Aaaaagh

Meidän maille ei kaakeilla ole asiaa. Jätöksiä on kaikki polut täynnä ja tiet sotkettu. Ratsastajat kuvittelevat olevansa kaakkijensa kans Euroopan omistajia.
2291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos oot tota mieltä siitä mitä ratsastajat luulevat olevansa olet väärässä. Ratsastus on vain joidenkin ihmisten harrastus eikä se tarkoita että ratsastaja haluaa olla mailman valtias. Vikasi siinä että inhoat hevosia ja luulet ratsastajien luulevan itseään jotenkin ylemmäksi kuin muut on sun ikiomasta asenteesta jaa siitä kiinni mitä sun korvien väkissä on!

Äänestä
  • Siis ihan tiedoksi vain, valittaja, että on olemassa maan päälle toisia otuksia, jotka sotkevat tiet: Koirat. On pirun mahtavaa astua tuoreeseen koiran kakkaan, joka leveilee tiellä. Hevosen lantaa voit käyttää vaikka "parantamaan" multaa tai jotain, mutta mitä teet koiran kakalle, joka on joskus niin pientä, ettei sitä huomaa ennen kuin on siihen astunut. Hevosen lantaa näet jo kaukaa.
    Joskus kyllä tuntuu siltä, kun lähtee hevosen kanssa tielle, että autoilijat valtaavat tiet ja luulevat omistavan Euroopan itselleen. Hevosen ja ratsastajan näkee melko harvoin, joten miksi ihmeessä autoilijat eivät voi edes kerran väistää ja ajaa hiljaa hevosten ohi? Ei, koska autoilijat tahtovat tappaa ratsukon tai pelästyttää typerän kaakin. Haha, onpa hauskaa. Väistät hevosen muutaman kerran elämässäsi, mutta et voi tehdä sitä ystävällisesti, sillä luulet, että ratsastajat ovat valtaajat. Ehei, katso itseäsi peliistä niin näet kuka on tien valtaaja, eikä autot ole ainoat, jotka kulkevat tiellä.. Tiet ovat myös tarkoitettu ratsastajille, eikä vain autoilijoille, vaikka usein ei todellakaan tahtoisi lähteä tielle, sillä tietää millaisia suomalaiset autoilijat/mopoilijat ovat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhoan hevosia kirjoitti:

Meidän maille ei kaakeilla ole asiaa. Jätöksiä on kaikki polut täynnä ja tiet sotkettu. Ratsastajat kuvittelevat olevansa kaakkijensa kans Euroopan omistajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu