystäviä, kavereita ja juttukavereita. Nyt kuitenkin päättötodistuksen jälkeen tuli muutto länsi-suomeen ja sieltä piti sitten hakea ammattikouluun. Asun nyt sellaisella alueella josta on bussimatka ammattikouluun. Olono tuntuu todella tyhjältä koska kaverit väheni nyt täysin nollaan enkä tunne koko paikkaa. Ainut onnellinen on äitini (yksinhuoltaja) koska pääsi tänne lapsuuden kaverien lähelle jnejne. missä on syntynyt. Mutta minulla ei ole nyt mitään, ei yhtään mitään. En tunne paikkaa edes kodikseni vaikka olemme jo asuneet kesän puolesta välistä täällä. Ainut hyvä juttu täällä on sauna (vanhassa kodissa ei ollut).. wohoo.. enpä vaihtaisi kavereitani ja KOTIANI saunaan. Täällä päin on ikäisiäni poikia, mutta ne ovat aika suuressa jengissä. eteläisessä-suomessa kotiseudulla henkailimme 3-5 hengen ryhmässä naureskellen ja läppää heittäen. Mutta täälläpäin näitä on n.10 hengen jengeissä. Ihmisen sanotaan olevan lauma eläin, mutta itse luulen että minä olen poikkeus, en kestäisi sitä painetta niin uudessa ja suuressa jengissä. En edes muista miten lähestytään uusia ihmisiä kun olen hengaillut nykyisten kaverien kanssa ala-asteelta asti, eli tavallaan olen unohtanut sosiaalisuuden. Vaikka jos saisin juttukavereita ammattikoulussa, niin he kuinkin asuvat siellä amiksen lähellä, kun taas itse 15min. bussimatkan päässä. En pääse tapailemaan heitä samaan tapaan kuin aiemmin (kaikki ystävät kork. 400-700 metrin päässä). Olen nyt vietänyt liikaakin aikaa tämän tietokoneen äärellä (joskus jopa päiviä ilman että käyn ulkona) ja se jurppii. En tarkoita, etteikö vanhat kaverit unohtuisi, EI. olen yhteydessä messengerin kautta paljonkin heidän kanssa ja hekin ikävöivät meikäläistä.
Mitä voin nyt tehdä? Miten minusta tulee taas sosiaalinen ja hyvä hankkimaan kavereita? Miten sopeudun tänne!?
Mitä voin nyt tehdä? Miten minusta tulee taas sosiaalinen ja hyvä hankkimaan kavereita? Miten sopeudun tänne!?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Viiden pisteen vihje!
Otapas hommaten itsellesi joku harrastus, sitä(kin) kautta niitä uusia ystäviä löytyy! Ei parane jäädä yksinään neljän seinän sisälle murehtimaan :)
Esimerkkinä mainittakoon tämmöisen täti-ihmisen eilinen kuntosalireissu itselleni tyystin uuteen paikkaan mikä poiki yhtä ihmistä karkuun juoksemisen siinä missä toisen kanssa muotoutui orastava kaverisuhteen alku :) Maalaisjunttina aika hyvä saldo noin ensimmäiselle käynnille kaupunkiympyröihin :D
Puhumattakaan kun tässä eräs kaunis kerta lenkkeilin naama rutussa niin semmoinen vanhempi, tuiterissa oleva mies oli päräyttää päälleni vanhalla tunturillansa. Siinä sitä sitten kättelimme jalkakäytävällä ja vaahtosimme niitä näitä toivotellen lopuksi aurinkoista päivän jatkoa :D
Eilen näin saman tyypin ketarat ojossa jalkakäytävällä parkissa olevassa autossa.. Toinen laulaa kajautteli komeasti jotakin suomi-iskelmää radion tahdissa auton kaikki neljä ovea avoinaisina huudellen kippistä kun tepastelin hymyillen ohitse xD Tunsi mokoma.
Että oikeasti tutustuminen ei vaadi paljon, tosin tuommoisiin kyseenalaisiin ihmisiin kannattaa tietyllä varauksella suhtautua ja heihin kannattaa pitää etäisyyttä noin ihan itsensä vuoksi :D Ole kuitenkin rohkeasti oma itsesi ja hakeudu ihmisten joukkoon äläkä turhaan rajaa ketkä voisivat olla kavereitasi ja ketkä eivät!